Vielä 1980-luvulla suomalaiset olivat köyhä kansa

Ei ollut varaa ostaa edes amerikkalaisia grillejä, vaan makkarat piti paistaa nuotiolla tikun nenässä. Vasta kokoomus mahdollisti elintason nousun ja jenkkityylisen elämäntavan.
121599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 121

Vanhimmat

Höpöjä puhut. Jo 70-luvulla kaikilla oli grillit. En tiedä missä Nälkämaassa Kainuun korvessa olet asustanut.

1Äänestä
  • Amerikkalaisesta grillistä kyse. DDR:ssä valmistettuja toki oli jokaisella kotikommunistilla.

    ---
    Toisinaan Lejos on ollut myös liikaa aikaansa edellä. Kuluttajat eivät ole olleet valmiita hankkimaan uusia tuotteita. Yksi sellainen esimerkki on Weberin grillit.

    "Aloimme tuoda niitä Suomeen 1980-luvulla, mutta se oli vähän liian aikainen ajankohta. Weberin tuotteet olivat vielä silloin liian kalliita suomalaisille kuluttajille. Niiden aika tuli vasta myöhemmin."
    ---

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Amerikkalaisesta grillistä kyse. DDR:ssä valmistettuja toki oli jokaisella kotikommunistilla.

    Montakohan grilliä on tuotu DDR:stä koskaan... Kekkosen aikaan asiat vielä tehtiin itse, jos se vain suinkin oli mahdollista. Muualla keskustelussa onkin kerrottu kotimaiset merkit, en muista nähneeni yhden yhtä itämaan ihmettä mitä grilleihin tulee.

    Nykyisinhän kaikki tuodaan, kun me kuulema "hyödymme" siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kuluttaja hyötyy saadessaan haluamansa.

    Jos jää ilman, niin silloin jää vaille.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Amerikkalaisesta grillistä kyse. DDR:ssä valmistettuja toki oli jokaisella kotikommunistilla.

    ---
    Toisinaan Lejos on ollut myös liikaa aikaansa edellä. Kuluttajat eivät ole olleet valmiita hankkimaan uusia tuotteita. Yksi sellainen esimerkki on Weberin grillit.

    "Aloimme tuoda niitä Suomeen 1980-luvulla, mutta se oli vähän liian aikainen ajankohta. Weberin tuotteet olivat vielä silloin liian kalliita suomalaisille kuluttajille. Niiden aika tuli vasta myöhemmin."
    ---

    "jenkki"grillit ovat nykyään huomattavasti halvempia kuin 80-luvulla koska kilpailevia valmistajia sekä jälleenmyyjiä on enemmän eikä suomalainen ole enää edes kotimaisten jälleenmyyjien hinnoittelun armoilla vaan voi halvemmalla tilata itse suoraan tullivapaasti jostain muusta EU maasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Nykyään saa taskurahalla isoja kaasugrillejä joissa useita polttimia ym. Ennen hiiligrillikin oli ostos eikä mikään heräteostos. Heräteostosta edes tunnettu.

    Äänestä

Se makkaran paisto nuotiolla on vieläkin hauskaa.

1Äänestä
  • Ei niitä makkaroita vuokrakassun 1 neliömetrin parvekkella saa nuotiolla paistaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei niitä makkaroita vuokrakassun 1 neliömetrin parvekkella saa nuotiolla paistaakaan.

    Käytä trangiaa. Intissä sitä käytettiin sisätiloissakin. Siellä tosin ei ruokaa valmistettukaan päihtyneenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Käytä trangiaa. Intissä sitä käytettiin sisätiloissakin. Siellä tosin ei ruokaa valmistettukaan päihtyneenä.

    Palovaroitin herjaa..

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei niitä makkaroita vuokrakassun 1 neliömetrin parvekkella saa nuotiolla paistaakaan.

    No onko jossain lähistöllä ulkoilujutskia, johon voi mennä? Nuotimakkara maistuu paremmalle, kun grillissä. "Nuotio partsille", jätetään se mamuille.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    No onko jossain lähistöllä ulkoilujutskia, johon voi mennä? Nuotimakkara maistuu paremmalle, kun grillissä. "Nuotio partsille", jätetään se mamuille.

    On vaikea invaliditeetti, ei voi liikkua "ulkojutskiin". Parvekkeettomaan vuokrayksiöön kahlittuna ei voi grillata mitään missään.
    Julistaudun väittelyn voittajaksi.

    Äänestä

  • Siellä voi myös naira.

    Äänestä

Kokoomus on kyllä vienyt jo tuhkatkin pesästä, ahneita roistoja kun ovat

Äänestä

Kiitos Kokoomus! Saadaan vielä terveydenhuolto jenkki malliin niin hyvä! Vain raha ratkaisee!

Äänestä

Mie tein joskus 80-luvulla työmaalla grillin vanhasta ruostumattomasta paisuntasäiliöstä , hyvin pelaa vieläkin :)

Gubbe 77

1Äänestä

Partiossa oli nuotiomeininkiä. Muuten on menty pallogrillillä 70-luvulta lähtien.

Äänestä

Meillä oli 70-luvulla "UFO"-grilli, grillattiin amerikkalaisittsin. Tuulipukukansa (persut) on ostellut sitten myöhemmin pallogrillejä.

Äänestä

Pallogrillejä myytiin Anttilan postimyynnissä jo 1970-luvun puolella.

Äänestä

Punaiset suositut Lucifer-grillit tuli markkinoille vuonna 1968.

Äänestä
  • Myös savustaminen onnistui Luciferissa. Monen kirjolohet tuli kuumasavustettua.

    Äänestä

  • Lucifer oli aikansa paremman väen grillimerkki. Meille ei Luciferia raaskittu ostaa ostettiin halpa kopio, merkki oli Walther. Mahtoiko olla DDR:sta.

    Äänestä

Wärtsilä toi punaisen grillin sarjatuotantoon v. 1973. Pääasiassa grillattiin makkaraa ja lihatuotteita. Oi niitä aikoja.

Äänestä
  • Suomalainen punainen Lucifer-grilli oli "pirun hyvä grilli". Vuosi 1968: Tuotanto alkaa, ja Lucifer-brändi syntyy. Vuosi 1974: Merkin suosio oli huipussaan, ja tuolloin valmistui jo miljoonas Lucifer-grilli, joka lahjoitettiin presidentti Urho Kekkoselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Suomalainen punainen Lucifer-grilli oli "pirun hyvä grilli". Vuosi 1968: Tuotanto alkaa, ja Lucifer-brändi syntyy. Vuosi 1974: Merkin suosio oli huipussaan, ja tuolloin valmistui jo miljoonas Lucifer-grilli, joka lahjoitettiin presidentti Urho Kekkoselle.

    Kekkonen oli murhamies. Lahtasi suu vaahdossa omiaan vuonna 1918.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Suomalainen punainen Lucifer-grilli oli "pirun hyvä grilli". Vuosi 1968: Tuotanto alkaa, ja Lucifer-brändi syntyy. Vuosi 1974: Merkin suosio oli huipussaan, ja tuolloin valmistui jo miljoonas Lucifer-grilli, joka lahjoitettiin presidentti Urho Kekkoselle.

    Lucifer-grillejä valmisti Sini-Tuote Oy.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Lucifer-grillejä valmisti Sini-Tuote Oy.

    Beibe, anna mulle piiskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Beibe, anna mulle piiskaa.

    Siihen aikaan ei kuule pervoiltu kuin salaa. Homouskin oli edelleen laissa rikos, joskaan ketään ei tuomittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Siihen aikaan ei kuule pervoiltu kuin salaa. Homouskin oli edelleen laissa rikos, joskaan ketään ei tuomittu.

    Juu, ainoa Sinin tuote minkä tiedän on se piiska. Tekee ne kait nykyään jotain muutakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Suomalainen punainen Lucifer-grilli oli "pirun hyvä grilli". Vuosi 1968: Tuotanto alkaa, ja Lucifer-brändi syntyy. Vuosi 1974: Merkin suosio oli huipussaan, ja tuolloin valmistui jo miljoonas Lucifer-grilli, joka lahjoitettiin presidentti Urho Kekkoselle.

    Minullakin oli Lucifer-grilli, joskus -70 luvun alussa. Siihen kuului paristoilla toimiva vartaan pyörittäjä, sai vaikka kanan grillaantumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Juu, ainoa Sinin tuote minkä tiedän on se piiska. Tekee ne kait nykyään jotain muutakin.

    Sini-tuote on tehnyt monenlaisia siivousvälineitä jo vuosikymmeniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Juu, ainoa Sinin tuote minkä tiedän on se piiska. Tekee ne kait nykyään jotain muutakin.

    Sinin ehkä tunnetuin tuote siihen aikaan oli Sinipiika.

    Näkyvät muuten valmistavan sitä edelleen. Enpä laita linkkiä, kun en tiedä, mitä pervolle vaikuttavaa siitä juohtuu mieleesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sinin ehkä tunnetuin tuote siihen aikaan oli Sinipiika.

    Näkyvät muuten valmistavan sitä edelleen. Enpä laita linkkiä, kun en tiedä, mitä pervolle vaikuttavaa siitä juohtuu mieleesi.

    Nykyään se on Sinihenkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sinin ehkä tunnetuin tuote siihen aikaan oli Sinipiika.

    Näkyvät muuten valmistavan sitä edelleen. Enpä laita linkkiä, kun en tiedä, mitä pervolle vaikuttavaa siitä juohtuu mieleesi.

    Sinipiika tuli jo 1950-luvulla. Sen ympärille kehitettiin Sini-tuoteperhe, johon kuuluu erilaisia puhdistusvälineitä ja vaatteiden huoltovälineitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Siihen aikaan ei kuule pervoiltu kuin salaa. Homouskin oli edelleen laissa rikos, joskaan ketään ei tuomittu.

    Homous poistettiin rikoslaistamme toki 70-luvun alussa ja kymmenen vuotta myöhemmin huomattiin, ettei se ole edes sairaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Siihen aikaan ei kuule pervoiltu kuin salaa. Homouskin oli edelleen laissa rikos, joskaan ketään ei tuomittu.

    Seilin saarille pikaiselle arvo ylpön lobotomialle

    Äänestä

Ei mulla ainakaan ole amerikkalaista rilliä nykyäänkään vaikka kaisi kaasurilliä löytyykin.

Äänestä
  • Kaasugrilli on kuin mikrouuni: nopea, siisti, mutta ei mitään draamaa.
    Hiili on se oikea seikkailu. Sormet mustina, hiukset savussa, lihapihvi täydelliseksi karrelle poltettu.

    Äänestä

Tuskin sen Lucifer-ajan jauhomakkarat mitä nuotiolla tikun nokassa paisteltiin edes kelpaisivat nykykokkareille ??

Äänestä

Grillaaminen on yliarvostettua
savusta, ho+++en hommaa.

En tykkää.

Miksi pitää kokkailla ulkona?

Äänestä
  • Käryt jää pihalle. Voi samalla poltella röökiäkin.

    Äänestä

Mielelläni paistaisin makkaraa edelleen nuotiolla, siinä on aina tunnelmaa.

Äänestä
  • Nuotioitahan ei ole enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Nuotioitahan ei ole enää.

    Valmistetaanko nykyään enää tulitikkujakaan?

    Äänestä

  • Miele on muovinen kapistus. Aika pahat käryt tulee nuotiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Valmistetaanko nykyään enää tulitikkujakaan?

    Suomessa ei. Swedish Match siirti ostamansa laitteet pois Suomesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Valmistetaanko nykyään enää tulitikkujakaan?

    Piikivellä joutuu nyt iskemään tulta, ja puuta hinkkaamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Piikivellä joutuu nyt iskemään tulta, ja puuta hinkkaamalla.

    Minullapa on polttolasi. Sama, jolla kouluaikaan käryytettiin vaikka mitä, kuten kärpäsruutia.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Suomessa ei. Swedish Match siirti ostamansa laitteet pois Suomesta.

    Tuo on huoltovarmuudelle kriittistä. Mistä armeijan UAZ:eille saadaan kipinä, jos Ruotsi sulkee rajansa?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Minullapa on polttolasi. Sama, jolla kouluaikaan käryytettiin vaikka mitä, kuten kärpäsruutia.

    Iltagrillaaja joutuu odottamaan aamuun asti polttolasisi kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Iltagrillaaja joutuu odottamaan aamuun asti polttolasisi kanssa

    No joo, ei se oikein toimi kuun valossa eikä otsalampulla.

    Äänestä

Kokoomusloinen Holkeri vei makkarat nuotioltakin.

Äänestä
  • Silakkafileet voi kypsentää loimulaudalla.

    Äänestä

Kuka niitä Amerikkalaisia paska grillejä nytkään haluaa? tietenkin ne aatteelliset, joilla on rahaa. Kuitenkin yhtä hyviä grillejä saa puolta halvemmalla.

Äänestä
  • Ei saa yhtä hyviä. Amerikka on BBQ-maailman mahtimaa.

    Äänestä

> Ei ollut varaa ostaa edes amerikkalaisia grillejä,

Minä en ostaisi tällä hetkelläkään rohmoa, amerikkalaista kaasugrilliä pihallemme.

Euroopassa ja Aasiassa tehdään paljon näppärämmän mallisia, ja tekniikaltaan parempia grillejä kuin jenkkien isot, löysät toosat.

Äänestä

Joku mainitsi tehneensä grillin itse. Meilläkin oli öljytynnöristä tehty savustuspönttö, jota lämmitettiin tiilillä vuoratun nuotion päällä. En muista, maistuivatko kalat, ne harvat lahnat, mitä sillä koskaan savustettiin, yhtään öljylle... jonkun aikaa myöhemmin, kun isä oli ostanut hitsikoneen, hän teki sillä puhtaammasta raudasta savustuslaatikon, joka on käyttökelpoinen vieläkin, vaikka on ollut käytössä jo kymmeniä vuosia. Sitä lämmitettiin ulkorakennuksen sisätiloissa kaasuliedellä. Sillä savustettiin monenlaista kalaa ja tuli erittäin hyviä.

Kuten sanottua, laatikko olisi toimintakuntoinen edelleen. Ei vain enää ole kalastuskuntoista väkeä ja venekin on myyty...

Äänestä

Kenenkähän luulet nostanneen suomalaiset köyhyydestä? Vastaus on ne nykynuorten kaikkeen nykyongelmiin syyllistävät suuret ikäluokat. Tehkää te nuoret nyt osanne ja nostakaa Suomi köyhyydestä, jos osaatte ja pystytte.

Äänestä
  • Miten tuon nyt ottaa, minun isäni oli sotaveteraani, mutta nosti Suomea köyhyydestä vielä 1970-luvullakin.

    Te suuret ikäluokat tärvelitte maan talouden, suurin typeryytenne oli euroon liittyminen. Mikäpä siinä on nuoria haukkuessa. Sen lisäksi te olitte myös juopoin ja rikollisin siihen saakka sodan jälkeen ja pilkkasitte veteraanejakin taistolaisissa. Että pidä vain boom-boom-boomeri pienempää ääntä.

    Äänestä

  • Ai nämä nykyajan uusavuttomat ?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Miten tuon nyt ottaa, minun isäni oli sotaveteraani, mutta nosti Suomea köyhyydestä vielä 1970-luvullakin.

    Te suuret ikäluokat tärvelitte maan talouden, suurin typeryytenne oli euroon liittyminen. Mikäpä siinä on nuoria haukkuessa. Sen lisäksi te olitte myös juopoin ja rikollisin siihen saakka sodan jälkeen ja pilkkasitte veteraanejakin taistolaisissa. Että pidä vain boom-boom-boomeri pienempää ääntä.

    Jos isäsi oli sotaveteraani, ja nosti Suomea vielä -70-luvullakin, niin hän kuului myös näihin suuriin ikäluokkiin.
    Kommentistasi ei nyt ihan selväksi tullut oliko haukkua vai kehua, vai mikä oli tarkoitus ?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jos isäsi oli sotaveteraani, ja nosti Suomea vielä -70-luvullakin, niin hän kuului myös näihin suuriin ikäluokkiin.
    Kommentistasi ei nyt ihan selväksi tullut oliko haukkua vai kehua, vai mikä oli tarkoitus ?

    Ei kuulu. Ensimmäinen suuri ikäluokka syntyi vuonna 1945. Isäni oli rintamalla jo 1944. Hänen ikäluokkansa ei ollut kovin suuri ja sota vielä harvensi heitä.

    Äänestä

80-luvun lopulla Suomi oli maailman Top-10 vauraimpia maita, Ruotsi ja Norjakin olivat takana bkt henkeä kohden. Sitten hallitukseen otettiin kokoomus vuosikymmenten jälkeen ja seuraukset tiedetään.

Äänestä
  • Valitettavasti se meni aika pitkälti juuri noin.

    Äänestä

Melko rikkaita olivat tuolloin, Nykyisinhän jokainen on velkaa vauvasta vaariin jonkun 40 donaa vaikkei omistaismitään ja vastasyntyneetkin saa tuon heti lahjaksi.

Jos ihminen menestyy niin ei se halua edes omaa osaansa maksaa saati muiden, Menestynyt muuttaa muualle jos sitä verotetaan että saatas velat maksetuksi...

Äänestä
  • Ei jokainen ole velkaa. Itsekin olen ikäluokkaa vauvan ja vaarin välistä, eikä ole pätkääkään velkaa, van eipä ole varallisuuttakaan. Kädestä suuhun elelen.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ei jokainen ole velkaa. Itsekin olen ikäluokkaa vauvan ja vaarin välistä, eikä ole pätkääkään velkaa, van eipä ole varallisuuttakaan. Kädestä suuhun elelen.

    Minulla ei ole kiinteää omaisuutta oikeastaan auton lisäksi, mutta erilaisia sijoituksia senkin edestä.

    Äänestä

Siihen aikaan oltiin korviketuotteiden varassa. Esimerkiksi kaupan kolajuoma oli "First choice cola", kopio aidosta Coca-Colasta. Vasta EU:n myötä rajat aukesivat ja saatiiin aito cokis Suomeenkin.

Äänestä
  • Kyllä me Coca-Colaa saatiin jo 1952.

    Äänestä

  • Wiki sanoo, että sotaveteraanit toivat Coca Colan Suomeen jo olympiavuonna 1952.

    Itse en muista cokista 1970-luvulta. Limpparit, mitä juotiin, olivat kotimaisia. Kuten sanottua, siihen aikaan Suomessa tehtiin asiat vielä itse. Tuotemerkitkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Wiki sanoo, että sotaveteraanit toivat Coca Colan Suomeen jo olympiavuonna 1952.

    Itse en muista cokista 1970-luvulta. Limpparit, mitä juotiin, olivat kotimaisia. Kuten sanottua, siihen aikaan Suomessa tehtiin asiat vielä itse. Tuotemerkitkin.

    Muistan, ja 1960-luvulla ne oli pienempiä Coca-Cola pulloja, 0,19 litraisia. Niissä oli ne kohokirjaimet siinä itse lasissa, ja se pullon lasi oli paksumpaa kuin myöhemmissä pulloissa. Näitä kohokirjain cokis-pulloja alettiin valmistamaan Suomessa 1957.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Muistan, ja 1960-luvulla ne oli pienempiä Coca-Cola pulloja, 0,19 litraisia. Niissä oli ne kohokirjaimet siinä itse lasissa, ja se pullon lasi oli paksumpaa kuin myöhemmissä pulloissa. Näitä kohokirjain cokis-pulloja alettiin valmistamaan Suomessa 1957.

    Vuonna 1957 Coca-Colaa alettiin valmistaa sekä pullottaa Suomessa ja pullot valmisti Karhulan lasitehdas. Hartwallin tytäryhtiö Oy Amri Ab valmisti juoman.
    Pullon kuva:
    https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiWGTyk9TkCkqJ7ESS8-FlosT1RydSosclkKVzP_sBChKtdy-VSPc6mo8zMRPuuoj9nINgHivyMag8ojRt46lJ8Q8PChHTloZ6fmejhZ4WvaAgxMEWBpSZ1CcvVOBPCRrKcZ7s2sbHOnRhdwCocRn89X7dr3JNW2H1KFZGIXvD_kG9QCox3SW4jTDs6uws/w343-h516/c P1230864.jpg

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Wiki sanoo, että sotaveteraanit toivat Coca Colan Suomeen jo olympiavuonna 1952.

    Itse en muista cokista 1970-luvulta. Limpparit, mitä juotiin, olivat kotimaisia. Kuten sanottua, siihen aikaan Suomessa tehtiin asiat vielä itse. Tuotemerkitkin.

    Se tuntuu mahdottomalta ettet muista Coca-Colaa 1970-luvulta. Olet sitten varmaan varttunut jossain kommunistiyhteisössä. Muistan tietenkin cokiksen, kuten muistan kotimaiset korvikekokiksetkin, kuten Siff-cola 60-luvulla joka ei maistunut samalle. Muistan senkin kun Pepsi Cola tuli Suomen markkinoille 1968.

    https://youtu.be/e2qQplGkXUo?si=DJ1kGV4JX5hHXODQ

    Äänestä

  • Kylläpä on tietämätön osallistuja, kun luulee että aito cokis muka tuli Suomeen vasta EU:n myötä, LOL

    Äänestä

  • Oli sellainenkin kuin AfriCola. Melko provokatiivinen nimi.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Se tuntuu mahdottomalta ettet muista Coca-Colaa 1970-luvulta. Olet sitten varmaan varttunut jossain kommunistiyhteisössä. Muistan tietenkin cokiksen, kuten muistan kotimaiset korvikekokiksetkin, kuten Siff-cola 60-luvulla joka ei maistunut samalle. Muistan senkin kun Pepsi Cola tuli Suomen markkinoille 1968.

    https://youtu.be/e2qQplGkXUo?si=DJ1kGV4JX5hHXODQ

    Coca-Colaa sai Stockmannin tavaratalon baarissa jo 1930-luvulla.

    https://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2015/06/siff-colaa-wirkkalan-pullosta.html

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Wiki sanoo, että sotaveteraanit toivat Coca Colan Suomeen jo olympiavuonna 1952.

    Itse en muista cokista 1970-luvulta. Limpparit, mitä juotiin, olivat kotimaisia. Kuten sanottua, siihen aikaan Suomessa tehtiin asiat vielä itse. Tuotemerkitkin.

    Kyllä oli cokista 70-luvulla. Meillä oli koulussa jonkin aikaa villitys että pistettiin harpin piikillä reikä kokispullon kruunukorkkiin, ravistettiin pulloa ja suihkutettiin juoma ohuena suihkuna suuhun.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Oli sellainenkin kuin AfriCola. Melko provokatiivinen nimi.

    Jano kun talkkarilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Wiki sanoo, että sotaveteraanit toivat Coca Colan Suomeen jo olympiavuonna 1952.

    Itse en muista cokista 1970-luvulta. Limpparit, mitä juotiin, olivat kotimaisia. Kuten sanottua, siihen aikaan Suomessa tehtiin asiat vielä itse. Tuotemerkitkin.

    Et tietenkään muista cokista 70-luvulta koska kirjoitat Venäjältä

    Äänestä

  • Sitäpaitsi se K-kaupan Pirkka First Choice Cola tuli vasta vuonna -96, ja muka ei ollut cokista. 1960-luvullakin oli kotimaisiakin cola-juomia, ja kuten jo sanottu aitoa cokista valmistettiin Suomessakin jo 1957, ja sitä ennen se oli tuontitavaraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Et tietenkään muista cokista 70-luvulta koska kirjoitat Venäjältä

    Niinkö? Milloin Sauli Niinistö on tämänkin alueen littänyt Venäjään?

    Äänestä

Saatananpavojat opettaneet huonot tavat.
Eivät ymmärrä mistään mitään.
Kuvittelevat että Usasta kaikki niin on uutta ja hyvää. Lapsellinen uho. Reppanoita. Matkii kaikessa. Tytöt lukee noita kirjoja.
Talot pilataan mustalla.

Äänestä
  • Venäjän propagandassa on nyt lanseerattu termi saatananpalvonta, jonka nimiin laitetaan milloin mitäkin läntisiä asioita, mutta eivät ole sen tarkemmin määritelleet että mitä se nyt on.

    Äänestä

Kallista grilliä tartte nääs kun panee nuotioon klapia ja alkaa kypsentää.

Äänestä

ja nyt jälleen samaaaaaaaa

Äänestä

Myydäänkö grillejä vielä esim , jossain ? Tahto saada . Nim merkki , monta hukannut .

Äänestä

Suomi oli Onnellisten maa 80 luvulla !!!! Alkoi politiikot tätä onnelaa tuhoamaan 80 luvun lopulla perusteellisesti .

Äänestä

Kyseisellä vuosikymmenellä Suomessa meni paremmin kuin nykyään. Työtä oli ja palkat ja vapaa- aika lisääntyi. Työnantaja ehdottl pekkasvapaita, mikä ehdotus hyväksyttiin. Nykyhallituksen toimesta mennäänkin huonompaan suuntaan.

Äänestä

  • Ei hallitus näistä asioista päätä 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Töitä oli, vaan ei ostovoimaa, josta tuo jenkkigrillitapauskin yksi osoitus.

    Tavallisen duunarin autobudjetti oli 30 000 markan luokkaa, jossa oli tarjolla vain itäblokkilaisia vaihtoehtoja, kuten Lada 1200L, Skoda 120L ja Wartburg 353W.

    https://warreteam.com/wartburg353/TM_1986/1986_tm_12_suomen_halvimmat_2_a.jpg

    Ostovoimaa oli silloin koko kansan mitassa enemmän kuin nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Töitä oli, vaan ei ostovoimaa, josta tuo jenkkigrillitapauskin yksi osoitus.

    Tavallisen duunarin autobudjetti oli 30 000 markan luokkaa, jossa oli tarjolla vain itäblokkilaisia vaihtoehtoja, kuten Lada 1200L, Skoda 120L ja Wartburg 353W.

    https://warreteam.com/wartburg353/TM_1986/1986_tm_12_suomen_halvimmat_2_a.jpg

    Ei nykyäänkään halvalla saa kuin halpoja autoja, ja itäblokkilaisia autoja ei tietenkään ole koska itäblokki loppui ja Neuvostoliitto romahti.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Töitä oli, vaan ei ostovoimaa, josta tuo jenkkigrillitapauskin yksi osoitus.

    Tavallisen duunarin autobudjetti oli 30 000 markan luokkaa, jossa oli tarjolla vain itäblokkilaisia vaihtoehtoja, kuten Lada 1200L, Skoda 120L ja Wartburg 353W.

    https://warreteam.com/wartburg353/TM_1986/1986_tm_12_suomen_halvimmat_2_a.jpg

    Nykyään saa noin halvalla näitä isoja kaasugrillejäkin. Ei ollut ennen asiat näin hyvin:
    https://www.biltema.fi/vapaa-aika/grillaus-ja-savustus/kaasugrillit/

    Äänestä

Olin teini tuolloin, ja minulla oli kaikki mahdolliset sen ajan pelit, ja vehkeet, vaikka olimme pelkkä duunriperhe, vanhempani eivät olleet edes lukiota käyneet, mutta silti oli omistusasuntoa, uutta saksalaista autoakin.

Minä en omista oikeastaan mitään, vaikka on kouluja käytä vanhempiani enemmän, eivätkä lapsenikaan ole saavuttaneet isovanhempiensa elintasoa, toisella korkeakoulu tutkintokin.

Tuloerot olivatkin kasarilla pienimmät koskaan, mutta alkoivat taas nousta heti ysärillä. nykyään on paljon enemmän suhteellista köyhyyttä. kuin kasarilla.

Äänestä

Amerikkalaiset eivät osaa rakentaa grillejä.

Äänestä
  • Vain Neuvostoliitosta sai kunnollisia grllejä.
    Neuvostoliittolaiset grillit olivat kaikkein suurimpia.

    Neuvostoliitossa jo 1960-luvun alussa tehtiin myös maailman suurimmat sahat. Niillä kun Novisibirskissa sahattiin niin Suomessa Honka kaatui.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Vain Neuvostoliitosta sai kunnollisia grllejä.
    Neuvostoliittolaiset grillit olivat kaikkein suurimpia.

    Neuvostoliitossa jo 1960-luvun alussa tehtiin myös maailman suurimmat sahat. Niillä kun Novisibirskissa sahattiin niin Suomessa Honka kaatui.

    Neuvostoliitossa valmistettiin ainakin saslik-grillejä, siellä eteläisimmissä osavaltioissa.

    Äänestä

Ja Kiinassa valmistetut grillit!

Äänestä
  • Kiinaa johtaa kommunistinen puolue vaikka talous on riistokapitalistinen.
    Suomessa tilanne on päinvastainen, ensimmäisenä EU:ssa, you know.

    Äänestä

Kokoomukselle ja porvareille voi jakaa tunnustusta kaiken hyvinvointi- ja tasa-arvokehityksen jarruttamisesta suomalaisessa yhteiskunnassa ennemminkin jo 1800-luvulta lähtien. Ei vasta 1980-luvulta lähtien. Historianopetus on meillä myös nykyisin ilmaista, toki ilmeisesti oikeistossa sen annit onnistutaan yhä tehokkaasti välttämään.

Äänestä
  • Venäjän Suomeen kohdistama propaganda haluaa ylistää Suomen 80-lukua koska silloin oli iso Neukkula ja turvaton Suomi hiljaa tossun alla lännen mallimaana heidän tarkoituksiina.
    Neuvostoliitto itse ja sille alisteinen itäblokki menivät 80-luvun kuluessa konkurssiin vuosikymmenen päätyttyä ja hajosi ja länsi joutui heitä sitten auttamaan.

    Äänestä

Tuona aikanahan oli vielä töitä ja moni tienasi hyvin. Laman jälkeen on menty sitten alamäkeä. Ei taida tämä aloittaja olla edes syntynyt 80-luvulla. Vertauksetkin on ihan hatusta vedetty. Vai että amerikkalaisia grillejä.

1Äänestä
  • Meillä meni oikeasti huomattavasti paremmin kuin monella teistä nykyisin. Olin asunnut jo silloin 5v omassa asunnossa ja makselin lainaa pois. Pysyvä työpaikka oli ollut jo 10v ja jatkui eläkkeelle pääsyyn. Nyt nautin hyvin tienatusta eläkkeestä. Teillä ei mielikuvitus riitä siihen kuinka hyvin täällä oli asiat.
    Itseppähän olette hommanne tyrinyt Kokoomuksen hyppynaruna ja porvari politiikalla, tajuamatta mistään mitään. Nyt vielä annatte persujen ohjauksella viedä teiltä lopunkin hyvinvoinnin.

    Äänestä

  • "Vai että amerikkalaisia grillejä."

    Tuo on maahantuojan itse tekemä päätelmä. Tuli vaan mieleen, kun luin Finnvoxin historiikkiä.

    Äänestä

Kaikkein paras makkara on nuotiomakkara,hitaasti kypsäksi hiilloksella.Moni ei osaa/saa nuotiota edes syttymään,kun on se hieno grilli....

Äänestä

Toi oli ja on edelleen aivan mahtavaa. Luonnossa, notskilla, makkara tikunnokkaan ja paistumaan. Ai että maistuu tosi hyvälle!
Kokeile.

Äänestä

Aloittaja on läski neliöniska,
ei mahdu edes omaan autoonsa.

Äänestä

Väärin, 1980 luku oli parempi kuin nyt. Omalla palkalla ostin asunnon auton ja lomailin etelässä pari kertaa vuodessa. Olin ihan normaali työssä. Ei pidä vääristää asioita noin räikeästi.

Äänestä

Holkerin hallitus aloitti -80- luvun lopulla hallitun rakennemuutoksen, joka tarkoitti hyvinvointivaltion romuttamista.

Äänestä

Muistan kuin eilisen päivän, kun pidin ensimmäisen kerran muoviastiaa kädessäni, käsittämätön ihmeaine oli tullut juuri markkinoille! Se tuntui niin limaisen nihkeältä, etten ole koskaan tottunut siihen.

Äänestä
  • Tänä päivänä jo auton puskuritkin ovat muovia, mutta, hei, muistakaa: muovisia mehupillejä ei saa käyttää, muovi tuhoaa luontoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Tänä päivänä jo auton puskuritkin ovat muovia, mutta, hei, muistakaa: muovisia mehupillejä ei saa käyttää, muovi tuhoaa luontoa!

    Ja paperinen mehupilli suli kuumaan juomaan, mutta onneksi ystävä löysi avun vammaiselle Virosta - metallisen mehupillin.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Ja paperinen mehupilli suli kuumaan juomaan, mutta onneksi ystävä löysi avun vammaiselle Virosta - metallisen mehupillin.

    Se oli hieno. Siinä oli pieni, kapea pulloharjakin mukana, millä pystyi pillin putsaamaan sisältä.

    Äänestä

Edelleen monella ole grillejä. Eikä tilaa käyttää sitä. Kiitos kokoomuksen. Ja osa ei käytä koska riskit.

Äänestä
  • Ulkona ei tila lopu. Halvempiakin ne ovat kuin milloinkaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ollut varaa ostaa edes amerikkalaisia grillejä, vaan makkarat piti paistaa nuotiolla tikun nenässä. Vasta kokoomus mahdollisti elintason nousun ja jenkkityylisen elämäntavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu