Miksi Puolangalla on kaksi virkarikoksista syytettyä johdossa, he ovat kunnan kasvot ulospäin?

Anonyymi-ap

Puolanka on tällä hetkellä Suomen ainoa kunta, jossa sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja (pormestari Harri Peltola, kesk.) että valtuuston puheenjohtaja (Mari Haapalainen os. Veijola, kesk.) ovat syytettyinä virkarikoksista.

📌 Peltolaa vastaan on nostettu syyte virka-aseman väärinkäytöstä. Taustalla on jo lainvoimainen tuomio kilpailun estämisestä (MAO 183/2021).

📌 Haapalaista koskeva syyte liittyy samaan tuomioon, sekä hallintolain rikkomiseen päätöksenteossa. Samalla hänen aloittama valtuustokautensa on jättänyt toistuvasti puuttumatta vakaviin virkarikosepäilyihin – ja hyväksynyt asiakirjasalailun sekä esteellisten viranhaltijoiden esittelyt.

📌 Ja media – erityisesti Kainuun Sanomat – vaikenee. Sen sijaan että se tutkisi virkarikossyytteet, se julkaisee kepulaista PR/propaganda-materiaalia, kuten Lankafest-hehkutuksia, jotka rahoitetaan kunnan ja tuulivoimayhtiön varoilla.
Tapahtuman kuvissa toistuu kummallisesti Mari Haapalaisen mies, Sami Haapalainen – mutta mitään ei kerrota suhteista tai sidonnaisuuksista. Saatikka tuomioista, jotka lainvoimaisia myös hallinto-oikeudessa.

🔻 Mitä tapahtuu kunnalle, jonka kasvot ovat syytettynä rikoksista?
Puolanka tunnettiin ennen rehellisenä, sitkeänä paikkana. Nyt sitä viedään keskustapuolueen virkarikoksilla kohti täydellistä maineen tuhoa.

- Miksi päätoimittaja Päivi Bisi (eläkkeellä nyt) sallii tämän?
Onko Kainuun Sanomat journalismia – vai keskustan puoluelehti veronmaksajien piikkiin?

-Tämä ei ole enää yksittäistapaus. Tämä on järjestelmä.

Lue lisää paljastuksia ja oikeusasiakirjoja:
👉 https://varjokirjuri.substack.com/

248

3885

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
    • Anonyymi00003

      Puolangan johto on Kainuun paras. Kannatus lähes 100 % kuntalaisten keskuudessa.

    • Anonyymi00004

      Lieneeköhän kuinka ylpeä tämä Mari Haapalainen (keskusta rp) kun lapset tietää, mistä syytteessä nyt hovioikeudessa ja mistä uusista rötöksistä ja laiminlyönneistä tutkinta käynnissä eli uudet syytteet odottamassa?
      Ja kehuuko Marin lapset "äitiään rehelliseksi kepulaiseksi".

      Sitten ihmetellään millainen kotikastatus on näillä kepuhuijareilla. Ei tarvi ihmetellä, jos ymmärtää enemmän kuin jokaisesta ikäluokasta Langalle jäänyt pohjasakka, joka äänestää kepuja.

      • Anonyymi00005

        Syyttäähän voidaan ketä hyvänsä. Demokratian ongelma on, että kaikesta voi valittaa. Demokratiassa ei ole keinoa millä elämäntapavalittajat pidetään kurissa.
        Esim. kirkkovaltuustosta on tehty lukuisia valituksia ja oikaisupyyntöjä, mutta mihin ne ovat johtaneet ?
        Puolangalla mennään oikeaan suuntaan, sillä jostain syystä sillä saralla valitukset ovat tyystin loppuneet ?

    • Anonyymi00006

      Lieneeköhän kuinka ylpeä tämä Mari Haapalainen (keskusta rp) kun lapset tietää, mistä syytteessä nyt hovioikeudessa ja mistä uusista rötöksistä ja laiminlyönneistä tutkinta käynnissä eli uudet syytteet odottamassa?
      Ja kehuuko Marin lapset "äitiään rehelliseksi kepulaiseksi".

      Sitten ihmetellään millainen kotikastatus on näillä kepuhuijareilla. Ei tarvi ihmetellä, jos ymmärtää enemmän kuin jokaisesta ikäluokasta Langalle jäänyt pohjasakka, joka äänestää kepuja.

      • Anonyymi00007

        Mutta ota huomioon, että paria valittajaa lukuun ottamatta, kaikki kuntalaiset, ovat Marin puolella.
        Taidat nyt projisoida ?

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Mutta ota huomioon, että paria valittajaa lukuun ottamatta, kaikki kuntalaiset, ovat Marin puolella.
        Taidat nyt projisoida ?

        Yksi valittaja riittää kun se on voiman oikealla puolella.

    • Anonyymi00009

      kiitos aloittaja kun nostit uudelleen tämän tärkeän aiheen esille

    • Anonyymi00011

      Tietenkin ovat Puolangan johdossa siksi,että heidät on sinne demokraattisessa vaalissa valittu.Tietäisit sen ,jos olisit itse saanut tarpeeksi ääniä.
      He ovat syytettyinä,mutta heitä ei ole tuomittu.Yksinkertainen asia.

    • Anonyymi00012
      • Anonyymi00013

        Ei tarvitse kurkkia,hovioikeuden päätös riittää.

    • Anonyymi00019

      Mahtavaa että tämä aloitus taas paikallaan.

    • Anonyymi00020
      • Anonyymi00021

        Ei kaikki näköjään halua tai haaveile keskustalaisten kanssa samaan penkkiriviin käräjille ja hoviin istumaan tuomiolle.
        https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2026378-6

      • Anonyymi00022

      • Anonyymi00024

        Kuinka hyvin siellä kirkkovaltuustossa menee ? Oletettavasti hyvin, kun ei kuulu enää valituksia ?

      • Anonyymi00025

        Mikä vialla, kun elintapavalittajalla ei oikaisut ja valitukset kirkkovaltuustossa enää menesty ? Muuttuiko valittaja "karhusta marjakarhuksi " ?

    • Anonyymi00023

      Uskokaa jo. Meillä on eteenpäin menevä kunta.

    • Anonyymi00026
      • Anonyymi00027

        Jos ei suostu valehtelemaan kepujen mukana, on vihollinen. Kuten Venäjällä, jos ei suostu valehtelemaan että Ukraina hyökkäsi ja vennää puolustautuu.

      • Anonyymi00028

        Mihin se kirkkovaltuuston valittaja on hävinnyt ? Kuulostaa olevan niin rauhallista ja sopuisaa.

    • Kainari ei ole minkään puolueen äänitorvi.

    • Anonyymi00029
      • Anonyymi00030

        Oletko vieläkin sitä mieltä, että uusi liikuntahalli pitää purkaa ? Ja mitä ihmettä siellä kirkkovaltuuston puolella on tapahtunut, kun jatkuva valitusvirsi kerralla katkesi ?

      • Anonyymi00031

        Onneksi on Varjokirjuri. Saamme tietää kepurikoksista. Valehtelu ja vääristely paljastuu.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Onneksi on Varjokirjuri. Saamme tietää kepurikoksista. Valehtelu ja vääristely paljastuu.

        Onnitteletko itseäsi ?

    • Anonyymi00033
      • Anonyymi00034

        Kuka siellä kurkkikaan ja pilkisteli puun takana kun uutta kuntosalia rakennettiin ?

    • Anonyymi00035
      • Anonyymi00036

        Mikä vialla kun valitukset kirkkovaltuuston puolella "sammuivat kuin saunan lyhty" ?

    • Anonyymi00037

      Kepulit!
      Ette noudattaneet suolijärven kepukukon ohjetta, ettei teillä saa kuikkia kepukukon rötöksiä. Te olette kukon lihamyllyssä, kuten vennään poika Ukrainan puolella. Eli teidän kepuvässyköiden arvo sama kuin puttinin lihamyllyn uhreilla. Teillä kepuvässyköillä pitää vain aplodeerata tätä väsähtäneen näköistä lannanlapioijaa.

      https://varjokirjuri.substack.com/p/virkarikosten-anatomia-osa-vi-kaksi

      • Anonyymi00039

        Vainoharhaista tekstiä

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Vainoharhaista tekstiä

        Hyvä kun kävit lukemassa. Kirjoita itse parempaa. Kehu kepusyndikaattia.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Hyvä kun kävit lukemassa. Kirjoita itse parempaa. Kehu kepusyndikaattia.

        Kirjoitan sitten yöllä,jolloin vainoharhaisuus korkeimmillaan.Jos herään.

    • Anonyymi00043

      Kepulit!
      Ette noudattaneet suolijärven kepukukon ohjetta, ettei teillä saa kuikkia kepukukon rötöksiä. Te olette kukon lihamyllyssä, kuten vennään poika Ukrainan puolella. Eli teidän kepuvässyköiden arvo sama kuin puttinin lihamyllyn uhreilla. Teillä kepuvässyköillä pitää vain aplodeerata tätä väsähtäneen näköistä lannanlapioijaa.

      https://varjokirjuri.substack.com/p/virkarikosten-anatomia-osa-vi-kaksi

      • Anonyymi00044

        Voisiko joku kertoa syyn, miksi kirkkovaltuustoa koskevat jatkuvat oikaisuvaatimukset ja valitukset koppuivat kuin seinään ? Olivatko ne valitukset täysin aiheettomia ?

    • Anonyymi00045

      Tämä on hyvä!! Puolangalle jäänyt jokaisen ikäluokan tyhmin, pelokkain ja alimmalla sivistysasteella oleva kepuaines, suolijärven kukon lihamyllyssä...

      Kepulit!
      Ette noudattaneet suolijärven kepukukon ohjetta, ettei teillä saa kuikkia kepukukon rötöksiä. Te olette kukon lihamyllyssä, kuten vennään poika Ukrainan puolella. Eli teidän kepuvässyköiden arvo sama kuin puttinin lihamyllyn uhreilla. Teillä kepuvässyköillä pitää vain aplodeerata tätä väsähtäneen näköistä lannanlapioijaa.

      https://varjokirjuri.substack.com/p/virkarikosten-anatomia-osa-vi-kaksi

      • Anonyymi00046

        Mistä syystä kirkkovaltuustossa tapahtui myönteinen kehitys verrattuna kunnallispolitiikkaan, jossa valitus valituksen perään vaan jatkuu ?

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00046 kirjoitti:

        Mistä syystä kirkkovaltuustossa tapahtui myönteinen kehitys verrattuna kunnallispolitiikkaan, jossa valitus valituksen perään vaan jatkuu ?

        Valittaja veisattiin hiljaiseksi?

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Valittaja veisattiin hiljaiseksi?

        Voisko sitä "veisaamista" käyttää myös kuntapuolella ?

    • Anonyymi00049

      Nyt on kepulit veisattu Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa tällainen päätös. Ja uutta tulossa. Samoin rikostutkintoja. Entisten syytteiden päälle. Loppua ei ole näköpiirissä, koska keput haluaa julkisuutta rikoksilla. Ja tuhota ja paskoa meidän kotikuntamme maineen rikolliskunnaksi.

      Sairaalloisen ylipainoisesta kirvesmiehestä ei tule minun kotikuntaan rakennustarkastajaa. Koska siihen vaaditaan laillinen pätevyys. Kepulainen leikkimökin/ makkaranpaistokopin suunnittelu ja kepujen suojatyöpaikkojen täyttäminen ei täytä sitä.

      https://varjokirjuri.substack.com/p/virkarikosepailyn-anatomiaa-puolangan

      • Anonyymi00050

        Rakennustarkastaja ei alkanut elintapavalittajalle "likaisen työn tekijäksi", josta syystä alkoi suunnaton koston kierre. Olisiko rakennustarkastajan pitänyt aloittaa uuden liikuntahallin purkaminen, koska pari neliöä oli srk:n puolella ?
        Mistä syystä ne kirkkovaltuuston valitukset loppuivat vai "veisattiinko" todella valittaja hiljaiseksi ?

    • Anonyymi00051

      Paikkakunnalle lyllertämään jäänyt pohjasakka eli kepulilampaat eivät edes sitä ymmärrä, ettei meidän kotikunnassa ole rakennustarkastajaa. Sellainen puuttuu HaO tuomion 17.2.2026 mukaan.

      On vain sairaaloisen lihava kirvesmies, jonka CV:ä komeilee navetan rakentamista Marjo ja Harri Peltolalle. Siltä syntyi kepulaisten idea haalia kirvesmiehestä rakennustarkastaja. Suojatyöpaikka. Kuntalaisten kustannuksella ja varoilla. Kun vastaavasti kepuilla on lannanlapioijasta tehty pormestari, jota milloinkaan ole esittänyt kukaan muu kuin keput pormestariksi. Aina muilla ryhmillä äänestyksessä ollut vastaehdokas. Eli on vain kepujen pormestari -ei milloinkaan kuntalaisten.

      • Anonyymi00052

        Ja sinä teit kaikista kepulaisia, koska kuntalaiset eivät halua sinusta pormestaria tähän kuntaan.

    • Anonyymi00053
    • Anonyymi00054

      Kepulumppu Mari Tuulialle lojahtaa tuomio kesällä. Siinä palkkio rosvolle.
      Kerropa kepulumppu miten siskosi kelpasi muualle, eikä harjoita kanssaihmisille rikoksia? Eikä aiheuta perillisille häpeää, kuten sinä kepulumppu.

      • Anonyymi00055

        Minkälaista bisnestä vanhassa virastotalossa oli tarkoitus harrastaa ? Kerro ihmeessä.

      • Anonyymi00056

        Jos kepuakka opettaa kakaroitaan "kunnon kepulaisella kotikasvatuksella". Eli varasta, valehtele ja tee rikoksia kanssakuntalaisia kohtaan ja ole maakunnan päälehden syytettyjen mannekiinina. Jos lumpun synnyttämistä joku ikäluokkansa pohjasakkaan kuuluva jää paikkakunnalle ja sitten hänestä sukeutuukin "kunnan päättäjä". Kun on pohjasakkaa ja lahjaton. Osaa varastaa ja valehdella kun äiti opetti.

      • Anonyymi00122
        Anonyymi00056 kirjoitti:

        Miten se luottamusasia?

    • Anonyymi00057

      Oletko itse täydellinen kaikkinensa?

    • Anonyymi00058

      Tämä on hyvä!! Puolangalle jäänyt jokaisen ikäluokan tyhmin, pelokkain ja alimmalla sivistysasteella oleva kepuaines, ESIMERKKINÄ SUOLIJÄRVINEN, KEPULAINEN LANNANLAPIOIJA. Ominaisuudet: Pelokas, tyhmä, napoleon kompleksinen ja rikollinen mieli.

      Kepulit!
      Ette noudattaneet suolijärven kepukukon ohjetta, ettei teillä saa kuikkia kepukukon rötöksiä. Te olette kukon lihamyllyssä, kuten vennään poika Ukrainan puolella. Eli teidän kepuvässyköiden arvo sama kuin puttinin lihamyllyn uhreilla. Teillä kepuvässyköillä pitää vain aplodeerata tätä väsähtäneen näköistä lannanlapioijaa, jolla napoleonkompleksi.

      https://varjokirjuri.substack.com/p/virkarikosten-anatomia-osa-vi-kaksi

      • Anonyymi00059

        Osaatko sinä vässykkä kertoa, mitä ihmettä tapahtui kirkkovaltuustossa, kun samankaltaiset kiusalla tehdyt valitukset, jotka riivaavat kuntaakin, loppuivat kuin "kanan lento" ? Voisiko niitä hyväksi osoittautuneita käytäntöjä hyödyntää myös kuntapuolella ?

      • Anonyymi00060

        Kepulit sontaluukusta paenneen jakojäännöksen lihamyllyssä..... heeehhhh.... voiko tyhmempiä nisäkkäitä elää maan päällä? Vastaus: ei voi. Vain puolankalaiset kepuvässykät.

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Kepulit sontaluukusta paenneen jakojäännöksen lihamyllyssä..... heeehhhh.... voiko tyhmempiä nisäkkäitä elää maan päällä? Vastaus: ei voi. Vain puolankalaiset kepuvässykät.

        Puolankalaiset ovat parasta A-luokkaa.

    • Anonyymi00062

      Kepulit te ootte täydellistä roskasakkia. Kun teillä mt-ongelmat ja olette henkisesti äärirajoilla, me terveet emme ole edes päässeet vielä lämmitelyn asteelle.

      • Anonyymi00063

        Elintapavalittajien vuoksi " kepulit" tarkoittavat kaikkia puolankalaisia, koska pormestariksi ei haluttu elintapavalittajaa vaan kaikki äänestivät kepua ja pormestaria.
        Miten se "lämmittely" siellä kirkkovaltuuston puolella loppui kerralla ja perinteinen rauha laskeentui ?

    • Anonyymi00064
      • Anonyymi00065

        Miten siellä kirkkovaltuustossa pyyhkii ? Tora on loppunut ja rauha maassa. Vika taisi olla valittajassa ?

      • Anonyymi00066

        Eikö Puolangan kunnantalolla löydy kuin satusetiä? Niin on miltä näyttää, sanoi Kekkonen aikoinaan.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Eikö Puolangan kunnantalolla löydy kuin satusetiä? Niin on miltä näyttää, sanoi Kekkonen aikoinaan.

        Elämäntapavalittaja valittaa kaikesta eli olipa valitukselle syytä tai ei. Sama toistui kirkkovaltuuston puolella.

    • Anonyymi00068

      Reliefieitä aiheesta kuten kaksipäinen kotka tms?

    • Anonyymi00069

      Kepu ja vitut7aa kun rikoksilla ei menesty. Me vastuulliset kuntalaiset pysäytämme kepukkakonnat ja tyhmyrit.
      Kepu maajussi ei edes ymmärrä rakennustarkastaja vaatimuksia. Niitä kun ei lantaa lapioidessa opi.

      • Anonyymi00070

        Miten ne kirkkovaltuustoa koskevat valitukset loppuivat kuin seinään ? Olikö syynä pelkästään elintapavalittaminen ? Eli toiminnassa ei ollutkaan mitään valittamisen aihetta alkuunkaan kuten ei liene kuntapuolellakaan ?

    • Anonyymi00071
    • Anonyymi00072

      Supo etsii varjoissa toimivia vasikoita töihin. Tässä olisi oivallinen tilaisuus raivon perheelle ryhtyä virallisesti vasikaksi koko perheen voimin 💪

    • Anonyymi00073
    • Anonyymi00074

      Puolangalla on nyt julkaistu lähes 70 Varjokirjurin kirjoitusta kunnan päätöksistä, oikeuden ratkaisuista ja viranhaltijoiden toiminnasta.
      Mukana on oikeuden päätöksiä, pöytäkirjoja ja muita asiakirjoja.
      Silti yksikään keskustan paikallinen päättäjä ei ole pystynyt osoittamaan yhtäkään julkaisua perättömäksi.

      Ei yhtäkään.
      Jos väitteet olisivat vääriä, niiden kumoaminen olisi helppoa.

      Jokainen voi lukea itse: https://varjokirjuri.substack.com/

      • Anonyymi00075

        Mistä syystä ne kirkkovaltuuston toimintaa koskevat lukuisat valitulset loppuivat kuin seinään, elleivät ne olisi olleet vääriä ja perusteettomia ?

    • Anonyymi00076

      Puolangalla löytyi uusi valittajaryhmä.

      Puolangan kepuhallinto hakee nyt itse valituslupaa KHO:sta rakennustarkastajan valinnassa.

      Sama päätös jonka Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut jo kolme kertaa.
      Kun kuntalaiset valittavat, sitä kutsutaan häiriköinniksi.
      Kun kepuhallinto valittaa, sitä kutsutaan strategiaksi.

      Varjokirjuri kysyy yksinkertaisen kysymyksen:
      miksi kokemusta yritetään hakea KHO:sta, kun sitä ei löytynyt hallinto-oikeudessa?

      https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-kepuhallinto-hakee-kholta

      • Anonyymi00077

        KHO:n päätös on ennakkopäätös. Oikeuslaitokselle ovat uutta elintapavalittajien aikaansaannokset, joten niille on saatava KHO:n päätös .

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        KHO:n päätös on ennakkopäätös. Oikeuslaitokselle ovat uutta elintapavalittajien aikaansaannokset, joten niille on saatava KHO:n päätös .

        Kerropa kepuloinen, miten asetuksessa määrätty suunnittelukokemuksen puutu muuttuu ylemmässä oikeusasteessa. Kunta vastannut useaan kertaan jo hallinto-oikeudelle, eikä löytänyt kokemusta.
        Tosiasian tiedän jo nyt. KHO ei myönnä valituslupaa, eikä tällöin valitusta oteta tutkittavaksi. Mutta saahan siihen tuhottua kuntalaisten varoja ja ennenkaikkea tuhottua kunnan maineen roistokuntana ja kepujen epätoivoisen oikeudenkäynnin tyyssijana.

    • Anonyymi00079
    • Anonyymi00082

      Keput inisee -kun me lyödään kerta toisensa jälkeen keputollukat kanveesiin.

      Puolangalla löytyi uusi valittajaryhmä.

      Puolangan kepuhallinto hakee nyt itse valituslupaa KHO:sta rakennustarkastajan valinnassa.

      Sama päätös jonka Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut jo kolme kertaa.
      Kun kuntalaiset valittavat, sitä kutsutaan häiriköinniksi.
      Kun kepuhallinto valittaa, sitä kutsutaan strategiaksi.

      Varjokirjuri kysyy yksinkertaisen kysymyksen:
      miksi kokemusta yritetään hakea KHO:sta, kun sitä ei löytynyt hallinto-oikeudessa?

      https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-kepuhallinto-hakee-kholta

      • Anonyymi00083

        Varjokirjuria huolettaa kun KHO ottaa käsittelyyn sarjavalittajan aikaan saannoksia.

      • Anonyymi00084

        On ne keput inisijöitä. Tuhonneet kunnan. Enää Kummeli vitsien tasolla. Kepujen ikiliikkuja: kolem kokousta jossa tarkastellaan pöytäkirjaa >sitten HaO toteaa niiden olevan lainvastaisia >kepulit mt-hoitoon ja eläkemaksut kuntalaisten taskusta.

    • Anonyymi00086

      Milloin puolankalaiset kepuolmit lopetatte keskenään hässimisen. Olette jo aiheuttaneet mittavan alennustilan koko Kainuussa. Hävettää sanoa olevan kainuulainen kun seuraavana kysytään,,, oletko niitä puolangan olmeja.

    • Anonyymi00087

      Pellekirjurin kootut horinat.

    • Anonyymi00088

      Suunnittelukokemus ei lisäänny valittamalla
      Korkein hallinto-oikeus ei ole paikka, jossa viranhakijan ansiot syntyvät jälkikäteen.

      KHO ei lisää CV:hen rivejä.

      Se ei lisää suunnittelukokemusta.

      Se ei muuta sitä, mitä henkilö on tehnyt ennen nimitystä.

      Kelpoisuus arvioidaan nimityshetkellä.

      Jos kokemus puuttui silloin, se puuttuu edelleen.

      Valitus ei muuta tätä.

      https://varjokirjuri.substack.com/p/kummeli-vitsi-puolangalta-kolme-kumoamista

      • Anonyymi00089

        Tarvitaan KHO:n ennakkopäätös, jotta kiusaamishengessä tehdyt valitukset saadaan loppumaan. Kyllä KHO:n käsittelyn hintalappu kummasti rauhoittaa.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00089 kirjoitti:

        Tarvitaan KHO:n ennakkopäätös, jotta kiusaamishengessä tehdyt valitukset saadaan loppumaan. Kyllä KHO:n käsittelyn hintalappu kummasti rauhoittaa.

        Varmasti.
        Laskun maksaa puolankalaiset. Kun kepujen Keisari Bokassa uhonnut ottaa kalliin lakimiehen, jotta voi valittaa. Turhasta. Ja aiheuttaa taas kustannuksia ja häpeää meille kuntalaisille.
        Valmistelija: Kepujen suolijärvinen Bokassa.

        https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2026384-3

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00090 kirjoitti:

        Varmasti.
        Laskun maksaa puolankalaiset. Kun kepujen Keisari Bokassa uhonnut ottaa kalliin lakimiehen, jotta voi valittaa. Turhasta. Ja aiheuttaa taas kustannuksia ja häpeää meille kuntalaisille.
        Valmistelija: Kepujen suolijärvinen Bokassa.

        https://puolanka10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2026384-3

        Laskun maksaa elintapavalittaja ja se tulee olemaan todella suuri.

      • Anonyymi00092
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Laskun maksaa elintapavalittaja ja se tulee olemaan todella suuri.

        Opettele aluksi kirjoittamaan. "Elintapavalittaja".
        Paljastat kuinka alhaalla olet ruokaketjussa.

      • Anonyymi00094
        Anonyymi00092 kirjoitti:

        Opettele aluksi kirjoittamaan. "Elintapavalittaja".
        Paljastat kuinka alhaalla olet ruokaketjussa.

        Laskun maksaa elämäntapavalittaja, joka on tehtaillut lähes 200 valitusta täysin tyhjästä.

      • Anonyymi00095
        Anonyymi00094 kirjoitti:

        Laskun maksaa elämäntapavalittaja, joka on tehtaillut lähes 200 valitusta täysin tyhjästä.

        Oletko laskenut? Miksi yrität tuputtaa kepujen propagandaa?
        Kukaan ei ole tehnyt yhtään valitusta. Kaikki on laissa perusteltuja ja vain ääliö -kuten sinä- syöt kepupropagandan.
        Oletko muuten sitä mieltä, että aatetoverisi Putin ei hyökännyt koskaan mihinkään? Sekin on propangandaa.

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00095 kirjoitti:

        Oletko laskenut? Miksi yrität tuputtaa kepujen propagandaa?
        Kukaan ei ole tehnyt yhtään valitusta. Kaikki on laissa perusteltuja ja vain ääliö -kuten sinä- syöt kepupropagandan.
        Oletko muuten sitä mieltä, että aatetoverisi Putin ei hyökännyt koskaan mihinkään? Sekin on propangandaa.

        KHO tutkii, ovatko perustelut valituksissa lain mukaisesti riittäviä. Jos ei, niin valittaja maksaa. Talo lähtee helposti alta.

    • Anonyymi00096

      Kepuääliöt luulee elävänsä mikrovaltiossa.

      Puolanka ei ole Venäjä
      Puolanka ei ole valtio.

      Se on pieni kunta Kainuussa.

      Mutta mittakaava ei muuta mekanismia.

      Kun päätökset laittaa peräkkäin:

      tuulivoimasopimukset
      hankinnoissa suosinnat ja syrjinnät, siis niistä saadut tuomiot MAO 183/2021 sekä PS HaO 529/2025
      virkanimitykset
      salatut asiakirjat
      hallinto-oikeuden kumoamat lukuisat päätökset
      ja niiden jälkeen tehdyt uudet samansuuntaiset päätökset
      sekä kymmenet hallintolain mukaiset vireillepanot ilman vastausta

      syntyy kuva.

      Ei yksittäisestä virheestä.

      Vaan toimintatavasta.
      https://varjokirjuri.substack.com/p/juhlajulkaisu-nro-70-mikrovaltio

      • Anonyymi00101

        Olet yksin tuon takana. Kaikki muut tässä kunnassa ovat eri mieltä kuin sinä. Saahan sitä leikkiä "Don Quiotea" mutta kalliiksi tulee.

    • Anonyymi00097
      • Anonyymi00099

        Varjokirjurilla iski paniikki. Kunta toimii täysin oikein.

      • Anonyymi00102

        Puolangan pormestari on tämän maan paras kunnanjohtaja.

      • Anonyymi00104
        Anonyymi00102 kirjoitti:

        Puolangan pormestari on tämän maan paras kunnanjohtaja.

        Ainoat rikoksesta syytetyt tässä maassa Peltola ja Haapalainen.
        Sekö tekee parhaaksi? Kyllä. Kepuleihin pääsyvaatimuksena on rikollinen mieli kanssakuntalaisia kohtaan.

      • Anonyymi00105
        Anonyymi00104 kirjoitti:

        Ainoat rikoksesta syytetyt tässä maassa Peltola ja Haapalainen.
        Sekö tekee parhaaksi? Kyllä. Kepuleihin pääsyvaatimuksena on rikollinen mieli kanssakuntalaisia kohtaan.

        Lopullista oikeuden päätöstä ei ole vielä tullut. Syyttäähän voidaan ketä hyvänsä. Vapauttavat päätökset tulevat ja valittajalle suuri lasku.

    • Anonyymi00103
      • Anonyymi00106

        Puolangan Puolesta ryhmässä on korkeintaan yksi, joka ei ymmärrä kuinka elämäntapavalittajat heita kusettaa.

    • Anonyymi00107

      Mikä on sätkynukke? Peltolan sätkynukke eli rakennustarkastaja, jolla ei ole hallinto-oikeuden mukaan riittävästi kokemusta. Pitäähän se sätkynukke yrittää pitää vaikka väkisin, jotta hänen kauttaan voi yrittää tehdä asioita.
      Kuitenkin: KHO ei yleensä muuta faktapohjaista arviointia siitä, onko kokemus riittävää.
      Se muuttaa päätöksiä yleensä vain jos:
      lakia on tulkittu väärin
      tai menettelyssä on virhe.
      Tässä hallinto-oikeus katsoi, että laki on nimenomaan estänyt valinnan.

      • Anonyymi00108

        Miksi olet paniikissa, KHO tutkii asian perin pohjin ja tekee ennakkopäätöksen ? Eikö se ole hyvä asia ?
        Elintapavalittamisesta on saatava maahan ennakkopäätös, jota hallinto-oikeus voi muissakin vastaavan kaltaisissa tapauksissa, esim. Tampereen sarjavalittajan kohdalla, käyttää tuomion perusteena.
        Ennakkopäätöksen hinta on suuri ja sen maksaa se, joka on sopan aiheuttanut, tässä tapauksessa se ei ole kunta .

      • Anonyymi00110
        Anonyymi00108 kirjoitti:

        Hallinto-oikeus ei palauttanut asiaa kunnalle uudelleen valmisteltavaksi, vaan kumosi päätöksen.
        Se kertoo aika paljon siitä, miten vahvana tuomioistuin piti kelpoisuusongelmaa. KHO ei käsittele asiaa automaattisesti. Se päättää ensin myöntääkö valitusluvan.
        Tilastollisesti:
        suuri osa kunnallisvalituksista ei saa valituslupaa.

      • Anonyymi00111
        Anonyymi00110 kirjoitti:

        Hallinto-oikeus ei palauttanut asiaa kunnalle uudelleen valmisteltavaksi, vaan kumosi päätöksen.
        Se kertoo aika paljon siitä, miten vahvana tuomioistuin piti kelpoisuusongelmaa. KHO ei käsittele asiaa automaattisesti. Se päättää ensin myöntääkö valitusluvan.
        Tilastollisesti:
        suuri osa kunnallisvalituksista ei saa valituslupaa.

        KHO:n päätösten luonne on olla alemmille oikeusasteille ennakkopäätös.
        Koska HaO:een valittaja on ollut elämäntapavalittaja, joka on valittanut kaikesta, tarvitaan KHO:n päätös joka on sitten lopullinen.
        Käsittely on perusteellinen ja kestää kauan, josta syystä hinta hävinneelle osapuolelle on suuri.

    • Anonyymi00109
      • Anonyymi00112

        Puolangan elämäntapavalittajat kuvittelevat olevansa Puolangan puolesta -ryhmän todellisia johtajia eli päättävät ryhmän puolesta kaikesta. Korkeintaan yksi löytyy ryhmästä jolle asia ei ole vieläkään valjennut.

      • Anonyymi00113
        Anonyymi00112 kirjoitti:

        Puolangan elämäntapavalittajat kuvittelevat olevansa Puolangan puolesta -ryhmän todellisia johtajia eli päättävät ryhmän puolesta kaikesta. Korkeintaan yksi löytyy ryhmästä jolle asia ei ole vieläkään valjennut.

        No tarvitsisiko valittaa, jos lakeja noudatettaisiin päätöksenteossa? Kepujen nukkevaltuusto allekirjoittaa kaiken perehtymättä mihinkään asioihin. Kuinka moni tuosta porukasta tuntee kuntalakia? Näin ulkopailkakuntalaisena on mielenkiintoista seurata moista farssia.

      • Anonyymi00114
        Anonyymi00113 kirjoitti:

        Ja keputhan jatkaa itse valitusta valittamalla KHO. Sieltähän se työntekijän pätevyys vissiin annetaan? Jos pätevyyttä on, miksi sitä ei ole tuotu jo HAO esille?

      • Anonyymi00115

        Olivatko ne kirkkovaltuustoa koskevat oikaisuvaatimukset ja valitukset asiallisia ja miksi ne loppuivat kuin seinään ?

      • Anonyymi00116
        Anonyymi00114 kirjoitti:

        Ja keputhan jatkaa itse valitusta valittamalla KHO. Sieltähän se työntekijän pätevyys vissiin annetaan? Jos pätevyyttä on, miksi sitä ei ole tuotu jo HAO esille?

        Se pätevyys nyt todetaan KHO:ssa ja varaudu, että tulee suuri lasku.

      • Anonyymi00117

      • Anonyymi00119
        Anonyymi00117 kirjoitti:

        Tyhmä kepu-Kummeli! Ymmärrätkö?
        Lasku tulee. Kuntalaisille, kun kepuhullut valittaa turhasta.
        Suunnittelukokemusta paksulla-Kalevilla ei ole ikinä tule valittamalla.

        https://varjokirjuri.substack.com/p/kummeli-vitsi-puolangalta-kolme-kumoamista

        Sen päättää KHO ja koska valittaja ei ole itse ollut hakija, niin lasku tulee valittajalle, ei kunnalle.
        KHO päätös on ennakkopäätös alemmille oikeusasteille.

      • Anonyymi00120
        Anonyymi00119 kirjoitti:

        Sen päättää KHO ja koska valittaja ei ole itse ollut hakija, niin lasku tulee valittajalle, ei kunnalle.
        KHO päätös on ennakkopäätös alemmille oikeusasteille.

        Kerropa sekopää ja kepujen orjapyramidin pohjasakka, kuka hakee muutosta KHO:a. eli kuka on tällöin asianosainen?
        Miksi sepität, kun et ymmärrä ja siksi joudut naurunalaiseksi.

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00120 kirjoitti:

        Kerropa sekopää ja kepujen orjapyramidin pohjasakka, kuka hakee muutosta KHO:a. eli kuka on tällöin asianosainen?
        Miksi sepität, kun et ymmärrä ja siksi joudut naurunalaiseksi.

        Kunta hakee muutosta ja lasku tulee sille, joka on valittanut eli kyseenalaistanut Kalevin pätevyyden. Kuinka monta rikosilmoitusta, oikaisupyyntöä, valitusta ja kantelua ole kaikkiaan tehtaillut ? Sen vuoksi KHO tarvitaan ja siitä ratkaisusta ei pysty valittamaan.
        Lasku on 6-numeroinen, mutta kunnalla on kyllä vuokrakämppiä ja jopa lähellä kunnan toimistoa.

      • Anonyymi00126
        Anonyymi00116 kirjoitti:

        Se pätevyys nyt todetaan KHO:ssa ja varaudu, että tulee suuri lasku.

        Millä KHO tuon pätevyyden todentaa, jos sitä ei ole ollut tammikuussakaan? Ei ole ollut esittää HAO.lleekkaa. Meinaako joku jonkun todistuksen kenties väärentää?

    • Anonyymi00123

      Kerropa kepujen orjapyramidin pohjasakka, mistä keput valittaa? Valittaa, valittamisen vuoksi ja aiheuttaa kuluja? Jos kyse ei ole paksunkalevin kelpoisuudesta.
      Kerro aluksi mitä Pohjois-Suomen HaO päätti 232/2026 päätöksessä. Annan orjapyramidin pohjalla makaavalle vihjeen ja päätösasiakirjan.

      Ei KHO ole kepujen Kummeli-vitsien lähetysosoite!

      https://varjokirjuri.substack.com/p/virkarikosepailyn-anatomiaa-puolangan

    • Anonyymi00124

      Jokivarren valittajalla iso suu ja yhtä tötteröllään kuin suvakilla. Valmiina ottamaan lasti vastaan.

    • Anonyymi00127

      Jos se orjapyramidi pysyy pystyssä kun aina valitaan se kelvottomin ja surkein?

      https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-rekrytointi-ylivertainen

      • Anonyymi00128

        Tarkoitatko vasurien kuntavaalien ehdokasasettelua: meni kaikki paikat ?

    • Anonyymi00129

      Tule suoraselkäisesti esille nimelläsi

      • Anonyymi00130

        Eroonhan tuosta pormestari huutajasta pitäisi päästä. Kunnanjohtajasta pääsee todellisuudessa helpommin eroon kun keskusta ja kokoomus orjapäättäjien pormestarista jonka maatilan pyörittämisen me kunnan jäsenet maksamme. https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/pormestarista-paastaan-helpommin-eroon-keskusta-on-tyytyvainen-puolangan-pormestarimalliin-mutt
        Lukemisen arvoista, kuvastaa ja tuo hyvin esiin Puolangan ongelmien ydintä.
        https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/lukijan-mielipide-riski-korruptioon-kasvaa-kun-valta-keskittyy

      • Anonyymi00132
        Anonyymi00130 kirjoitti:

        Tuossa on juurikin se Puolangan ongelmien ja korruption ydin. Kunnanjohtaja toimii vaaditulla koulutuksella ja virkavastuulla. Puolangan pormestari johtaa diktaattorina Puolangan kuntaa maanviljelijänä orjuuttamiensa orjien poliittisella uskollisella ja sitoumuksellisella orjasiunauksella.

      • Anonyymi00135
        Anonyymi00130 kirjoitti:

        Eroonhan tuosta pormestari huutajasta pitäisi päästä. Kunnanjohtajasta pääsee todellisuudessa helpommin eroon kun keskusta ja kokoomus orjapäättäjien pormestarista jonka maatilan pyörittämisen me kunnan jäsenet maksamme. https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/pormestarista-paastaan-helpommin-eroon-keskusta-on-tyytyvainen-puolangan-pormestarimalliin-mutt
        Lukemisen arvoista, kuvastaa ja tuo hyvin esiin Puolangan ongelmien ydintä.
        https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/lukijan-mielipide-riski-korruptioon-kasvaa-kun-valta-keskittyy

        Odottelehan rauhassa pari vuotta KHO:sta tulevaa 6-numeroista laskua. Kaikki menee KHO:n tietoon.

      • Anonyymi00138
        Anonyymi00135 kirjoitti:

        Odottelehan rauhassa pari vuotta KHO:sta tulevaa 6-numeroista laskua. Kaikki menee KHO:n tietoon.

        Juuri näin. Taas lehmänpaskan lapioija aiheuttaa 120 000 euron laskun lapsille ja vanhuksille.
        Valituksella, jonka lopputuloksen uutisoi koko maan media. Taas.
        Eikö 10 000 e/kk palkkaa vastaan voi tehdä muuta kuin tuhota kuntalaisten mainetta, ettei kukaan ilkeä sanoa olevansa puolankalainen.

      • Anonyymi00142
        Anonyymi00138 kirjoitti:

        Juuri näin. Taas lehmänpaskan lapioija aiheuttaa 120 000 euron laskun lapsille ja vanhuksille.
        Valituksella, jonka lopputuloksen uutisoi koko maan media. Taas.
        Eikö 10 000 e/kk palkkaa vastaan voi tehdä muuta kuin tuhota kuntalaisten mainetta, ettei kukaan ilkeä sanoa olevansa puolankalainen.

        KHO: sta tulee lasku elintapavalittajalle. Kalevi Huovisesta rakennustarkastaja ja syyttettynä olevat kunnanhallituksen jäsenet saavat vapauttavan tuomiom.

    • Anonyymi00131
      • Anonyymi00133

        Kaupungeissa on hallintosäännön mukaisesti pormestarin luottamusäänestys kerran tai kaksi vuodessa. Puolangalla ei ole luottamusäänestystä koskaan kun pormestarin pitää saada diktatuuri ja korruptio turvattua orjiensa orjallisella ja antaumuksellisella tuella, salaamisella ja hiljaisuudella.

      • Anonyymi00134
        Anonyymi00133 kirjoitti:

        Kaupungeissa on hallintosäännön mukaisesti pormestarin luottamusäänestys kerran tai kaksi vuodessa. Puolangalla ei ole luottamusäänestystä koskaan kun pormestarin pitää saada diktatuuri ja korruptio turvattua orjiensa orjallisella ja antaumuksellisella tuella, salaamisella ja hiljaisuudella.

        Kuntalaiset kannattavat lähes yksimielisesti pormestaria.

      • Anonyymi00136
        Anonyymi00134 kirjoitti:

        Kuntalaiset kannattavat lähes yksimielisesti pormestaria.

        Osallistukaamme kaikki oikeaan ja eläville ihmisille tärkeään kuntastrategiaan. Kaikilla on tasavertainen mahdollisuus ja vastuu kaksi päivää aikaa tehdä taikaa elämän arvoisen elämän eteen osallistumalla kuntastrategian valmisteluun.
        https://puolanka.fi/puolangan-kuntastrategian-paivitys-vastaa-kuntalaiskyselyyn-15-2-2026-mennessa/
        Tuossa linkissä toki kuten aina kaikessa Puolangan kunnan infossa aina tarkoituksenhakuinen valituksia ruokkiva virhe. Pitäisi pystyä vastaamaan 15.03.2026 mennessä.

    • Anonyymi00137

      Tule esille nimelläsi ja kasvoillasi niin tiedämme kuka on täydellisesti onnistunut tässä elämässään. Haluan nähdä täydellisen, virheettömän ihmisen.

    • Anonyymi00140

      Kepuluikeroille kysmys.

      Miten kävi kepuille kun yrittivät saada orjapyramidin osaksi kelpoisuuspuutteellisen paksun -Kalevin.
      Nyt keput tuhoaa kuntamme maineen ääliömäisellä valittamisella, josta tulee TAAS vesiperä ja valtakunnallinen media pääsee ilkkumaan.
      -----
      Hallinto-oikeus arvioi, ettei virkasuhteeseen otetun rakennussuunnittelukokemusta, jonka hän on saanut ennen valmistumistaan vuonna 2006 tapahtuneen pihaton ja rantamökin rakentamisen yhteydessä tai rakennustarkastajan virkasuhteen aikana grillikodan ja rannan pukukoppien rakentamisen yhteydessä eikä myöskään paloaseman yläkerran muutossuunnittelusta saamaa koemusta voida pitää maankäyttö- ja rakennusasetuksen 4 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla riittävänä kokemuksena rakennussuunnitteluun liittyvistä tehtävistä.

      Kun hallinto-oikeuden käytettävissä olevista selvityksistä ei ilmene muutakaan kokemusta rakennussuunnittelusta, ei virkasuhteeseen otetun voida katsoa täyttäneen rakennustarkastajalle mainitussa asetuksessa säädettyä kelpoisuusvaatimusta rakennussuunnittelun osalta.

      • Anonyymi00141

        KHO:n päätös on ennakkopäätös ja aina oikea. Sitä kaikki noudattakoot. Miksi tuollainen paniikki ?

    • Anonyymi00143

      Kepujen propaganda: Varjokirjuria ei lue kukaan.

      Todellisuus: noin tuhat lukijaa viimeisen viikon aikana.

      Varjo näyttää asiat asiakirjoin.

      Propaganda väistyy.

      -Varjokirjuri-
      https://varjokirjuri.substack.com/

      • Anonyymi00144

        KHO lukee myös varjokirjurin sepostukset sekä kirkkovaltuustoa koskevat valitukset, koska kyseessä on elämäntapavalittajan pakkomielteinen valittaminen .

      • Anonyymi00145
        Anonyymi00144 kirjoitti:

        KHO lukee myös varjokirjurin sepostukset sekä kirkkovaltuustoa koskevat valitukset, koska kyseessä on elämäntapavalittajan pakkomielteinen valittaminen .

        KHO lukee myös varjokirjurin tiedotukset, koska ne sisältää lakipykäliin ja päätöksiin perustuvaa tosiasiaa.

      • Anonyymi00146
        Anonyymi00145 kirjoitti:

        KHO lukee myös varjokirjurin tiedotukset, koska ne sisältää lakipykäliin ja päätöksiin perustuvaa tosiasiaa.

        KHO tekee ennakkopäätöksen, koska aikaisemmin ei ole ollut elämäntapavalittajan aiheuttamaa sotkua selvitettävänä.

    • Anonyymi00147
      • Anonyymi00148

        Puolangan pormestari on kuntalaisten valitsema pormestari. Sinun ansiosta myös muiden puolueiden kannattajat hylkäsivät oman puolueensa ja äänestivät keskustaa ja ennen kaikkea pormestaria, jotta hän saa jatkokauden.

    • Anonyymi00149

      Kaksnaamanen jellona ois nasta.

    • Anonyymi00150

      Hyvin oli puolankalainen kepujen mytologia ja rikollinen toiminta avattu.
      https://varjokirjuri.substack.com/p/kepulaiset-valittajat-ja-rikossyytetyt

      • Anonyymi00151

        Puolangan elintapavalittajan valituksiin on kaikkiin haettava lopullinen päätös KKO:sta ja KHO:sta. Molemmista laskut elämäntapavalittajalle.

      • Anonyymi00152
        Anonyymi00151 kirjoitti:

        Puolangan elintapavalittajan valituksiin on kaikkiin haettava lopullinen päätös KKO:sta ja KHO:sta. Molemmista laskut elämäntapavalittajalle.

        Korjaus: elämäntapavalittajan ...

    • Anonyymi00153

      Puolangan uusi urheilulaji
      Puolangan kunnallispolitiikka on viime vuosina kehittänyt uuden hallinnollisen urheilulajin.

      Sen nimi on yksinkertainen: valita– häviä – valita uudelleen.

      Useimmissa kunnissa prosessi päättyy ensimmäiseen tuomioon.

      Puolangalla se näyttää vasta alkavan.

      Normaalissa kunnassa hallinto-oikeuden ratkaisu tarkoittaa yleensä kolmea asiaa:

      virhe havaitaan,
      menettely korjataan,
      ja uusi päätös tehdään lain mukaan.

      Puolangalla sama tilanne näyttää etenevän toisin:

      päätös kumotaan,
      päätös kumotaan uudelleen,
      päätös kumotaan vielä kerran,
      ja sitten valmistellaan uusi kierros.

      • Anonyymi00154

      • Anonyymi00155

        Puolangalla elämäntapavalittan vuoksi päätös joudutaan hakemaan KHO:sta ja KKO:sta ja lasku elämäntapavalittajalle.

      • Anonyymi00156
        Anonyymi00155 kirjoitti:

        Puolangalla elämäntapavalittan vuoksi päätös joudutaan hakemaan KHO:sta ja KKO:sta ja lasku elämäntapavalittajalle.

        Laki on Puolangalla pelkästään valittajia varten. Keskusta ja kokoomuslaisten ei tarvitse laista ymmärtää. Pormestari tietää ja osaa kaiken ja hänellä on Puolangan kunnan hallintosääntö keskusta ja kokoomuslaisten oikeusturvana.

    • Anonyymi00157

      Varjokirjuri buha hah haa. Voi kun naurattaa.

    • Anonyymi00158
      • Anonyymi00159

        Valittaja hyppäsi syrjään kirkkokuorosta.Oliko ääni ĺiian kimeä?

      • Anonyymi00160
        Anonyymi00159 kirjoitti:

        Valittaja hyppäsi syrjään kirkkokuorosta.Oliko ääni ĺiian kimeä?

        Yle uutisoi isosti Ähtäristä missä ollaan käräjille menossa.
        Kahdeksan luottamushenkilöä ja yksi virkamies saa syytteet Ähtärissä – epäillään virka-aseman väärinkäytöstä
        Laki mahdollistaisi virkarikoksista epäiltyjen pidättämisen luottamustoimistaan tutkinnan ajaksi. https://yle.fi/a/74-20216998
        Puolangan pormestari on päättäjineen menossa sentään hovioikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
        Siinäpä julkisen sanan sanan neuvostolle selvitettävää, miksi ja miten Yle on niin korruptoitunut, ettei uutisoi Puolangan huomattavasti vakavammasta tilanteesta ja selvitä tilannetta riippumattomana mediana kansalaisille.

      • Anonyymi00161
        Anonyymi00160 kirjoitti:

        Voithan sinä valittaa Ylestäkin,ei muuta kuin toimeksi.

      • Anonyymi00162
        Anonyymi00160 kirjoitti:

        Yle uutisoi isosti Ähtäristä missä ollaan käräjille menossa.
        Kahdeksan luottamushenkilöä ja yksi virkamies saa syytteet Ähtärissä – epäillään virka-aseman väärinkäytöstä
        Laki mahdollistaisi virkarikoksista epäiltyjen pidättämisen luottamustoimistaan tutkinnan ajaksi. https://yle.fi/a/74-20216998
        Puolangan pormestari on päättäjineen menossa sentään hovioikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
        Siinäpä julkisen sanan sanan neuvostolle selvitettävää, miksi ja miten Yle on niin korruptoitunut, ettei uutisoi Puolangan huomattavasti vakavammasta tilanteesta ja selvitä tilannetta riippumattomana mediana kansalaisille.

        KHO:n päätös tulee aikanaan ja kyllä silloin Yle uutisoi.
        Tarvitaan toki päätös myös KKO:sta.

      • Anonyymi00163
        Anonyymi00162 kirjoitti:

        KHO:n päätös tulee aikanaan ja kyllä silloin Yle uutisoi.
        Tarvitaan toki päätös myös KKO:sta.

        Miten keput aikoo valittaa KKO:e, kun yleisessä tuomioistuimessa ole edes käsitelty paksun Kalevin kelvottomuutta?

        Kyllä YLE tulee uutisoimaan, miten keput menneet sekaisin Puolangalla. Siitä me pidämme huolen.
        https://varjokirjuri.substack.com/

      • Anonyymi00164
        Anonyymi00163 kirjoitti:

        Miten keput aikoo valittaa KKO:e, kun yleisessä tuomioistuimessa ole edes käsitelty paksun Kalevin kelvottomuutta?

        Kyllä YLE tulee uutisoimaan, miten keput menneet sekaisin Puolangalla. Siitä me pidämme huolen.
        https://varjokirjuri.substack.com/

        KKO käsittelee rikosasiat, " just näin" .

      • Anonyymi00165
        Anonyymi00164 kirjoitti:

        KKO käsittelee rikosasiat, " just näin" .

        Van miten se menee, jos korkein hallinto-oikeus toteaa kravattimaailveilijä Peltolan esteelliseksi lentelijä Teemun, tekninen pullistelija Markon ja ympäripyöreän Kalevin asiassa. Pitääkö se sitten sepostaa kepuliturvatarkkailija Sepon valitusoikeusanomus.
        Lentääkö lentelijä oikeasti muuta kun baarista sen pihamaalle ja onko ulkopaikkakuntalainen johtaja vaan tekninen tissuttelija. Onpa peruspuolankalaiset perusteet korkeimman hallinoikeuden valituspyyntöanomukseen kerrassaan.

      • Anonyymi00166
        Anonyymi00165 kirjoitti:

        Olet tainut syödä "sieniä" ?

      • Anonyymi00167
        Anonyymi00166 kirjoitti:

        Olet tainut syödä "sieniä" ?

        Tuohan pitää karavattimaailveilijän tai kepuliturvatarkkailijan muistaa laittaa korkeimman hallinto-oikeuden valitusoikeuspyyntöön heti ensimmäiselle riville, että asianosaiset ja keskustapäättäjät ei ole koskaan syönyt sieniä eikä tule syömään uskottavina päättäjinä ja äänestäjille vaalilupauksiensa toteutumana.

      • Anonyymi00168
        Anonyymi00167 kirjoitti:

        Tuohan pitää karavattimaailveilijän tai kepuliturvatarkkailijan muistaa laittaa korkeimman hallinto-oikeuden valitusoikeuspyyntöön heti ensimmäiselle riville, että asianosaiset ja keskustapäättäjät ei ole koskaan syönyt sieniä eikä tule syömään uskottavina päättäjinä ja äänestäjille vaalilupauksiensa toteutumana.

        Oikeusasteilla on käytettävissä kuva ja videomateriaalia sekä kepuleiden tattien paistosta, että pattien taistosta kaikissa käsiteltävissä tapauksissa.

    • Anonyymi00169

      Kerrothan vielä kerran kun on jäänyt vähän epäselväksi tämä asia?

    • Anonyymi00170
    • Anonyymi00173
      • Anonyymi00174

        KALEVI on todella hyvä rakennustarkastaja tähän kuntaan. Elämäntapavalittaja suuressa viisaudessaan kuikuili puun takana piilossa kun uuden kuntosalin perustuksia tehtiin. Sitten kun kuntosali oli valmis, rakennustarkastajan olisi tullut puretuttaa rakennus koska se oli pari neliöä srk:n tontin puolella.
        Kumpi on kuntalaisten mielestä toiminut oikein kuntalaisten kannalta ?

      • Anonyymi00178
        Anonyymi00174 kirjoitti:

        KALEVI on todella hyvä rakennustarkastaja tähän kuntaan. Elämäntapavalittaja suuressa viisaudessaan kuikuili puun takana piilossa kun uuden kuntosalin perustuksia tehtiin. Sitten kun kuntosali oli valmis, rakennustarkastajan olisi tullut puretuttaa rakennus koska se oli pari neliöä srk:n tontin puolella.
        Kumpi on kuntalaisten mielestä toiminut oikein kuntalaisten kannalta ?

        Jos on HYVÄ kepujen orjapyramidin mielestä, ei oikeuden päätöksen mukaan ole kelpoinen ko. virkaan. Eikä oikeudessa kysellä orjapyramidin mielipiteitä, vaan luetaan lakikirjaa.

        Mutta tässä selitys, miksi orjapyramidi tarvitsee inhimillistä raaka-ainetta eli materiaa. Lihaa ja verta:
        https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-rekrytointi-kintasmiehesta

      • Anonyymi00180
        Anonyymi00178 kirjoitti:

        Jos on HYVÄ kepujen orjapyramidin mielestä, ei oikeuden päätöksen mukaan ole kelpoinen ko. virkaan. Eikä oikeudessa kysellä orjapyramidin mielipiteitä, vaan luetaan lakikirjaa.

        Mutta tässä selitys, miksi orjapyramidi tarvitsee inhimillistä raaka-ainetta eli materiaa. Lihaa ja verta:
        https://varjokirjuri.substack.com/p/puolangan-rekrytointi-kintasmiehesta

        KHO tekee päätöksen. Turhaan yrität nostaa itseäsi KHO:n yläpuolelle.

      • Anonyymi00184
        Anonyymi00180 kirjoitti:

        KHO tekee päätöksen. Turhaan yrität nostaa itseäsi KHO:n yläpuolelle.

        Tottakai tekee päätöksen. Oikeudella on ratkaisupakko. Aina.
        Päätös on helposti ennakoitavissa.
        Pohjois-Suomen hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että Martti Kalevilla ei ole suunnittelukokemusta, joka vaaditaan MRA 4§ 3 momentissa.
        Siksi KHO ei anna valituslupaa ja HaO tuomio saa lainvoiman.

    • Anonyymi00183
      • Anonyymi00185

        Käräjiä varten, vai siksi ettei varmasti asiat menisi lain mukaan ja oikein, Puolangan kunta ilmoittaa ajankohtaista sivuilla ainoastaan sellaista mikä pitäisi julkaista Tapahtui Puolangan historiassa 2025 sivuilla.
        Julkaisupäivämäärä Puolangan kunnan ajankohtaista sivuilla 26.3.2026
        Tervakankaan tuulivoimahankkeen avoimet järjestetään Joukokylän koululla, Taivalkoskentie 256, 89320 Joukokylä
        keskiviikkona 24.9.2025 klo 16.00–18.30.
        Julkaisupäivämäärä Puolangan kunnan ajankohtaista sivuilla 26.3.2026
        25.3.2026
        Tämä kalastuskysely liittyy Puolangan kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupaan, se määrää kuntaa selvittämään mm. kalastoa Kivarinjärvellä.
        Tämä kysely on suunnattu vesialueen omistajille ja Kivarinjärvellä kalastaville.
        ​​​​​​​Tiedustelu on talouskohtainen. Selvitämme järven kalastoa tämän kyselyn avulla v. 2025.

    • Anonyymi00186

      Mitä muuta kuin mainetappiota, sakkomaksuja valtiolle ja käräjäkuluja sekä medialle käräjäsalien mannekiineina Puolangan seniili-kepulit osannet tehdä?
      Nyt viimeisenä vielä ryhtyivät valittamaan, vaikka valituslupa tyrmätään varmuudella, koska kelpoisuutta ole kyetty osoittamaan edes PS HaO:a.

      Seppäsramin pojankossikin kerkiää vielä saada syytteet luottamusaseman väärinkäyttörikoksesta, kun alistettu kepuseniilien orjapyramidin pohjalle. Sellainen on kepulaisten orjien tulevaisuus.

      https://varjokirjuri.substack.com/

      • Anonyymi00187

        Hätä tuntuu olevan. Elämäntapavalittajan peli katsotaan viimeiseen tappiin asti. Kaikki seisoo kunnan johdon tukena.

      • Anonyymi00188
        Anonyymi00187 kirjoitti:

        Hätä tuntuu olevan. Elämäntapavalittajan peli katsotaan viimeiseen tappiin asti. Kaikki seisoo kunnan johdon tukena.

        Virkamiesjohtamisen ja poliittisen johtamisen suurin ja vaikuttavin ero.
        Virkamiesjohtamisessa, kunnanjohtajamalli, kunnan jäseniä suojataan ja turvataan poliittiselta korruptiolta ja poliittisen korruption yhteistyökumppaneilta.
        Poliittisessa johtamisessa, pormestarimalli, poliittista korruptiota ja sen yhteistyökumppaneita suojataan ja turvataan kunnan jäsenten oikeuksilta.

      • Anonyymi00189
        Anonyymi00188 kirjoitti:

        Virkamiesjohtamisen ja poliittisen johtamisen suurin ja vaikuttavin ero.
        Virkamiesjohtamisessa, kunnanjohtajamalli, kunnan jäseniä suojataan ja turvataan poliittiselta korruptiolta ja poliittisen korruption yhteistyökumppaneilta.
        Poliittisessa johtamisessa, pormestarimalli, poliittista korruptiota ja sen yhteistyökumppaneita suojataan ja turvataan kunnan jäsenten oikeuksilta.

        Pormestarimalli pienessä kunnassa on aitoa demokratiaa, jossa pätevin valitaan pormestariksi koska puoluepolitikointi lähes loppuu. Puolangalla lähes kaikkien puolueiden edustajia löytyy keskustapuolueen valtuutetuista. Yksituumainen kunta on vahva kunta.

    • Anonyymi00190

      Jos syrjäisessä pikkukunnassa ei uskalleta kuin rutsata sukulaisia ja pelätään katsoa todellisuutta, silloin kunta näyttää Puolangan kunnalta.

      Tämä on saatu aikaan 2018 lukien, jolloin lantalasta löydettiin matelija syömään kuntalaisten pöydästä ja aiheuttamaan kuluja ja mainetappioita pienelle syrjäiselle kunnalle.

      https://varjokirjuri.substack.com/

      • Anonyymi00191

        Puolangalla on rakennettu oikeaan aikaan eli on ollut taloustietämystä kun päätöksiä on tehty. On väärä tapa toimia, että pilkistellään puun takana piilossa kun uuden liikuntahallin perustuksia tehdään ja sitten kun rakennus on valmis, vaaditaan sitä purettavaksi. Ja kun rakennusmestari ei lämpene purkamiselle, tehdään rakennusmestarista loputtomasti valituksia.
        Seuraavassa kuntavaalissa pormestari valitaan, joko nykyinen tai pilkistelijä, kuntalaiset valitsee.

    • Anonyymi00192
      • Anonyymi00193

        Taitaa konetyömaalla piilossa puun takana pilkistely olla noista suurin rikos ?

      • Anonyymi00194

        Loistavaa Varjo!
        Me luemme ja tuemme sinua.

      • Anonyymi00195
        Anonyymi00194 kirjoitti:

        Loistavaa Varjo!
        Me luemme ja tuemme sinua.

        Ei tuosta puun varjossa pilkistelystä joudu käräjille ?

    • Anonyymi00196
    • Anonyymi00197

      No no, vaihda aihetta, kirjoita uudesta aiheesta, vaikka 24/7 . Hop hop. Kyllä se siitä. Mieli paranee sullakin.

    • Anonyymi00199

      Puolaka on ihmekunta kerran haki paloauton kuskia valitulla ei ajolupaa ?

    • Anonyymi00200
      • Anonyymi00202

        Varjokirjuri on suosittu. Johtuu asiakirjoihin perustuvasta analyysistä.
        Ei kuten kepureppanoiden. Harhaluuloista ja oletuksista. Niin ja kuulopuheista, joita toinen harhainen kepu levittää.

    • Anonyymi00201

      Miten sinä kuikit?

    • Anonyymi00203

      Hah hah haa suosittu?

    • Anonyymi00204
      • Anonyymi00205

        Pysykäähän kepulaiset orjapyramidin pohjasakka poissa totuuden ääreltä. Totuus kun pelottaa kepuorjia.

    • Anonyymi00206
      • Anonyymi00211

        Kepu Alpo osaa numerot vain 50:n

    • Anonyymi00207

      Emme naura. Tyhmä väite

      • Anonyymi00209

        Et tietysti naura. Kun olet Hölmölän kunnan kepulainen. Muiden puolesta sinä äidin hameen alle jäänyt leikkiaikuinen et pysty vastaamaan.

    • Anonyymi00210

      Pystyn , enkä edes ole Puolankalainen. Et oo oot et oo oot 4-5 vuotiaiden tasolla käytävää keskustelua.

    • Anonyymi00212
      • Anonyymi00213

      • Anonyymi00214
        Anonyymi00213 kirjoitti:

        Kyse on kepujen Hölmölästä. Maallikkohölmöistä, joista ei ole mihinkään muuhun kuin kintastöihin älykkäämpien komennossa. Elle keput ole hankkiutuneet nuoreksi saikkueläkeläiseksi. Yleensä korvienvälin takia.

        https://varjokirjuri.substack.com/p/holmolan-kunta-kun-numerointi-katoaa

        Elämäntapavalittaja näyttää aloittaneen vaalityön jotta hänet valittaisiin seuraavaksi pormestariksi ?
        Kuntalaiset sen sitten päättää.

    • Anonyymi00215
      • Anonyymi00216

        Ei napakymppi vaan sarja Kummeli ja jakso "rapakymppi".
        Elintapavalittajat tasoa "rapakympin" kilpailijat.

      • Anonyymi00217
        Anonyymi00216 kirjoitti:

        Ei napakymppi vaan sarja Kummeli ja jakso "rapakymppi".
        Elintapavalittajat tasoa "rapakympin" kilpailijat.

        Muistahan orjapyramidin pohjasakka olla nöyrä Suolijärven Ibrahin Traorelle. Muuten putoat vielä alemmas kepujen orjapyramidissa. Perseennuolenta on Puolankalan kepuleilla oma urheilulaji.

    • Anonyymi00218

      Yhdenmukainen rakenne Puolangan hallinnon ja Burkina Fason välillä risoo kepuleita.
      Totuus on tarua ihmeellisempää. Eikä kepujen valhenarratiiveja usko kuin älyllisesti mitättömin vähemmistö.

    • Anonyymi00220

      Olen niin rehellinen kuin osaan! Siihen hokemaan kiteytyy kepulaisuuden ydin.

    • Anonyymi00221
      • Anonyymi00222

        Aivan,nyt ollaan kommunistipropagandan uhreja.

      • Anonyymi00223
        Anonyymi00222 kirjoitti:

        Aivan,nyt ollaan kommunistipropagandan uhreja.

        Hyvin upposi kepun ihailemalle Suolijärven Ibrahim Taorelle. Kepulien viha leijuu ilmassa, mutta eivät reppanat voi mitään.

      • Anonyymi00224
        Anonyymi00223 kirjoitti:

        Hyvin upposi kepun ihailemalle Suolijärven Ibrahim Taorelle. Kepulien viha leijuu ilmassa, mutta eivät reppanat voi mitään.

        Pormestarilla on toimiva alistettujen orjapäättäjiensä joukko, joita keskustakansa kunnioittaa ja kumartaa kun osaavat olla hiljaisia ja nöyriä pormestarinsa palvelijoita ja palvojia.

    • Anonyymi00225
      • Anonyymi00226

        Varjokirjuri on yhdistänyt runokirjan ja satukirjan.

      • Anonyymi00227
        Anonyymi00226 kirjoitti:

        Varjokirjuri on yhdistänyt runokirjan ja satukirjan.

        Varjokirjuri on yhdistänyt lakikirjan, historiakirjan ja tietosanakirjan.

      • Anonyymi00228
        Anonyymi00227 kirjoitti:

        Varjokirjuri on yhdistänyt lakikirjan, historiakirjan ja tietosanakirjan.

        Tuo on mustaa huumoria. Ukko on ulkona kuin lumiukko.

    • Anonyymi00229

      Vieläkö puolangan kepulit ovat ärsyyntyneitä, kun eivät saa vapaasti tehdä kuntarikoksia? Ja aiheuttaa kuntalaisille ja kunnalle häpeää ja pilkkaa aiheettomilla valituksilla. Valittamalla siitä, ettei kunta saa maksaa palkkaa vailla kelpoisuutta olevalle möhömahalle.

      • Anonyymi00230

        Elämäntapavalittajan valituksiin joudutaan hakemaan KHO:n ja KKO:n lopulliset päätökset, joista elämäntapavalittaja ei voi enää valittaa. Elämäntapavalittaja on varakas mies, koska jokainen KHO:n ja KKO:n päätös maksaa 6-numeroisen summan, jonka hän joutuu maksamaan ollessaan väärässä.

    • Anonyymi00231
      • Anonyymi00232

        Kiitokset Varjokirjurille, että saamme lukea kepujen sadut KHO:e. Kun keput yrittää pantata niitä meiltä kuntalaisilta.

      • Anonyymi00233
        Anonyymi00232 kirjoitti:

        Kiitokset Varjokirjurille, että saamme lukea kepujen sadut KHO:e. Kun keput yrittää pantata niitä meiltä kuntalaisilta.

        Keskustapuolueen ja heidän pormestarinsa asioiden salaaminen ja vaitiolovaatimukset ovat laitonta rikosoikeudenalaista korruptiota. Seuraavaa luettavissa kuntalehdestä.
        Apulaisoikeusasiamiehen päätös on merkittävä ennakkotapaus, joka turvaa kuntien luottamushenkilöiden sananvapauden sekä tiedonsaantioikeuden kunnan talouteen, toimintaan ja omistusmuutoksiin liittyvissä asioissa, ilman salassapitositoumuksia.
        https://www.kuntalehti.fi/mielipide/salassapitositoumukset-eivaet-koske-valtuutettuja/313000

      • Anonyymi00234

        Toiset valittavat, ettei asiakirjoja saa.
        Varjokirjuri näyttää, mitä niissä lukee.

      • Anonyymi00235
        Anonyymi00232 kirjoitti:

        Kiitokset Varjokirjurille, että saamme lukea kepujen sadut KHO:e. Kun keput yrittää pantata niitä meiltä kuntalaisilta.

        Jälleen varjokirjurin oma kommentti.

      • Anonyymi00236
        Anonyymi00233 kirjoitti:

        Keskustapuolueen ja heidän pormestarinsa asioiden salaaminen ja vaitiolovaatimukset ovat laitonta rikosoikeudenalaista korruptiota. Seuraavaa luettavissa kuntalehdestä.
        Apulaisoikeusasiamiehen päätös on merkittävä ennakkotapaus, joka turvaa kuntien luottamushenkilöiden sananvapauden sekä tiedonsaantioikeuden kunnan talouteen, toimintaan ja omistusmuutoksiin liittyvissä asioissa, ilman salassapitositoumuksia.
        https://www.kuntalehti.fi/mielipide/salassapitositoumukset-eivaet-koske-valtuutettuja/313000

        Kaikkiin varjokirjuriin valituksiin haetaan KHO:n päätös ja varjokirjuri maksaa.

    • Anonyymi00237

      Miksi asiakirja on vaarallisempi kuin mielipide?
      Mielipiteen voi kiistää.
      Asiakirjaa ei.

      Mielipide on sana.
      Asiakirja on todiste.

      Puolangalla ongelma ei ole se, mitä joku sanoo.
      Vaan se, mitä kunta on itse kirjoittanut.

      Varjokirjuri ei väitä.
      Se näyttää.
      Ja juuri siksi tämä sattuu.
      https://varjokirjuri.substack.com/

      • Anonyymi00238

        Varjokirjurin kirjoituksien vuoksi me kaikki puolankalaiset äänestämme pormestaria seuraavissa kuntavaaleissa.

      • Anonyymi00239
        Anonyymi00238 kirjoitti:

        Varjokirjurin kirjoituksien vuoksi me kaikki puolankalaiset äänestämme pormestaria seuraavissa kuntavaaleissa.

        Tottakai. Ei mt sairas varsakirjuri tiedä miten kaikki nauraa hänelle. Ei tarvitse katsoa muita hupiohjelmia.

    • Anonyymi00240

      Asiakirja ei tarvitse puolustajaa.
      Se tarvitsee lukijan.
      Siksi keskustelu ei koske Varjokirjuria.

      Se koskee sitä, mitä kunta on itse allekirjoittanut.
      https://varjokirjuri.substack.com/

      • Anonyymi00242

        Tollo

      • Anonyymi00243
        Anonyymi00242 kirjoitti:

        Tollo

        Hyvin erikoinen yhtälö ja toteutuma siellä synnyin Puolangalla. Johtuneeko yksipuoluejärjestelmästä tai pormestarimallista. Miten voi joku varjokirjuri olla paljon viisaampi ja lainoppineempi kun kunnan virkahenkilöstö ja kuntapäättäjät yhteensä. Tämmöistä ihmettelemme tämän seudun aikanaan Puolangan työpaikkapakolaiset. Paluumuutto on alkanut arveluttaa kun epäselvyyksiä, eikä osaa luottaa Puolangan kuntaan.

      • Anonyymi00244
        Anonyymi00243 kirjoitti:

        Varjokirjurin viisaudesta on kuntavaalin perusteella vakuuttunut vai 5 henkilöä, varjokirjuri mukaan luettuna. Päinvastaista mieltä ovat kaikki muut puolankalaiset.

      • Anonyymi00246
        Anonyymi00244 kirjoitti:

        Varjokirjurin viisaudesta on kuntavaalin perusteella vakuuttunut vai 5 henkilöä, varjokirjuri mukaan luettuna. Päinvastaista mieltä ovat kaikki muut puolankalaiset.

        Mikä siellä Puolangalla on viime aikoina muuttunut tai aiheuttanut oleellisen muutoksen. Paljakasta osakkeen omistavana aiemmin luottamusta ja uskoa herätti pormestarin batman tiktokkaukset. Tuntui, että siellä on osaava ja rento hallinto. Miksi nämä loppuivat. Pystyikö varjokirjuri osaamisellaan lopettamaan ne.
        Nyt kun seuraa niin löytyy vaan infoa pormestarin väsyneenä ja tukevasti kattoluukku raollaan tekemistä oikeusaste valituksista.
        Eikö teidän pormestarin pitäisi tiktokata entistä enempi batman naamarissa ja lakiosaajan harmaa kiharaperuukki päässä ja leimailla asioita pöydältä kymmenellä eri leimasimella eteenpäin. Leimasimet voisivat olla laiton, hallintosäännön vastainen, vain henkilökohtainen, asiaton, ei ajankohtainen, jo päätetty, ei toimenkuvaan kuuluva, ei kunnan päätöksentekoon kuuluva asia, asia etenee yksimielisellä päätöksellä ja oikeuden jo toteama.
        Olisi luottamusta herättävää kun pormestari näillä leimasimilla leimaisi asioita eteenpäin tiktok videoilla batmäninä lakiosaaja peruukki päässä.
        Onko pormestari joutunut pessimismin uhriksi. Kertokaa kuulumisia ja toteutumaa.

    • Anonyymi00245
      • Anonyymi00247

        Hallinto-oikeus: ei pätevyyttä.
        Puolanka: kokeillaan vielä KHO.

        Päteviä ei tule.
        Maine menee. Pitovoima meni jo.
        Laskun maksaa kuntalaiset.

      • Anonyymi00248
        Anonyymi00247 kirjoitti:

        Hallinto-oikeus: ei pätevyyttä.
        Puolanka: kokeillaan vielä KHO.

        Päteviä ei tule.
        Maine menee. Pitovoima meni jo.
        Laskun maksaa kuntalaiset.

        KHO tekee päätöksen ja laskun maksaa elintapavalittaja joka on vaatinut myös uuden liikuntasalin purkamista. Pitäisikö sekin viedä KHO:n päätettäväksi ? Ainakin KHO:lle tiedoksi.

    • Anonyymi00249

      Kepulit paniikissa:
      Kyse ei ole siitä, kuka julkaisee.
      Kyse on siitä, ettei julkaisemista voi enää ennakoida.

    • Anonyymi00250
      • Anonyymi00252

        Niin surkeasti kirjoitettu valitus, ettei sillä lupaa heltiä.
        Vaikka kuinka kerjää KHO:a. Ei paskassa makaavalle maajussille anneta. Ei mitään ymmärrystä laista eikä kirjoitustaitoa.

      • Anonyymi00253
        Anonyymi00252 kirjoitti:

        Niin surkeasti kirjoitettu valitus, ettei sillä lupaa heltiä.
        Vaikka kuinka kerjää KHO:a. Ei paskassa makaavalle maajussille anneta. Ei mitään ymmärrystä laista eikä kirjoitustaitoa.

        Miksi olet noin hermostunut ? Kyllä KHO:n lasku rauhoittaa kun kaikki menee.

    • Anonyymi00251

      Itke ja valita. Se helpottaa oloasi. Toivottavasti.

      • Anonyymi00254

        Niinhän kepulipormestarikin toimii. Saa itkupotkuraivareita ja valittaa olonsa ja ahdinkonsa helpottamiseksi.

    • Anonyymi00255
      • Anonyymi00256

        Keskustapuolueuskonnon ensimmäinen ja ylin käsky on Älä lue asiakirjoja ylipappiasi (pormestari) kunnioittaaksesi ja pysy kepuliaatteelle nöyränä, hiljaisena ja kuuliaisena kepuliylipappisi alamaisena. Toinen kepuliuskonnon käsky. Älä kuuntele tai huomio millään lailla kepuliuskovaisuuden ulkopuolisia epäjumalien harhauttamia ihmisiä. Heillä ei tarvitse olla ihmisarvoa saati mitään tulevaisuutta Puolangalla.

    • Anonyymi00257

      Vuosikymmenen jatkuneesta valittamisesta huolimatta keput vie ja valittajat vikisee.

    • Anonyymi00258

      Itke itke ja valita. Vielä helpottaa.

    • Anonyymi00259
      • Anonyymi00260

        Odottele "lain lukija" pari vuotta niin pääset maksamaan KHO:n ensimmäisen laskun.

    • Anonyymi00262

      Miksi pelokkaat kepuorjat poistivat oman aloituksen. Oli väkerretty kirjoitusvirheineen... 2 muualta tullutta....
      Eli kepujen ruzaajia ei saa häiritä 2020-luvulla muualta tulleiden. Saattaa muuten sisäsiitos loppua kokonaan. Se olisi aivan hirveätä.
      Poisto tuli, tämän julkaisun jälkeen. Oliko totuus liikaa kepuorjille?

      https://varjokirjuri.substack.com/p/valittujen-leiri-pehmean-vallan-nayttamot

    • Anonyymi00263

      Puolangalla samoja kepuseniilejä kuin Luhangassa. Kummassakaan ei mitään osaamista. Luhangassa vedestä ja Puolangalla kaukolämmössä.

      Puolangalla kaukolämpö 105 eur/MW ja Raahessa 70eur/MW.
      Ero vain +33% Puolangalla

    • Anonyymi00265

      Me puolankalaiset olemme tyytyväisiä kun olemme saaneet näin hyvät johtajat. Elämäntapavalittajat 5 kannattajan voimalla turhaan havittelevat pääsevänsä näiden vaativia tehtäviä hoitamaan.

      • Anonyymi00268

        Näin on. Luhangassa ei ole valittajia. Ainoastaan puolangalla muuttajien mukana tuomana. Valitettavasti.

    • Anonyymi00269
      • Anonyymi00270

        Ei tätä tarvitsisi tuoda esille. Ei ole pormestarin syy jos velipojan matka päättyi Kemissä elävältä naulaamiseen. Samanlaisia kieroja ja valehtelemisen piirteitä kyllä molemmissa valitettavasti.

    • Anonyymi00271
      • Anonyymi00272

        Suomessa on liikaa kuntia, mutta Puolangan sijainnin vuoksi kunta on viimeisten joukossa jos kuntaliitoksia joudutaan tekemään. Ei ole ensimmäinen kerta Puolangalla, kun henkilö, joka täältä joutuu lähtemään, lähdön lähestyessä esittää kunnan liittämistä toiseen kuntaan.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset

      Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard
      Maailman menoa
      163
      3412
    2. Ammattiliittojen jäsenmaksut valtion maksettavaksi

      Ammattiliitot neuvottelvat jäsenilleen paremmat palkat, jotka lisäävät valtio verotuloja. Tästä syystä valton tulee maks
      Maailman menoa
      9
      2902
    3. Toksinen persuvasemmisto

      Kun toksiset ihmiset eivät kykene hallitsemaan sinua, saamaan sinua näkemään asiat niin kuin he haluaa, toimimaan niin k
      Maailman menoa
      14
      2583
    4. Uus terveysassema

      Ei taia olla vielä ketjua siitä ni minäpä alotan. Joko sitä ruvettas porukalla nyt mollaamaa ja arvostelemaa ku nii ruma
      Kuhmo
      11
      2341
    5. Särkyneelle sydämelle

      Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂
      Suhteet
      45
      2264
    6. Seiska: Helmi Loukasmäki, 25, rehellisenä Dannystä, 83, ja isosta ikäerosta

      Helmi Loukasmäki, 25, ja Ilkka Danny Lipsanen, 83, ovat pitäneet yhtä jo useamman vuoden. Nyt Helmi kertoo rehellisenä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      2215
    7. Mitäköhän tämä koko sekosotku on ollut?

      Tuskin tiedät itsekään. Ja jos luulet että en ole huomannut näitä apupoikiasi niin kyllä olen.
      Ikävä
      13
      1337
    8. Nainen oletko koskaan miettinyt että jos

      Voitaisiin tutustua ikään kuin uudestaan
      Ikävä
      76
      1298
    9. Riikka Purra: Autoilu tulee Suomen valtiolle pyöräilyä edullisemmaksi! Siksi pyöräetu poistettiin!

      🐸🐸🐸🐸🐸 Perussuomalaisten trollitehdas kiukkuaa kun Riikka Purra päästi taas sammakoita suustaan että autoilu tulee S
      Maailman menoa
      220
      1264
    10. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä, kasetti ei kestä

      ”Purra käy nyt pahasti ylikierroksilla” Nähtiinhän Purran sekoilut jo Lohjan torilla taannoin. Eikö eduskunnassa ole
      Maailman menoa
      18
      1243
    Aihe