EI YDINVOIMALLE

Ydinvoimaa koskien, tässä olisi vielä eräs erikoinen asia, mikä havaittu. Helsingin Sanomat D1-sivu oikea alakulma 17.5 lehdestä. Lue tarkkaan. Uutinen kertoo, että Upm- Kymmene lahjoittanut metsää valtiolle? Kyllä.

Erikoista, näin ydinvoima- äänestyksen alla.
UPM on TVO:n suurasiakas. TVO:n suuromistaja on Pohjolan Voima. Tässä yhtiössä suuromistajana on UPM-Kymmene.
...Ja nämäkö "verirahat", annettu metsä valtiolle, hyvittäisi ydinvoimalan aiheuttamat saastehaitat ja tuhlauksen?
Eihän tätä voi todistaa ehkä lahjonnaksi, mutta vähän turhan hyvällä ajoituksella tapahtuva suurlahjoitus.
------------
Vähän aikaa sitten oli uutinen, miten Saksassa jotkut ihmiset oli turvautuneet koviin otteisiin, pysäyttäneet ydinjätejunan. Ranskan ja Saksan alueilla liikkuu kuljetuksia jälleenkäsittelyyn, osa päätyy myös edelleen Sellafieldiin Englantiin asti, mistä löytyy paljon ikäviä uutisia, koska laitosta ei aiota sulkea radioaktiivisista päästöistä mereen huolimatta. Nämä päästöt tekevät pahojaan mm. Irlannin ja Norjan kalakannoille. Tämä osoittaa, miten mahtava valta rahalla voi olla pahojen asioiden jatkuvuuden kannalta. Aiotaanko tämmöisille asioille Suomessa näyttää "vihreää valoa", hyväksyntää?
Joitain ydinvoimaa lobbaavia tahoja täytyy kyllä oikein ihmetelläkin. Miten on mahdollista, että on perustettu jopa rekisteröity yhdistys nimeltä Ydinenergianuoret? Kuulostaa monien mielestä niin naurettavalle, että heidän täytyy kyllä todellisuudessa olla vastaan viidettä virhettä.
Energia-alalla myös on hirvittävä virhe "kaikkialla kaiken aikaa"-Elisa tyyppinen ajattelu, jossa tuhlataan silloinkin, kun ei tarvitse, mikä on mieletöntä ja vain ökyrikkaille mahdollista (mutta ei suotavaa), muille tappioita aiheuttavaa toimintaa, mihin ei normaaleilta ihmisiltä voi ajatusmallia löytyä. Normaali ihminen kun syö vain kulutuksen mukaan terveesti, eikä bulimia-tavalla, oksentaen pois 90% ja näin tuhlaten ruokaa. ------------

"Ydinvoima ei ole idealismia vaan realismia. Se on tähän saakka tunnetuista massaenergian tuottajista saasteettominta. " Nimität siis saasteettomaksi sitä, että uraaninlouhinta tuhoaa uusiutumattomia luonnonvaroja, jotka kaikenhuipuksi muutetaan supervaaralliseksi jätteeksi.
Vaikka esim. jälleenkäsittelylaitos Sellafield Englannissa tuhoaa Irlannin ja Norjan kalavesiä radioaktiivisilla päästöillään.

Negatiivisuutta on siis liikaa ydinvoimaa kohtaan. Polttoainekin tuodaan ulkomailta, jonka hintaa on pakko nostaa ajanmyötä, koska polttoaine tehdään uusiutumattomista luonnonvaroista.

Ydinvoima on TVO:n petosta, josta hyötyy ainoastaan heidän myyntijohtajansa, ei kukaan muu, koska ydinvoimala ei ole kenenkään muun mielestä pakollinen. Ulkomaalaisetkin ihmettelevät suomalaisten uutta houruilua, miten tämä uusi äänestys on edes mahdollinen, näin metsäisessä maassa, biovoimaloiden luvatussa maassa. Katse on parempi suunnata saasteettomiin vesi, tuuli, puu, aurinko jne. vaihtoehtoihin sekä maakaasun tuontiin, mikä parempi vaihtoehto kuin uraanin ja muiden ydinvoimalatarvikkeiden tuonti enenevästi kallistuvaan hintaan.
----------

Ydinvoimalobbarit ovat vertailleet järkeä ja tunnetta.

Ainoa tunne, mikä mahdollisesti vaikuttaa kielteisellä kannalla kirjoittavilla on tietenkin: ahkeruus ja oikeudenmukaisuus. Tähän lisätään järki, niin EI-kanta on selviö, kun lukee perustelut.

Entä kyllä-kannattajien tunteet: välinpitämättömyys, valehtelu, laiskuus ja rikollisuus.

Tsernobyl todistettu. Ydinjätteet todistettu. Ulkomaa riippuvuus sama ydinvoimaloissakin, mutta virheellisemmällä tavalla.
5136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuo on jo kaikki kirjoitettu tovi sitten. Mitä koetat saavuttaa spämmäämällä tuota hevonpaskaa tänne?

Äänestä
  • Se on tuo rikka omassa silmässä niin vaikeaa nähdä.
    Itse olet kirjoittanut tasan samaa tekstiä ilman minkäänlaisia vivahteita jo kuukausikaupalla.

    Äänestä

  • Aapeli kirjoitti:

    Se on tuo rikka omassa silmässä niin vaikeaa nähdä.
    Itse olet kirjoittanut tasan samaa tekstiä ilman minkäänlaisia vivahteita jo kuukausikaupalla.

    Katsos kun se pieni ero on että minä perustelen väitteeni enkä valehtele toisin kuin tämä kirjoittaja.

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    Katsos kun se pieni ero on että minä perustelen väitteeni enkä valehtele toisin kuin tämä kirjoittaja.

    Etkö ole huomannut, että enin osa palstan vierailijoista on näitten kuukausien aikana ollut sitä mieltä että sinun kanssasi ei jaksa sitten millään keskustella kun et näe etkä kuule mitään.

    Äänestä

  • niin että sitä mieltä kirjoitti:

    Etkö ole huomannut, että enin osa palstan vierailijoista on näitten kuukausien aikana ollut sitä mieltä että sinun kanssasi ei jaksa sitten millään keskustella kun et näe etkä kuule mitään.

    Kerrohan ensinnäkin, olenko joskus jossakin valehdellut? NO? ANNAHAN KUULUA? En ole.

    Toiseksi, olenko joskus kiistänyt esitety FAKTAT? En ole. Ongelmana vain on että eräät ydinvoiman vastustajat ovat yleissivistykseltään ja lukutaidoltaan niin vajavaisia että KUVITTELEVAT esim. artikkelin jossa sanotaan "Itämeren olevan radioaktiivisesti saastunut" tarkoittavan että "Itämeren radioaktiivisuus aiheuttaa terveyshaittoja ihmisille". Tai että "Irlannin ja Norjan rannikko on saastunut radioaktiivisista aineista" tarkoittavan että "Siellä on kamalia määriä säteilyä", VAIKKA KUKAAN EI OLE KERTONUT VIELÄKÄÄN ETTÄ KUINKAHAN PALJON SIELLÄ SITTEN SITÄ SÄTEILYÄ ON a) luonnostaan b) Sellafieldin seurauksena (muka) c) paljonko sitä säteilyä pitäisi olla jotta se aiheuttaisi uhkaa terveydelle.

    MITEN VOIT VÄITTÄÄ ETTÄ PAIKASSA X ON TERVEYDELLE HAITALLISIA MÄÄRIÄ SÄTEILYÄ JOS ET TIEDÄ MITEN PALJON SIELLÄ ON SÄTEILYÄ? ...tämän minä haluaisin todellakin tietää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikkien puolesta kirjoitti:

Ydinvoimaa koskien, tässä olisi vielä eräs erikoinen asia, mikä havaittu. Helsingin Sanomat D1-sivu oikea alakulma 17.5 lehdestä. Lue tarkkaan. Uutinen kertoo, että Upm- Kymmene lahjoittanut metsää valtiolle? Kyllä.

Erikoista, näin ydinvoima- äänestyksen alla.
UPM on TVO:n suurasiakas. TVO:n suuromistaja on Pohjolan Voima. Tässä yhtiössä suuromistajana on UPM-Kymmene.
...Ja nämäkö "verirahat", annettu metsä valtiolle, hyvittäisi ydinvoimalan aiheuttamat saastehaitat ja tuhlauksen?
Eihän tätä voi todistaa ehkä lahjonnaksi, mutta vähän turhan hyvällä ajoituksella tapahtuva suurlahjoitus.
------------
Vähän aikaa sitten oli uutinen, miten Saksassa jotkut ihmiset oli turvautuneet koviin otteisiin, pysäyttäneet ydinjätejunan. Ranskan ja Saksan alueilla liikkuu kuljetuksia jälleenkäsittelyyn, osa päätyy myös edelleen Sellafieldiin Englantiin asti, mistä löytyy paljon ikäviä uutisia, koska laitosta ei aiota sulkea radioaktiivisista päästöistä mereen huolimatta. Nämä päästöt tekevät pahojaan mm. Irlannin ja Norjan kalakannoille. Tämä osoittaa, miten mahtava valta rahalla voi olla pahojen asioiden jatkuvuuden kannalta. Aiotaanko tämmöisille asioille Suomessa näyttää "vihreää valoa", hyväksyntää?
Joitain ydinvoimaa lobbaavia tahoja täytyy kyllä oikein ihmetelläkin. Miten on mahdollista, että on perustettu jopa rekisteröity yhdistys nimeltä Ydinenergianuoret? Kuulostaa monien mielestä niin naurettavalle, että heidän täytyy kyllä todellisuudessa olla vastaan viidettä virhettä.
Energia-alalla myös on hirvittävä virhe "kaikkialla kaiken aikaa"-Elisa tyyppinen ajattelu, jossa tuhlataan silloinkin, kun ei tarvitse, mikä on mieletöntä ja vain ökyrikkaille mahdollista (mutta ei suotavaa), muille tappioita aiheuttavaa toimintaa, mihin ei normaaleilta ihmisiltä voi ajatusmallia löytyä. Normaali ihminen kun syö vain kulutuksen mukaan terveesti, eikä bulimia-tavalla, oksentaen pois 90% ja näin tuhlaten ruokaa. ------------

"Ydinvoima ei ole idealismia vaan realismia. Se on tähän saakka tunnetuista massaenergian tuottajista saasteettominta. " Nimität siis saasteettomaksi sitä, että uraaninlouhinta tuhoaa uusiutumattomia luonnonvaroja, jotka kaikenhuipuksi muutetaan supervaaralliseksi jätteeksi.
Vaikka esim. jälleenkäsittelylaitos Sellafield Englannissa tuhoaa Irlannin ja Norjan kalavesiä radioaktiivisilla päästöillään.

Negatiivisuutta on siis liikaa ydinvoimaa kohtaan. Polttoainekin tuodaan ulkomailta, jonka hintaa on pakko nostaa ajanmyötä, koska polttoaine tehdään uusiutumattomista luonnonvaroista.

Ydinvoima on TVO:n petosta, josta hyötyy ainoastaan heidän myyntijohtajansa, ei kukaan muu, koska ydinvoimala ei ole kenenkään muun mielestä pakollinen. Ulkomaalaisetkin ihmettelevät suomalaisten uutta houruilua, miten tämä uusi äänestys on edes mahdollinen, näin metsäisessä maassa, biovoimaloiden luvatussa maassa. Katse on parempi suunnata saasteettomiin vesi, tuuli, puu, aurinko jne. vaihtoehtoihin sekä maakaasun tuontiin, mikä parempi vaihtoehto kuin uraanin ja muiden ydinvoimalatarvikkeiden tuonti enenevästi kallistuvaan hintaan.
----------

Ydinvoimalobbarit ovat vertailleet järkeä ja tunnetta.

Ainoa tunne, mikä mahdollisesti vaikuttaa kielteisellä kannalla kirjoittavilla on tietenkin: ahkeruus ja oikeudenmukaisuus. Tähän lisätään järki, niin EI-kanta on selviö, kun lukee perustelut.

Entä kyllä-kannattajien tunteet: välinpitämättömyys, valehtelu, laiskuus ja rikollisuus.

Tsernobyl todistettu. Ydinjätteet todistettu. Ulkomaa riippuvuus sama ydinvoimaloissakin, mutta virheellisemmällä tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu