Perussuomalainen, selkärankainen?

Anonyymi-ap

Sama puolue, joka oppositiossa huusi "Ei leikkauksia köyhiltä!", "Ei veronkevennyksiä rikkaille!", ja "Työn on oltava arvossaan!", istuu nyt hallituksessa ja tekee täsmälleen päinvastoin.

Työttömyysturvaa kiristetään. Pienituloisten ostovoima supistuu. Aiemmin synti ja talouden tuho – nyt se on työelämän aktivointia.

Yritys- ja pääomatuloveroja kevennetään. Rikkaat hymyilevät, tavallinen kansa kiristelee lompakkoa. Oppositiossa tästä huudettiin vallankumoukseksi; hallituksessa se on "kasvun polku".

Julkisia menoja supistetaan, koulutusresursseja sopeutetaan, rakennussektori kärsii. Aiemmin synti ja tuho – nyt "talouden kestävän pohjan luomista".

Ja kaikista herkullisin: sama puolue, joka oppositiossa julisti suoraselkäisesti "Suomalaisen työn on oltava kunniassa!", sallii nyt matalapalkkaisen ja epävarman työn lisääntymisen, jotta talous näyttäisi kasvavan numeroissa – vaikka tavallinen kansa ei näe euroakaan lisää.

Tässä on taidonnäyte: huudat täyttä kurkkua, kuinka asiat ovat väärin, ja kun olet vallassa, kaadat saman roskan oman käden kautta päälle kansalle – ja vielä hymyilet kameralle.

Se ei ole politiikkaa. Se on kaksinaismoralismia sellaisessa mittakaavassa, heikoimpia hirvittää. Huudetaan kuria, moraalia ja oikeudenmukaisuutta – mutta kun vallan avaimet on kädessä, samaa toimintaa perustellaan täysin päinvastaisesti. Synti muuttuu hyveeksi, kun se tehdään omien käsissä.

Kauas on tultu Soinin työväenluokan Perussuomalaisuudesta. Rikkaita hyysätään, köyhiä kyykytetään ja viholliseksi nimetään vasemmisto. Nyt olisi jokaisen jo pikkuhiljaa syytä ymmärtää että tämä poliittinen vääntö ei ole oikeiston ja vasemmiston välistä vaan rikkaiden ja köyhien. Rikkaat keskittyy leppoisaan elämään kun raha tulee rahan luo jo melkein automaattisesti, niin tämä pelin säännöt on säädetty. Köyhät puolestaan keskittyvät siihen että maksavat satasen ettei naapurin maahanmuuttaja saisi senttiäkään. Ja Oikeisto nauraa matkalla pankkiin.

23

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sosiaalidemokraattien taidonnäyte Marinin hallituksessa ja nyt oppositiossa.
      "Tässä on taidonnäyte: huudat täyttä kurkkua, kuinka asiat ovat väärin, ja kun olet vallassa, kaadat saman roskan oman käden kautta päälle kansalle – ja vielä hymyilet kameralle.
      Se ei ole politiikkaa. Se on kaksinaismoralismia sellaisessa mittakaavassa, heikoimpia hirvittää. Huudetaan kuria, moraalia ja oikeudenmukaisuutta – mutta kun vallan avaimet on kädessä, samaa toimintaa perustellaan täysin päinvastaisesti. Synti muuttuu hyveeksi, kun se tehdään omien käsissä.". Näin on aina toiminut SDP.
      Kauas on tultu työväenluokan tavoitteista. Vihervasemmistolaisuus kukoistaa.
      SDP:ssä jaetaan jo ministerin paikkoja seuraavaan hallitukseen. Jos niin tapahtuu, ei ole odetettavissa hyvinvointia.

      • Anonyymi00014

        Mites se maali noin äkkiä siirtyi?

        Peli ei ollut ehtinyt edes kunnolla alkaa, kun maali oli jo pois paikoiltaan.


    • Anonyymi00002

      PS meni soitellen sotaan hyväksymällä sille kohtalokkaan hallitussopimuksen.
      Kokoomus teettää PS:llä likaisen työn.

    • Anonyymi00004

      Tuohon Soinin tapaukseen haluan sanoa mielipiteeni. Jos hän on edelleen perussumalainen, niin hän on sentään poikkeava monista muista perussuomalaisista, Soini on selväasti hyvin älykäs. Ei varmaan hyväksy Riikka Purran kannanottoja nykyhetkellä. Huolimatta siitä, että Purra on tärkeä ministeri, hän käyttäytyy kuin mielipuoli, saksineen ja leikkuulautoineen. Kumma, että sitä ei olla huomaavinaan. Sehän on kammottavan törkeää käytöstä tärkeältä ministeriltä. Niin Purra tekee ei sitä olla huomaavinaan, kuin sitä ei olisikaan. Ja tuntuu kuin Purra sanelisi tämän hallituksen politiikan, ja Orpo seuraisi vain sivusta jos sitäkään. Nyt toivon, että tämä nykyinen hallitus siirtyy tai siirretään syrjään. Se on jo sotkenut asiansa niin perusteellisesti, että pakoreittiä ei taida löytyä. Se olisi vain hyvä! Tarvitaan etevämmät voimat johtamaan Suomea. Tämä hallitus on jo näyttänyt kykynsä ja ne ovat kovin vähäiset. Tarvitaan parempi hallitus! Tätä mieltä !

    • Anonyymi00005

      Marinin hallituksen taidonnäyte oli 100 000 uutta työpaikkaa. Korona pandemia hoidettiin hyvin: konkurssiaaltoja ei tullut, kun yrityksiä tuettiin. Irtisanomisten sijaan työntekijöitä lomautettiin ja työttömyysturva oli riittävä. Pandemian jälkeen Suomi oli toipumadsa taantumasta, mutta Orpon oikeistohallitus aloitti leikkaukset, työehtojen heikennykset, eikä välittänyt rakennusslalta alkaneesta konkurssiaallosta, joka levisi muille aloille. Työttömyysturvan riittävyys oli tärkeä vaikeina aikoina kuten pandemian aikana.

      Suomessa ikäihmiset ja vanhukset vanhainkodeissa eivät kuolleet koronaan, kun yhteiskuntaa suljettiin tarpeen mukaan kunnes rokotteet saatiin Suomeen. Joten terveydenhuollon kapasiteetti riitti.

      Ukrainan sodan alettua ja Venäjän kaupan loppuessa Suomessa huolehdittiin työllisyydestä ja energian hinnan noustessa korkealle kuluttajia tuettiin, toisin kuin nyt.

      Mikä tärkeintä Marinin viiden puolueen hallituksen aikana (sdp, keskusta, vas., vihr., ja rkp) Suomeen saatiin toisen asteen koulu-uudistus, eli jokaisella on nut mahdollisuus jatkaa peruskoulun jälkeen lukiossa tai ammattikoulussa riippumatta varallisuudesta.

      Marinin hallituksen aikana korjattiin Sipilän hallituksen (keskusta, kok, ps) niin sanottua kilpailukyky-sopimusta, jonka avulla työehtojen heikennykset oli aloitettu: palkkojen nolla-sopimukset, vuosilomapäivien vähennykset jne.
      Sipilän hallituksen työehtojen heikennykset olivat kuitenkin vasta "alkusoittoa työehtosopimus-oopperasta" verrattuna Orpon hallituksen työehtojen heikennyksiin ja työttömyysturvan leikkauksiin. Jo hallitusohjelmaansa Orpon hallitus kirjasi työnantajien keskusliiton EK:n tavoitteet työehtojen heikennyksistä. Palkansaajia tai palkansaajapuolueita kuulematta työnantajien työehyojen heikennystavoitteet säädettiin laiksi eduskunnan oikeistopuolueiden enemmistöllä Orpon hallituksen esityksestä.

      Nyt Suomessa on EU-maiden pahin työttömyys ja lisäksi Suomi on EU:n tarkkailuluokalla liiallisen alijäämän takia, kun ulkomaan velkaa on otettu enemmän kuin koskaan ennen, vaikka sosiaaliturva on leikattu ja leikataan kaikki laarinpohjatkin koluten.

    • Anonyymi00006

      Äänestä jotain haisevaa populistia ja ihmettele kun kaikki ympärilläsi luhistuu.

    • Anonyymi00007

      Nyt on tullut täsmennyksiä ei leikkauksia köyhille tarkoittaa Sotea eli köyhiä ei leikata tai muutenkaan hoideta.

    • Anonyymi00008

      Muistakaa käydä äänestämässä reilun vuoden päästä.
      Ja muistakaa mitkä puolueet ovat nyt hallituksessa ja saaneet Suomen tähän syöksykierteeseen.

    • Anonyymi00009

      Orpon oikeistopuolueiden hallituksessa näyttää olevan vain "seteliselkärankaisia" ministereitä.
      Suomen maaseutupuolueen, SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamo lanseerasi eduskunnassa käsitteen "seteli-selkärankaiset".

      Nythän ne nämä nykyajan persut, entisestä SMP:sta ponnistaneet, vasta niitä oikeita SETELI-SELKÄRANKAISIA ovat.
      Ennen vaalia persujen puheenjohtaja ilmoitti, että pienituloisilta ei leikata. Kuinka moni pienituloinen olisi persuja äänestänyt, jos olisi arvannut, että pienituloisten sosiaaliturvasta leikataan 10 miljardia = 10 x 1000 miljoonaa.

      Eikä se riitä seteliselkärankaisille. Lisää leikkauksia ennustetaan tulevien hallitusten kontolle. Kun VELKAJARRU tulee Suomelle ja EU sanelee tarkkailuluokalle joutuneen Suomen "velanhoito-ohjelman", niin ongelmissa ollaan. Lukuunottamatta niitä, joita velkajarru ei koske, kuten yrityksiä. Velkajarrusta huolimatta yritysveroa vähennnetään kaksi prosenttia 18 prosenttiin. Verokertymä vähenee arvioiden mukaan jopa miljardin.
      Siitähän sitten kasvaa vain pääomasijoittajien osinkopotti, mutta suurtyöttömyys ei vähene eikä talouskasvu käynnisty. Sehän on jo nähty tällä hallituskaudella.

    • Anonyymi00010

      Persujen puolueohjelmassa lukee näin :

      Ihmisen puolella

      Isänmaalliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen.
      Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi. Puolueemme haluaa edistää työntekoa ja yrittämistä ja sillä tavoin maamme talouden vahvistumista ja kilpailukykyä.


      Nuo korulauseet meneekin oikeasti näin:

      Isänmaalliseen ja oikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten kaikenlainen alistaminen ja kyykyttäminen.

      Haluamme alistaa ja potkia apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi. Puolueemme haluaa hankaloittaa työntekoa ja yrittämistä ja sillä tavoin kurjistaa maamme talouden ja kilpailukyvyn.

    • Anonyymi00011

      Miksi duunarin pitäisi maksaa toiselle duunarille rahaa palkastaan?

      Siitä työttömyysturvassa on kyse. Yhden ihmisen palkan jakamisesta muille.
      Duunarin asema ei muutu, jos se raha pienenee koska maksajana on duunari ja saajana duunari.

      • Anonyymi00012

        Verovaroin kustannetaan koko Suomalainen yhteiskunta. Kaikkien tukien tuet veronmaksaja kustantaa ja maksaa, oli tuen saajan vartalon malli tai ihon väri sitten mikä tahansa.


      • Anonyymi00013

        ^ Korjaus: Kaikkien tuensaajien tuet veronmaksaja kustantaa...


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Verovaroin kustannetaan koko Suomalainen yhteiskunta. Kaikkien tukien tuet veronmaksaja kustantaa ja maksaa, oli tuen saajan vartalon malli tai ihon väri sitten mikä tahansa.

        Verovarat 🤡🤡🤡🤡

        Se on dunarin tekemästä työstä saamaa palkkaa.
        Etkö sitä tiedä???


    • Anonyymi00015

      Populistit joutaa narun jatkoksi!

    • Anonyymi00016

      Suoraan 30-luvun saksasta tuo lause persujen ohjelmasta

      • Anonyymi00018

        Aika kevyet on tietosi historiasta.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Aika kevyet on tietosi historiasta.

        30-luvun Saksassa nousi pintaan korporatiivinen sosialismi.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        30-luvun Saksassa nousi pintaan korporatiivinen sosialismi.

        Jep toisessa edellytettin ihmisten tekevän työtä yhteiseksi hyväksi kun taas sosialismissa se on täsmälleen samoin.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Jep toisessa edellytettin ihmisten tekevän työtä yhteiseksi hyväksi kun taas sosialismissa se on täsmälleen samoin.

        Jep. Kun verokertymä ei riitä länsimaiseen sosiaaliturvaan (ilman leipäjonoja) ja työttömyysturvaan (ilman sanktioita) niin veroja pitää kerätä veronmaksukykyisiltä enemmän. Sairaiden pitää saada tarvitsemansa hoito samoin kuin ikäihisten. Sairauksien ennaltaehkäosyä pitää parantaa. Omalääkärit terveyskeskuksissa on hyvää terveydenhoitoa ja sairauksien ennaltaehkäisyä.

        Verotuksen porsaanreijät tulee tukkia ja veropohjaa pitää laajentaa. Yritystukien maksamisessa tulisi huomioda digitaalinen kehitys ja työllisyysvaikutukset. Vuotuisten yritystukien tulee lisätä valtion talouskasvua eikä vain kasvattaa yritysten omistajien osinkopottia.

        Valtio kerää huomattavasti enemmän veroja ansiotuloista (progressiivinen vero) kuin pääomatuloista, 30-34 % tasavero, (30 % 30.000 euroon asti ja ylittävältä osalta 34 %)
        Progressiivista tuloveroa ja pääomatuloja kerätään yhteensä noin 26–27 miljardia.

        Valtion keräämän yhteisöveron eli yritysveron arvioidaan olleen noin 5,6–6 miljardia. Nyt hallitus vähentää yritysveroa 2 % eli 18 prosenttiin. Mikä tekee arviolta noin miljardin euron loven verokertymään.

        Verohallinnon kokonaiskertyma (sisältäen kunnallisverot, alv jne.) oli vuonna 2024 noin
        81,7 miljardia euroa.

        Toisin sanoen:
        Yhteisöveroja eli yritysveroa on kerätty v. 2025 5,6-6 miljardia. Yritystukia on maksettu arviolta noin 4-5miljardia (pääosa isoille yrityksille). Joten, kun hallitus on päättänyt alentaa yritysveroa kaksi prosenttia = EU-maiden toiseksi pienimmäksi, niin käytännössä yritystukilistalla olevat yritykset saavat suunnilleen yhtä paljon tukia kuin maksavat veroja. Yritysten saama energiatuki (sähköveroluokka II) on myös isojen yritysten iso tuki.

        Pääomatuloista peritään vain 30-34 % tasavero. Lisäksi sijoitusten mahdolliset tappiot voi vähentää voitoista seuraavien viiden vuoden aikana ja verottomille sijoitustileille voi säästää verotta
        100 000 euroon asti.
        Pahinta Suomen talouskasvun kannalta on ollut, kun isoja yritystukia (kansalliset tuet + EU-tuet) yritykset eivät ole käyttäneet yritystoiminnan kehittämiseen ja uusiin innovaatioihin. Sen sijaan on maksettu isoja osinkoja. Vaikuttaa siltä, että tekoälyn käyttöönotossakin Suomi jää kehityksessä muista maista jälkeen.
        Tekoäly mahdollistaisi työajan lyhentämisen ja pitkäaikaistyöttömien eläkeiän laskemisen, jolloin hyvin koulutetut, työttömät nuoret saisivat työtä. Nuorisotyöttömyys on myös nopeasti lisääntynyt.


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Jep. Kun verokertymä ei riitä länsimaiseen sosiaaliturvaan (ilman leipäjonoja) ja työttömyysturvaan (ilman sanktioita) niin veroja pitää kerätä veronmaksukykyisiltä enemmän. Sairaiden pitää saada tarvitsemansa hoito samoin kuin ikäihisten. Sairauksien ennaltaehkäosyä pitää parantaa. Omalääkärit terveyskeskuksissa on hyvää terveydenhoitoa ja sairauksien ennaltaehkäisyä.

        Verotuksen porsaanreijät tulee tukkia ja veropohjaa pitää laajentaa. Yritystukien maksamisessa tulisi huomioda digitaalinen kehitys ja työllisyysvaikutukset. Vuotuisten yritystukien tulee lisätä valtion talouskasvua eikä vain kasvattaa yritysten omistajien osinkopottia.

        Valtio kerää huomattavasti enemmän veroja ansiotuloista (progressiivinen vero) kuin pääomatuloista, 30-34 % tasavero, (30 % 30.000 euroon asti ja ylittävältä osalta 34 %)
        Progressiivista tuloveroa ja pääomatuloja kerätään yhteensä noin 26–27 miljardia.

        Valtion keräämän yhteisöveron eli yritysveron arvioidaan olleen noin 5,6–6 miljardia. Nyt hallitus vähentää yritysveroa 2 % eli 18 prosenttiin. Mikä tekee arviolta noin miljardin euron loven verokertymään.

        Verohallinnon kokonaiskertyma (sisältäen kunnallisverot, alv jne.) oli vuonna 2024 noin
        81,7 miljardia euroa.

        Toisin sanoen:
        Yhteisöveroja eli yritysveroa on kerätty v. 2025 5,6-6 miljardia. Yritystukia on maksettu arviolta noin 4-5miljardia (pääosa isoille yrityksille). Joten, kun hallitus on päättänyt alentaa yritysveroa kaksi prosenttia = EU-maiden toiseksi pienimmäksi, niin käytännössä yritystukilistalla olevat yritykset saavat suunnilleen yhtä paljon tukia kuin maksavat veroja. Yritysten saama energiatuki (sähköveroluokka II) on myös isojen yritysten iso tuki.

        Pääomatuloista peritään vain 30-34 % tasavero. Lisäksi sijoitusten mahdolliset tappiot voi vähentää voitoista seuraavien viiden vuoden aikana ja verottomille sijoitustileille voi säästää verotta
        100 000 euroon asti.
        Pahinta Suomen talouskasvun kannalta on ollut, kun isoja yritystukia (kansalliset tuet EU-tuet) yritykset eivät ole käyttäneet yritystoiminnan kehittämiseen ja uusiin innovaatioihin. Sen sijaan on maksettu isoja osinkoja. Vaikuttaa siltä, että tekoälyn käyttöönotossakin Suomi jää kehityksessä muista maista jälkeen.
        Tekoäly mahdollistaisi työajan lyhentämisen ja pitkäaikaistyöttömien eläkeiän laskemisen, jolloin hyvin koulutetut, työttömät nuoret saisivat työtä. Nuorisotyöttömyys on myös nopeasti lisääntynyt.

        Ja silläkö saadaan työpaikkoja 😝


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ja silläkö saadaan työpaikkoja 😝

        Ei tietenkään, mutta kaikilta loppuu rahat yhtä aikaa.

        Rahan määrällä ei ole väliä kunhan kukaan ei ole toista rikkaampi.


    • Anonyymi00024

      Kyllähän tämä "työväen asialla" oleva puolue ja kokoomus+Kd+RKP on saaneet Suomen sellaiseen tilaan että ei ihan heti nousta, tai siis ovat saaneet suomalaiset sellaiseen tilaan, ettei ihan heti nousta.
      Suurfirmoilla taas pyyhkii tosi hyvin, osingot kasvaa vuosi vuodelta ja verotus kevenee sitä enemmän mitä enemmän miljoonia hankit.
      Ammattitaitoiset tekijät siirtyy työtttömyyden ja epäasiallisen kohtelun takia töihin Norjaan ja Ruotsiin.
      Mutta eipä hätää, jäähän tänne miljoona maahanmuuttajaa hallituksen ja työnantaliiton kyykytettäväksi, yks hankaluus on tietenkin että heitä pitäisi ensin kouluttaa muutama vuosi...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      239
      2588
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      12
      2152
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      322
      1878
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1629
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      85
      1540
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1250
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1200
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1083
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1016
    Aihe