Venäjä käyttää ehkä viellä ydinasetta?

Tulee keksimään tarinan Ukrainan ydinaseesta.
Trump saattaa niellä syötin.Muistettakoon että Trump luottaa enemmän Venäjän puheisiin kuin
omaan tiedustelupalveluun?
54278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Trump on aiheesta epäluuloinen Ryssiä kohtaan.
Mikään ei pidä mitä on
venakkojen kanssa sovittu.

Näin on ollut viimeiset 500 vuotta.
Ja muutosta ei tule koskaan.

Äänestä
  • On kuitenkin niin, että joka kerran, kun Trump on neuvotellut Putinin kanssa, Trump on vaatinut Ukrainaa hyväksymään Putinin ehdottaman rauhansuunnitelman!

    Trumpin mieli muuttuu kuin huhtikuun päivä! En luottaisi Trumpiin mossään sopimuksissa!!
    Siinä on mies, joka vedätettävissä!!

    Äänestä

Ei tällä pallolla ole kuin yksi niin häikäilemätön valtio, joka on ollut valmis menemään noin pitkälle sodassa. Joten toivotaan nyt että toista ei tule lisää.

Äänestä

Usa on ainoa maa mikä on käyttänyt ydinasetta, vieläpä kahteen eri kohteeseen.
Ja kohteet olivat ihan tavallisia siviilikaupunkeja.

Hiroshima ja Nagasaki.

Äänestä
  • Sota ei myöskään ollut sellainen että joku olisi hyökännyt heidän rajojen sisälle. Sekin pitää ottaa huomioon. Että kyse ei ollut siitä että olisi puolustettu hyökkäystä omien rajojen sisälle, ja käytetty viimeisenä keinona ydinaseita.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sota ei myöskään ollut sellainen että joku olisi hyökännyt heidän rajojen sisälle. Sekin pitää ottaa huomioon. Että kyse ei ollut siitä että olisi puolustettu hyökkäystä omien rajojen sisälle, ja käytetty viimeisenä keinona ydinaseita.

    Japani aloitti verisen ja julman hyökkäyssodan jossa kuoli noin 7 miljoonaa ihmistä. Hyökkäsi tosi moneen maahan niiden rajojen sisälle ja surmasi julmasti siviilejä ja sotavankeja valtavia määriä.

    Ydinaseita käytettiin siis sotarikollista hyökkääjää vastaan, jotta saataisiin lopetettua miljoonia henkiä jo vaatinut sota.

    Olisiko ydinaseita parempi vaihtoehto ollut että olisi kuollut vielä pari miljoonaa lisää, koska Japani ei suostunut antautumaan eikä lopettamaan sotaa? Japanilaiset maksoivat raskaasti hyökkäyssodastaan ja sotarikoksistaan.

    Nyt sotarikollinen hyökkäyssodan aloittaja on Venäjä, eikä mikään oikeuta sitä käyttämään ydinasetta maata kohtaan johon se on itse aloittanut hyökkäyssodan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lähtökohtaisesti en jaksa edes kuunnella ihmisten kantaa jotka käyttävät sanaa hyökkäyssota. Ovat tämän ajan propagandan uhreja, joten vietävissä olevia ihmisiä. Kaikki sodat on hyökkäyssotia. Termi on otettu käyttöön vasta nyt.

    Mutta pointti ei ollutkaan että Venäjä olisi oikeutettu käyttämään ydinasetta. Kukaan ei ole. Varsinkaan kun kyseessä ei ole hyökkäys omien rajojen sisään. Ja varsinkaan siviilikaupunkeihin.

    höhhö, mitään tietämätöntä sontaa kirjoittelet

    TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! 💕👍

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Lähtökohtaisesti en jaksa edes kuunnella ihmisten kantaa jotka käyttävät sanaa hyökkäyssota. Ovat tämän ajan propagandan uhreja, joten vietävissä olevia ihmisiä. Kaikki sodat on hyökkäyssotia. Termi on otettu käyttöön vasta nyt.

    Mutta pointti ei ollutkaan että Venäjä olisi oikeutettu käyttämään ydinasetta. Kukaan ei ole. Varsinkaan kun kyseessä ei ole hyökkäys omien rajojen sisään. Ja varsinkaan siviilikaupunkeihin.

    Hyökkäyssota on hyvin yksiselitteisen selkeä käsite ja se närästää vain sellaisia joiden mielestä joillain on oikeus hyökätä toiseen maahan tappamaan sen ihmisiä, eikä sitä saisi kutsua hyökkäyssodaksi. Inttävät että sotaan tarvitaan kaksi osapuolta.

    Murhaankin tarvitaan kaksi osapuolta, mutta vain toinen on murhaaja. Hyökkäyssotaankin tarvitaan kaksi osapuolta, mutta vain toinen on hyökkääjä.

    https://x.com/SuomenEduskunta/status/2026179567795175615

    "Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on jatkunut neljä vuotta. Eduskunta osoittaa tukeaan Ukrainalle liputtamalla Suomen ja Ukrainan lipuilla sodan alkamisen vuosipäivänä 24. helmikuuta."

    "Hyökkäyssota tarkoittaa valtioiden välistä oikeudetonta aseellista toimintaa, jossa yksi valtio aloittaa sotilaallisen hyökkäyksen toista valtiota vastaan ilman YK:n hyväksymää puolustuksellista syytä. Tavoitteena on usein alueiden, resurssien tai poliittisen vallan kaappaus, ja se rikkoo kansainvälistä oikeutta, kuten YK:n peruskirjaa."

    2Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Pitääkö nyt oikeasti vääntää rautalangasta. Aina sodassa on ollut hyökkäävä osapuoli. Muuten sellaista ei syttyisi. Aina toinen osapuoli on se joka ensin hyökkää. Mutta termi hyökkäyssota tuli sanavarastoon vasta Ukrainan ja Venäjän konfliktissa. Käytä nyt aivojasi, jooko.

    Propaganda on tuota. Se on manipulointia, esimerkiksi uusilla sanoilla. Aina kun tulee joku uusi sana yllättäen käyttöön, niin kannattaisi miettiä että mistä nyt on oikeasti kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Lähtökohtaisesti en jaksa edes kuunnella ihmisten kantaa jotka käyttävät sanaa hyökkäyssota. Ovat tämän ajan propagandan uhreja, joten vietävissä olevia ihmisiä. Kaikki sodat on hyökkäyssotia. Termi on otettu käyttöön vasta nyt.

    Mutta pointti ei ollutkaan että Venäjä olisi oikeutettu käyttämään ydinasetta. Kukaan ei ole. Varsinkaan kun kyseessä ei ole hyökkäys omien rajojen sisään. Ja varsinkaan siviilikaupunkeihin.

    Lähtökohtaisesti en jaksa edes kuunnella Kremlin palveluksessa olevia ryzzänkätyreitä, jotka nillittävät hyökkäyssota-sanan käyttämisestä.

    Sana hyökkäyssota on kielletty vain Venäjällä, joten siitä sanasta öyhöttävät vain Kremlin kätyrit, joiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Lähtökohtaisesti en jaksa edes kuunnella Kremlin palveluksessa olevia ryzzänkätyreitä, jotka nillittävät hyökkäyssota-sanan käyttämisestä.

    Sana hyökkäyssota on kielletty vain Venäjällä, joten siitä sanasta öyhöttävät vain Kremlin kätyrit, joiden mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.

    Ei kukaan ole tässä kieltämässä mitään. Herättämässä vaan siihen että kannattaisi funtsia vähän kun uusia sanoja otetaan käyttöön. Vai mikä sinun mielestäsi tuon sanan funktio on?

    Jos sodat ovat aina olleet jommankumman puolen hyökkäyksen tulos. Miksi nyt yllättäen alettiin käyttää tuollaista sanaa? Onhan noita Venäjän hyökkäyksiä ennenkin ollut. Miksi nyt otettiin uusi sana käyttöön? Mihin sitä tarvitaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Pitääkö nyt oikeasti vääntää rautalangasta. Aina sodassa on ollut hyökkäävä osapuoli. Muuten sellaista ei syttyisi. Aina toinen osapuoli on se joka ensin hyökkää. Mutta termi hyökkäyssota tuli sanavarastoon vasta Ukrainan ja Venäjän konfliktissa. Käytä nyt aivojasi, jooko.

    Propaganda on tuota. Se on manipulointia, esimerkiksi uusilla sanoilla. Aina kun tulee joku uusi sana yllättäen käyttöön, niin kannattaisi miettiä että mistä nyt on oikeasti kyse.

    Typerä ryzzänkätyri ei taaskaan tiedä historiasta mitään. Hyökkäyssota määriteltiin sotarikokseksi Lontoon sopimuksessa 1945. Ei siis ole mikään uusi termi, vaan otettu käyttöön 80 vuotta sitten. Eihän ryzzänkätyrit koskaan tiedä mistään mitään, koska ne säälittävät koulupudokkaat eivät käytä aivojaan, eivätkä tiedä mistään mitään.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Lontoon_sopimus_(1945)

    "Peruskirjan mukaan oli erotettava toisistaan rikokset rauhaa vastaan, eli niin sanotut suursotarikokset, ja perinteiset sotarikokset. Suursotarikoksiin katsottiin kuuluvan:
    - hyökkäyssodan suunnittelu, valmistelu, aloittaminen ja käyminen,"

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Sitä ei ole käytetty yleisesti Suomessa ikinä. Tiedät sen itsekin. On puhuttu sodista. Mediassa tuo tuli käyttöön vasta nyt.

    Äänestä

  • No se lopetti maailman sodan!! Silloin ei vielä tainnut olla muilla valtioilla ydinasetta kun USA:lla!

    Jotta Venäjä saataisiin lopettamaan tuo täysin turha sota, siihen varmaan tarvittaisiin USA:n Lähettämä pommi Kremliin!
    Venäjästä ei olisi tällä hetkellä hyökkääjää USA:aan!! Meneehän tuo Trump koko ajan aina jonnekin sotimaan, panisi nyt tuolle Putinillekin kertakaikkisen stopin. Laittaisi yhden pommisaattueen Kremlin päälle ja antaisi tulla täysillä tuhoa, samoin kuin Putin on tehnyt syyttä Ukrainassa ja aivan !! Putin on vain yrittänyt alistaa Ukrainaa valtaansa, mutta ei ole onnistunut ja siksi olisi aiheellista antaa Putininkin tuntea, kuka oikein on vahvoilla!!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Japani aloitti verisen ja julman hyökkäyssodan jossa kuoli noin 7 miljoonaa ihmistä. Hyökkäsi tosi moneen maahan niiden rajojen sisälle ja surmasi julmasti siviilejä ja sotavankeja valtavia määriä.

    Ydinaseita käytettiin siis sotarikollista hyökkääjää vastaan, jotta saataisiin lopetettua miljoonia henkiä jo vaatinut sota.

    Olisiko ydinaseita parempi vaihtoehto ollut että olisi kuollut vielä pari miljoonaa lisää, koska Japani ei suostunut antautumaan eikä lopettamaan sotaa? Japanilaiset maksoivat raskaasti hyökkäyssodastaan ja sotarikoksistaan.

    Nyt sotarikollinen hyökkäyssodan aloittaja on Venäjä, eikä mikään oikeuta sitä käyttämään ydinasetta maata kohtaan johon se on itse aloittanut hyökkäyssodan.

    Putin on törkeä diktaattori, jonka toimille ei ole minkäänlaista puolustusta!! Tuollaista roistoa ei voi muuta kuin vihata koko sydämestään!!

    Valtava kansanjoukko ukrainalaisia on ympäri maailmaa tuota roisto Putinia paossa!! Aivan anteeksiantamaton hyökkäys tuonne Ukrainaan ja sitten tuo julma kaiken tuho! Tuota ei voi unohtaa milloinkaan! Tulemme aina vihaamaan tuollaista terroristia kuin tuo Putin on!

    Inhottaa ajatuskin, että naapurimaassa on tuollainen peto johtajana!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tuo on niin totta joka sana!

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Pitääkö nyt oikeasti vääntää rautalangasta. Aina sodassa on ollut hyökkäävä osapuoli. Muuten sellaista ei syttyisi. Aina toinen osapuoli on se joka ensin hyökkää. Mutta termi hyökkäyssota tuli sanavarastoon vasta Ukrainan ja Venäjän konfliktissa. Käytä nyt aivojasi, jooko.

    Propaganda on tuota. Se on manipulointia, esimerkiksi uusilla sanoilla. Aina kun tulee joku uusi sana yllättäen käyttöön, niin kannattaisi miettiä että mistä nyt on oikeasti kyse.

    Ei tuo miettimisellä parane tuo roistomaisuus!! Sukulaiskansan maan tuhoaminen ja ihmisten tappaminen ei ole oikeutettua missään tapauksessa, varsinkaan kun tuo sukulaismaa ei ole ollut hyökkkäämässä Venäjälle!

    Putin käytti tekosyytä tuhotakseen sukulaiskansansa totaalisesti!!
    Roisto mikä roisto!! Sinun puolustuspuheesi ei tässä tapauksessa auta asiaa lainkaan!

    Putin on roisto!! Yrittihän tuo Suomeakin alistaa "omaan piiriinsä", metkuja oli jo suunnitellut pitemmän aikaa, onneksi tuon huomasimme ja olemme turvassa NATOSSA!
    Kaikki Venäjän naapurit ovat turvassa NATOSSA, jopa Unkari!! Mikään maa ei luota PUTINIIN!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sitä ei ole käytetty yleisesti Suomessa ikinä. Tiedät sen itsekin. On puhuttu sodista. Mediassa tuo tuli käyttöön vasta nyt.

    Jatka vain typeriä valheitasi ryzzänkätyri.

    Venäjän laki kieltää hyökkäyssodan aloittamisen ja käymisen. Tämän vuoksi Venäjällä on myös laki joka kieltää kutsumasta Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa hyökkäyssodaksi.
    Tämä on se syy miksi ryzzänkätyrit nillittävät hyökkäyssota-sanan käyttämisestä.

    Sanaa on kuitenkin käytetty Suomessa jo paljon aikaisemmin, esimerkiksi Vietnamin sodan yhteydessä.

    https://www.kirjastot.fi/kysy/hyokkayssota-sanaa-kaytetaan-venajan-hyokkayksesta?language_content_entity=fi

    Äänestä

Eivät "maailmanpoliisi" jenkit edes epäilleet. Japanilla olevan ydinaseita.

Halusivat vain, tapansa mukaan, tappaa ihmisiä.

Äänestä
  • Japanilaiset sen sodan aloittivat ja teurastivat sekä siviilejä että sotavankeja eri maissa joihin hyökkäsivät. Aivan turha hurskastella japanilaisten sotarikollisten puolesta.

    Äänestä

  • Se sota olilopetettava kertakaikkiaan! Muuten olisi tullut lisää tuhoja ja moniin maihin, sehän oli Jaoanin suunnitelma!!

    Se tuho tuli oikeaan aikaan oikeaan paikkaan!
    Nyt pitäisi vastaavanlainen tuho tulla Venäjän päälle, jotta tuokin sota saataisiin loppumaan kuin kukon laulu kaulan katkaisun jälkeen!

    Ei tuo taida muuten loppua, tuhoa Putin kerjää!!

    Äänestä

Jenkkien iskut taisivat olla kosto niistä meidän "akselivaltio" aseveli natsijapsien Pearl Harborin iskusta.
Kostivat sen sitten siviileille Japanissa.

Äänestä
  • Joo tuo kosto on aina hieman kyseenalainen motiivi sodassa. Samaahan Israel sanoi heti heidän konfliktin alussa. "On näihin iskuihin totuttu. Mutta tämä loukkasi ylpeyttä, joten tämä kostetaan". Semmoinen valittu kansa sitten siellä. Ja tuo sanottiin ihan avoimesti heti alussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Joo tuo kosto on aina hieman kyseenalainen motiivi sodassa. Samaahan Israel sanoi heti heidän konfliktin alussa. "On näihin iskuihin totuttu. Mutta tämä loukkasi ylpeyttä, joten tämä kostetaan". Semmoinen valittu kansa sitten siellä. Ja tuo sanottiin ihan avoimesti heti alussa.

    Se kosto kuitenkin lopetti sodan, joka olisi voinut jatkua tuhoisana vielä pitkän aikaa!

    Niin pitäisi lopettaa tuo Putininkin loputon sota, jolla ei ole mitään mieltä!!!

    Äänestä

Eli ryssällä ilmeisesti menee taas kehnommin kuin normaalisti hyökkäyssodassaan?

Nämä ydinasenöyhötys-aloitukset tulee aina tänne kun ryssällä alkaa menemään homma vituiks rintamalla.

3Äänestä
  • Tämän You Tube linkin kun katsot niin tiedät>@<

    Ajateltavissa oleva tapahtui juuri Venäjällä... Parlamentti myönsi, että sota on MENETETTY

    В России только что произошло немыслимое... Парламент признал, что война ПРОИГРАНА.

    https://www.youtube.com/watch?v=jy2E1H9hojY

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tämän You Tube linkin kun katsot niin tiedät>@<

    Ajateltavissa oleva tapahtui juuri Venäjällä... Parlamentti myönsi, että sota on MENETETTY

    В России только что произошло немыслимое... Парламент признал, что война ПРОИГРАНА.

    https://www.youtube.com/watch?v=jy2E1H9hojY

    Opi kieltä, idiootti. "parlamentti")))))))

    Äänestä

Ainakin on uhkaillut ydinaseella jo yli 50 kertaa...
Eipä ole mitään sen suhteen tapahtunut.

1Äänestä
  • Mistä tiedät ettei olisi tapahtunut. Kyllä länsimaat saattaa voimakkaasti harkita mitä aseita ukrainalle annetaan juuri noiden "uhkailujen" ansiosta.

    Ja venäjän etuhan se on jos ukraina ei saa kaikkea mitä tarvii venäjän voittamiseen.
    Sota jatkunut jo yli neljä vuotta. Kyllähän länsimaiden luulis pystyvän karkoittamaan jonkun 1-2 miljoonaa venäläistä. Mutta ei voi kun putin uhannut jo 50 kertaa ydinaseilla...

    Äänestä

  • Ainakin on uhkaillut ydinaseella jo yli 50 kertaa...
    Eipä ole mitään sen suhteen tapahtunut.

    Niinkö? 👍🤣👌 no sen voi sanoa Ryssän Propaganda ei toimi enää!

    Käsittämätön tapahtui juuri Kremlissä... Propagandistit myönsivät, että VENÄJÄLLE SE ON OHI!

    Немыслимое произошло прямо в Кремле... Пропагандисты признали, что РОССИЯ — ПОТРЯСАЮЩАЯ!

    https://www.youtube.com/watch?v=Iz4KCc3FGic

    1Äänestä

  • Ainakin on uhkaillut ydinaseella jo yli 50 kertaa...
    Eipä ole mitään sen suhteen tapahtunut.

    Tästä ollut montakin artikkelia ja tietolähdettä näiden perusteella JOS -Venäjä käyttää ydinaseita/asetta niin koko MAAILMA vastaa varmasti KOKO VENÄJÄ PYYHITÄÄN MAAILMAN KARTALTA- Henkensä menettää myös PUTIN- tämä saattaa tapahtua jo ennen käskyä käyttää kyseistä asetta yksin kääpiö ei päätä "mitä nappia painetaan" Xi Jinping on antanut Putinille vakavan varoituksen ydinaseen käytöstä!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mistä tiedät ettei olisi tapahtunut. Kyllä länsimaat saattaa voimakkaasti harkita mitä aseita ukrainalle annetaan juuri noiden "uhkailujen" ansiosta.

    Ja venäjän etuhan se on jos ukraina ei saa kaikkea mitä tarvii venäjän voittamiseen.
    Sota jatkunut jo yli neljä vuotta. Kyllähän länsimaiden luulis pystyvän karkoittamaan jonkun 1-2 miljoonaa venäläistä. Mutta ei voi kun putin uhannut jo 50 kertaa ydinaseilla...

    Rauha tuntuu syntyvän ihmisten keskuudessa vasta kun molemmat osapuolet on pantu tarpeeksi paskaksi. Aina kun toinen kokee olevansa vahvoilla, niin kompromisseihin ei suostuta. Mikä tätä apinalajia vaivaa. Rauha syntyy siitä että molemmat osapuolet tulee vastaan. Ja ymmärtää että toisella osapuolella on ihan toisenlainen tahtotila kuin itsellä.

    Sitten ne sovitetaan yhteen. Ja tämä tuntuu tapahtuvan aina vasta kun kaikilla on voimat loppu tappeluun.

    Ei kyllä länsimaat pelaa aikaa ihan vaan siksi, että putin ehtii tuhota Venäjää mahdollisimman paljon.

    Eihän länsiliittoutuneet halunneet Hiteriäkäännpois vallasta kun huomasivat että Hitler oli paras vaihtoehto lähelle NaZi-Saksan johdossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mistä tiedät ettei olisi tapahtunut. Kyllä länsimaat saattaa voimakkaasti harkita mitä aseita ukrainalle annetaan juuri noiden "uhkailujen" ansiosta.

    Ja venäjän etuhan se on jos ukraina ei saa kaikkea mitä tarvii venäjän voittamiseen.
    Sota jatkunut jo yli neljä vuotta. Kyllähän länsimaiden luulis pystyvän karkoittamaan jonkun 1-2 miljoonaa venäläistä. Mutta ei voi kun putin uhannut jo 50 kertaa ydinaseilla...

    Putin osoittaa vain heikkoutensa uhkaamalla ydinaseilla! Tietää itsekin varmasti, että ottamalla nuo aseet käyttöön, se on Putinin itsensäkin loppu!

    Viisainta olisi Putinin lopettaa tuo aloitamansa aivan hullu sota, säästäisi melkoisesti kansalaisiaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Rauha tuntuu syntyvän ihmisten keskuudessa vasta kun molemmat osapuolet on pantu tarpeeksi paskaksi. Aina kun toinen kokee olevansa vahvoilla, niin kompromisseihin ei suostuta. Mikä tätä apinalajia vaivaa. Rauha syntyy siitä että molemmat osapuolet tulee vastaan. Ja ymmärtää että toisella osapuolella on ihan toisenlainen tahtotila kuin itsellä.

    Sitten ne sovitetaan yhteen. Ja tämä tuntuu tapahtuvan aina vasta kun kaikilla on voimat loppu tappeluun.

    Kyllä Putinin olisi syytä perääntyä vaatimuksissaan, sillä voittoa ei ole tullut! On vain häpeällinen hyökkäys sukulaiskansan maille tuhotöihin ja tappamaan!

    Ei tuollaiselle kunnian kukko juuri laulele!

    Äänestä

En kyllä yhtään epäile etteikö Putler Kalsarimyrkyttäjä vielä käyttäisikin ydinasetta, onhan Putler sotakiimainen raivohullu psykopaatti ja täysin moraaliton roisto.

1Äänestä
  • Ja kaiken lisäksi äpärä jota pantiin alulle Nevan siltojen alla !

    Da

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ja kaiken lisäksi äpärä jota pantiin alulle Nevan siltojen alla !

    Da

    Olet asiallnen, mutta asiaton. Ja ilmeisen peloisssasi helvetin edessä, vaikka sinulla on mahdollisuus tehdä parannus?

    Äänestä

  • En kyllä yhtään epäile etteikö Putler Kalsarimyrkyttäjä vielä käyttäisikin ydinasetta, onhan Putler sotakiimainen raivohullu psykopaatti ja täysin moraaliton roisto.

    EI VARMASTI TULE KÄYTTÄMÄÄN YDINASETTA SE TIETÄÄ MYÖS PUTININ LOPPUA HALUAAKO HÄN VENÄJÄN HISTORIAAN HÄVITTY SOTA PITI KOSTAA YDINASEELLA!

    Äänestä

Se on kerran pari keksitty kuten pyöräkin. Täysin tyhmäksi ei kannata sitoutua.

Äänestä

Tuosta ei haittaa ole kuin ukrainalaisille jos venäjä käyttää ydinaseita. Länsipäättäjistä kiinni sitten mitä haittaa tuosta nyt on esimerkiksi Suomalaisille.

Äänestä
  • On siitä aika paljon haittaa venäläisillekin, jos alue muutuu ydinsäteilyn vuoksi asuinkelvottomaksi, eikä sitä pysty enää hyödyntämään mihinkään.

    Lisäksi ydinpommit eivät erottele kuolonuhreja kielen perusteella ja siellä asuu edelleen aika paljon venäjänkielisiä, muuallakin kuin vain idässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    On siitä aika paljon haittaa venäläisillekin, jos alue muutuu ydinsäteilyn vuoksi asuinkelvottomaksi, eikä sitä pysty enää hyödyntämään mihinkään.

    Lisäksi ydinpommit eivät erottele kuolonuhreja kielen perusteella ja siellä asuu edelleen aika paljon venäjänkielisiä, muuallakin kuin vain idässä.

    Eipä jenkkienkään ydinpommit japania tehneet asuinkelvottomaksi...ei edes niitä kaupunkeja joihin ydinpommit tiputettiin. Ihmiset vaan kuoli ja uusia muutti tilalle. Pikkuisen syöpäriski kasvoi tietysti muuta haittaa ei juurikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Eipä jenkkienkään ydinpommit japania tehneet asuinkelvottomaksi...ei edes niitä kaupunkeja joihin ydinpommit tiputettiin. Ihmiset vaan kuoli ja uusia muutti tilalle. Pikkuisen syöpäriski kasvoi tietysti muuta haittaa ei juurikaan.

    "Japanissa Nagasakin kaupungissa on muisteltu 80 vuotta sitten tapahtunutta atomipommin räjähdystä.

    Yhdysvaltalainen B-29-pommikone pudotti pommin, joka tuhosi kaupungin täysin ja tappoi heti 74 000 ihmistä."

    https://yle.fi/a/74-20176600

    Ei noista ydinaseista siis mitään lopullista haittaa ole. Pikkuisen pitää vaan putsata paikkoja. Vuotava ydinvoimala ongelma. Se kun tuottaa säteilypaskaa kokoajan räjähtää sillai hitaasti esimerkiksi satoja vuosia.

    Äänestä

  • Tuosta ei haittaa ole kuin ukrainalaisille jos venäjä käyttää ydinaseita. Länsipäättäjistä kiinni sitten mitä haittaa tuosta nyt on esimerkiksi Suomalaisille.

    Tarkoitatko vain Putlerilla oikeus käyttää ydinasetta Hah..hah...aaa!!

    putte häviää sotansa Ukraina taistelee kepeillä ja kivillä voittaa silti- 😎👌

    Putlerista tehdään jo-jo punaiselle torille....Buahhhaaa....aaaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Tuosta ei haittaa ole kuin ukrainalaisille jos venäjä käyttää ydinaseita. Länsipäättäjistä kiinni sitten mitä haittaa tuosta nyt on esimerkiksi Suomalaisille.

    Tarkoitatko vain Putlerilla oikeus käyttää ydinasetta Hah..hah...aaa!!

    putte häviää sotansa Ukraina taistelee kepeillä ja kivillä voittaa silti- 😎👌

    Putlerista tehdään jo-jo punaiselle torille....Buahhhaaa....aaaa!

    Ajateltavissa oleva tapahtui juuri Venäjällä... Parlamentti myönsi, että sota on MENETETTY

    В России только что произошло немыслимое... Парламент признал, что война ПРОИГРАНА.

    https://www.youtube.com/watch?v=jy2E1H9hojY

    Se alkoi 300 km²:n murrosta... Nyt Putinin koko puolustus on romahtamassa

    Всё началось с прорыва в 300 км²... Теперь вся оборона Путина рушится.

    https://www.youtube.com/watch?v=E6rz-Hq7uhA

    Ukrainan ei tarvitse käyttää eikä uhkailla ydinaseilla....kuten kääpiöiden diktaattori-🐵

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Eipä niillä ydinaseita olekkaan. Jos sotaa ei muuten voiteta käytetään ydinaseita. Ja aluksi vain taktisia. Hävitetään ukrainan joukkoja kuin haitta elukoita. Jos joku sekaantuu asiaan niin putin varoittaa että venäjällä on kyllä ballistisiakin ydinaseita jotka hävittää kerta laakista ranskan ja saksan kokoisia pikku valtioita vähäisine asukkaineen.

    Äänestä

  • Putin ei uskalla käyttää ydinaseita, se olisi myöskin Venäjän tuho!! Jos niin tyhmä on, että alkaa leikkiä tuollaisilla aseilla, niin ei hänellä todellakaan ole tulevaisuutta Venäjällä!!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Eipä niillä ydinaseita olekkaan. Jos sotaa ei muuten voiteta käytetään ydinaseita. Ja aluksi vain taktisia. Hävitetään ukrainan joukkoja kuin haitta elukoita. Jos joku sekaantuu asiaan niin putin varoittaa että venäjällä on kyllä ballistisiakin ydinaseita jotka hävittää kerta laakista ranskan ja saksan kokoisia pikku valtioita vähäisine asukkaineen.

    Ei niiden ydinaseet ole enää toimintakykyisiä. Kaikki määrärahat on varastettu ja siirretty ulkomaille pankkitileille.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    "Japanissa Nagasakin kaupungissa on muisteltu 80 vuotta sitten tapahtunutta atomipommin räjähdystä.

    Yhdysvaltalainen B-29-pommikone pudotti pommin, joka tuhosi kaupungin täysin ja tappoi heti 74 000 ihmistä."

    https://yle.fi/a/74-20176600

    Ei noista ydinaseista siis mitään lopullista haittaa ole. Pikkuisen pitää vaan putsata paikkoja. Vuotava ydinvoimala ongelma. Se kun tuottaa säteilypaskaa kokoajan räjähtää sillai hitaasti esimerkiksi satoja vuosia.

    Nuo sen aikaiset pommit olivat aika minipommeja nykyisiin verrattuina. Uudet ydinaseet ovat satoja kertoja voimakkaampia kuin nuo muinaiset ja tuhotkin ovat vastaavasti valtavasti suurempia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tulee keksimään tarinan Ukrainan ydinaseesta.
Trump saattaa niellä syötin.Muistettakoon että Trump luottaa enemmän Venäjän puheisiin kuin
omaan tiedustelupalveluun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu