Nostradamus käy toteen

Anonyymi-ap

Rauhaa!

Hän oli Isaskarin heimoa, jolle VT antoi kunniaa tuntea kunkin ajankohdan Tiedon sanoja. Itse hän kertoo centurioihin laittaneensa vain Mars planeetan osuuden ennalta tiedosta eli sotia ja väkivaltaa, mutta tahallaan jättäneensä pois Venus planeetan eli rakkauden rakentavan voiman.

Tämä siksi että rakkauden työt voidaan kumota jos ne tunnetaan ennalta, mutta sotia ei voida mitenkään estää.

Centuria 1


8. Etelä-Afrikan rotu sorto huomioidaan.
12. Kertoo Venäjän jokaisen hallitsijan tarinan. Köyhyydestä loistoon. Verona on lopusta alkuun lukien Andrej, joka on Venäjän suojelija.
17. Sateenkaari nähdään 40 vuotta joka päivä. Tämä viittaa homojen aseman parantamiseen sateenkaari merkkiä käyttäen.
32. Kertoo Euroopan yhteisön syntymisen.
40. Kertoo Egyptistä lähteviä liikkeitä. Hallava hevonen. Trumpetti. Hujjat. Yritys on muuttaa rahajärjestelmä ja standardit.
44. Temppelin eläinuhraus voimaan. Luostarit suljetaan. Joka vastustaa näitä toimia tuhotaan. Tämä ei ole vielä tapahtunut.
48. Kertoo että 1780 jKr alkoi seitsemäs päivä Aatamista. Profetiat alkaa toteen käydä ja uusi 7000 vuoden imaami tulee 2780 jKr.
49. Kertoo 1700 luvun Venäjän naishallitsijoista ja Suomen Isosta vihasta.
60. Kertoo Napoleonista ja Hitleristä.
63. Kertoo rokotteiden ja lentokoneen keksimisen sekä sotien lisäyksen.
65. Vähän heikko ja epämääräinen tulkinta, mutta Hawkingin säteilyn keksiminen on ehdotukseni.
67. Ennakoi suuren maailmanlaajuisen nälänhädän jota vielä ei ole ollut.
70. Kertoo että viimeinen vallankumous tapahtuu Iranissa. Khomeini vastaan Shaahi.
74. Kertoo Afrikan nykytilanteen monine värikkäine hahmoineen. Isis. Burkina Faso. Owuor.
77. Kertoo luultavasti Pohjois-Koreasta.
87. Varmuudella on ennustus WTC tornien tuhosta.
92. Rauhan vastustajat tuhoutuu. Ryöstöt ja kapinointi sotien muuttuessa rauhaksi.

Tässä muutamia ensimmäisen centurian piirteitä. Ihmeellisiä ja toteen käyneitä ennustuksia kuuluu joukkoon paljon.

5

367

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Pyydä osastosi hoitajalta lisää rauhoittavia.

    • Anonyymi00002

      Kas kun ei ollut Pakistanin ydiniskusta Afganistaniin.

    • Anonyymi00003

      Kai hän tiesi että Orposta tulee pääministeri?

      • Anonyymi00005

        Vain sotaa Nostradamus ennusti sekä Mars planeetan puolta.
        Venus ja rakkaus jätettiin tahallaan pois ennustuksista kuten Orpo.

        Ei nämä uutisluontoiset ennustukset paljoa rakenna mutta tuovat kunniaa tekijälleen melko paljon.


    • Anonyymi00004

      Centurie 2

      15 Alaskan myynti
      19 Oklahoman ryntäys
      24 Hitler II maailmansota
      29 Gorbatshov
      39 Espanjan sisällissota
      41 Mahdi ja Isa
      45 Hitler Holocaust EU syntyy Israel syntyy
      46 I ja II maailmansota
      51 Elizabeth II Charles III
      53 Charles ja Diana
      57 Berliini Neuvostoliiton hajoaminen
      62 Mabush kosto komeetta
      66 John Smith ja Manhattanin osto
      67 Venäjä Ukraina pakolaiset
      68 Espanjan Armada ja Britannia
      69 Ranskassa kuningas Britanniassa kolme
      70 Shomaker-Levy 1996 komeetta EU synty
      75 Apollo Eagle Kuuraketti
      78 Poseidon ydinohjus
      79 Owuor EU Venäjä
      80 Wounded knee I ja II maailmansota
      84 Alkuperäiskansoilla oudot kielet sateettomuus
      85 Owuor
      87 Elizabeth II unohtuu uusi kuningatar tekee virheitä
      89 Veren vuodattajat tahtoo 666 merkin
      94 Mannermaasulkemus siirtolaisuutta rajoitetaan Yhdysvaltoihin
      95 Kiina ja Intia teollistuminen aiheuttaa viljely maan tuhon

      Tämä toinen Centurie sisältää paljon tuttuja tapahtumia, mutta tietenkin kyse on paljon arvaamisesta. Luen englannin kielelle käännettynä näitä.

      Pedon merkki näyttää tulevan siten että kuninkaalliset antaa sotilaille maata ja maanviljelijän aseman.

      Oikeastaan Nostradamus ja Baba Vanga saavat kyllä aikaan ihailua mutta on näitä vähän ontto olo lukea.

      Ranskan kieliset alkuperäiset eroavat varmasti kaikista käännöksistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1296
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      60
      1065
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      963
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      938
    5. 69
      806
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      791
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      716
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      698
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      682
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      635
    Aihe