Ajankohtainen idea verkkokauppiaille

Laita tumma tausta sivulle tai verkkokauppaan. Ei häikäise. Säädin nyt ainakin. Valkoinen ottaa silmiin sivustoilla, vaikka ruutua säädetty laitteella. Lämmin värisävy myös parempi silmille (keltapohjainen), kuin vaalea kylmä väri vaikka sininen. Tässä niksi siis.

Laita palautelomake joka helppo lähettää. Ei sähköpostiosoite vain. Näin toiveet saadaan eteenpäin. Google myös myy tietoja mitä tuotteita haetaan jostain tuoteryhmästä?

Kun lähetät tuotteen paketissa, muoviteippi ei ole täysin ekologinen ja on vaikea irrottaa. Jos pahvia kierrätetään. Hintalappu olisi hyvä saada helposti irti.

Toimitustavat esiin ja maksutavat. Ainakin kaksi erilaista hyvä olla tarjolla vaihtoehdoiksi. Sekä joskus kotitoimitus painavalle. Kiitos.
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Idea osa 2. Myy muun ohella miniatyyrituotteita ja pakkauksia. Varsinkin naisille. Bonuksena pakkaukseen tarroja, hologrammitarroja, pieniä tarpeellisia esineitä, voi olla erilaisia. Teemat. Mitä kivaa keksitkin. Se pitää yllä kiinnostusta ja ostajan intoa. Tulee tunne että joku välittää oikeasti hyvällä tavalla ja siihen vastataan positiivisesti. Miniatyyrifiguurit. Itse olen onnellinen juuri nyt kun sain todella hyvin kootun pakkauksen, tarpeellisia asioita. Ja voisin melkein itsekin koota pakkauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Laita tumma tausta sivulle tai verkkokauppaan. Ei häikäise. Säädin nyt ainakin. Valkoinen ottaa silmiin sivustoilla, vaikka ruutua säädetty laitteella. Lämmin värisävy myös parempi silmille (keltapohjainen), kuin vaalea kylmä väri vaikka sininen. Tässä niksi siis.

Laita palautelomake joka helppo lähettää. Ei sähköpostiosoite vain. Näin toiveet saadaan eteenpäin. Google myös myy tietoja mitä tuotteita haetaan jostain tuoteryhmästä?

Kun lähetät tuotteen paketissa, muoviteippi ei ole täysin ekologinen ja on vaikea irrottaa. Jos pahvia kierrätetään. Hintalappu olisi hyvä saada helposti irti.

Toimitustavat esiin ja maksutavat. Ainakin kaksi erilaista hyvä olla tarjolla vaihtoehdoiksi. Sekä joskus kotitoimitus painavalle. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu