Tv:stä tuttu Maxim Fedorov kommentoi eilen facebookissa näin: Helmi Mustanmeren ei olekaan niin merellinen kaupunki kuin voisi kuvitella. Sen laaja keskusta on levittäytynyt kymmeniä metrejä korkealle ylängölle, ja vain tietyistä paikoista näkee Mustanmeren sinisen äärettömyyden. Jos pelkkä meren näkeminen ei riitä vaan siihen haluaa pulahtaa, uimarannalle pitää matkustaa erikseen useita kilometrejä.
Sen sijaan kissoja näkemään ei tarvitse lähteä merta edemmäs, koska kyseessä ei ole merellinen, lomallinen tai etelällinen vaan täysin kissallinen kaupunki. Tänne kannattaa tulla rantaloman sijaan kissalomalle. Tiedän, että monilla kulkukissojen näkeminen menee tunteisiin, mutta Itä- ja Etelä-Euroopan maissa ne ovat tavallinen näky. Luotan siihen, että kissat ovat tarpeeksi älykkäitä otuksia ja tajuaisivat palata omalle planeetalleen, jos eivät viihtyisi vapaina etelän maissa.
Minun oli tarkoitus ruokkia kylläisiksi kaikki kaupungin kissat, mutta jo kolmannen jälkeen totesin tehtävän olevan mahdoton. Maailmalla kissojen läsnäolo kaupungeissa liittyy vahvasti satamatoimintaan, pörröhännät kun metsästivät siimahäntiä. Tästä tulikin mieleen: kun Suomen satamissa vienti sakkaa, Vuosaaren, Kotkan, Hangon satamasta voi kehitellä kissareservaatteja, jotka vetäisivät turisteja paremmin kuin japanilainen kissasaari. Suomi nousuun kissoilla!
Ei ollenkaan hullumpi idea Maximilta.
Maxim ja Odessan kissat
Anonyymi-ap
8
196
Vastaukset
- Anonyymi00001
ei liity La... ei kun siis nosto !!!!!
- Anonyymi00002
ei liity Lapuaan ! mene pois senkin terroristi
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
ei liity Lapuaan ! mene pois senkin terroristi
Nostit sitten itsekin
- Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Nostit sitten itsekin
sou vat ? mee pois
- Anonyymi00004
Kissat ovat Ukrainassakin tärkeitä.
- Anonyymi00007
Kissut on kivoja
- Anonyymi00008
Lapua nousuun kissareservaateilla!
- Anonyymi00009
eikös assjoki oo ep:n reservaatti
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2412608Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka122162Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3231880- 1031639
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois861546Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001250- 671200
- 251131
- 501083
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731016