Puolue varoo käyttämästä sanaa ”maaseutu”, koska sanan runsas käyttö leimaisi puolueen kovin suppean ja yhä supistuvan äänestäjäjoukon yhteiskunnalliseksi valinnaksi.
Keskustan kannattaisikin luopua kokonaan sanan ”maaseutu” käytöstä Maakuntien Suomen ja Kylien Suomen puolustamiseksi.
Pitäjien keskustat olivat vielä eläviä 1960- ja 1970-lukujen agraari- Suomessa. Niissä oli helppo suunnistaa, sillä pyhää kolminaisuutta hallitsivat osuuskauppa, Kela ja pankit.
Suuren yleisön tietoisuudessa maaseutu kituu, kuihtuu, tyhjenee, ikääntyy, talojen arvo ei käy lainan vakuudeksi, uusia maanviljelijöitä ryhtyy vuosittain alalle joku 200–250 kappaletta.
Vallitsevassa tilanteessa on epäuskottavaa väittää ihmisille, että maaseudulla on tulevaisuus. Mikään ei ole kuitenkaan pysäyttänyt maaseudun ja erityisesti haja-asutusalueiden väestökatoa.
Kuinka monta maalaiskepulaista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?
- maalaiskepulaiset eivät voi vaihtaa hehkulamppua, kun kukaan ei uskalla pyörittää lamppua, jos se meneekin liikaa oikealle tai vasemmalle.
Kohta ei hehku- eikä ledilamppuja maaseudulla enää tarvitakaan.
-Kerättyjä mietteitä kepukansan Suomenmaa- aviisista.
Maaseutu- termistä on luvuttava
9
107
Vastaukset
- Anonyymi00001
Maakunnissa ei kannata ylläpitää samanlaista julkista palvelurakennetta kuin rintamailla.
Asuinpaikan voi valita tarpeidensa mukaan. Avaus on erinomainen. Maaseutupuolueesta syntyy todellakin helposti mielikuva riutuvan ja vähitellen häviävän yhteiskunnan puolustajista. Enää ei ole esim. feodaaliajan ja sääty-yhteiskunnan puolustajia. Heitä pidettäisiin säälittävinä ja naurettavina, jotka elävät menneessä ajassa, josta on kulunut jo kauan ja joka ei koskaan palaa. Mielikuva on hyvin negatiivinen, luuseriyhteiskuntaa ylistävä ja puolustava. Asia ei tietenkään todellisuudessa ole näin mustavalkoinen, mutta mielikuvat tuppaavat usein olemaan mustavalkoisia ja sellaisina ne juuri leimaavat esim. Kepua. Palkansaajia on paljon helpompi ja uskottavampi puolustaa, kun on älytty alkaa puhua palkansaajista työväestön sijaan. Siksikin demarit menestyvät ja voivat jo entistäkin paremmin juuri nyt. Mielikuva on huomattavan positiivinen, koska suurin osa täysi-ikäisistä ihmisistä mieltää itsensä palkansaajiksi ja kuluttajaksi, joka kuvaa sitä roolia, mihin palkansaaja vaihtuu vapaa-ajallaan.
Mutta en pitäisi maakuntien tai kylien Suomea erityisemmin parempina ja myönteisimpinä kuvauksina. Niihin yhdistyvät myös riutuvan Suomen osat. Jossain vaiheessa käytettiin termiä "kehittyvien maakuntien Suomi". Siinä oli positiivinen lataus sanan "kehittyvien" vuoksi. Se viittasi dynaamiseen Suomeen, joka pyristeli kaikilta osiltaan kohden parempaa taloudellista hyötyä. Siinäkin todellisuus löi kuitenkin vastoin kasvoja. Ei oikein osattu kertoa, että miten ja mihin suuntaan maakuntia oli aikomus kehittää. Kun mitään kehittymistä ei tapahtunut kuin koko ajan huonompaan suuntaan, koko ajatus alkoi saada negatiivista ja naurunalaista luonnetta. Kehitys näytti monin paikoin siltä, että ihmiset alkoivat näissämaakunnissa yhä enemmän liikkua rollaattoreilla kyläkauppaan ja takaisin, jos vielä jaksoivat. Monien pientaajamien keskuksissa alkoi näkyä entisten liikehuoneistojen ikkunoissa kylttejä "vuokrattavana". Kaljakuppilat näitä sitten jonkun verran vuokrasivat ja se muutti kylänraitin kuvan hieman toisenlaiseksi kuin aiemmin.
Maaseutupuolueen tehtävä on kova ja käytännössä mahdoton. Se nimittäin edellyttää kovaa taistelua markkinatalouden lakeja vastaan. Kokoomusvaltaista Suomea on enää vaikea kääntää suunnitelmatalouden suuntaan. Yritykset päättävät itse minne ne sijoittuvat eikä valtiojohto voi enää kertoa, mihin ne saavat sijoittua kuten vielä esim. Kekkosen aikaan tapahtui. Suurten metsä- ja metalliteollisuusyhtiöiden sijoituspäätökset olivat viime kädessä presidentin pöydällä. Näiden paikkakuntien puistoihin on noussut presidentti Kekkosen patsaita merkiksi ja kiitokseksi juuri tästä. En usko, että Kekkosen patsasta on kuitenkaan Kostamuksessa Venäjän puolella, vaikka se oli yksi hänen projekteistaan ylittyen siis Suomen rajojen ulkopuolellekin.
Nyt meillä on jonkinlainen Itä-Suomi villitys eli vintage-projekti menossa poliitikkojen keskuudessa. Siinä on myös retrohengessä antaa tekohengitystä menneelle maailmalle, vaikka tiedetään, ettei se koskaan palaa. Asiaa puolustetaan mitä kummallisemmilla perusteilla, mikä on tietysti inhimillistä, vaikkakin järjetöntä. Se on vähän samaa kuin retrohengissä alettaisiin vaatia huopatossutehtaiden renesanssi nyt pikkasen kovemman pakkastalven jälkeen Suomen talouden pelastajaksi. Näissä prjekteissa narulla yritetään työntää merikelvotonta laivaa eteenpäin kohti uutta satamaa, vaikka pitäisi rakentaa kokonaan uusi paatti, joka pysyisi myös pinnalla.Edelleen on sanottava, että kepulaiset ovat puolustaneet aluepolitiikkaansa tunnepitoisesti kotiseuturakkaudella. Eli se olisi ihmisssä jonkinlainen palavasti sykkivä liekki, jonka pitovoima on niin suuri, että se saa ihmiset pysymään paikallaan.
Jos näin olisi, Yhdysvallat olisi jäänyt syntymättä. Ihmiset hylkäsivät suurin joukoin kotiseuturakkautensa ja muuttivat meren taakse paremman elämän toivossa. Ihmisiä ajaa eteenpäin ihan materialistinen hyvinvointi enemmän kuin mikään kotiseuturakkaus. Se johtuu siitä, että ihmiset ymmärtävät, ettei kotiseuturakkaus tuo leipää pöytään. Samalla tavoin ihmiset ovat vähitelleen hylänneet uskonnollisuuttaan, kun ovat havaineet, ettei silläkään elä. Kotiseuturakkaus ja uskovaisuus ovat aina olleet enemmän hyväosaisten valintoja, koska heillä on ollut sellaisiin ylellisyyksiin varaa. Muu porukka on sitten ottanut enemmän mallia niistä Amerikan uudisraivaajista, jotka ovat valmiit hylkäämään synnyinseutunsa tuhansienkin kilometrien päähän. Yhsyvalloissakin kulttuuri on ajan kanssa yhtenäistynyt niin, että amerikkalainen tuntee itseänsä amerikkalaiseksi eikä entiseksi italialaiseksi, ranskalaiseksi tai englantilaiseksi.- Anonyymi00002
Amerikkaan menneet pyhiinvaeltajaesisät eivät menneet sinne raivaa maan
vaan
he lähtivät Eurooopasta Hollannista pakoon liikaa vapaamielisyyttä
He halusivat tiukkoja uskonnollisia sääntöjä ja
jos niitä ei noudatettu he Amerikkaan tullessan rankaisivat vääräuskoisia kuolemallakiin
Thomas Granger oli ensimmäinen teini-ikäinen vääräuskoinen jonka pyhiivaeltajat
teloittivat Amerikassa sodomiasta https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Granger - Anonyymi00003
Kyllähän Yhdysvaltain ensimmäinen siirtolaispolvi hyvin suomalaisena säilyi. Harva siitä oppi englannin kieltä, kun etupäässä vain keskenään seurustelivat. Loivat hyvin suomalaissävytteisen kulttuurinkin ainakin musiikin saralla. Vasta toinen sukupolvi alkoi mieltää itsensä suurimmaksi osaksi amerikkalaiseksi.
Ruotsiin muuttaneet eivät ehkä yhtä vahvasti itseään suomalaisiksi siellä tunteneet, mutta side suomalaisuuteen kantoi ainakin toiseen sukupolveen asti. Lyhyt maantieteellinen etäisyys Suomeen ja suomalaisen median kuuluvuus ja näkyvyys Ruotsissa kai tässä suurimmat selittävät tekijät. - Anonyymi00007
Puhumattakaan 300.000 suomalaisesta, jotka lähtivät Ruotsiin, tosin Kekkonen vauhditti sitä parhaansa mukaan oman kannatuksensa vuoksi.
- Anonyymi00004
Nyt vain on niin että, maan etu vaatii ettei syrjäseuduilla ylläpidetä samaa julkista palvelutarjontaa kuin asutuilla alueilla,
Raha ei riitä ja sille on älykkäämpiäjin kohteita. - Anonyymi00006
Keskustan pitäisi tehdä myös kaikkensa, että fraasin "maalaisjärki" poistettaisiin sanastosta, se on käsittämättömän harhaanjohtava ja kaikkialla muualla maailmassa puhutaan yleisestä järjestä, mutta tukien toivossa kepu vääristä sanonnan Suomessa "maalaisjärjeksi". Alkuperä on siinä, että pilkkasivat tukea maksavia veronmaksajia.
- Anonyymi00008
Arkijärki on parempi ilmaus.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242371Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3441961Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241856Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o101653Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121022Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17980- 63855
- 55840
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2798