Eri näkemykset kielivaatimuksista
Razmyarin mukaan täydellisen kielitaidon vaatimisen sijaan keskeistä on, että työpaikalla on aina suomea osaava työntekijä tukemassa muita.
– Hoitoalalla itse korostaisin, että enemmän kuin kielestä on kysymys siitä, että millä tavalla ja millaisella tunnearvolla sitä työtä tehdään, hän katsoi.
Ministeri Rydman palautti Razmyarin maan pinnalle, kun ohjelmassa pohdittiin sitä, kuka hoitaa vanhukset, jos kielitaitovaatimuksia tiukennetaan.
– Eivät ainakaan puhtaasti tunteella liikkeellä olevat, jotka eivät ymmärrä kieltä. Se on ainakin selvä. Eikä se riitä, että siellä on joku, joka osaa sitä kieltä, mitä potilaat puhuvat, koska olen kuullut nyt etenkin, kun ministeriksi olen tullut, aika paljon sitä kenttäpalautetta, ja keskustelen kentän kanssa, Rydman sanoi.
Rydman: Suomi kouluttaa tarvitsemansa osaajat
Rydmanin mukaan Suomen on ensisijaisesti koulutettava itse tarvitsemansa hoitoalan työvoima tilanteessa, jossa hoidon tarve kasvaa ja taloudellinen huoltosuhde heikkenee.
Hänestä maahan ei pidä tuoda sellaista väestöä, joka entisestään heikentää taloudellista huoltosuhdetta.
– Me näemme Euroopan maista sen, että toisen ja kolmannenkin sukupolven maahanmuuttajat saattavat edelleen olla yhteiskunnalle pikemminkin taloudellinen ja sosiaalinen taakka kuin jotakin myönteistä, Rydman perusteli ja totesi:
– Emme anna yhteiskunnan näivettyä vastuuttomalla maahanmuuttopolitiikalla, vaan koulutamme tarpeelliset osaajat täällä itse.
Suomen Uutiset

Vastaukset 14
Vanhimmat
ja mikä vastuu tuolla tukevalla henkilöllä on mm lääkehoidosta!
sikamainen ajattelu sdp
Työt pitää jakaa niin ettei ”täydellisen kielitaidon” puute ole vaaraksi ja sitä SDP tarkoittaa.
Valitettavasti usein maahanmuuttaja on parempi työntekijä, eikä valita kaikesta.
Wille unohti heti alkuun, että he ovat leikanneet juuri näistä maahanmuuttajien koulutuksesta ja kieliopinnoista.
Wille on tyypillinen populisti joka aktiivisesti ”unohtaa” faktat ja kerää vain tyhmien ääniä.
Nazimahan on kiero kuin korkkiruuvi!! Suomen kantaväestö köyhtyy entisestään mut Naziman maahanmuuttobisnekset vuolee kultaa.
Miksi näihin ei puututa??
Nazima ajaa omaa etua. Olisi heti alusta pitänyt jäävätä itsensä politiikasta.
Eikös isän rahat riitä, mitä ottivat mukaan Afganistanista. Muutaman matka arkullisen kultaa ym.
Eikö näitä tutkittu, kun täyttelivät Sossun tukihakemuksia?
Nasima puoleksi vuodeksi töihin dementiayksikköön jooko?
ei tiedä lähellä olemisesta ja potilaskäyttäytymisestä yhtään mitään?
Kyllä se kieli pitää olla yhteinen ja ymmärrys potilaasta
Just wondering, what is your reason to stick to staying in Finland?
I am a Finn, but we left primarily for our kids sake. Despite of being a Finn, I would always have to be MORE competent than a native white Finn to get jobs (and I did) and my spouse did not get a job even for no payment, despite of being university graduate. I did not want our kids growing up with inferiority syndrome just because of race and religion.
In short, despite of being a Finn, I did not want to stay in my country. Why would I want to stay in a place where I am not wanted?
Just wondering for others in this group. Why do you keep suffering and trying to build your life in a place where you are in a weak position?
I am not trying to make Finland an enemy. There is lots of wonderful things there and I miss my childhood home. But the facts are facts. I feel like any foreigner will become a shell of who they used to be. Instead of living life, they are just alive.
Ehkä olit vain Suomen kansalainen.
"Razmyarin mukaan täydellisen kielitaidon vaatimisen sijaan keskeistä on, että työpaikalla on aina suomea osaava työntekijä tukemassa muita."
KOMMENTTI: Sen olen kyllä huomannut ja kokenutkin, että työpaikalla täytyy olla aina lisähenkilökuntaa, jos siellä on yksi kieltä huonosti osaava tai kouluttamaton maahanmuuttaja. Eli meillä on resurssi- ja rahapula, niin rarvutsemme vielä lisäresurssin joka puuhaan. Jos ei ole lisäresursseja, niin potilas neuvoo.
SDP:n edustajat ei tajua mistään mitään!
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vanhus-halytti-11-kertaa-mutta-kuoli-poliisi-epailee-rikosta-hoivakodissa/9302440
Kiitos natsimarille tästäkin!!
mikä naispässi!
missä se yhdenvertaisuus ja tasa-arvo on asiassa?
SU
”Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita.”
😖
666