Ylen uutinen: https://yle.fi/a/74-20212869
Niin, tätähän osattiin jo odottaa ja kyllä Trump oli aika päättäväinen asian suhteen.
Valitettavaa ja surullista se sota on aina, mutta kyllä tässä olen Usan ja Israelin puolella.
Iran edustaa valitettavasti terrorismia, länsimaa-vihaa ja heidän johtajansa ovat useaan kertaan todenneet olevansa pyhässä uskon sodassa länsimaalaisia ja eritoten Usa:ta vastaan. Iran loukkaa erittäin julmasti ihmisoikeuksia jokainen päivä, teloittaa ja hallinnoi sairaalloisella tavalla jopa omaa kansaansa. Tälle valtiolle ei yksinkertaisesti saa antaa atomienergian ja sitä kautta ydinaseiden mahdollisuutta, koska he tulevat sitä voimaa kyllä käyttämään.
Toivon tälle konfliktille pikaista loppua ja sitä, että Usa sekä Israel iskevät nyt totaalisella voimalla. Viattomille siiviileille mahdollisuus paeta sotaa ja apu heille, mutta sen jälkeen tulta ja tulikiveä ja minun puolesta koko Iran voidaan pyyhkiä maailman kartalta mukaanlukien kaikki suuret ja vaikka pienemmätkin terroristiset ja jihadistiset organisaatiot. Usalla ja Israelilla on siihen voimavarat, ottakoot ne nyt käyttöönsä. Pitkittäminen luo vain enemmän ongelmia ja tuskaa.
Yhdysvallat iski Iraniin
7
156
Vastaukset
- Anonyymi00001
Näköjään tunnet omaa oikeutettua vihaasi toisten vääräntyyppistä vihaa kohtaan. Luulet että "pyyhkimällä" pois kaikki mielestäsi väärässä olevat hallitsijat/valtiot saadaan maailmaan onnellinen ja rauhaisa tila. Valtioita ovat johtaneet aina henkilöt, jotka haluavat hallita ja päättää muiden asioista. Kuitenkin niin, että itse saavat hyötyä jossakin muodossa. se voi olla vain peukalon jälki historiaan.
Ihmiskunta on sotinut aina, eikä se tule päättymään. Luej kuuntele uutisia, ja vertaa niitä historian totuuksiin.- Anonyymi00002
Kukaan enkä minäkään tässä väittänyt etteikö sotia olisi aina ollut ja tulisi edelleen olemaan, valitettavasti ihmiskunta on sellainen. Minulle on myös päivänselvää mikä maailmaa pyörittää ja miten täällä valta ja hallinta toteutuu, siitäkään tässä ei ollut kyse.
Kyse oli siis ihan vain siitä, että myös minä tunnustan ettei Iranin kaltaiselle valtiolle voi yksinkertaisesti suoda ydinaseita eikä tuolla valtiolla saisi olla muutoinkaan huomattavaa sotilaallista, poliittista tai terroristista vaikutus mahdollisuutta. Iran on suoraan uhka ja vaara kaikille länsimaille sekä myös lähi-idän maille ja tilanteelle. Usa ja Israel ovat sopineet iskevänsä Iranin uranin rikastamoja ja laitoksia vastaan jotka kytkeytyvät ydinaseiden tuottamiseen sekä Iranin konventionaalisia asevoimia vastaan ja tätä puollan 100 prosenttisesti. Huomatkaa tässä myös ero Venäjään joka iskee energia infraa ja muuta yhteiskunnan infraa sekä siviiliväestöä vastaan. - Anonyymi00005
Se on sitä medianlukutaitoa.
- Anonyymi00003
Dunja:
Kukaan ei kiinnitä huomiota tuhansien mielenosoittajien kuolemiin kaduilla.
Erkki Tuomiojakaan ei ole jyrähtänyt asiasta, vaikka Erkki nousi itsekin
ksduille osoittamaan mieltään.- Anonyymi00006
Tuhansien mielenosoittajien uolema voi olla false flag operation.
- Anonyymi00004
Ajautuuko Ukrainan sota nyt sivuraiteelle. Iranin ohella Yhdysvallat meinaa ottaa Kuuban, Venezuelan ja Grönlannin.
Trumpilla on monta palloa ilmassa. - Anonyymi00007
Se on varmaa, ettei koko lähi-itään tule koskaan rauhaa. Pässit tulevat tappelemaan ikuisuuteen asti, kun maailma on tuhottu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311163
- 77853
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52745