Söin vain hedelmiä helmikuun. Ja laihduin.

Olen tässä kuussa elänyt tuoreilla hedelmillä: omenilla, appelsiineilla, mangoilla, kiiveillä, avokaadoilla, viinirypäleillä, taateleilla ja rusinoilla.

Lisäksi olen juonut tuoremehua ja lähes kalorittomia monivitamiinijuomia.

Verenpaineeni oli ennen 140/90, tänä aamuna se oli 120/80.

Kasvoista ovat rypyt melkein hävinneet, vaikka olenkin jo 75 vuotta.

Lisäksi painoa on pudonnut kahdeksan kiloa.

Tavallisesti toitotetaan valkuaisaineiden tärkeyttä, mutta minun hedelmissäni tuskin on ollut nimeksikään valkuaista.

En ole syönyt mitään valmista ruokaa, en ole käyttänyt suolaa, enkä sokeria, en viljatuotteita, enkä lihaa, kananmunia, juurikasveja, paitsi pari porkkanaa.

Siis hedelmiä mielin määrin. Niihin kyllä kyllästyy, eikä niitä syö niin valtavasti. Jos on ollut akuutti makean halu, olen ottanut joitakin taateleita.
4157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko kropaltasi vahva leijona- tai norsumainen vaiko pikkulintumainen?

Äänestä

Pakko kysyä mistä olet saanut esim kalsiumia, B ryhmän vitamiineja vai juotko sen takia monivitamiinijuomia? mistä saat proteiinia? Missä on kasvikset ja vihannekset. Ne eivät lihota .Sä olet elät hedelmäsokerilla . Puuroa et syö koska sinun mielestä puuro lihottaa? Et syö kalaa , kanaa . Meinaatko loppuikäsi pärjätä pelkillä hedelmillä.

Äänestä

Ihminen tarvitsee suolaa jotta kilpirauhanen toimii. Olet ollut ilman suolaa kuukauden.

Äänestä
  • Eipä tuo kilpirauhanen ole valittanut. Hyvin meni helmilkuu pelkillä hedelmillä.

    Syön taas tavallista kasvisruokaa, jossa ei taida olla niin paljon vitamiineja ja hivenaineita, mutta enemmän hiilihydraatteja ja rasvaakin.

    Syön kyllä puuroa tai kokojyvähiutaleita, jos mieli tekee. Ja joskus syön kalaakin. Leipää syön joka päivä.
    Koetan kyllä välttää turhia kalorioita, en halua vehnäleipää enkä leivoksia, jos voin valita.

    Kenties vuoden päästä otan uuden kuurin, jos tuntuu siltä, että tarvitsee kuntoa kohottaa.

    Kiva, kun rypyt vähenee naamasta ja verenpainekin pysyy sopivan alhaalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen tässä kuussa elänyt tuoreilla hedelmillä: omenilla, appelsiineilla, mangoilla, kiiveillä, avokaadoilla, viinirypäleillä, taateleilla ja rusinoilla.

Lisäksi olen juonut tuoremehua ja lähes kalorittomia monivitamiinijuomia.

Verenpaineeni oli ennen 140/90, tänä aamuna se oli 120/80.

Kasvoista ovat rypyt melkein hävinneet, vaikka olenkin jo 75 vuotta.

Lisäksi painoa on pudonnut kahdeksan kiloa.

Tavallisesti toitotetaan valkuaisaineiden tärkeyttä, mutta minun hedelmissäni tuskin on ollut nimeksikään valkuaista.

En ole syönyt mitään valmista ruokaa, en ole käyttänyt suolaa, enkä sokeria, en viljatuotteita, enkä lihaa, kananmunia, juurikasveja, paitsi pari porkkanaa.

Siis hedelmiä mielin määrin. Niihin kyllä kyllästyy, eikä niitä syö niin valtavasti. Jos on ollut akuutti makean halu, olen ottanut joitakin taateleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu