Suomalaisilla on tapana valehdella historiaansa.
Esim. kun puhutaan 1155 ristiretkestä, niin sanotaan aina että "kuningas Eerik" teki sen Piispa Henrikin kanssa, vaikka ei Eerik tulloin ollut mikään kuningas vaan kruunun tavoittelija.
Kuningas Sverkerin suku sammui, koska kuninkaalla ei ollut miespuolista perillistä.
Maassa alkoi valtataistelu, johon osallistui myös Sverkerin vävy Göötanmaalainen Eerik.
Eerik osallistui Suomen ristiretkeen, jos sitä nyt voi sanoa ristiretkeksi koska kysymys oli valtataistelusta Ruotsissa.
Ristiretki epäonnistui siinä mielessä, että Piispa Henrik kuoli ja Eerik jäi valitsematta Ruotsin kuninkaaksi.
Eerik nimisiä kuninkaita on kyllä ollut montakin Ruotsissa, ennen ja jälkeen Sverkerin, mutta tuo kaveri ei noussut kuninkaaksi koskaan ...
Samajuttu Kaarle herttuan kanssa 1600 luvun perintösodissa, Kaarle herttuaa sanotaan yleisesti kuninkaaksi vaikka se oli nuijasotien aikaan pelkkä herttua.
Kuningas oli Sigismund, joka oli kuningas Junana kolmannen poika.
Suomella, Ruotsilla ja Puolalla oli yhteinen kuningas yhdeksän vuotta.
Kaarle herttua yllytti kansaa kapinaan katolista kuningasta vastaan päästäkseen itse valtaan ja onnistui siinä myöskin.
Tosin siinä yhteydessä teloitettiin osa Suomen aatelistostakin ...
Mielenkiintoinen pointti on se, että kun Juhana herttua oli Suomessa aikaisemmin ja yritti erottaa Suomea Ruotsista niin papisto tuki hanketta, vaikka se olisikin merkinnyt maan kääntymistä takaisin katolisuuteen.
Osansa oli varmaan sillä, että papisto oli Suomenkielistä ja aatelsito Ruotsin kielistä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Todistaako tämä nyt sitä sitten, että yleensä suomalaiset valehetelevat historiaansa, kun eivät ole varmoja, onko joku Kaarle tai kuningas vai herttua? Ei minusta.
"Suomella, Ruotsilla ja Puolalla oli yhteinen kuningas yhdeksän vuotta."
Ei kai nyt sentään Suomella, kun Suomi ei ollut itsenäinen valtio tuohon aikaan. Siis Ruotsilla ja Puolalla oli yhteinen kuningas.
Pointti on siinä, ettei nuo toisetkaan olleet itsenäisiä valtiota, vaan ne oli samaa valtiota.
Kyllä nuo perimyssodat sodittiin jo 1500 luvulla kun Ruotsi-Suomen tila oli mitä oli ja Puolan kuningas Sigismund oli virallisen perimysjärjestyksen mukaan myös Ruotsi-Suomen kuningas. Kaarle herttua vastusti Sigismundin kuninkuutta ja suomessa Klaus Fleming oli Puolan ja Sigismundin kannalla. Ruotsi-Suomessa käytiin itseasiassa sisällissotaa joka taas kerran eniten vahingoitti tavallista kansaa ja rikastutti ruotsinkielisiä herroja, kansa kärsi ja kuoli, herrat senkuin porskutti.
mitenkähän sota olisi päättynyt, jos ei Klaus Fleming olisi kuollut keskenkaiken pois.
Olisikohan Suomesta tullut katolinen valtio ja pysyvästi Ruotsin kilpailija.
Sigismund seurasi Stefan Batorya Puolan valtaistuimelle. Ruotsissa edeltäjä oli Juhana III. Molemmilla mailla siis oli oma kuninkaansa ennen Sigismundia (ja Sigismundin jälkeen). Sigismundin aikana oli personaaliunioni, mutta samaa valtiota ne eivät olleet.
Suomella ei ollut kuningasta, joten Sigismund ei seurannut ketään "Suomen kuninkaana".
Oliko tämä Juhana herttuan kapina Suomessa sitten tavallaan ensimmäinen tunnettu kielitaistelu.
Eerikillä olisi ollut miespuoleisia jälkeläisiä ei heitä olisi välttämättä olisi valittu valtaistuimelle. Tämä johtuu siitä, että aina Kustaa Vaasaan asti Ruotsissa vallitsi vaalikuninkuus.
"Tosin siinä yhteydessä teloitettiin osa Suomen aatelistostakin ..." Sitä ennen Fleming oli kieltäytynyt purkamasta linnaleiriä, joka alisti ja ryöväsi talonpoikia. Tämä johti nuijasotaan, jota "Suomen" aateli tuki. Nämä herrat sitten teloitettiin myöhemmin. Voisi sanoa, että saivatpahan tuomionsa silmä silmästä periaatteella. Nuo viitisenkymmentä aatelista eivät ole mitään muutaman parin tuhannen talonpojan rinnalla.
Jooo, en sinänsä halua aatelistoa ja sen toimintaa puolustella.
Toisaalta kyseessä on ollut sisällis-sodan kaltainen jakso Suomen historiassa.
Jonka lopputuloksena Suomi liittyi kiinteäksi osaksi Ruotsia ja sen eliitti Ruotsalaistettiin uskollisuuden takaamiseksi.
Jos tilanne olisi kehittynyt toisin, niin Suomesta olisi tullut todennäköisesti katolinen valtio ja sen itsenäistyminen olisi aikaistunut parilla sadalla vuodella ...
Kenen etua ajetaan tällä, onko kyseessä sittenkin jokin pieni rannikon kielellinen vähemmistö ...
aat el sito rul aa
Suurin suomalainen on Klaus Fleming. Tuki laillista hallitsijaa ja näki siinä vaihtoehdossa mahdollisuuden Suomen itsenäisempään asemaan personaaliunionissa kaukana Puolassa olevan kunkun kanssa.
Varsinaisena vaikuttimena oli kai Flemingin näkemä mahdollisuus Suomen aateliston itsenäisempään asemaan Puolan kylkiäisenä.
Vallanan astanut herttua olisi, luultavasti Flemingin arvion mukaan, kuitenkin vallannut Ruotsin kuninkuuden.