onko tämä trump nyt ilmestys kirjassa

mainittu kuningas joka on edeltäjäänsä pahempi
Mitä tulee heidän seitsemänteentoista kuninkaaseensa, sota syttyy hänen ja hänen kansakuntansa välille, hän on se, jonka nimestä tulee se luku kuusisataa kuusikymmentä kuusi. Häntä kutsutaan näillä kolmella nimellä; Mametios, Kalle ja Sarapidos. Koska hän on lapsi, hän hallitsee tarkoituksenaan tehdä paljon pahaa. Hän määrää kaikkia juutalaisia kaikista paikoista kokoontumaan Jerusalemiin. Ja maa on oleva vaivassa hänen hallituskautenaan, kunnes ihmisenkin voi myydä yhdestä dinarista. Hän on vailla soveliaisuutta ja hän tulee unohtamaan Jumalan pelon. Ei hän muista isänsä Ismaelin lakia, eikä äitinsä, joka on roomalainen. Hän on oleva ylimielinen, aina juovuksissa. Hän tekee suureksi niiden luvun, jotka syövät hänen pöydästään, kuollen myrkytettyihin tarjottaviin, ja näinä päivinä on oleva suuria tuhoja. Hän tulee vapauttamaan Syyrian ja juutalaisten maakunnan, ja tulee kiduttamaan itää ja Egyptiä. Hän vahvistaa Egyptissä kirjeiden kantajat. Kaksi, ja kolme kertaa, vain yhdessä vuodessa, itä on itseään vastaan tässä hallituksessa, joka on oleva yhdeksästoista. Ei hän etsi oikeutta eikä totuutta, vaan hän on etsivä kultaa kaiken aikaa. Hän vahvistaa kauppasuhteita Afrikan maakunnissa, ja suuria määriä sotilaita. Sota syttyy hänen ja heidän välilleen, se valtava joukko, joka on hänen kanssaan, tuhotaan. Häntä tuetaan Afrikan maakunnissa sen kanssa, mitä jää jäljelle hänen joukoistaan, useiden vuosien ajan, eikä hän tule sitä valloittamaan. Sitten vieras kansakunta nousee häntä vastaan, se on nimeltään Pitourgos. Se sotii häntä vastaan. Sarapidos pitää vallassaan monia roomalaisia; Pentapolis, Medes, kaikista niistä hän ottaa veroa, komentaa heidän kaupunkejaan ja ryöstää sen kaupungin, jonka hän rakensi, ja ne maakunnat, jotka hänen isänsä kokosi.

Se turkkilainen valmistautuu sotaan, poistaakseen kuningaskunnan Sarapidoksen käsistä, tähän saakka Sarapidos on pysynyt kotona. Hän etsi saalistettavaa, koska Sarapidoksella oli suuria rikkauksia silmiensä edessä, kultaa, hopeaa, kaikenlaisia kallisarvoisia kiviä ja kaikenlaisia himoittavia esineitä. Mutta hänelle tullaan julistamaan, että se turkkilainen on tehnyt itsensä koko Syyrian ja sen rajaseutujen herraksi, ja hän on lähtevä ulos suuressa sekaannuksessa kaikkien joukkojensa kanssa. Hän jättää kaikki vesileilit, eikä kanna mitään mukanaan, vaan hänellä on oleva eläimen sydän, joka toimii vaiston varaisesti, eikä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Sitten, kun hän pakenee, menee ylös Egyptiin, se turkkilainen menee hänen edellään kaikkine joukkoineen. Sinne he molemmat saapuvat joukkoineen, he taistelevat, kunnes veri juoksee virtoina. Se turkkilainen on roomalaista sukuperää. Eshmounin kaupungissa on oleva sota, kunnes sen joen vesi on muuttunut vereksi kuoliaaksi haavoitettujen suuren lukumäärän tähden. Kukaan ei enää pysty juomaan sitä vettä. Monet, lukemattomat miehet kuolevat miekan kautta. Ne, jotka jäävät jäljelle, ryöstävät omaa maataan sieltä, mistä he ovat lähteneet pois. Se turkkilainen saa Sarapidoksen menehtymään, tarkoituksenaan viedä hänen kuningaskuntansa häneltä pois. Pelon tähden hän ei saa haltuunsa ismaelilaisten kuningaskuntaa, mutta tämä tässä on heidän lukunsa loppu.
4113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

donald=616 joku puhu et ilmestys kirjan peto on luku arvoltaan 616 ei 666

Äänestä
  • kumpi oikea

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    kumpi oikea

    donald=kalle ruotsiksi

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    donald=kalle ruotsiksi

    mut donald john trump tulee kreikan kielen aakkosissa 777

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mainittu kuningas joka on edeltäjäänsä pahempi
Mitä tulee heidän seitsemänteentoista kuninkaaseensa, sota syttyy hänen ja hänen kansakuntansa välille, hän on se, jonka nimestä tulee se luku kuusisataa kuusikymmentä kuusi. Häntä kutsutaan näillä kolmella nimellä; Mametios, Kalle ja Sarapidos. Koska hän on lapsi, hän hallitsee tarkoituksenaan tehdä paljon pahaa. Hän määrää kaikkia juutalaisia kaikista paikoista kokoontumaan Jerusalemiin. Ja maa on oleva vaivassa hänen hallituskautenaan, kunnes ihmisenkin voi myydä yhdestä dinarista. Hän on vailla soveliaisuutta ja hän tulee unohtamaan Jumalan pelon. Ei hän muista isänsä Ismaelin lakia, eikä äitinsä, joka on roomalainen. Hän on oleva ylimielinen, aina juovuksissa. Hän tekee suureksi niiden luvun, jotka syövät hänen pöydästään, kuollen myrkytettyihin tarjottaviin, ja näinä päivinä on oleva suuria tuhoja. Hän tulee vapauttamaan Syyrian ja juutalaisten maakunnan, ja tulee kiduttamaan itää ja Egyptiä. Hän vahvistaa Egyptissä kirjeiden kantajat. Kaksi, ja kolme kertaa, vain yhdessä vuodessa, itä on itseään vastaan tässä hallituksessa, joka on oleva yhdeksästoista. Ei hän etsi oikeutta eikä totuutta, vaan hän on etsivä kultaa kaiken aikaa. Hän vahvistaa kauppasuhteita Afrikan maakunnissa, ja suuria määriä sotilaita. Sota syttyy hänen ja heidän välilleen, se valtava joukko, joka on hänen kanssaan, tuhotaan. Häntä tuetaan Afrikan maakunnissa sen kanssa, mitä jää jäljelle hänen joukoistaan, useiden vuosien ajan, eikä hän tule sitä valloittamaan. Sitten vieras kansakunta nousee häntä vastaan, se on nimeltään Pitourgos. Se sotii häntä vastaan. Sarapidos pitää vallassaan monia roomalaisia; Pentapolis, Medes, kaikista niistä hän ottaa veroa, komentaa heidän kaupunkejaan ja ryöstää sen kaupungin, jonka hän rakensi, ja ne maakunnat, jotka hänen isänsä kokosi.

Se turkkilainen valmistautuu sotaan, poistaakseen kuningaskunnan Sarapidoksen käsistä, tähän saakka Sarapidos on pysynyt kotona. Hän etsi saalistettavaa, koska Sarapidoksella oli suuria rikkauksia silmiensä edessä, kultaa, hopeaa, kaikenlaisia kallisarvoisia kiviä ja kaikenlaisia himoittavia esineitä. Mutta hänelle tullaan julistamaan, että se turkkilainen on tehnyt itsensä koko Syyrian ja sen rajaseutujen herraksi, ja hän on lähtevä ulos suuressa sekaannuksessa kaikkien joukkojensa kanssa. Hän jättää kaikki vesileilit, eikä kanna mitään mukanaan, vaan hänellä on oleva eläimen sydän, joka toimii vaiston varaisesti, eikä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Sitten, kun hän pakenee, menee ylös Egyptiin, se turkkilainen menee hänen edellään kaikkine joukkoineen. Sinne he molemmat saapuvat joukkoineen, he taistelevat, kunnes veri juoksee virtoina. Se turkkilainen on roomalaista sukuperää. Eshmounin kaupungissa on oleva sota, kunnes sen joen vesi on muuttunut vereksi kuoliaaksi haavoitettujen suuren lukumäärän tähden. Kukaan ei enää pysty juomaan sitä vettä. Monet, lukemattomat miehet kuolevat miekan kautta. Ne, jotka jäävät jäljelle, ryöstävät omaa maataan sieltä, mistä he ovat lähteneet pois. Se turkkilainen saa Sarapidoksen menehtymään, tarkoituksenaan viedä hänen kuningaskuntansa häneltä pois. Pelon tähden hän ei saa haltuunsa ismaelilaisten kuningaskuntaa, mutta tämä tässä on heidän lukunsa loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu