Tämä on jo toinen aloitus aiheesta, ensimmäinen poistatettiin pikavauhtia!
1.Johanneksen kirje:
3:1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
3:3 Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
3:4 Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
3:5 Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
3:6 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
3:7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
3:9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
3:10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä
Joka syntiä tekee on PERKELEESTÄ, ei yksikään Jumalasta syntynyt TEE SYNTIÄ! !!
19
253
Vastaukset
Arvatkaapa kuka tuo "hän" on?
- Anonyymi00002
tuo hän on jumalan lapsi ja saalemin pastori ei tunne häntä vaikka on riivaaja henkien vallassa
- Anonyymi00001
Hyvässä demonipesä ja pahassa vellu.
- Anonyymi00003
Miksi jumala tekee syntiä tappaa pieniä vauvoja naisia ja miehiä ? Miksi ei suojele? 2 viikkonen lapsi viskataan lattiaan missä suojelu? Miksi jumala ei suojellu 7 miljoonaa juutalaista? Omaa kansaa.
Miksi jumala antaa niin paljon pahaa tapahtua ?
Kun ei ole jumalaa kuka suojelisi. Ei valtaa ei kykyä suojella kun jumala vain raamatussa / koraanissa/ toorassa ja uskovaisten mielessä.
Veriset kädet jumalalla. Onko minkääm muun takia tapettu niin paljon ihmisiä kun uskon ?Koko maailma on pahan vallassa!
1.Joh.
5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
5:21 Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.
SRK-lestadiolaisuuden epäjumala on ihminen!SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Koko maailma on pahan vallassa!
1.Joh.
5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
5:21 Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.
SRK-lestadiolaisuuden epäjumala on ihminen!1.Joh
5:10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
5:12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää- Anonyymi00006
herra lähettää 64 000 kerubia suojelemaan omia uriel tien näyttäjänä johtaa uskovaiset paratiisiin eenok ja elia tappelevat lohikäärmettä vastaan ja nousevat pilven päällä taivaaseen anti kristus on tuhottu
1Kor. 15:14 Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
- Anonyymi00008
Sinulle riittäisi että Kristus nousi kuolleista ja nousi suoraan taivaaseen ja todistus olisi haudan luona olleiden enkelien kautta.
Meille tuollaiseen skenaarioon pätee nuo samat sanat saarnamme olisi kuulopuheita ja uskomme biologinen prosessi. - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Sinulle riittäisi että Kristus nousi kuolleista ja nousi suoraan taivaaseen ja todistus olisi haudan luona olleiden enkelien kautta.
Meille tuollaiseen skenaarioon pätee nuo samat sanat saarnamme olisi kuulopuheita ja uskomme biologinen prosessi.saalemin pastorille usko on bio loginen prosessi se uskoo bilogiseen jumalaan ja se ei pelasta
Anonyymi00008 kirjoitti:
Sinulle riittäisi että Kristus nousi kuolleista ja nousi suoraan taivaaseen ja todistus olisi haudan luona olleiden enkelien kautta.
Meille tuollaiseen skenaarioon pätee nuo samat sanat saarnamme olisi kuulopuheita ja uskomme biologinen prosessi.Nuo vl-opit ovat biologinen prosessi, jonka tuotosta puhujat ajavat keväisin pelloilleen!
Valehtelunne on epätoivoista, ette näköjään pysty edes alkeelliseen järkevään keskusteluun.
Minä tuon esiin, mitä Pyhä Raamattu opettaa uskosta-ja pelastumisesta.
Kysymyksessä ei ole minun mielipide, vaan absoluuttinen totuus!- Anonyymi00010
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Nuo vl-opit ovat biologinen prosessi, jonka tuotosta puhujat ajavat keväisin pelloilleen!
Valehtelunne on epätoivoista, ette näköjään pysty edes alkeelliseen järkevään keskusteluun.
Minä tuon esiin, mitä Pyhä Raamattu opettaa uskosta-ja pelastumisesta.
Kysymyksessä ei ole minun mielipide, vaan absoluuttinen totuus!totuuskin on mieli pide ero jota esittämällä voi näytellä uskovaista
- Anonyymi00011
alottaja valehtelee minkä kerkee totuuden vääristely ja paskan puhuminen on hänen tavara merkkejään
- Anonyymi00012
ihmisen syntyminen perkeleestä on helluntai opetusta jota ne raamatun kieltämällä opettavat oilea kristitty ajattelee ihmisen jumalan luomaksi
- Anonyymi00013
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Minähän siteerasin aloituksessa Raamattua!
siteerasit ainoastaan helareitten oppia ne eivät usko raamattuun
- Anonyymi00016
Mummonen se on kyllä tehnyt syntiä jo vuodesta 2009 asti,auttanit toisia rikastumaan toisten omaisuudella. Jne...
- Anonyymi00017
Mummonen=dsaalemin pastori!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381289
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35820Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472
