Etelän kuningas riehuu eikä ole yklle mitään
Sanonut viimeisestä iskusta.....! Valtiot antaa
Vallan yk lopussa hieno satu .!
Huonosti veikattu
2
186
Vastaukset
Oikeassa käännösvirheettömässä raamatussa karrotaan lopun ajoista luotettavasti.
Näin.
Eteän kunikas ja pohjoisen prinssieversti joukkoineen kokoontuvat Tyrnävän palokunnan talolle päästelemään Peräilmaa ja neuvottelemaan maailman Hernevellivarojen omistusoikeudesta. Mutta neuvottelun menevät mynkään, ja Maailmanloppuun johtava Hernevellisota syttyy. Lopputuloksena kaikki Hernevellisäilykkeet tuhoutuvat, ja Peräilma kertakaikkiaan loppuu ihmiskunnalta ja myös karvaisilta kaneleilta ja paviaaneilta. Ja sehän taas -aivan raamatun ennustusten mukaisesti- johtaa maailmanloppuun.
On aivan pieni toivon pilkahdus. YK on lähettänyt Hernevelliresque plutoonia ynpäri maapalloa mm. Borneoon ja Kärsämäelle, mutta toivo Hernevellipurkkien löytämiseen on todella vähäinen. Sitten kun Peräilma totaalisesti loppuu, alkaa maailmanloppu nopeasti.- Anonyymi00001
Etelän kuningas, jos tällä viitataan Danielin kirjaan, ei ole meidän aikaamme koskeva ennustus. Eihän nykyään käydä kenenkään kimppuun vaunuin tai ratsuin, kuten ennustuksessa sanotaan.
Jos nyt kuitenkin leikitään, että USA olisi etelän kuningas, niin ainoa, joka pohjoisen kuninkaan rooliin voisi sopia nykyaikana olisi Kiina. Se on ainoa maa, joka edes suunnilleen tasaväkisesti pystyisi USA:n haastamaan.
Venäjä, jota Vartiotorni-seura tarjoaa pohjoisen kuninkaan rooliin, ei ole niin merkittävä tekijä maailmassa, että se näitä saappaita pystyisi täyttämään. Neuvostoliitto oli USA:n vastavoima voimissaan ollessaan, mutta Venäjä on vain varjo siitä.
Vartiotorni-seura on julistanut Venäjän pohjoisen kuninkaaksi ja oikein tahallaan ärsyttää sitä. Tämä ei varmasti auta venäläisten jehovantodistajien asemaa, eikä kai ole tarkoituskaan. Järjestöllä on tuskin kovinkaan paljon sitä vastaan, että venäläiset jehovantodistajat joutuvat ahtaalle. Bisnekset eivät tästä paljon kärsi, mutta sen sijaan venäläisten todistajien vaikeudet palvelevat järjestön tarinaa siitä, että "tosi kristittyjä" vainotaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981182
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133958- 55845
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683- 40678
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632