Joku sanoi suuntaan, että vaikka ydinvoimala lisääkin riippuvuutta ulkomailta entistäkin enemmän, sitä myrkyllistä uraania voisi kerralla tuoda useamman vuoden edestä. Ja sitten sitä myrkytetään vielä myrkyllisemmäksi ja säilytetään maan pinnalla kauan, kauan ennen maanalle hautaamista. Samalla tämä on vihreä valo ulkomaille, jotka käyttävät saastuttavia jälleenkäsittelylaitoksia, tuhoten Irlannin ja Norjan kalavesiä, pitemmällä tähtäimellä kaikki muutkin kalavedet ja kalat.
Tuo on vaarallista pikavoittoajattelua, että uraania tuotaisiin kerralla enemmän. Entä kun tapahtuu onnettomuus sen ison uraanierän tuonnissa?
Lisäksi terroristien tai muiden pilailijoiden on helpompi varastaa isommasta kuormasta.
Koska ydinvoima ei tue hajautettua energiantuotantoa, mikä lisäisi työllisyyttä ainoastaan, päinvastoin kuin ydinvoima alentaisi, niin kielteinen kanta.
Olen lukenut paljon eri kantoja, kyllä-kannalle ei valitettavasti löydy riittäviä järkiperusteita.
Vaikka kansanedustajat tietävät, ettei heistä luultavasti kukaan jatka enää toista kautta entisten rikkeiden takia, toivottavasti he eivät kaikki rankaisisi Esko Ahon ja eniten poissaoloja omaavan Klasu Hellbergin tavoin kyllä-äänellä ydinvoimalle kansalaisia.
Tuo on vaarallista pikavoittoajattelua, että uraania tuotaisiin kerralla enemmän. Entä kun tapahtuu onnettomuus sen ison uraanierän tuonnissa?
Lisäksi terroristien tai muiden pilailijoiden on helpompi varastaa isommasta kuormasta.
Koska ydinvoima ei tue hajautettua energiantuotantoa, mikä lisäisi työllisyyttä ainoastaan, päinvastoin kuin ydinvoima alentaisi, niin kielteinen kanta.
Olen lukenut paljon eri kantoja, kyllä-kannalle ei valitettavasti löydy riittäviä järkiperusteita.
Vaikka kansanedustajat tietävät, ettei heistä luultavasti kukaan jatka enää toista kautta entisten rikkeiden takia, toivottavasti he eivät kaikki rankaisisi Esko Ahon ja eniten poissaoloja omaavan Klasu Hellbergin tavoin kyllä-äänellä ydinvoimalle kansalaisia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En kyllä sanonut että sitä pitäisi tuoda välttämättä vuosiksi, mutta se on mahdollista toisin kuin esim. maakaasun kohdalla. Ja ydinvoiman lisärakentaminen ei lisää riippuvuutta ulkomaista ainakaan enempää kuin maakaasu, mutta ydinvoimassa on se hyvä puoli, että polttoainetta voidaan ostaa useasta maasta eikä olla yhdestä putkesta riippuvaisia. Mitä tuohon polttoaineen säilytykseen tulee niin se on paljon pienempi ongelma kuin käytetyn polttoaineen käsittely/loppusijoitus. En myöskään ole sanonut, että kerralla pitäisi tuoda suurempia eriä polttoainetta.
Noista kalavesien pilaamisesta sen verran, että ihan "tavalliset" päästöt ja ryöstökalastus ovat moninkertaisesti suurempia ongelmia.
BBC News | SCI/TECH | Norway demands UK nuclear rethink
... Wednesday, 19 December, 2001, 13:32 GMT Norway demands UK nuclear rethink Norway
fears its marine resources may be damaged by Sellafield's radioactivity. ... news.bbc.co.uk/hi/english/sci/tech/ newsid_1719000/1719216.stm - 30k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja
BBC News | ENGLAND | Norway keeps up Sellafield pressure
... Wednesday, 23 January, 2002, 10:15 GMT Norway keeps up Sellafield pressure The
delegation will meet BNFL managers and workers Politicians from Norway are ... news.bbc.co.uk/hi/english/uk/england/ newsid_1777000/1777099.stm - 32k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja
[ Lisää tuloksia kohteesta news.bbc.co.uk ]
Planet Ark : Ireland and Norway discuss Sellafield "monster"
... Ireland and Norway discuss Sellafield "monster". ... REPUBLIC
OF IRELAND: December 20, 2001. DUBLIN - Irish ... www.planetark.org/dailynewsstory.cfm/newsid/ 13780/newsDate/20-Dec-2001/story.htm - 26k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja
The minister, Borge Brende, visited Sellafield in northwest England on 18 December, the day after meeting his Irish counterpart, Joe Jacob, in Dublin. Ireland has already begun proceedings against the UK over Sellafield's discharges. "We're focusing on Sellafield's discharges of technetium-99 and on the level of radioactivity going into the Irish Sea," he said.
T-99, edelleen ...... ("bart"-nimimerkki kun väitti vääräksi tiedoksi)
http://news.bbc.co.uk/hi/english/sci/tech/newsid_1719000/1719216.stm
> Joku sanoi suuntaan, että vaikka ydinvoimala
> lisääkin riippuvuutta ulkomailta entistäkin
> enemmän, sitä myrkyllistä uraania voisi
> kerralla tuoda useamman vuoden edestä.
Uraanipolttoaine on 3% U-235 ja 97% U-238. Ei se ole juurikaan myrkyllistä eikä pahemmin edes säteile.
> Samalla tämä on vihreä valo ulkomaille, jotka
> käyttävät saastuttavia
> jälleenkäsittelylaitoksia, tuhoten Irlannin ja
> Norjan kalavesiä, pitemmällä tähtäimellä kaikki
> muutkin kalavedet ja kalat.
Jälleenkäsittely on järkevää koska siitä saadaan uudelleenkäytettyä polttoainetta eikä tarvitse louhia uutta.
Ei se mitään tuhoa. Kaivas tietoa taas, paljonko on säteily noussut Norjan rannikolla ja paljonko sen pitäisi nousta jotta olisi terveydelle haitallisella tasolla? NO? Älä valehtele ja väitä että se on aiheuttanut jotakin ongelmia kun se ei ole!
> Tuo on vaarallista pikavoittoajattelua, että
> uraania tuotaisiin kerralla enemmän. Entä kun
> tapahtuu onnettomuus sen ison uraanierän
> tuonnissa?
Edelleenkään, se ei ole juurikaan vaarallista tuo käyttämätön polttoaine. Takaisin fysiikan perusopintoihin kiitos...
> Lisäksi terroristien tai muiden pilailijoiden
> on helpompi varastaa isommasta kuormasta.
Mitä helvettiä ne tekevät 3% U-235:lla? HÄH? Kerrohan se? Ei se edes säteile paljoakaan, ei siitä saa pommia tekemälläkään, jne. jne.
> Koska ydinvoima ei tue hajautettua
> energiantuotantoa, mikä lisäisi työllisyyttä
> ainoastaan, päinvastoin kuin ydinvoima
> alentaisi, niin kielteinen kanta.
Väärin. Itse kannatan pienvoimaloiden (100-300MW) rakentamista suurimpiin asutuskeskuksiin. Tarvittaessa ne voidaan rakentaa vaikka kallioon jotta hysteerikot eivät menetä yöuniaan (vaikka vaaraa niistä ei ole). Niillä voitaisiin tuottaa paikallisesti sähköä SEKÄ lämpöä mikä parantaisi hyötysuhdetta ja hintaa entisestään!
> Olen lukenut paljon eri kantoja, kyllä-kannalle
> ei valitettavasti löydy riittäviä
> järkiperusteita.
Et ole ilmeisesti lukenut http://www.markusjansson.net/ydinvoima.html tai sitten et vain ole ymmärtänyt lukemaasi koska nyttenkin teet niin karseita virheitä että...
Noista kalavesistä vielä.
Ota taas tämä linkki ja tutki Itämeren kalavesiä.
http://www.stuk.fi ja sitten otat
/sateily_ymparistossa/ydinvoimalaitosten_ymparistot.html
Katselepas sieltä, miten Venäjän Novaja Zemljan ydinasekokeet vuosina 1950-60 saastuttivat Pohjois-Suomen ja Itämeren ja sitten vielä tuli TShernobylistä saastelaskeumat 1986 ja saastuttivat Itämeren uudelleen.
Irlannin meri ja Itämeri ovat maailman ydinsaasteisimpia vesiä.
LUE JO LINKIT sinäkin, niin tiedät itsekin mistä puhut.
Koeta nyt jo vähitellen uskoa että Itämeressä, sen enempää kuin Pohjanmeressäkään, ei ole koskaan ollut sellaisia määriä radioaktiivisia aineita että niistä olisi KOSKAAN aiheutunut MITÄÄN terveydellistä haittaa yhtään minnekään tai millekään tai minnekään.
Jos sellaista väität, niinkuin väität, olet väärässä. Ei STUK sivuilla sanota noin.
STUK:n sivuilla todetaan että pieniä määriä radioaktiivisia aineita on esim. Itämeressä. Ei siellä väitetä että niistä olisi mitään terveys tai muuta haittaa mihinkään.
Ei voi olla noin jumalattoman vaikeata ymmärtää vai onko tosiaan?
taas yksi jonka mielestä sähkö tulee töpselistä ja maito kaupasta.
ota järki käteen elämä on aina vaarallista oli sitä ydinvoimaa tai ei. parempi se ydinvoima täällä omassa kontrollissa kuin kymmenen tsernobilia venäjällä kokonaan ilman kontrollia.
eikä se uusi ydinvoimala vaikuta siihen terroristiin millään lailla jos se haluaa iskeä niin sehän iskee oli sitä ydinvoimalaa tai ei.
aina vaan entäs kun entäs kun
no mitä sitten kun sattuu ni sittenhän sattuu.
aina voi sattua mitä vaan mutta sitä varten onkin tärkeää yrittää ennalta ehkäistä ja se jo on todellista ennalta ehkäisyä kun vähentää ydinvoiman tarvetta venäjällä.
Menkää helvetin vihreät huutamaan tonne murmanskiin noita kantojanne sillä se paikka saastuttaa enemmän kuin koko pohjola yhteensä.
Kyllähän Suomi on auttanut tuossa Murmanskinkin saastuttamisessa.
Venäjällehän me kipattiin omat ydinsaasteet kunnes tuli kansainvälinen kielto.