Donald Trump haluaa nyt apua Ukrainalta

Ukrainan edistyneellä teknologialla droonien torjunnassa on kysyntää.

Yhdysvaltain puolustusministeriö sekä ainakin yksi Persianlahden maista käyvät neuvotteluja Ukrainassa valmistettujen torjuntadroonien hankkimiseksi, kertovat lähteet Ukrainan puolustusteollisuudesta Financial Times -lehdelle.

USA:n MAGA-hallinto ei sen sijaan ole antanut Ukrainalle aseelliista apua Trumpin toisen kauden alusta lähtien, ja jopa tiedusteluapu tulee nykyään pääosin Ranskalta.
Sen sijaan Trump lupaa aseapua iranin kurdeille.

Ukrainan osaaminen Shahed-droonien torjunnassa on tällä hetkellä maailman edistyneintä, Zelenskyi sanoi.

Yhteistyö kumppaneidemme suojelemiseksi voi kuitenkin edetä vain, jos se ei heikennä omia puolustuskykyjämme, Zelenskyi jatkoi.

Omista droonintorjunta-asevarastoistaan huolissaan oleva Ukraina kuitenkin arvioi, että jos Lähi-idän maat käyttäisivät torjuntadrooneja, Patriotin PAC-3-ohjuksia jäisi enemmän Ukrainan käyttöön. Ukraina tarvitsee niitä suojautuakseen Venäjän risteily- ja ballistisia ohjuksia vastaan.

Joutuuko Trump nöyrtymään vaihtokauppaan?
4110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joka yö naiset lastautuvat maastureihin haulikkoineen ja ajavat maastoon.
Joka yö venäjän Shahedeja ollaan vastassa radioverkoston antamassa paikassa.

Äänestä

Donald Trump voi upottaa itsensä suohon. Vaikka siinä voi mennäkin hyvä suo pilalle, täysin ennallistamattomaan kuntoon.

Äänestä

Miksei Trump osta kaveriltaan Putinilta?
Vai eikö veli venäläinen osaa tätäkään?

Äänestä
  • Ei osaa. Venäjä osaa vain trollata ja sabotoida. Ja pettää liittolaisensa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainan edistyneellä teknologialla droonien torjunnassa on kysyntää.

Yhdysvaltain puolustusministeriö sekä ainakin yksi Persianlahden maista käyvät neuvotteluja Ukrainassa valmistettujen torjuntadroonien hankkimiseksi, kertovat lähteet Ukrainan puolustusteollisuudesta Financial Times -lehdelle.

USA:n MAGA-hallinto ei sen sijaan ole antanut Ukrainalle aseelliista apua Trumpin toisen kauden alusta lähtien, ja jopa tiedusteluapu tulee nykyään pääosin Ranskalta.
Sen sijaan Trump lupaa aseapua iranin kurdeille.

Ukrainan osaaminen Shahed-droonien torjunnassa on tällä hetkellä maailman edistyneintä, Zelenskyi sanoi.

Yhteistyö kumppaneidemme suojelemiseksi voi kuitenkin edetä vain, jos se ei heikennä omia puolustuskykyjämme, Zelenskyi jatkoi.

Omista droonintorjunta-asevarastoistaan huolissaan oleva Ukraina kuitenkin arvioi, että jos Lähi-idän maat käyttäisivät torjuntadrooneja, Patriotin PAC-3-ohjuksia jäisi enemmän Ukrainan käyttöön. Ukraina tarvitsee niitä suojautuakseen Venäjän risteily- ja ballistisia ohjuksia vastaan.

Joutuuko Trump nöyrtymään vaihtokauppaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu