Myös Arman Alizad sanoo, että vasemmisto-aktivistit puolustavat islamia

Arman ei peittele näkemystään, jonka mukaan islamistinen liike on erityisesti länsimaisten vasemmisto-aktivistien suojeluksessa.

Alizad ei ymmärrä miksi monet länsimaiset aktivistit puolustavat naisten pakkoa pukeutua kaapuihin uskontonsa takia. Hijabeja ja muita kaapuja puolustavat perustelevat sitä suvaitsevaisuudella ja uskonnollisella moninaisuudella, vaikka todellisuudessa kyse on aivan muusta.

Suuri kysymys onkin se, että mitä hienoa "suvaitsevainen" vasemmisto näkee suvaitsemattomassa islamissa ja muslimeissa?
66398
8Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Erityisesti äärivasemmisto(vasliitto)on islamin puolella.

Äänestä
  • Demarit suorastaan jumaloi.

    Äänestä

  • Onhan kaikki jotka ymmärtävät lukemisensa, nähnyt tämän ilman Armaniakin.

    Äänestä

Ainoat, jotka pakottaa ovat ne, jotka kieltää käytön tai pakottaa käytön eli sinunlaistet ja ääri-islamistit.

Olet selvästi kiellon eli pakottamisen puolella.

1Äänestä
  • Vapaaehtoista on käyttö. Pää poikki jos et käytä.

    Äänestä

  • Punavihreät feministinaiset eivät puolusta pakkokaavutetuja mussenaisia.

    Lue mitä Arman sanoo, pässi.

    Äänestä

  • Juuri näin. Pakottaminen on pakottamista ja aina vielä halutaan pakottaa se lakiin ja rangaista naisia väärästä pukeutumisesta. Milloin siitä, että ei laiteta jotakin asustetta tai sitten siitä, että laitetaan.

    Tietyntyyppisille ihmisille naisten pukeutumisen hallinta on valtavan tärkeää ja etenkin naisten rankaisu siitä, etteivät tottele.

    Äänestä

  • Umpityhmä kommentti suvakilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Juuri näin. Pakottaminen on pakottamista ja aina vielä halutaan pakottaa se lakiin ja rangaista naisia väärästä pukeutumisesta. Milloin siitä, että ei laiteta jotakin asustetta tai sitten siitä, että laitetaan.

    Tietyntyyppisille ihmisille naisten pukeutumisen hallinta on valtavan tärkeää ja etenkin naisten rankaisu siitä, etteivät tottele.

    Mussenaiset pakotetaan käyttään huntua.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Mussenaiset pakotetaan käyttään huntua.

    Kuulemma siks, että miehil ei alkais seisomaan niin helposti, kun eivät kykene hallitsemaan halujaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kuulemma siks, että miehil ei alkais seisomaan niin helposti, kun eivät kykene hallitsemaan halujaan.

    Muslimimiehillä ilmeisesti seisoo herkemmin, se ehkä selittää nämä raiskaustilastot täälläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kuulemma siks, että miehil ei alkais seisomaan niin helposti, kun eivät kykene hallitsemaan halujaan.

    Kyllä, mussemiehillä.

    Äänestä

Juuri näni Lii = irnain äärimuslimit.

Äänestä

Puuttuminen näyttää demokratian sivistyneisyyden tarkoituksella ja salailu osoittaa suoraan välinpitämättömyyttä. On muka osoitettu, että yksinäisyys on suomalaisten pahin vitsaus ja myös yhteiskunnallinen ongelma. Rumaahan se on köyhyys yhdessä yksinäisyyden kanssa. Demokraattinen aate ei osaa jakaa.

Äänestä

Mulla olis ainakin maahanmuuttorikasteinen keino saada maamme naisiin kohdistuvat väkivaltatilastot, josta varsinkin feminatsit on olleet hyvin huolissaan, yhtä hyviksi kuin muslimimaissa. Joten tehdään "afgaanit" eli dekriminalisoidaan akanhakkaaminen, niin maastamme tulee samankaltainen naisten paratiisi kuin Afganistanissa, jossa naisiin ei kohdistu enää yhtä ainoaa väkivaltarikostapausta vuodessa!

Äänestä

Iranissa naiset saavat äänestää, usassahan monet republikaanit ovat ehdottaneet että se poistetaan, myös Teemu Selänne on ollut sitä mieltä, koska mies on aina perheen pää.
Iranissa moni nainen kulkee julkisilla paikoilla ilma hiukset peittävää asustetta, ei rangaistusta.

Äänestä
  • Lässynlässyn femakko.......

    Äänestä




  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei näy ja video on 3kk vanha.

    Juuri näin, tuore filmi ja niitä on paljon Iranin katukuvassa, naisen asema paranee koko ajan, tosin hitaasti, mutta ei se pommittamalla nopeudu, siihen ei ole mitään oikeutta.
    Muutenkin naisten pukeutuminen näyttää aika vapaalle, kaapuja ei ole oikeastaan kenelläkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Juuri näin, tuore filmi ja niitä on paljon Iranin katukuvassa, naisen asema paranee koko ajan, tosin hitaasti, mutta ei se pommittamalla nopeudu, siihen ei ole mitään oikeutta.
    Muutenkin naisten pukeutuminen näyttää aika vapaalle, kaapuja ei ole oikeastaan kenelläkään.

    Mitenkäs ne oli ne taannoiset suuret mielenosoitukset, jotka alkoivat siitä, että eräs nuorinainen kidutettiin pidätettynä kuoliaaksi, kun ei suostunut pitämään huivia päässään.

    Äänestä

Kyseessä on jäänne 1960-luvulta. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto tuki arabeja (palestinialaiset) Israelia vastaan ja toimitti heille aseet. Syyria ja Irak (Libya?) olivat niin sanottuja sosialistisia arabitasavaltoja ja vasemmistolaisilta lensi mälli kun saivat tukea näitä. Neuvostoliitto painosti samalla vasemmistolaisia tukemaan arabeja (ja muslimeja). Suomen vasemmistolaiset eivät vielä ole päässeet tästä suomettumisen osasta irti.

Äänestä
  • Ai niin kaukaako se juontaakin punikkien sympatiat näitä muslimeja kohtaan. Aate eikä uskonto niinvain ihmisestä lähde.

    Äänestä

Äli träässiltä ei kanna kysyä mitään, sillä hän on kusipäinen kakara.

Äänestä

Iranin hallinnon naisiin kohdistama alistus ja opposition murhaaminen on Iranin sisäinen asia.
Sen vuoksi on täysin ymmärrettävää V. Putinin, Li Anderssonin ym. närkästyminen USA:lle ja juutalaisille heidän rikkoessa kansainvälistä lakia.

Äänestä

Eipä ole näkynyt moista puolustamista. Ei täällä oikein hyväksytä pakkoja.

Äänestä
  • Punavihreät eivät halua huivikieltoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Punavihreät eivät halua huivikieltoa.

    Niin? Miksi ne haluaisivat sitä, että naisten pukeutumista säädellään rangaistuksen uhalla laissa, kuten huivipakossa tehdään?

    Se, ettei säädetä päinvastaista pakkoa, ei ole yhden pakon hyväksymistä. Ongelma ei ole se, miten nainen pukeutuu. Ongelma on se, että naisten pukeutumista pakotetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niin? Miksi ne haluaisivat sitä, että naisten pukeutumista säädellään rangaistuksen uhalla laissa, kuten huivipakossa tehdään?

    Se, ettei säädetä päinvastaista pakkoa, ei ole yhden pakon hyväksymistä. Ongelma ei ole se, miten nainen pukeutuu. Ongelma on se, että naisten pukeutumista pakotetaan.

    Käytännössä ei edes Iranissa ole Hijab pakkoa, vaikka laissa niin sanotaan, naiset kulkevat ilman sitä, hiukset esillä yli puolella katukuvissa.
    Antaisivat Iranin olla, kehitys on mennyt hyvää vauhtia eteenpäin kaikissa asioissa ja menisi, ei pommittaminen sitä kehitystä edistä, päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niin? Miksi ne haluaisivat sitä, että naisten pukeutumista säädellään rangaistuksen uhalla laissa, kuten huivipakossa tehdään?

    Se, ettei säädetä päinvastaista pakkoa, ei ole yhden pakon hyväksymistä. Ongelma ei ole se, miten nainen pukeutuu. Ongelma on se, että naisten pukeutumista pakotetaan.

    Olihan meilläkin housukielto naisille vielä sata vuotta sitten. Lopullisesti housukielto loppui Suomessa vasta 1940-luvulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Olihan meilläkin housukielto naisille vielä sata vuotta sitten. Lopullisesti housukielto loppui Suomessa vasta 1940-luvulla.

    Eikö ole hyvä, ettei meillä ole enää housukieltoa naisille? Toivottavsti muitakaan naisten pukeutumista sääteleviä lakeja ei kirjata.

    Äänestä

Kuvottavaa!!!


Kuten tämäkin uutinen


"Ylen TV2-kanavan ruudulle lävähti torstaiaamuna seksuaalista sisältöä lastenohjelmien ja jumppahetken jälkeen."

Onko yle rikki?

Äänestä
  • Eikös toi YLEn 100 % järjestämä ja rahoittama UMK oo täyttä pornoa kun siinä nää maatalouslomittaja/artistit esittää lähes paljaita maitorauhasiaan perheen pienimpien katseluaikana!?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eikös toi YLEn 100 % järjestämä ja rahoittama UMK oo täyttä pornoa kun siinä nää maatalouslomittaja/artistit esittää lähes paljaita maitorauhasiaan perheen pienimpien katseluaikana!?

    Eikai ne perheen pienimmät osaa mieltää näitä maitorauhasia mitenkään seksuaalisiksi.

    Äänestä

Täähän on 100% totuus, vasemmisto diggaa islamia ja musseja.

Äänestä

myyneet sielunsa pirulle kukaan itseään suojeleva ei pidä äänestää vihreäähomeetta.

Äänestä

Arman on ateisti, mutta pikkuisen hämäriä on sen jutut liittyen islamiin.

Yritin etsiä sen kommenttia esim. Gazan kansanmurhasta, mutta en löytänyt.

Onko joku löytänyt, että miten vaikkapa Iraniin olisi tullut suhtautua?

Tuomita, tottakai. Mutta mitä muuta?

Äänestä

Kysyin tekoälyltä, että ketkä suomalaiset naiset ovat kannattaneet musliminaisten oikeutta käyttää hijabia ja vastaus oli muutama musliminainen, ainakin nimistä päätellen.

Löytyi vain Leila Ahmed, Nadiya Takolia, Nouhaila Benzina ja Chelsea Flores.

Ei vaikuta ihan kansanliikkeeltä.

Äänestä

Kyllähän ne puolustaakin.

Äänestä

Kaikki me oikeistolaiset tiedämme tuon.

Äänestä

Kyllä Arman tietää.

Äänestä

Arman ei ymmärrä asioita. Hänellä on vain islamilainen elämänkokemus. Arman ei ole sisäistänyt länsimaista demokratianäkemystä.

Äänestä

Arman on islamin tuntija.

Äänestä

Arman ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää sitä, että suomalainen hetero feministi kaipaa salaa brutaalia urosta, apina miestä, joka nostaa hänet puuhun.
Mistäpä niitä löytyy paremmin kuin sovinistisista ääri-islamilaisista Lähi-idän toiminnan miehistä, tietysti afrikkalaisia unohtamatta.

Äänestä
  • Pääasia ois, että mm. mahdollisimman vähäkarvaiset lisääntyis.

    Äänestä

Arman lataa totuuden.

Äänestä

Ei pidä uskoa, mitä asianosainen sanoo ja tuntee, kyllä punavihreä tietää paremmin, mitä tämä oikeasti tuntee.

Äänestä
  • Taas ne tunteet on ajatuksia, voi pähkinä sentään

    Äänestä

Trump ja hänen hallintonsa haluaa kumota demokratian ja ihmisoikeudet USA:ssakin. Miksi ihmeessä pitäisi uskoa että Trump muka haluaa demokratian ja ihmisoikeudet Iraniin?

Äänestä

Mitä hienoa vasemmisto näkee islamissa - ei ymmärrä.

Äänestä

Suvakit ovat nyt hyvin vihaisia Armanille.

Äänestä

Vassut ennen arvostivat häntä. Mutta kun hän on osoittanut olevansa kunnon mamu, vassut ovat alkaneet inhota häntä.

Äänestä
  • Näin käy kaikille kunnollisille mamuille jotka ottavat todellisia epäkohtia esille ja jotka aiemmin ovat olleet vassujen suosiossa. Seida Sohrabi esimerkiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Näin käy kaikille kunnollisille mamuille jotka ottavat todellisia epäkohtia esille ja jotka aiemmin ovat olleet vassujen suosiossa. Seida Sohrabi esimerkiksi.

    Vassut halventaa aina sellaisen ihmisen - olkoon mamu tai ei - joka ei ole samaa mieltä maahanmuutosta kuin he.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Vassut halventaa aina sellaisen ihmisen - olkoon mamu tai ei - joka ei ole samaa mieltä maahanmuutosta kuin he.

    Ja automaattisesti on joko tai, minkäänlainen rakentava keskustelu asiasta on mahdotonta kun tunne, tuo on erimieltä, siis vastakkaista, tuo on ajatukseni vihollinen ottaa valtaan.

    Tunteet ei ole ajatuksia piste

    Äänestä

Ei unohdeta tätä.

Äänestä

Puolustavat myös prideä.

Äänestä

Arman sanoo suoraan.

Äänestä

Pitää paikkansa.

Äänestä

Täysin oikeassa on.

Äänestä

Kyllä Arman tietää.

Äänestä

Femakot on tyhmiä.

Äänestä

Jees!

Äänestä

Niin ne tekee.

Äänestä

Rupusakkia ovat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Arman ei peittele näkemystään, jonka mukaan islamistinen liike on erityisesti länsimaisten vasemmisto-aktivistien suojeluksessa.

Alizad ei ymmärrä miksi monet länsimaiset aktivistit puolustavat naisten pakkoa pukeutua kaapuihin uskontonsa takia. Hijabeja ja muita kaapuja puolustavat perustelevat sitä suvaitsevaisuudella ja uskonnollisella moninaisuudella, vaikka todellisuudessa kyse on aivan muusta.

Suuri kysymys onkin se, että mitä hienoa "suvaitsevainen" vasemmisto näkee suvaitsemattomassa islamissa ja muslimeissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu