Nyt lusikka kauniiseen käteen!

Ähtärissä edetään edelleen harhaisessa menneisyydessä ja päättäjät luulevat, että voimme selviytyä itsenäisenä.

Tämä on äänestäjien ja kuntalaisten pettämistä jälkeen kerran

Realismia esittivät viime valtuuston kokouksessa vain Perussuomalaiset, KD/ Kok ja vasemmiston ryhmät kun asiasta keskusteltiin valtuuston kokouksessa.

Keskusta ja sosialistit edustavat kantaa, että mitään hätää ei ole ja heidän politiikka on ollut hyvää ja tästä vielä selvitään, kun konkurssit ovat jo tehty

Tämä ei ole totta. Ähtärissä kannattaa jo vihdoin harrastaa realismia ja tunnustaa tosiasiat.

Valtiovalta yhdistää meidät joka tapauksessa johonkin kuntaan ja vapaaehtoisia ei ole liiemmin ilmaantunut.

Se kertoo paljon siitä, miten meitä nähdään ulkopuolella?
621352
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Totta tuo on.

Ainut mahdollisuus olisi muelestäbi se, että meidät liitettäisiin Seinäjokeen.

Velkamäärä ei kasvaisi liian suureksi ja Seinäjoella voisimme säilyttää " etäpalvelut" kuten koulut ja Seinäjoki vetoisen Sedun.

Myös verotus laskisi merkittävästi ja kansalaisten ostovoima paranisi.

Äänestä

Alavus olisi todella ihmeissään, jos Seinäjoki ympäröisi sitä ja juna kulkisi heidän ohitseen. 😄

1Äänestä

Kaupunginhallitus istuu huomenna ja siellä esitetään, että mihinkään selvitykseen ei lähdetä.

Tämä siitä toivotusta realismista.

Samanaikaisesti naapurikuntia houkutellaan vapaaehtoiseen neuvotteluun ja kuntalaisille järjestetään infotilaisuuksia.

Ole tässä nyt sitten jotenkin kartalla.

1Äänestä

​Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan talousmoottori ja ainoa, jolla olisi todellista "lihaksistoa" imeä Ähtärin velat taseeseensa ilman välitöntä perikatoa.
​Miksi ottaisi: Seinäjoki haluaa vahvistaa asemaansa maakuntakeskuksena.
​Esteet: Seinäjoki on historiallisesti ollut hyvin vastahakoinen liitoksiin, joissa se joutuu "maksumieheksi" kaukana keskustasta sijaitseville alijäämille. Välimatka (n. 80 km) on myös kunnallishallinnollisesti pitkä.

Äänestä
  • ​Käytännössä noin 50 000 euroa ansaitseva omakotitaloasuja/ perhe maksaa Ähtärissä noin 1 000–1 100 euroa enemmän vuodessa palveluistaan ja asumisestaan kuin Seinäjoella.

    Pieni ja,keskituloisilla nämä rahat menevät yleensä palveluiden ostoon.

    1Äänestä

  • Kaikki lähtee jos seinäjoki on emo kunta.
    Käy kun Lehtimäen

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    ​Käytännössä noin 50 000 euroa ansaitseva omakotitaloasuja/ perhe maksaa Ähtärissä noin 1 000–1 100 euroa enemmän vuodessa palveluistaan ja asumisestaan kuin Seinäjoella.

    Pieni ja,keskituloisilla nämä rahat menevät yleensä palveluiden ostoon.

    Syy voi olla siinä että kaupunkiasuminen tai sen vaihtoehdot eivät miellytä .

    Äänestä

Parhaat naurut saa se joka viimeksi nauraa.ja tuskin on Ähtäriläiset.😜

Äänestä
  • Eihän tämä nautin aihe ole.

    Päättäjiä on yritetty varoittaa monta kertaa, mutta eläinpuiston olemassaolo oli poliittisesti pyhä asia.

    Virheitä ei tunnusteta vieläkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eihän tämä nautin aihe ole.

    Päättäjiä on yritetty varoittaa monta kertaa, mutta eläinpuiston olemassaolo oli poliittisesti pyhä asia.

    Virheitä ei tunnusteta vieläkään.

    Lehtimäeltä on vanhusväki kupsahtanut ,ähtärin käy samoin.

    Äänestä

Nyt on onneksi päätösvalta poissa päättäjiltämme.

Äänestä

Olis hienoo seurattavaa kun sheriffit pistäisivät Seinäjoen asiat kuntoon.

1Äänestä

Sheriffit ovat tavallisia kuntalaisia ja heillä ei ole ollut poliittista valtaa.

Se, että he ovat voittaneet kuuttunsa johtuu ainoastaan siitä, että Ähtärin päättäjät ovat tehneet lainvastaisia päätöksiä.

Tietääkseni Seinäjoella noudatetaan huomattavasti tarkemmin lain henkeä.

Meillä kumottuja päätöksiä on pilvin pimein vaikka olemme pieni kunta.

3Äänestä

Kylläpäs on taas tietäjiä jo Seinäjoenkin asioista..Mistähän se suunta nyt alkoi kiinnostaa..🤔

Äänestä
  • Onko muita vaihtoehtoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onko muita vaihtoehtoja?

    No ei oikeastaan ole, jos halutaan säilyttää palvelut.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onko muita vaihtoehtoja?

    ainoostaan perikato! se on meidän!!

    Äänestä

Olli on talousasiantuntijana omaa luokkaansa. Toki pitää muistaa, että Ähtärin johto teki selviä laittomuuksia. Valitusten läpimenoa helpotti sekin, että kaupungin vastineet olivat niin lapsellisia, että niille nauretaan vieläkin Vaasan hallinto-oikeudessa.

Äänestä
  • Ne oli tehty kepun puoluetoimistossa.

    Äänestä

Seinäjoki tuskin haluaa aluetta vastuulleen. Kunta vastaa mm. Vanhojen rakennusten purkukustannuksista maillaan. Mini-Suomikin taitaa olla vielä osin purkamatta, ja sairaalan kiinteistöllekin pitäisi tehdä jotakin.

Äänestä
  • Sairaalan tilat on käyttökelpoiset ja sopivat aivan hyvin käyttöön.
    Joitain muita purkukohteita voi paremmin ollakin matkailun puolella kun kerran konkursiinkin ehtivät

    Äänestä

Ähtäri on niin velkainen, ettei ähtäriä kukaan halua kontolleen

3Äänestä

Katsokaapa liite kaupunginhallituksen kokouksesta. On karmeat luvut!

Äänestä
  • Voiko nuo luvut olla totta?

    Meillä on jopa nelinkertaiset velkaluvut verrattuna muihin?

    Mitä v....a ne on oikein tehneet?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Voiko nuo luvut olla totta?

    Meillä on jopa nelinkertaiset velkaluvut verrattuna muihin?

    Mitä v....a ne on oikein tehneet?

    > Mitä v....a ne on oikein tehneet?

    Etkö tiedä?

    Nehän pelastivat Pandat!

    Äänestä

Eläinpuistolle tukea, eikä muuta

Äänestä
  • Saa jokainen tukea omilla rahoillaan miten haluaa. Kuntalaisten kassasta tuonne ei syydetä enää centtiäkään.

    1Äänestä

Ikävä kyllä Ähtäristä nimenä ja kaupunkina ei jää kuin nimi historian kirjoihin. Aloite teksti. Ähtäri oli vielä vireä paikkakunta 50-80- luvulla, oli tehtaita ja jopa euroopan pienin toimivin kartonkitehdas vääräkoskella, pitkä historia, oli sahaa, oli inahn tehtaat jo silloin. Kaikki muuttui kun yhdestä kepusta haluttiin kansanedustaja ja pääsi, alkoi panta huuma ja loppu oli selviö. Vain nimi jää.

3Äänestä
  • Näin se on. Aivan uskomatonta, miten yksi vähäpoika tukijoineen onnistui ryssimään kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Näin se on. Aivan uskomatonta, miten yksi vähäpoika tukijoineen onnistui ryssimään kaiken.

    Vähäpoika on aivan liian positiivinen ilmaus. Pikemminkin vähäjärkinen poika, jonka talutushihnassa alueen alkiolaiset puudelit ovat silmissään tyhjä katse seuranneet isäntäänsä tupaillasta toiseen….ja lopputulos on ollut taattu.

    Äänestä

  • Metsä pinta-alaa on aika paljon , mutta valmiiksi hakattuja. No tuon kyllä ymmärtää kun rahapula on ollut jatkuva vuosi kymmeniä.

    Äänestä

Ähtäri on osoittanut kyvyttömyytensä hoitaa asioitaan. On siis lapsen tasolla.

Äänestä
  • Ei lapsikaan tee samaa virhettä moneen kertaan?

    Äänestä

Kierros alkaa olla ohi, muiden kuntien tervejärkiset päättäjät tekivät sen mikä oli odotettavissa.
Sanoivat EI!
https://yle.fi/a/74-20215738

Äänestä
  • Sinänsä ei ollut yllätys. Kyllä muualla on vielä päättäjillä järkeä, mihin kannattaa alkaa ja mihin ei. Tässä on kyllä vielä vaara, että jollekin rajanaapurille jää ”musta pekka” käteen, kun ministeriö päättää, että nyt pakkoliitetään ja suut kiinni.

    2Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Sinänsä ei ollut yllätys. Kyllä muualla on vielä päättäjillä järkeä, mihin kannattaa alkaa ja mihin ei. Tässä on kyllä vielä vaara, että jollekin rajanaapurille jää ”musta pekka” käteen, kun ministeriö päättää, että nyt pakkoliitetään ja suut kiinni.

    Juu, naapurikunnissa on vittumainen alkukesä kun odottavat kelle jää hanttikortti kouraan.

    Äänestä

Esityslista valtuuston kokouksesta ilmestyi nettiin.
Siellä rassukat vastustavat kuntaliitosta, valtio tekee nyt päätöksen...
Ähtäri:
"päättää, että se vastustaa arviointiryhmän ehdotusta kuntarakennelain 16 a
§:n mukaisen menettelyn käynnistämisestä."

Äänestä

Onko ne menettäneet todellisuudentajun?

Kuunnelkaa Alavuden eilinen valtuuston kokous.

1Äänestä

Nyt on tulossa uusi ehdokas se on Vimpeli , joka on pieni kunta mutta paljon Sankareita.

Äänestä
  • Olisihan se hienoa kun Nisu ja Irma istuisivat katsomassa pesäpalloa ja ihan eturivissä.

    Äänestä

Hyvät päättäjät. Uskaltakaa sanoa ääneen et emme pärjää enää itsenäisenä "kaupunkina" Myöntää tosiasiat on vahvuutta ja rehellistä asukkaita kohtaan.

1Äänestä
  • Kyllä. Tosiasioiden tunnustaminen on viisautta. En tosin pidätä hengitystä odotellessa.

    1Äänestä

Tosiasia on ,että itsenäisenä on paree pysyä

Äänestä

Viimeksi,kun on pakko liitetty kunta,niin se on tapahtunut vuonna 1990 .joten eiköhän me vaan jatketa ihan itekseen ja laiteta kylän asiat kuntoon.kaikille valittäjille,ja paskanpuhujille tervaa ja höyheniä sekä menolippu poispäin.

Äänestä
  • Perseaukinen ei yksin pärjää, viime vuonnakin valtio antoi säälistä lisää valtion avustuksia, koska Ähtärin rahat eivät riittäneet lakisääteisten palveluiden ylläpitoon.
    Ähtäri on tällä hetkellä valtion elätti. Jos jatkaa itsekseen ei sitten itke valtiolta lisärahaa.

    1Äänestä

Halukkaita liitoskumppaneita ei tunnu olevan ja omien päättäjien näkemys tulevaisuudesta ei kohtaa realiteettien kanssa, vaikka kuinka kaunopuheisesti yritetään puhua mustaa valkoiseksi.

Ratkaisuna voitaisiin myös tehdä osakuntaliitos naapurikuntiin, jolloin myös velat jaettaisiin tasaisesti ja kunnat pystyisivät selviämään taloudellisesti paremmin - kun vapaaehtoisia ei ole, niin pienempänä pahana tuo voisi olla varteenotettava realistinen vaihtoehto.

Äänestä
  • juu virrat ottaa alastaipaleen peränteen sipilänkylät. keuruu myllymäjen sekä isomäen ja muut kylät siitä pihlajaverentien varresta. kolu on soini kuten rämälä .alavus saa keskutan taajaman sekä savolankylän . itä-ähtäri on lehtimäkee.

    4Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    juu virrat ottaa alastaipaleen peränteen sipilänkylät. keuruu myllymäjen sekä isomäen ja muut kylät siitä pihlajaverentien varresta. kolu on soini kuten rämälä .alavus saa keskutan taajaman sekä savolankylän . itä-ähtäri on lehtimäkee.

    Juu saarikylän saarijärven kulmasta suoraan sirppiniemeen tulisi virtain pohjoisosaa, samasta saarijärven kulmasta ulvoon tulisi uusi keuruun pohjoisosa, ähtärin pohjoisosan tasaisivat keskenään soini ja alajärvi ja lopusta tulisi töysän luonnollinen itälaajeneminen joka on luonnollisesti alavutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Juu saarikylän saarijärven kulmasta suoraan sirppiniemeen tulisi virtain pohjoisosaa, samasta saarijärven kulmasta ulvoon tulisi uusi keuruun pohjoisosa, ähtärin pohjoisosan tasaisivat keskenään soini ja alajärvi ja lopusta tulisi töysän luonnollinen itälaajeneminen joka on luonnollisesti alavutta.

    Tässä tapauksessa Tokmanni tulisi Keskisen todelliseksi kilpailijaksi, ei välttämättä huono asia kyläkaupallekaan koska silloin pitäisi toimitusjohtajan palata viinapullojen äärestä takaisin "haalarihommiin".

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Juu saarikylän saarijärven kulmasta suoraan sirppiniemeen tulisi virtain pohjoisosaa, samasta saarijärven kulmasta ulvoon tulisi uusi keuruun pohjoisosa, ähtärin pohjoisosan tasaisivat keskenään soini ja alajärvi ja lopusta tulisi töysän luonnollinen itälaajeneminen joka on luonnollisesti alavutta.

    Tää on miälenkiintoonen miten rajat sitte menee, taijan laittaa ministerriiöön kuvan kanssa tiatoo miten olis hyvä!

    Äänestä

Menot pienenevät, kun Zoohon ei tarvitse antaa rahaa laittomasti (odottakaapas hetki, niin sama peli jatkuu), mutta velat pysyvät ja ne kuristavat Ähtärin taloutta kauan.
Toivottavasti tämä on vain Ähtärin bisnesnerojen tapa yrittää saada valtion avustusta myötäjäisiin, kun morsian ei näytä kenellekään kelpaavan.

Äänestä
  • Valtion talous on tiukalla, siellä etsitään säästöjä jo valmiiksi tiheällä kammalla. Emme tule saamaan kovin avokätisiä myötäjäisiä.

    Osakuntaliitos jakaisi Ähtärin ylisuuren velkalastin useamman kunnan kannettavaksi. Toinen vaihtoehto on lyödä Ähtäri yhteen sellaisen kunnan kanssa, joka on Seinäjoen rajanaapuri. Nämä kaksi kuntaa sitten lyödään Seinäjokeen kiinni. Sjoen talous kestää kaksi rapakuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Valtion talous on tiukalla, siellä etsitään säästöjä jo valmiiksi tiheällä kammalla. Emme tule saamaan kovin avokätisiä myötäjäisiä.

    Osakuntaliitos jakaisi Ähtärin ylisuuren velkalastin useamman kunnan kannettavaksi. Toinen vaihtoehto on lyödä Ähtäri yhteen sellaisen kunnan kanssa, joka on Seinäjoen rajanaapuri. Nämä kaksi kuntaa sitten lyödään Seinäjokeen kiinni. Sjoen talous kestää kaksi rapakuntaa.

    Totta

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Totta

    Näin todellisuus tosiaan on muuttunut, ehkä ylivarojen eläminen ja erilaiset muutokset ovat toteuttaneet liiallista menojen kasvua vailla vastaavien tulojen tasapainoa.
    Vai miksi se valtionkin velkamäärä on pilvissä vielä 1990-luvun lähes velattomaan valtiotalouteen ?
    Jokin tunnistamaton tekijä on siirtänyt terveen tulo-meno rakenteen yksipuoliseen ja kestämättömään velkatalouteen...
    Sellaista on miltä näyttää

    Äänestä

Ähtärin päättäjät luulevat että nyt kun pistivät päänsä pensaaseen pilloon ja kieltäytyivät hyväksymästä totuutta ei liitosta tule.
Valtio kyllä hoitaa asian maaliin.

1Äänestä
  • Kepu sanoo, että kyllähän me, mutta kun tuo paha valtio.

    Nyt ne puhuu Ylellä jo kaupunki vastaan valtioneuvosto vaikka VM ei ole edes tehnyt esitystään.

    Tuo bluffi ei mene läpi.

    Kyllä se on kepu, joka sammuttaa täällä valot!

    1Äänestä

  • Katastrofin arkkitehdit!

    Äänestä

Ja nyt Nisu haluaa että kepua pitää äänestää...!

Äänestä
  • Oli aloittanut jo raivoisan vaalikampanjan...

    Ja vaalilause oli paljon puhuva.

    Äänestä

Ei kai nisu ole enää uskottava kenenkään silmissä. Onko kuvassa olevat tukijoukot ihan tosissaan mukana vaalityössä?

Äänestä
  • Tietenkin on. He seuraavat henkistä johtajaa kuolemaansa asti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ähtärissä edetään edelleen harhaisessa menneisyydessä ja päättäjät luulevat, että voimme selviytyä itsenäisenä.

Tämä on äänestäjien ja kuntalaisten pettämistä jälkeen kerran

Realismia esittivät viime valtuuston kokouksessa vain Perussuomalaiset, KD/ Kok ja vasemmiston ryhmät kun asiasta keskusteltiin valtuuston kokouksessa.

Keskusta ja sosialistit edustavat kantaa, että mitään hätää ei ole ja heidän politiikka on ollut hyvää ja tästä vielä selvitään, kun konkurssit ovat jo tehty

Tämä ei ole totta. Ähtärissä kannattaa jo vihdoin harrastaa realismia ja tunnustaa tosiasiat.

Valtiovalta yhdistää meidät joka tapauksessa johonkin kuntaan ja vapaaehtoisia ei ole liiemmin ilmaantunut.

Se kertoo paljon siitä, miten meitä nähdään ulkopuolella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu