En voinut valita naista

Joka oli valinnut toisen. Valitsen hänet joka on jo valinnut minut, jo ennen aikojen alkua hän on minut valinnut. Mielessään ja kehossaan minut valinnut.

Kaikkea hyvää teille, jotka ihastuitte ❤️

T. Tuomo
6279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin minäkin ajattelin.... mutta kävi ilmi, että sekin oli vain harhaa. Ei se Kiaa kaivannutkaan mua, vaikka ehdin jo rakastua :,(

Äänestä

Kuule Tuomo jos täällä kirjoitellaan normaalisti ja niin moni tekee ja ilman tunnisteita. Ei se suhdetta tee jos vastauksia saat omiin aloituksiin.

Äänestä
  • Interaktio on aina jonkinlainen suhde, mutta yleisesti "suhde" sanalla tarkoitetaan parisuhdetta. Olen ihastunut, minuun on ihastuttu ja asioita on jäänyt sanomatta. Kyllä on hyvä asia tunnustaa tosiasiat ja antaa tunnustusta myös niille, joiden kanssa ei parisuhteeseen edetty. Yleensä on aina syy, että miksi ei ja toin oman syyni tässä esille. Ilmaistakseni että välitän, arvostan ja muistan ihmisiä, vaikka ei parisuhdetta tullut.

    Ja olen sitä mieltä, että ensin täytyy olla rakkaussuhde, josta sitten parisuhde. Niin tapahtuu Taivaallinen tahto maanpäällä.

    T. Tuomo

    Äänestä

Meidän sielu on yhteinen mutta hän pysyy toisen kanssa hamaan harmaaseen asti. Tähän jäänee minun arvostus valittuja ja kohtaloa kohtaan.

Viisainta opetella yhden illan taidot. Rakastaja rakastajan perään!

Äänestä
  • Ei ap

    Äänestä

  • Kun tunnet itsesi, niin tiedät tasantarkkaan millainen oikeasi on. Jos yhden illan jutut ovat mielestäsi valitsemasi tie, niin tiedä että hän tekee saman valinnan.

    T. Tuomo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joka oli valinnut toisen. Valitsen hänet joka on jo valinnut minut, jo ennen aikojen alkua hän on minut valinnut. Mielessään ja kehossaan minut valinnut.

Kaikkea hyvää teille, jotka ihastuitte ❤️

T. Tuomo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu