Pitääkö huhu paikkaa?
Vastaukset 28
- Anonyymi00001
Miksi hakisi?
- Anonyymi00002
Paikkakunnalla pelätään ihan mitä vaan, ehkä suurin pelko on muutokset paikkakunnalla. Kateus, katkeruus, pahansuopaisuus nousee pintaan tiettyissä suvuissa, taitaa pitää paikkansa, että tietyt käytöstavat perityvät isältä pojalle.
- Anonyymi00003
Lappajärvi on kuin Gennesaretin järvi.
- Anonyymi00005
Sinä oiet niin kuin Iranin johtaja.
- Anonyymi00004
Kaikki on mahdollista, koska matkailusta on tehty uskonto.
- Anonyymi00006
Muuten matkailusta on tietoisesti tai tietämättä tehty kunnassa asia, jossa on paljon uskonnon elementtejä. Onko syy sitten se, että matkailusta ei tule taloudellista hyötyä.
Jos ajatellaan, että Kivitippu on matkailun päätemppeli, joka pidetään toiminnassa kaikin mahdollisin toimin. Lisäksi tehdään matkoja aina Japania ja Marokkoa myöten, joiden voidaan ajatella olevan pyhiinvaellusmatkoja. Lisäksi suunitellaan pyhiinvaellureittiä Kyrönsaaren siltojen avulla Halkosaareen. Siihen toiseen temppeliin. On tehty myös pyhä kirja Kraatterijärven saunatotnntu. Lappajärven vettä voidaan ajatella pyhäksi vedeksi. Myös marttyyri on löytynyt.
- Anonyymi00007
Lappajärvi on kuin Gennesaretin järvi. Nyt kaikki peseytymään pyhässä vedessä.
- Anonyymi00008
Alasara tulee takaisin
- Anonyymi00009
Tulee takaisin. Vesilaitoksen hoitajaksi.
- Anonyymi00012
Vai peräti jätevesilaitoksen hoitajaksi
- Anonyymi00014
Nyt valinnat tehty ja paluu tosiasia.
- Anonyymi00015
J-m n tuntee paikan. Olis hyvä johtaja.
- Anonyymi00016
😂😂😂
- Anonyymi00017
Ainoa todellinen vaihtoehto, mikäli Lappajärvi on tarkoitus pitää elossa. Näykki on oikea johtaja, ei mikään lapatossu, joka haihattelee kaikkea kivaa.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Ainoa todellinen vaihtoehto, mikäli Lappajärvi on tarkoitus pitää elossa. Näykki on oikea johtaja, ei mikään lapatossu, joka haihattelee kaikkea kivaa.
Kirjoittiko itse Näykki tämän.
- Anonyymi00020
Voi hyvää päivää.
- Anonyymi00021
Anonyymi00018 kirjoitti:
Kirjoittiko itse Näykki tämän.
Siltä vaikuttaa..
- Anonyymi00019
Mutta missä on vahvat miehet ja säätiömiehet.
- Anonyymi00022
Näykki kunnanjohtajaksi, ainoa jolla on johtajakokemusta.
- Anonyymi00023
Alasara hakee Varkauden kaupunginjohtajaksi.
- Anonyymi00024
Stora Enson jätealtaaseen tehdään jääkaruselli.
- Anonyymi00025
Sinne ei tarvitse kulkea ilmeisesti ja olla erossa perheestä?
- Anonyymi00027
Ei päässyt haastatteluun.
- Anonyymi00026
Saahan sitä hakea noilla näytöillä ja potkuilla tuskin pääsee
- Anonyymi00028
Ei hakenut. Ja totuus oli se että kunnanjohtajaa painostettiin itse eroamaan tai muuten hänet erotetaan.
- Anonyymi00030
Millähän perusteella hänet olisi erotettu, jos ei itse olisi ymmärtänyt lähteä?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731213
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129945Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6898- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19436
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397