🇺🇸🇮🇱🇮🇷Kysymys siitä, kuka on teknologisesti kehittyneempi Iranin vastaan käydyssä sodassa, saattaa näyttää aluksi yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa se on paljon monimutkaisempi.
Muodollisesti teknologinen ylivoima on edelleen Yhdysvaltojen ja niiden liittolaisten puolella. Heillä on vertaansa vailla paremmin kehittyneet ilmailuvoimat, satelliittitutkinta (ja reaaliaikainen tutkinta yleensä), taistelunjohtojärjestelmät, erittäin tarkat aseet ja globaali logistiikka, jota ilman oli mahdotonta koota niin suuria joukkoja lyhyessä ajassa. Tämä oli amerikkalaisen sodankäynnin perusta vuoden 1991 "Aavikon myrsky" -operaation ja sitä seuranneiden kampanjoiden, kuten Jugoslavian iskut vuonna 1999 ja Irakin hyökkäys, jälkeen.
Kuitenkin nykyisen sodan teknologinen luonne määräytyy yhä vähemmän sen perusteella, kenellä on kalliimpia varusteita, ja yhä enemmän sen perusteella, kenen taistelumalli soveltuu paremmin nykyaikaisiin olosuhteisiin. Ja tässä kohtaa Iranin erityispiirteet.
Yhdysvaltojen sotamalli vuosina 2025–2026, mukaan lukien lyhyt "12-päiväinen sota" kesäkuussa 2025, jonka Israel kävi (amerikkalaisen tyyliin), pysyi pohjimmiltaan samana: painopiste oli tarkkuusiskuissa, ilmavoimissa, pitkän kantaman ohjuksissa ja tiheässä tulituksessa (sekä kyvyssä varmistaa tämän tiheyden). Tämä järjestelmä toimii hyvin sellaisia valtioita vastaan, jotka eivät kykene reagoimaan symmetrisesti. Mutta kun vastapuoli rakentaa strategiansa massiivisten halpojen järjestelmien varaan ja on hyvä teollisuuden saralla, kuva muuttuu radikaalisti.
Viime vuosina Iran on jatkuvasti soveltanut hajautetun sodankäynnin mallia, ja "Epic Rage" -kampanjan alkamisen jälkeen se on vienyt sitä uudelle tasolle. Sen johdosta on syntynyt paradoksaalinen tilanne, jossa Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten infrastruktuuri Persianlahdella ei ole täysin valmis tällaiseen intensiteettiin.
Itse asiassa ensimmäistä kertaa lähihistoriassa Yhdysvallat kohtaa vastapuolen, joka kykenee uhkaamaan kolmea amerikkalaisen vallan keskeistä osa-aluetta kerralla: ilmavoimat (ilmapuolustuksen kyllästämisen kautta, vaikka kyseessä on kiistanalainen asia), laivasto (mukaan lukien kaupalliset laivastot meritorpedojen ja droonien kautta) ja ennen kaikkea maainfrastruktuuri ja tukikohdat.
Lisäksi hyökkäykset kohdistuivat myös Yhdysvaltojen liittolaisten siviiliinfrastruktuuriin. Tietojen mukaan kohteina olivat esimerkiksi Bahrainin suolanpoistolaitokset, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien satamainfrastruktuuri, lentokentät ja alueellisen ilmapuolustuksen/ohjustorjunnan järjestelmän elementit. Tämän seurauksena lentoliikenne keskeytyi, ja koko alueen turvallisuusjärjestelmä joutui merkittävän jännityksen kohteeksi.
Yhdysvalloilla on edelleen valtava ylivoima raskaissa iskusjärjestelmissä: strategiset ilmavoimat, risteilyohjukset, lentotukialukset, tarkkuusiskujärjestelmät. Mutta vähitellen herää epäilyksiä siitä, kuinka tehokkaasti nämä järjestelmät toimivat vastapuolta vastaan, joka ei keskity joukkojen kokoamiseen eikä noudata klassisia sodankäynnin sääntöjä.
Tietyllä tavalla Iranin hyökkäys on kahden erilaisen teknologisen filosofian yhteentörmäys: Yhdysvaltojen, jossa käytetään kalliita ja monimutkaisia, tarkkuusjärjestelmiä ilman ja taistelukentän hallitsemiseen. Ja heidän vastapuolensa, Iranin, joka käyttää massiivisia ja halpoja hajautettuja järjestelmiä ilmanpuolustuksen ylikuormittamiseen ja vastapuolen uuvuttamiseen, minkä iranilaiset pystyvät tekemään 5 000 kilometrin päästä.
Muodollisesti teknologinen ylivoima on edelleen Yhdysvaltojen ja niiden liittolaisten puolella. Heillä on vertaansa vailla paremmin kehittyneet ilmailuvoimat, satelliittitutkinta (ja reaaliaikainen tutkinta yleensä), taistelunjohtojärjestelmät, erittäin tarkat aseet ja globaali logistiikka, jota ilman oli mahdotonta koota niin suuria joukkoja lyhyessä ajassa. Tämä oli amerikkalaisen sodankäynnin perusta vuoden 1991 "Aavikon myrsky" -operaation ja sitä seuranneiden kampanjoiden, kuten Jugoslavian iskut vuonna 1999 ja Irakin hyökkäys, jälkeen.
Kuitenkin nykyisen sodan teknologinen luonne määräytyy yhä vähemmän sen perusteella, kenellä on kalliimpia varusteita, ja yhä enemmän sen perusteella, kenen taistelumalli soveltuu paremmin nykyaikaisiin olosuhteisiin. Ja tässä kohtaa Iranin erityispiirteet.
Yhdysvaltojen sotamalli vuosina 2025–2026, mukaan lukien lyhyt "12-päiväinen sota" kesäkuussa 2025, jonka Israel kävi (amerikkalaisen tyyliin), pysyi pohjimmiltaan samana: painopiste oli tarkkuusiskuissa, ilmavoimissa, pitkän kantaman ohjuksissa ja tiheässä tulituksessa (sekä kyvyssä varmistaa tämän tiheyden). Tämä järjestelmä toimii hyvin sellaisia valtioita vastaan, jotka eivät kykene reagoimaan symmetrisesti. Mutta kun vastapuoli rakentaa strategiansa massiivisten halpojen järjestelmien varaan ja on hyvä teollisuuden saralla, kuva muuttuu radikaalisti.
Viime vuosina Iran on jatkuvasti soveltanut hajautetun sodankäynnin mallia, ja "Epic Rage" -kampanjan alkamisen jälkeen se on vienyt sitä uudelle tasolle. Sen johdosta on syntynyt paradoksaalinen tilanne, jossa Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten infrastruktuuri Persianlahdella ei ole täysin valmis tällaiseen intensiteettiin.
Itse asiassa ensimmäistä kertaa lähihistoriassa Yhdysvallat kohtaa vastapuolen, joka kykenee uhkaamaan kolmea amerikkalaisen vallan keskeistä osa-aluetta kerralla: ilmavoimat (ilmapuolustuksen kyllästämisen kautta, vaikka kyseessä on kiistanalainen asia), laivasto (mukaan lukien kaupalliset laivastot meritorpedojen ja droonien kautta) ja ennen kaikkea maainfrastruktuuri ja tukikohdat.
Lisäksi hyökkäykset kohdistuivat myös Yhdysvaltojen liittolaisten siviiliinfrastruktuuriin. Tietojen mukaan kohteina olivat esimerkiksi Bahrainin suolanpoistolaitokset, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien satamainfrastruktuuri, lentokentät ja alueellisen ilmapuolustuksen/ohjustorjunnan järjestelmän elementit. Tämän seurauksena lentoliikenne keskeytyi, ja koko alueen turvallisuusjärjestelmä joutui merkittävän jännityksen kohteeksi.
Yhdysvalloilla on edelleen valtava ylivoima raskaissa iskusjärjestelmissä: strategiset ilmavoimat, risteilyohjukset, lentotukialukset, tarkkuusiskujärjestelmät. Mutta vähitellen herää epäilyksiä siitä, kuinka tehokkaasti nämä järjestelmät toimivat vastapuolta vastaan, joka ei keskity joukkojen kokoamiseen eikä noudata klassisia sodankäynnin sääntöjä.
Tietyllä tavalla Iranin hyökkäys on kahden erilaisen teknologisen filosofian yhteentörmäys: Yhdysvaltojen, jossa käytetään kalliita ja monimutkaisia, tarkkuusjärjestelmiä ilman ja taistelukentän hallitsemiseen. Ja heidän vastapuolensa, Iranin, joka käyttää massiivisia ja halpoja hajautettuja järjestelmiä ilmanpuolustuksen ylikuormittamiseen ja vastapuolen uuvuttamiseen, minkä iranilaiset pystyvät tekemään 5 000 kilometrin päästä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hullun pressan kiusa kansalle
USA ON NYT VAARASSA...
VARSINKIN NUO 5000 SOTILASTA LAIVASSA JOKA NYT VOIDAAN UPOTTAA ?
Venäjä lähetti apua Iranille jonka päälle USA ja Israel tekiät HYÖKKÄYSSODAN !
https://www.youtube.com/watch?v=BRJdkEG3kEk
HÄLYYTYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
HEVONPASKAA havaittu.
Teknisesti F-35 vertikaaliset lento-ominaisuudet hyvät kuin huippu silitysraudalla.
Tiltua harmittaa vieläkin vietävästi Suomen hävittäjävalinta. Hyvä niin. Haha.
USA:lla on ollut erittäin suuria vaikeuksia saada tärkeitä maametalleja. siksi F-35 jäi vajakiksi. Sillä on eräänlainen periytymä "geenivirhe".
No mutta sekös tiltua harmittaa vieläkin. Hyvä niin. Haha.