Eikö siinä ole mitää muuta vaihtoehtoa kuin tuo pakollinen roskapostitus?
Miksi ei riitä että jos on tilanne: työtön, silloin sen mukainen joku valtion tuki vain tulisi? ei mitään muuta pitäs ollaKaan.
Miksi ei riitä että jos on tilanne: työtön, silloin sen mukainen joku valtion tuki vain tulisi? ei mitään muuta pitäs ollaKaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet täysin oikeassa. Työttömät osaavat kyllä etsiä töitä ilman kyttäämistä. Perusturvan leikkauksella uhkailu ei kuulu oikeusvaltioon.
Perusturva kun sitten leikataan täysin keinotekoisilla ja olemattomillakin syillä.
Minusta tuo pitäisi niin että yhteyksiä tulee vain jos tarvitsee joku neuvoja. Suurin osa tai monet ei tarvitse. Se järkeistää tilannetta.
Työttömäksi potkiminen muka taloiudellisin perustein aiheuttaa paljon turhaa ahdistusta ja suoranaisia perhehelvettejä. Moni tappoi itsensä 90-luvun lamassa rahan kaapattua vallan talouselämässä.
Meno vain pahenee kansan äänillä valittujen päättäjien korjaamatta täysin väärää politiikkaansa. Työtön ei ole syyllinen työttömyyteensä, mutta silti häntä kohdellaan kuin rikolllista. Hyväveli-diktatuuri.
Moni työtön on ylimielinen eikä hae töitä aktiivisesti kehoituksista huolimatta
Mitä olette mieltä siitä ajatuksesta että huonosti käyttäytyvät työttömät joutuisivat olemaan kerran kuussa jalkapuussa?
Kelan parkkipaikalla olisi jalkapuu jossa työnvälttelijät joutuisivat istumaan pari tuntia. Ns normaalit kunnialliset ihmiset sosiaalityöntekijät, etuuskäsittelijät , psykologit ym saisivat ohikulkiessaan niin halutessaan sylkäistä työtöntä tai heittää työttömiä mädillä kananmunilla ja tomaateilla
Tehtävä ? Kiire on. Nyt minä lähte osta uusi iPhone, kela maksa.
Ei se mitään tunnu auttavan jos pitää hakea 4/paikkaa/kk
kun ei ole töitä niin ei ole. Eikä niitä pakkohakemisellakaan tule! ja eiköhän moni työtön menisi töihin jos vaan saisi jostain työpakan!
T:työtön
Tytöttömille (omakustanteinen) lapijio kätteen ja kakkaa lapijoimaan navetantaa.💩🏚💩
Juuri tuli jopa vastaus hakemukseeni, ei osunut työpaikka kohdallesi plä plä plä.. liekö asiaan vaikutusta 50+ ikä?
Ihme että tuli edes vastaus 1/100 vastaa.
Toivottavasti saavat kaikki haukkujat samaa paskaa niskaansa vielä korkojen kera.