Uskovainen on kuin...

Laserpointterin perässä juokseva kissa, joka pitää pointterin täplää elävänä saaliina ja yrittää pyydystää sitä.

Evolutiivisesti on järkevää pitää kaikkea itsestään liikkuvaa, ääntelevää, haisevaa tai muuta poikkeavaa aistiärsykettä aiheuttavaa kohdetta potentiaalisena saalistajana, saaliina, yhteistyökumppanina tai parittelukumppanina eli siis elävänä olentona.

Ihmisellä on tietoisuus, joten on luonnollista, että ihminen ajattelee tuollaisen elävän kohteen olevan samanlainen kuin itsekin on. Sillä on intohimoja, tavoitteita ja se puuhastelee ja rakentelee samalla tavalla kuin ihminen itsekin. Riihen nurkassa rapistelevasta hiirestä tulee riihitonttu. Saunan kiukaan ja hirsien paukkeesta tulee saunatonttu.

Kun ihmisryhmän koko kasvaa, nämä tontut ja henget otetaan avuksi ratkaisemaan ristiriitoja. Pienissä ryhmissä näitä ei tarvita mihinkään kun kaikki tuntevat toisensa, mutta kun ryhmän koko kasvaa eikä kaikkia enää tunneta niin on helppo pahoinpidellä, ryöstää ja jopa tappaa tuntematon saman kaupungin asukas. Tarvitaan tonttu pitämään ihmiset kurissa.

Tai kun toiminta on jo niin monimutkaista ja vaihdantatalous on otettu käyttöön niin tarvitaan tonttu kertomaan, että kalastaja saa vähemmän viljaa kuin seppä ja kaikista eniten viljaa pitää luovuttaa kuninkaalle ja hänen papeilleen, jotka pitävät tontun tyytyväisenä ja selvittävät hänen tahtoa. Näin tontusta tuli jumala, joka puuttuu aktiivisesti ihmisten elämään. Aktiivisia ihmisten elämään puuttuvia jumalia tarvitaan vasta sitten kun ryhmän koko kasvaa riittävän isoksi ja toiminta riittävän monimutkaiseksi. Ihmiskunta on ollut aina animistinen eli uskonut henkiin, mutta teistinen vasta 10 000 vuotta.

12

184

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ehkä noin, mutta Jeesus ei ollut tonttu.

      Tuntematon jumala on mahdollinen, mutta niin on myös tuntematon tonttu.

      • "Jeesus ei ollut tonttu."

        Jeesus ei ollut historiallinen henkilö vaan samanlainen mielikuvituksen tuote kuin tonttu tai Mustanaamio.

      • Anonyymi00003
        Humanist_atheist kirjoitti:

        "Jeesus ei ollut tonttu."

        Jeesus ei ollut historiallinen henkilö vaan samanlainen mielikuvituksen tuote kuin tonttu tai Mustanaamio.

        Silti tutkijat pitävät häntä yhtä todellisena kuin Muhammedia.

      • Anonyymi00007

        "Jeesus ei ollut tonttu."

        Voihan puhuva aasi sentään!
        Jeesukseen uskovat vasta tonttuja ovatkin!

    • Anonyymi00002

      Sinulla ei ole riittävää mieltä silti.

    • Anonyymi00004

      Human Atheist Moonwalk
      Without SpaceSuit
      Normal ThinKing

    • Anonyymi00005

      TimeTravel

    • Anonyymi00006

      Tarvitaan tonttu pitämään ihmiset kurissa.
      Tarvitset kahvia. Tatuoinnin. Ja lomaa.

    • Anonyymi00008

      kaikki saaalistavat elukat jahtaa laseria 🤣
      uskovaisen aivot on vinksahtaneet , ovat rakastuneet mielikuvituskaveriin !!!

    • Anonyymi00009

      Aloittajalla jutut käyvät vain villimmiksi ja huvittavimmiksi LOL

      " Tarvitaan tonttu pitämään ihmiset kurissa."

      Ei tonttua vaan joku kova jätkä joka tekee sen ja ajan myötä tarinoissa hän muuttuu jumalaksi. Kirjoitustaito on aika uusi juttu ihmiskunnankin historiassa. Sen yleistyminen on vaikuttanut vähentäen jumalien syntymisen lähes nollaan, vaikka tähän saakka keksityt nyt onkin luetteloitu paremmin kuin koskaan.

      • Anonyymi00010

        "Ei tonttua vaan joku kova jätkä joka tekee sen ja ajan myötä tarinoissa hän muuttuu jumalaksi."

        Tontut olivat jumalia. Lainaus artikkelista:

        "Esi-isillemme tonttu oli jumaliin rinnastettava olento...valvoivat, että ihmiset toimivat normien mukaan...luonnon kunnioitus alkoikin mennä pilalle samoihin aikoihin, kun usko tonttuihin alkoi hiipua...Ennen tonttuja kunnioitettiin ja pelättiin..."

        https://www.hs.fi/suomi/art-2000006353807.html

        "Sen yleistyminen on vaikuttanut vähentäen jumalien syntymisen lähes nollaan..."

        Jumalien ja kirjoitustaidon syntymisellä on vahva korrelaatio. Kun ihminen asettui aloilleen ja alkoi viljellä maata, ylijäämäviljasta alkoi kertyä omaisuutta. Kirjoitustaitoa käytettiin ensimmäisenä tuon viljan luettelointiin, kuinka paljon sitä on varastoissa ja kenelle sitä on jaettu. Jumalat kertoivat, miten tuota omaisuutta eli viljaa piti jakaa. Samalla kirjoitustaidolla voitiin kirjoittaa ylös jumalien käskyt ja ohjeet.

        "Aloittajalla jutut käyvät vain villimmiksi ja huvittavimmiksi LOL"

        Tietämättömyys on jännä asia. Se tuo ihmiselle itsevarmuuden ja ylimielisyyden. Sitä kutsutaan myös Dunning-Kruger vaikutukseksi.

      • Anonyymi00010 kirjoitti:

        "Jumalien ja kirjoitustaidon syntymisellä on vahva korrelaatio."

        Juurikin näin. Ylläoleva kirjoittaja sekoittaa kirjoitustaidon keksimisen ja tieteellisen vallankumouksen. Kirjoitustaito kiihdytti jumalien syntymistä koska se mahdollisti jumalmyyttien levittämisen laajemmalle. Tieteellinen vallankumous tappoi jumalat koska enää ei luotettu vain muiden kirjoittamiin perustelemattomiin myytteihin vaan vertaisarvioituihin ja objektiivisiin havaintoihin ja järkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe