Milloin viimeinen tie Pohjois-Karjalassa ja minne?

Muistelen, että vielä 60-luvulla menin jonnekin torppaan hevoskyydillä, kun ei ollut vielä tietä sinne.
Onko kenellä tietoa, milloin tuli viimeinen tie ja minne?
17310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Se on jo vaikeampi asia tietää sillä "viimeistä tietä" on vaikea määritellä. Vielä 1960-luvulla oli tavallista, että itäisessä ja pohjoisessa Suomessa oli kyliä, joihin pääsi vain vesitse tai polkuja pitkin. Moni syrjäinen torppa tai metsäpirtti sai ensimmäisen "autoväylänsä" metsäteiden rakentamisen yhteydessä jossa vanha polku tai kärrytie korvattiin soratiellä.

Äänestä

Mummolaan oli aikoinaan tehty tie vanhan lehmipolun pohjalle rinteen alle suomaan rajaan. Kelirikon ja tulvan aikaan tie oli ajokelvoton ja auto piti jättää ison tien varteen ja kävellä tavaroineen n. 2 km perille mummolaan.
Lopulta joku tajusi raivata tien kuivan ylärinteen kautta ja siitä lähtien on autolla päässyt perille asti.
Tämä oli 1960-luvulla.

Äänestä
  • Olisiko osa ongelmaa juurikin suomen lehmäpolkujen mukaan tehty tieverkosto?
    Monessa paikassa ainakin siltä näyttää...

    Äänestä

Olispa hieno osoite. "Viimeinen tie 3".

Äänestä

Koko ajan tulee uusia teitä. kun rannoille rakennetaan uusia mökkejä. Vielä
60-luvulla oli paljon asumuksia polkujen tai kivikkoisten kärryteiden takana. Joka mökissä ei ollut hevostakaan, silloin talvella oli mahdollista liikkua vain suksella. Lapsuudessani 50- ja 60-luvulla kotikylälläni oli suuri osa mökeistä tiettömän taipaleen takana. Aurattuna oli talvella vain päätiet. Ei ollut autojakaan kuin kirkonkylissä. Kenelläkään ei ollut mitään hätää, vaikka joka mökissä oli lapsia, vanhuksia ja eläimiä. Ei ollut puhelimiakaan. Ihmiset syntyivät ja kuolivat kotona. Jos ei ollut omaa hevosta, lainattiin naapurin hevosta esim. vainajan kuljettamiseen tai lääkärissä käyntiin. 60-luvun puolivälin jälkeen tilanne muuttui nopeasti.

Äänestä
  • Kerro lisää!
    Olisipa kivaa kuulla juttujasi.
    Millä kylällä asuit?

    En laske noita kesämökille tehtyjä teitä samaan kuin, että koko kylään ei ollut tietä.

    Äänestä

  • Aika syrjässä ja kaukana olette sitten asustelleet! Voi että!😱

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Aika syrjässä ja kaukana olette sitten asustelleet! Voi että!😱

    Minäpäs kerron aika jännän jutun, mikä saattaa jäädä Joensuun historiaan.

    Olin silloin nuoruudessa soittamassa eräässä yhtyeessä, saatte arvata mikä yhtye...
    Ismo Alangon isä Voitto Alanko lauloi siinä ja minä säestin.

    Mentiin keikalle talvisaikaan 60-luvulla yhteen torppaan, minne ei ollut tietä. Hevosreellä.

    Eikös ole jännä juttu, pitäis kertoa Ismo Alangolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kerro toki! Onhan tuo omalla tavallaan historiallinen tapahtuma. Harvemmin niitä nykyisin enää tuollaisia sattuu!😆

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kerro toki! Onhan tuo omalla tavallaan historiallinen tapahtuma. Harvemmin niitä nykyisin enää tuollaisia sattuu!😆

    Olin myös lapsenlikkana Ismo Alangolle ja hänen veljelleen,
    Villejä pikkukavereita olivat!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olin myös lapsenlikkana Ismo Alangolle ja hänen veljelleen,
    Villejä pikkukavereita olivat!

    Ilmankos se on sitten syntynyt laulu "Levottomat jalat"

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ilmankos se on sitten syntynyt laulu "Levottomat jalat"

    "Ei asu sisälläni rauha, eikä maistu mulle vesi
    Kuulun veden alle
    On kiire jo löytää paikka uus'
    Ja joka hetkessä lepää ikuisuus"
    Mull' on levottomat jalat (levottomat jalat)
    Levottomat jalat (levottomat jalat)

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Minäpäs kerron aika jännän jutun, mikä saattaa jäädä Joensuun historiaan.

    Olin silloin nuoruudessa soittamassa eräässä yhtyeessä, saatte arvata mikä yhtye...
    Ismo Alangon isä Voitto Alanko lauloi siinä ja minä säestin.

    Mentiin keikalle talvisaikaan 60-luvulla yhteen torppaan, minne ei ollut tietä. Hevosreellä.

    Eikös ole jännä juttu, pitäis kertoa Ismo Alangolle.

    "Ismo Alangon isä oli Voitto Alanko, joka työskenteli pankinjohtajana ja oli tenori Canzonetta-kuorossa"
    Kuoro ei ole yhtye, mutta tähän hätään en muunlaista tietoa löyttäny.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Ismo Alangon isä oli Voitto Alanko, joka työskenteli pankinjohtajana ja oli tenori Canzonetta-kuorossa"
    Kuoro ei ole yhtye, mutta tähän hätään en muunlaista tietoa löyttäny.

    Etsipä tarkemmin!

    Ei ole ollut puhe "kuorosta".
    Kaivele Joensuun musiikkihistoriaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Aika syrjässä ja kaukana olette sitten asustelleet! Voi että!😱

    Tuo syrjäisyys on suhteellinen käsite. Minusta taas esim. Helsinki on syrjässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tuo syrjäisyys on suhteellinen käsite. Minusta taas esim. Helsinki on syrjässä.

    Ihan uuno tuo sinun emoiji.
    Teini-ikäiset käyttävät sellaisia.
    Järkkyä, että aikuisen tarttee, ja että ei osaa pysyä itse aiheessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ihan uuno tuo sinun emoiji.
    Teini-ikäiset käyttävät sellaisia.
    Järkkyä, että aikuisen tarttee, ja että ei osaa pysyä itse aiheessa.

    Emoji?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistelen, että vielä 60-luvulla menin jonnekin torppaan hevoskyydillä, kun ei ollut vielä tietä sinne.
Onko kenellä tietoa, milloin tuli viimeinen tie ja minne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu