SDP haluaa, ettei Suomi voi puolustaa itseään

Kun SDP haluaa lain, joka estää ydinaseen, se tietää, että kestää kaksi vuotta sen muuttamiseen ja siinä vaiheessa täällä puhutaan jo venäjää.

Se, mikä epäonnistui 1918 onnistuu nyt
33277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ukrainan sota on alkoi 2014, kun Venäjä miehitti Krimin.

2022 sitä alettiin kutsumaan sodaksi, mutta sotaa ei ole julistettu eikä kaikki kutsu sitä vieläkään sodaksi.

SDP:n tavoite on, että Suomessakin pohdittaisiin 8 vuoden ajan, onko rauha vai ei.

Äänestä
  • Sota on sotaa kutsuttiinpa sitä miksi tahansa.

    Äänestä

On turha mollata SDP:tä kokoomuksen salassa juonitusta ydinaselain muutoksesta.
Lain muutos kuuluu kokoomuksen sotakiihkoisten politikkojen maanalaiseen toimintaan, joka pelkistettynä on "tappamalla politiikkaa"-tyyliä.

On myös naurettavaa kuvitella, että ydinase suojaisi Suomea alttiiksi joutumiselta, jos ja kun sodanlietsontaa harrastetaan massiivisesti tiettyjen henkilöiden toimesta!

Kannattaa syventyä Erkki Tuomiojan perusteluihin ydinaseiden käytöstä ylipäätään!

Äänestä

Vuonna 1918 ei ollut ydinaseita. Eikä niitä kukaan tarvitse nytkään. Ydinasevaltioilla on jo nyt kymmeniä tuhansia ydinaseita, joilla maapallon voisi räjäyttää kymmeniä ellei satoja kertoja. Romutettaviakin löytynee useita tuhansia ydinasevaltioiden varastoista, kun uusia entistä tehokkaampia ja entistä pidemmillä kantomatkoilla olevia suunnitellaan.

Ydinaseita on käytetty jo kahdesti Japanin sodan aikaan HIROSHIMASSA ja NAGASAGISSA.
Ja jälki oli hirvittävää, vaikka pommit nimeltään "little boy" ja "fat man" olivat nykyisiin ydinaseusiin verrattuina "pieniä". Sadat tuhannet ihmiset kuolivat välittömästi ja ydinsaaste aiheutti valtavat inhimilliset kärsimykset luonnolle ja ihmisille.

Ydinaseiden suunnitteluun, kokeiluun ja valmistukseen käytetään hirvittävästi voimavaroja, jotka pitäisi käyttää jäävuorten sulamisen estämiseen ja ihmiskunnan hyväksi.
Vanhaksi käyneitä ydinaseita romutetaan ja uusia kehitellään - pelotteeksiko vain?

Vasemmistopuolueet eivät halua Suomesta ydinasevaltiota, mikä on ihan järkevää. Meitä kaikkia tulisi ydinaseuhka pelottaa, etenkin kun maapallon isojen valtioiden johtajilla on mukanaan YDINASESALKUT ja niissä laukaisijat.

Sodissa ei ole voittajia, (on vain häviäjiä) -
eikä ainakaan ydinasesodissa, joissa koko maapallo tuhoutuisi. Jokohan ne suunnittelevat tekoäly-ohjattavia ydinaseita?

Äänestä
  • Vasemmisto haluaa, että Venäjä hyökkää Suomeen.
    Se on johdonmukaisesti vastustanut kaikkea, mikä haittaa sitä

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vasemmisto haluaa, että Venäjä hyökkää Suomeen.
    Se on johdonmukaisesti vastustanut kaikkea, mikä haittaa sitä

    Sotia ei kukaan halua. Ei ihmiset eikä puolueet.
    Joten rauhantyö on kaikkein tärkeintä näinä aikana, jolloin sota-aseita kehitetään ja rakennetaan "muka-rauhaa" varten pelotteeksi muille. Keille muille, jos maapallon, tämän avaruudessa kiitävn sinisen planeetan, halutaan säilyvän ja voivan jatkossakin kiitää avaruudessa, hmiskunta, eläinkunta, kasviskunta ja kaunis luonto siinä sinisen planeetan pinnalla.

    On olemassa rauhanjärjestöjä, jotka halutaan itsekkäistä lähtökohdista hiljentää.

    Ehkä median pitäisi valaista tietämättömiä asevarustelun = kilpavarustelun vaarallisuudesta. Maapallon sodat eivät ala itsestään ja jo käynnissä olevat sodat ovat nykyäänkin, mutta etenkin tulevaisuudessa, entistä tuhovoimaisempia eikä siinä "ydinasepelote" tai sotiin varustautuminen auta, jos ydinsota tuhansine ohjuksineen alkaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vasemmisto haluaa, että Venäjä hyökkää Suomeen.
    Se on johdonmukaisesti vastustanut kaikkea, mikä haittaa sitä

    Vasemmisto ei halua sotia. Sen enempää oikeisto- kuin vasemmisto- tai mitkään muutkaan puolueet Suomessa eivät halua sotia. Venäjä lienee maailman toiseksi suurin ydinasevaltio, suurin lienee USA?

    Jos ydinsota syttyisi, se olisi kaiken tuho. Kaikkien ihmisten tulisi ymmärtää että rauhan työ on kaikkein tärkeintä.

    Äänestä

Ydinaseet takaisi Suomen täystuhon!
Voi nuijat, miksi innolla sitä haluatte?

1Äänestä
  • Ymmärrys ei kaikilla riitä. Suomi ei tavoittele ydinaseita. Jotkut hörhöt kuvittelevat sellaista, mutta ei pidä paikkansa.

    Äänestä

  • Kyllä ne Venäjän ydinohjukset on jo nyt kohdistettu suomen isoimpiin kaupunkeihin.Jos suomeen tulisi ydinaseita niin mikään ei muuttuisi

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ymmärrys ei kaikilla riitä. Suomi ei tavoittele ydinaseita. Jotkut hörhöt kuvittelevat sellaista, mutta ei pidä paikkansa.

    Miksi nuija nyt lakia?? Ujutusta ydinaseisiin? Nyt Iraniakin tuhotaan ydinaseen takia!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä ne Venäjän ydinohjukset on jo nyt kohdistettu suomen isoimpiin kaupunkeihin.Jos suomeen tulisi ydinaseita niin mikään ei muuttuisi

    Ehkä isommat paukut, varmuuden vuoksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi nuija nyt lakia?? Ujutusta ydinaseisiin? Nyt Iraniakin tuhotaan ydinaseen takia!

    Näkyy kauaksi, ettei ymmärryksesi riitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Näkyy kauaksi, ettei ymmärryksesi riitä.

    Taitaa sinun ontua, sotakiimapöljä!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Taitaa sinun ontua, sotakiimapöljä!

    Suomi ei tavoittele ydinasetta maanperälle, vaikka vatipäät väittäisivät mitä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomi ei tavoittele ydinasetta maanperälle, vaikka vatipäät väittäisivät mitä tahansa.

    Mutta jo kuolaus varmistaa ekana tuhoutumisen, pöljä !

    Äänestä

O-V Kuusisen henki elää vahvana sdp:ssä

Äänestä
  • Millainen oli Kuusisen henki ja miten se elää SDP:ssä?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Millainen oli Kuusisen henki ja miten se elää SDP:ssä?

    Otto Wille perusti Venäjälle ihan ikioman Suomen halituksen.
    Se henki.

    Äänestä

  • Mitäs kokoomu??? Ohjuksia tänne ja täystuho?

    Äänestä

Teille vasemmistolaisille ja sosialisteille ei riitä vaikka kuinka rautalangastakin vääntäisi asian oikeellisuuden, olette kansakunnan vajaaälyisempää sakkia.
Venäjä uskalsi hyökätä Ukrainaan kun heillä ei ollut enää ydinasetta vaan joutuneet luopumaan. Heillä ei ollut edes Naton ydinase suojaa. Nyt Suomi vahvistaa tuota suojaa jotta sodan uhatessa voidaan mahdollistaa, nopeuttaa puolustautumista.
Vasemmisto, demarit ja vihreät.....vasenta laitaa Eduskunnassa ei pätkän vertaa kiinnosta isänmaan puolustaminen, isänmaallisuus on heillä vain koruna lausunnoissa.
HÄVETKÄÄ TE "PUNIKIT"

Äänestä
  • Venäjä suuttui siitä, kun Ukraina ei enää halunnut olla venäjän vasallivaltio.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Venäjä suuttui siitä, kun Ukraina ei enää halunnut olla venäjän vasallivaltio.

    Halusi tulla Usan uhittelijaksi ja Naton!

    Äänestä

Kuka idioottti yleensä kuvittelee ydinaseiden olevan käypä ase sodassa ?

Äänestä

Onko joku muukin Putinin lisäksi puhunut että käyttäisi ydinasetta?.... Itse en ole kuullut.

Äänestä

Kirjoittaja ei ymmärrä asiaa oikealla tavalla. Ei tämä tärkeä asia ole tuolla tavalla kuin kirjoittaja olettaa. Suomella on jo ydinase suoja olemassa. Jos ydinaseita sijoitetaan Suomen rajojen sisäpuolelle rauhan aikana, on suurempi vaara, että Suomea ammuttaisiin ydinaseilla, jos jotain kriisitilanteita esiintyy. Näin päin se on! Tämä ei ole puoluepoliittinen kysymys. Tilanne nyt on näin päin!

Äänestä
  • Anonyymi 00024:lle
    Onko Suomen hallitus sanonut, puhunut tai kirjoittanut että Suomeen sijoitetaan ydinaseita rauhan aikana?
    Kannattaa myös ymmärtää puheet sekä kirjoitukset eikä vain ottaa sieltä täältä olettamuksia jotka tulevat vasemmisto siiven suunnalta.

    Äänestä

Tarkoittaako aloittaja, että Suomi on hankkimassa omaa ydinasetta ja SDP nyt on estämässä hanketta?

Ydinaseista on hyvä muistaa, että ydinase suojaa vain sitä maata, jonka hallinnassa ydinase on.

Äänestä
  • Hörhöt kuvittelevat Suomen haluavan rauhanaikana itsellensä ydinaseen. Sellainen voi olla jopa vaaran paikka, kun venäjän tavalliset aseet yltävät siihen. Ei niitä ydinaseita niin lähelle venäjän rajaa yksikään Euroopan valtio halua.

    Äänestä

Vuosikymmenen surkein trolli.

Äänestä

Sotaministeri kumppaneineen on salassa laatinut lakialoitteen, jolla poistetaan KAIKKI ydinaseita koskevat rajoitukset Suomessa, se kai on päivänselvä fakta?
Elikkä sen mukaan Suomeen saa sijoittaa ydinaseita ja Suomi saa olla ydinaseiden kauttakulkumaa.

Ja kuten on nähty, KAIKKI on mahdollista kyseisten lainlaatijoiden toimista, huolimatta vakuutteluista, joihin ei voi luottaa.

1Äänestä

Tuon lain estämisen ainoa tarkoitus on että kahden salaisen liiton ja murhaliiton toimijan (nykyään ministerin) ei anneta tehdä päätöksiä jossa eduskunnastakin tulisi osa murhaliittojen ja salaisten liittojen toimeenpanovaltaa.

Nuo kaksi ministeriä oli "aikoinaan", erään miehen murhatessa yöllä viisi nukkuvaa lasta ja neljä miestä sekä joitakin sotilaita, estämässä noita uhreja pääsemästä pakoon tuota verilöylyä. Lisäksi tuo toinen ministeri teki salaisen liiton yllyttääkseen erään toisen miehen kanssa kolmatta miestä murhaamaan eräs nukkuva mies koska tuo nukkuva mies ei tahtonut antaa heille tytärtään puolisoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun SDP haluaa lain, joka estää ydinaseen, se tietää, että kestää kaksi vuotta sen muuttamiseen ja siinä vaiheessa täällä puhutaan jo venäjää.

Se, mikä epäonnistui 1918 onnistuu nyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu