WOLT TUHOAA SUOMALAISTEN IHMISTEN TERVEYDEN , EI EDES LIIKUTA

Järkyttävät madonluvut Suomesta: ”Normaalipainoiset loppuvat”
Suomalaisten kunto on rapautunut vuosikymmenten ajan. Nyt avuksi kehitettiin uusi indeksi.

WOLT TUHOAA SUOMALAISTEN IHMISTEN TERVEYDEN , EI EDES LIIKUTA

TILATAA KOTII EPÄTERVEELLISTÄ RUOKAA HÖTTÖÄ. LÄSKISTYTÄÄN SIT IHMETELLÄÄN MIKSI OLEN LÄSKI.
13174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomi on kirjaimellisesti huonossa kunnossa. Tai ainakin suomalaiset ovat.

Tällä hetkellä noin kaksi kolmasosaa suomalaisista miehistä on ylipainoisia tai lihavia. Tilanteeseen ei ole nykymenolla odotettavissa helpotusta. Painon lisääntyessä suomalaisten kunto heikkenee.

Alokkaiden keskipaino on noussut 1990-luvun alusta kahdeksalla kilolla. Kestävyyskunnoltaan huonojen varusmiesten joukko on kahdeksankertaistunut 1980-luvun alkuun verrattuna, vaikka palveluksen ulkopuolelle jätetään kolminkertainen määrä miehiä.

Aiempien ikäluokkien heikkokuntoisista nuorista on kasvanut heikkokuntoisia aikuisia.

Äänestä

Arvioiden mukaan vuonna 2040 vain yksi prosentti viisikymppisistä pystyy Suomessa fyysisiin töihin. ”Mistä löydämme silloin poliisit, pelastajat ja palomiehet?”, Tommi Vasankari kysyy. Kuva: Eeva Valtokari

Tulevaisuuden näkymä on lohduton. Sitä valaistakseen UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari ottaa esimerkiksi maksimaalisen hapenottokyvyn, joka on huippuluokan kestävyysurheilijoilla yleensä 80–90 millilitraa minuutissa painokiloa kohden.

– 40–45 ml/kg on keskivertona pidetty hapenottokyky, jolla pystyy tekemään fyysisiä töitä, Vasankari sanoo.

– Tällä hetkellä sellainen on 20–30 prosentilla nuorista ja vain kuudella prosentilla viisikymppisistä. Vuonna 2040 viisikymppisissä osuus on enää yksi prosentti.

Tämä puolestaan herättää monia ikäviä kysymyksiä ja seurauksia.

– Mistä löydämme silloin poliisit, pelastajat ja palomiehet? Onko työurien pidentäminen mahdollista, jos kansa on huonossa kunnossa?

Yksinkertainen vastaus on: ei. Tällä kehityksellä jopa nykyisen mittaiset työurat ovat kohta utopiaa.

Miten suomalaiset ovat joutuneet näin huonoon jamaan? Selvää on, että romahdus ei ole tapahtunut hetkessä. Suomalaisten fyysinen kunto on ollut luisussa jo ainakin 40 vuoden ajan.

Kaiken taustalla on yhteiskunnallinen kehitys. Vasankari huomauttaa, että arjen fyysiset vaatimukset ovat vähentyneet toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Elämä ei ole vaatinut samanlaista fyysistä ponnistelua, ja suomalaisten kunto on rapautunut pikku hiljaa, kuin huomaamatta.

Äänestä

– Emme ole ottaneet fyysisen toimintakyvyn romahdusta tosissaan.
Fyysistä kuntoa mitataan maksimaalisella hapenottokyvyllä ja muunnelluilla punnerruksilla. Kehon koostumuksen mittaamiseen käytetään vyötärönympärystä.

Liikkumisessa taas on neljä mittaria: päivittäinen askelmäärä, päivän tehokkain liikkumisminuutti, kevyen liikunnan määrä suhteutettuna kuntoon sekä reippaan ja rasittavan liikkumisen määrä.

Paikallaanoloa mitataan seisomisaikana ja pitkäkestoisina makuu- ja loikoilujaksoina.

Indeksi ei tietenkään itsessään ratkaise liikkumattomuusongelmaa, kuten henkilövaakakaan ei paranna lihavuutta.

Indeksi toimii kuitenkin vaa'an tavoin. Se antaa yhden luvun, jota seuraamalla pysyy ajan tasalla.

Vasankarin mukaan yksittäinen indeksi oli välttämätön, jotta kunnon muutos saadaan aikaan. Tämä koskee erityisesti poliittista päätöksentekoa.

– Jos meillä on viisi mittaria, joista kaksi näyttää yhtä ja kolme toista, siitä syntyy melkoinen soppa. Yhden luvun perusteella on helpompi tehdä päätöksiä.

Toinen syy indeksiin on objektiivisen mittariston tarve. Kun suomalaisilta on kysytty mielipidettä heidän omasta työkunnostaan, vastaukset ovat yllättäneet.

– Subjektiivisten vastausten perusteella työkyky on parantunut, mutta samalla melkein kaikki objektiiviset mittarit näyttävät aivan päinvastaista. Lihavuus lisääntyy, juoksutestien tulokset heikkenevät ja ylipainosta johtuvia sairauksia on koko ajan enemmän.

Äänestä

EI SEXII MUNAT EI TOIMI LÄSKIPALLEROILLA WOLT VIKA

Heikko fyysinen toimintakyky aiheuttaa paljon kustannuksia kansantaloudelle. Terveydenhuollossa niitä aiheuttavat terveyspalveluiden käyttö ja lääkitys. Työmaailmassa tuottavuutta nakertavat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet.

UKK-instituutin laskelmissa uskotaan, että toimintakyvyn parantamisella voitaisiin saada 658 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

Säästöistä 566 miljoonaa tulisi diabeteksen, 22 miljoonaa sydänsairauksien, 55 miljoonaa aivohalvausten ja 15 miljoonaa euroa selkäsairauksien ennaltaehkäisemisestä tai helpottamisesta.

Laskelmissa huomioitiin terveyspalveluiden käyttö, lääkitys, sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet.

Vaikka säästöjä ei saataisikaan täysimääräisinä, pienilläkin kohennuksilla voi tapahtua isoja asioita.

Ja jos mikään ei muutu, vuonna 2050 kolme neljästä suomalaisesta miehestä on ylipainoisia tai lihavia. Eikä kehitys pääty siihen.

Oikaisu 13. maaliskuuta kello 14: Juttuun tarkennettu, että ylipaino lisää riskiä sairastua nimenomaan kakkostyypin diabeteksen erotuksena ykköstyypin diabetekseen, joka on autoimmuunisairaus.

Äänestä

Tahko Pihkala sanoi muinoin, että suomalaisten kunnon rappeutumisen syitä ovat "hissi, bussi ja vessa".
Nyt saattaisi lisätä "ruokatilaukset kotiin".

Äänestä
  • Tulevaisuudessa ei tarvitse edes pureskella ruokaa itse.

    Äänestä

  • Valmisruokien tilaaminen sopii uusavuttomille.

    Äänestä

Turha Woltia on syyllistää!

Jokainen vastaa omasta liikkumisestaan, ja jos ei ymmärrä liikkua, niin omapa on vikansa! Turha vikistä!

Äänestä
  • wolt vika mamu raiskaaja pallero

    Äänestä

konkurssia pukkaa wolt

Äänestä

ghhg

Äänestä

cvxvcx

Äänestä

dfdf

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Järkyttävät madonluvut Suomesta: ”Normaalipainoiset loppuvat”
Suomalaisten kunto on rapautunut vuosikymmenten ajan. Nyt avuksi kehitettiin uusi indeksi.

WOLT TUHOAA SUOMALAISTEN IHMISTEN TERVEYDEN , EI EDES LIIKUTA

TILATAA KOTII EPÄTERVEELLISTÄ RUOKAA HÖTTÖÄ. LÄSKISTYTÄÄN SIT IHMETELLÄÄN MIKSI OLEN LÄSKI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu