Lopettakaa oikeiston omaisuuden keruu laman varjolla

Anonyymi-ap

Sillä tämä lama on taas tehty juuri rikkaiden tarpeeseen ostaa arvokiinteistöjä ja toimivia yrityksiä, joiden omistajat ovat joutuneet vaikeuksiin tehdyn laman vuoksi.
Vaikka tätä lamaa kutsuttaisiinkin taantumaksi, niin suurelle osalle kansaa se on lamaa, sillä vain rikkaiden yritykset ja rikkain kansanosa kasvattaa tulojaan siihen malliin, että kaikki mittarit eivät ole punaisella.
Tätä samaa lamaa on kärsitty 1930-luvulla. Myös 1990-luvulla Ahon ja Viinasen hallituksen aikaan. Jopa Vanhasen kakkoshallituksen aikana, kun kokoomus tuli hallitukseen ja SDP jäi pois.

44

309

    Vastaukset 44

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Suomalaisen "eliitin" kissanpäivät jatkuvat Orpon hallituksen toiminnan jatkuessa. Ja nytkin on tulossa monta lakiuudistusta, joiden avulla pääoma rikastuu muiden ihmisten kustannuksella.
      Kaikista vaikeinta Orpon hallitukselle on keksiä miten selittää lakiuudistukset parantavat suomalaisten oloja. Sen vuoksi lakeihin on lisätty muutamia korulauseita, joita toistamalla muutetaan musta valkoiseksi. Ja näitä puolitotuuksia sitten toistetaan yhä uudestaan, kunnes ne peseytyy muka valkoisiksi.
      Siis pelkkää sumutusta koko Orpon hallituksen toiminta, kun se tekee suurta tulonsiirtoa köyhiltä, työläisiltä ja pienyrittäjiltä suurelle pääomalle.

      • Anonyymi00006

        Tästä kaikesta ovat kärsineet eniten lapset ja vanhukset. Heikommat, jotka eivät osaa aina pitää itsestään huolta. Tämä on suorastaan katastrofaalista politiikkaa, jonka takuumiehenä Orpo toimii ja Sanni Grahn-Laasonen käsikassarana yksityistämiselle. Nyt Wille Rydman kuristaa vielä enemmän näiden ihmisten ahdinkoa, koska alkaa lopettamaan tukiyhdistysten rahoitusta.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kokoomuslainen mentaliteetti on pyrkimys omistaa aina yhä enemmän tehdäkseen itsestään onnellisen, vain huomatakseen onnellisuuden siirtyneen jonnekin vielä vaikeammin saavutettavaksi. Eli sellainen ihminen ei ole koskaan onnellinen.
        Mutta saavutellessaan onnea, on sellainen ihminen tehnyt monta muuta ihmistä onnettomaksi, jotka olivat onnellisia omassa elämässään.
        Tätä onnen tavoittelua Orpon hallitus on tehnyt koko Suomen mittakaavassa, ja tullut onnettomaksi. Samalla he ovat saaneet kaikki muut onnettomiksi, paitsi suuromistajat ja keinottelijat.

      • Anonyymi00023

        PETTERIN PRIORITEETTI ON 1930-LUKU

        JÄLKI ONKIN SEN NÄKÖSTÄ

      • Anonyymi00026

        TAAS TULI YLI PUOLEN MILJARDIN AUKKO, KUN ORPON HALLITUS LASKEE YHTEISÖVEROA.

        VAALIRAHOITUS ON TURVATTAVA, VAIKKAPA UUDELLA VELALLA.

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Tästä kaikesta ovat kärsineet eniten lapset ja vanhukset. Heikommat, jotka eivät osaa aina pitää itsestään huolta. Tämä on suorastaan katastrofaalista politiikkaa, jonka takuumiehenä Orpo toimii ja Sanni Grahn-Laasonen käsikassarana yksityistämiselle. Nyt Wille Rydman kuristaa vielä enemmän näiden ihmisten ahdinkoa, koska alkaa lopettamaan tukiyhdistysten rahoitusta.

        KASVU8TOIMENPIDE?

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        PETTERIN PRIORITEETTI ON 1930-LUKU

        JÄLKI ONKIN SEN NÄKÖSTÄ

        voehan kokopers!

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        PETTERIN PRIORITEETTI ON 1930-LUKU

        JÄLKI ONKIN SEN NÄKÖSTÄ

        HEINOKIN ON LOPEN UUPUNUT

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Tästä kaikesta ovat kärsineet eniten lapset ja vanhukset. Heikommat, jotka eivät osaa aina pitää itsestään huolta. Tämä on suorastaan katastrofaalista politiikkaa, jonka takuumiehenä Orpo toimii ja Sanni Grahn-Laasonen käsikassarana yksityistämiselle. Nyt Wille Rydman kuristaa vielä enemmän näiden ihmisten ahdinkoa, koska alkaa lopettamaan tukiyhdistysten rahoitusta.

        KANSA RATKAISEE!

      • Anonyymi00054

        KYL ON AJATTELEMATONTA TOUHUU, PETTERI ORPON HALLITUKSEN PUUHAILU.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        PETTERIN PRIORITEETTI ON 1930-LUKU

        JÄLKI ONKIN SEN NÄKÖSTÄ

        OHHOH

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Kokoomuslainen mentaliteetti on pyrkimys omistaa aina yhä enemmän tehdäkseen itsestään onnellisen, vain huomatakseen onnellisuuden siirtyneen jonnekin vielä vaikeammin saavutettavaksi. Eli sellainen ihminen ei ole koskaan onnellinen.
        Mutta saavutellessaan onnea, on sellainen ihminen tehnyt monta muuta ihmistä onnettomaksi, jotka olivat onnellisia omassa elämässään.
        Tätä onnen tavoittelua Orpon hallitus on tehnyt koko Suomen mittakaavassa, ja tullut onnettomaksi. Samalla he ovat saaneet kaikki muut onnettomiksi, paitsi suuromistajat ja keinottelijat.

        STOPPI TULEE HUHTIKUUSSA 2027

    • Anonyymi00002

      Orpon ja Purran äärioikeistolaisen politiikan teko on suistanut Sote-järjestelmän täyteen kaaokseen monella alueella. Täysin erilainen oikeistomalli on väkisin työnnetty julkisen mallin sisään leikkaamalla Sote-rahoja ja viemällä vielä suuren osan niistä yksityisille kohdistetuille palveluseteleille.

    • Anonyymi00003

      Petteri teki työttömistä rahasammon: Työttömät kuntien vastuulle, ja jos he eivät työllisty, niin siitä joutuu kunnat maksamaan sakkoja valtiolle, eli Petterin hallitukselle.

      • Anonyymi00004

        Korkein työttömyys 10:een vuoteen, ja lisää tulee ympäri Suomea. Ja vastuu ON Orpon hallituksen, ei oppositon.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Korkein työttömyys 10:een vuoteen, ja lisää tulee ympäri Suomea. Ja vastuu ON Orpon hallituksen, ei oppositon.

        Oikeisto: Heikot sortuu elon tiellä, herrat senkun porskuttaa! 💀 💀 💀 💀 💀

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Korkein työttömyys 10:een vuoteen, ja lisää tulee ympäri Suomea. Ja vastuu ON Orpon hallituksen, ei oppositon.

        laisket demukat eivät tee töitä ( eivätkä osaakaan ), demarit ovat hoitaneet heille hyvät loisimisedut.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        laisket demukat eivät tee töitä ( eivätkä osaakaan ), demarit ovat hoitaneet heille hyvät loisimisedut.

        Loisijat ovat kyllä koksuja, duunari maksavat ylläpidon.

    • Anonyymi00005

      Suuryritykset itse ovat vieneet työt Kiinaan, ja nyt pitäisi kansan kuolla pois jos eivät pääse töihin. Ja nekin työt jotka ovat Suomessa, yritykset haalivat niihin Baltiasta ja Puolasta työntekijöitä.
      Haluaako oikeisto tosiaan suomalaiset töihin, vai pelkästään hyötyä koko valtiosta niin paljon kuin mahdollista?

    • Anonyymi00007

      Totta on, että yritykset ovat voitontavoittelussaan saaneet Valtion talouden kuralle. Suomi elää työstä ja tuotannosta, ei pelkistä pääkonttoreista.

      • Anonyymi00008

        Hyvin sanottu

      • Anonyymi00025

        Eiköhän Sanna ollut se, joka sai valtion talouden kuralle.

    • Anonyymi00009

      Sekopäistä tekstiä. Onkohan kirjoittajia enemmän kuin yksi?

      • Anonyymi00010

        Lasketko itsesi mukaan tuohon yhteen?

      • Anonyymi00011

        Kas kun osui ja upposi oikeistolaiseen. Ei osaa puolustella aloituksen asioita muuten kuin haukkumalla aloittajaa sekopääksi. Eli hän tunnustaa aloituksen täysin todeksi.

    • Anonyymi00015

      tehkää kuten Eveliina Heinäroisto, haalikaa kaikkea omiin taskuihin.

    • Sehän on hyvä vaan kun joku pelastaa noiden pulaan joutuneiden firmat ja muun omaisuuden ja siten antavat entiselle omistajalle mahdollisuuden pelastautua!

      • Anonyymi00018

        Jep, kaikki roposetkin kelpaa kun on oikein tiukka paikka.

    • Anonyymi00024

      KKK. Kauna, kateus, katkeruus. Ideologia se on tämäkin. Ja vieläpä harvinaisen läpitunkeva. Kaikki siivilöidään aatteen läpi.

    • Anonyymi00028

      Niin. Uskokaa aloittajaa ja lopettakaa oikeiston omaisuuden kerääminen. Antaa oikeiston pitää oma omaisuutensa.

      • Anonyymi00029

        Kunhan maksavat myös veronsa.

      • Anonyymi00030

        Ketkä sitä oikeiston omaisuutta kerää? Demarit vai?

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Ketkä sitä oikeiston omaisuutta kerää? Demarit vai?

        Verottaja verottaa, eikä se käy oikeistolle.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Verottaja verottaa, eikä se käy oikeistolle.

        Ei käy juu se korostuu aina kun Kokoomus istuu hallituksessa ja silloin myös talous on aina se syy jota julistetaan kun kansan kurittaminen alkaa ja rikkaiden suosiminen. Sen tietää mitä saa kun heitä menee äänestämään. Luulisi tuon nyt jo oppineen. Sitä sanotaan että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja tässä tapauksessa Suomi neito ja tavalliset palkansaajat. Tuo porukka on niin pieni mineriteetti joka hyötyy tuota että he eivät millään pääse päättävään asemaan ilman palkansaajien tukea eli tuossa suhteessa asiassa on loistaa jokseenkin joidenkin palkansaajien hölmöys.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Kokoomuksen jatkuva n. 17-20 prosentin kannatus on suhteettoman korkea köyhien määrään nähden, paljon on äänestäjiä jotka kuvittelevat hyötyvänsä rikkaiden murusista, eivät tajua että heidän muruset vähenevät koko ajan sitä mukaa kun kokoomus on vallassa.

    • Anonyymi00034

      "Sillä tämä lama on taas tehty" Millä nimellä haluat sinua kutsuttavan? Käykö pöljä? Rajansa typeryyksilläkin vaikka olisi kuinka punikki.

      • Anonyymi00037

        Jep, mutta persun typeryys on rajaton.

    • Anonyymi00039

      Olkaa huoletta. Me lopetetaan Suomessa yritykset ja viedään toiminta Ruotsiin. Voitte työläiset sitten ihan itse tehdä työtä.
      Me nautitaan miljoona tuottoja. Te saatte tehdä itse työnne.

      • Anonyymi00040

        Ay-liike on Ruotsissa aika vahva, siellä duunareilla on paremmat etuudet mitä Suomessa.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Ay-liike on Ruotsissa aika vahva, siellä duunareilla on paremmat etuudet mitä Suomessa.

        Jospa siellä ei ole ökyilevää liittojohtoa ottamassa leijonan osaa päältä? Eikä lakkoilijoita jonossa.

      • Anonyymi00051
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Ay-liike on Ruotsissa aika vahva, siellä duunareilla on paremmat etuudet mitä Suomessa.

        Jep, mutta siellä ei ollakkaan kommariänkyröitä. Näkevät, että yritysten etu on myös työntekijöiden parhaaksi. Siksi Ruotsissa ei juuri lakkoilla. Toista meillä jossa ay-pomot taistelevat työnantajia vastaan ja oman egon nostattamiseksi.

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Jep, mutta siellä ei ollakkaan kommariänkyröitä. Näkevät, että yritysten etu on myös työntekijöiden parhaaksi. Siksi Ruotsissa ei juuri lakkoilla. Toista meillä jossa ay-pomot taistelevat työnantajia vastaan ja oman egon nostattamiseksi.

        Ruotsissa duunareilla on nyt kaikki paremmin kuin Suomessa, Satonen piti siitä huolen.

    • Anonyymi00047

      Joko SDP kohta maksaa Lipposen törsäämät 5,3 miljoonaa takaisin. Korkojakin jo kertynyt. (Viittaus Niinistön lausumaan tuoreessa kirjassa, mm. Iltalehti). Sitten odotellaan Marin-Tuppurainen bileDuon (rampe&naukkis) palautuksia Uniperista.

      • Anonyymi00053

        Missäs meidän sähköverkko on? Myyty Kataisen toimesta.
        Missäs siitä saadut rahat ovat? Hukattu Sipilän toimesta.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1571
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1194
    3. 85
      1058
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      877
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      794
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      769
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      621
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      557
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      45
      542
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      541
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe