Nasima Razmyar haluaa sopeuttaa veron korotuksilla

Anonyymi-ap

10

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saisi Nasima mennä takaisin sinne mistä on kotoisin. Veronkorotuksilla ei saada kuin vahinkoa aikaan, ei varsinkaan jos niitä korotuksia ei käytetä tuottavasti vaikka uusien yritysten tukemiseen, jotta saadaan työpaikkoja lisää. Jos ne jaetaan vain niille joille työ ei maistu niin se on lopun alkua, siis matkaa sosialismiin!

      • Anonyymi00005

        Ei Nasiman tarvitse lähteä mihinkään. Sen sijaan hänen tulee olla hyvin hiljaa siihen asti, että ymmärtää miten tärkeää on saada aikaiseksi yksityisiä ja yhteisöjen varallisuuskertymiä, joilla investoinnit ja yritysten pääomahuollot toteutetaan.
        Suomen sosialidemokratialla on ollut aikaa yli sata vuotta oppia talouden perusopit. Kuitenkin puolueessa on pidättäydytty tiukasti pysymään kateuden ideologiassa. Sen Nasima todisti äskettäisessä lausunnossaan, kun hän totesi, että yhtiöitten ja niitten omistajien osinkoihin suunnattu veronkorotus tehoaa. Tuon sanomalla hän ei korostanut julkisen talouden saamaa rahoitusta, vaan haluaa vahingoittaa varakkaita ihmisiä.
        Nasima ei halua ymmärtää edes oman puolueensa etua. Hän haluaa sählätä Marinin hölmöjen idealistien mukana.


    • Anonyymi00001

      Suomen Yrittäjissä menivät kahvit väärään kurkkuun SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin osinkoveropuheista Kauppalehden haastattelussa aiemmin tällä viikolla.

      • Anonyymi00002

        Hyvin on Nasima Razmyar oppinut, miten kansalaisilta ryövätään rahaa ihan laillisesti. Sosiaalidemokraattien tapana on aina ollut ratkaista valtion talousongelmat verotusta kiristämällä. Mutta kun se valtion talous ei sillä parane, että raha otetaan kuluttajilta pois veroina. Kun kulutus pienenee, yritystoiminta kärsii ja siitä alkaa konkurssit sekä valtion verotulojen pieneneminen.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Hyvin on Nasima Razmyar oppinut, miten kansalaisilta ryövätään rahaa ihan laillisesti. Sosiaalidemokraattien tapana on aina ollut ratkaista valtion talousongelmat verotusta kiristämällä. Mutta kun se valtion talous ei sillä parane, että raha otetaan kuluttajilta pois veroina. Kun kulutus pienenee, yritystoiminta kärsii ja siitä alkaa konkurssit sekä valtion verotulojen pieneneminen.

        Nasimalla tuollainen tieto ja tilannekuva joutuu neuvostoafgaanilta perittyyn totuudenkarsintaprosessiin. Älykkääseen, mutta kieroutuneeseen. Se on kaikkea muuta kuin sosialidemokratiaa.


    • Anonyymi00003

      Nazima leikkaa maanpuolustuksesta ja rajavartiostosta. Rajat avataan Venäjälle ja veroja korotetaan. Erityisesti polttonesteiden ja sähkön veroja. Siinä sitä reilumpaa politiikkaa.

    • Anonyymi00004

      Nasiman politiikalla köyhistä tulee reilusti köyhempiä.

      • Anonyymi00007

        Siksi Nasima on demari.


    • Anonyymi00008

      Vois mennä sinne kotimaahansa.Katsottas kauanko on hengissä.Täällä on hyvä puhua paskaa.Siellä vois parantaa naisten asemaa.

    • Anonyymi00009

      Ehta demari. Lisää veroja, ei säästöjä. Ja maksajiksi yrittäjät. Mitäpä muuta Suomen yrittäjävihamielisimmältä puolueelta voisi odottaakaan. Ja mistä tämä muuttovoitto ideoineen onkaan tullut rikastuttamaan maatamme ajatuksillaan ja köydyttämään teoillaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2946
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      58
      2338
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1747
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1709
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1327
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      59
      1263
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1203
    Aihe