Näinkö Naton 5. artikla käytännössä toimii?

Trump uhkaa Nato-maita "huonolla tulevaisuudella", jos ne eivät auta Yhdysvaltoja meneillään olevassa Iranin sodassa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo talouslehti Financial Timesille, että Nato-maita odottaa erittäin huono tulevaisuus, jos liittolaismaat eivät auta Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen avaamisessa.

On vain sopivaa, että Hormuzinsalmesta hyötyvät maat auttavat varmistamaan, ettei siellä tapahdu mitään pahaa. Jos vastaus on kielteinen se on erittäin huono asia Naton tulevaisuudelle, Trump sanoi lehdelle.

Lehden mukaan Trump suhtautui pessimistisesti Nato-maiden mahdolliseen apuun.

Meidän ei olisi tarvinnut auttaa heitä Ukraina-asiassa. Mutta me autoimme heitä. Nyt näemme, auttavatko he meitä.

Trump sanoi, että Yhdysvallat on Nato-maiden tukena, mutta hän ei voi olla varma siitä, että muut Nato-maat auttavat Yhdysvaltoja. Viesti on linjassa Trumpin hallinnon näkemyksen kanssa, jonka mukaan Euroopan puolustus on liian riippuvainen Yhdysvalloista.

Financial Times pyysi Trumpia täsmentämään, millaista apua hän Nato-mailta Iranin suhteen haluaa. Trump vastasi, että Nato-liittolaisten on autettava Yhdysvaltoja kaikin tarvittavin keinoin tuossa Iranin sodassa.

Trump sanoi, että Nato-maiden pitää lähettää miinanraivaajia Hormuzinsalmelle. Trump vihjasi haluavansa eurooppalaisia erikoisjoukkoja Persinalahdelle ja Hormuzinsalmelle taistelemaan sodassa Irania vastaan.

Euroopan lisäksi Trump aikoo painostaa myös Kiinaa Hormuzinsalmen kulkukelpoiseksi saamisessa. Trump pyysi aiemmin Kiinaa, Ranskaa, Japania, Etelä-Koreaa ja Britanniaa auttamaan Yhdysvaltoja avaamaan Hormuzinsalmi. Salmen kautta kulkee noin viidesosa maailman öljystä. Iran on iskuillaan ja niillä uhkaamalla onnistunut lähestulkoon sulkemaan sen.

Yhdysvaltojen yritykset salmen avaamiseksi kaupallisille laivoille eivät ole toistaiseksi onnistuneet.

Trump puhui aiemmin sunnuntaina Britannian pääministerin Keir Starmerin kanssa puhelimessa. Trump sanoi FT:lle, että Britannia on ykkösvalinta apulaiseksi Irania vastaan Hormuzinsalmella merivoimiensa ja historiansa takia.

Hän kertoi sanoneensa, ettei Nato ole mikään yksipuolinen suhde.

Pyysin heitä tulemaan, mutta he eivät halunneet tulla. Kun olemme käytännössä jo pyyhkäisseet Iranin aiheuttaman vaaran pois, he sanovat, että "no voimme me kaksi laivaa lähettää". Me tarvitsemme ne laivat ennen kuin voitamme, emme sen jälkeen, Trump sanoi.

The Guardianin mukaan Britannia harkitsee alusten ja miinanraivausdroonien lähettämistä Persianlahdelle. Lehden mukaan hallitus haluaa mielummin lähettää miinanraivausdrooneja, sillä se pelkää alusten lähettämisen eskaloivan sotaa.

Miten Kiina ja Venäjä nyt suhtautuvat Natoon jos se aikoo osallistua tuohon Iranin sotaan?
4461677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 446

Vanhimmat

Trump aikoo ilmoittaa koalitiosta, joka saattaa aluksia läpi Hormuzinsalmen

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto aikoo perustaa liittoutuman, joka saattaa aluksia Hormuzinsalmen läpi, kertoo yhdysvaltalainen The Wall Street Journal (WSJ) lähteidensä perusteella.

Lehden lähteiden mukaan Trumpin hallinto aikoo pian ilmoittaa, että useat maat ovat sopineet muodostavansa liittoutuman. Lehden mukaan maat kuitenkin neuvottelevat edelleen, voidaanko alusten saattaminen aloittaa sotatoimien ja iskujen ollessa käynnissä vai vasta, kun aktiiviset sotatoimet ovat loppuneet.

Trumpin hallinto ei suostunut kommentoimaan tietoa WSJ:lle. Lehti huomauttaa, että suurten riskien takia monet maat ovat ainakin julkisesti suhtautuneet varauksellisesti alusten saattamiseen sodan ollessa käynnissä.

Äänestä
  • Tuskinpa vain alkoi.

    2Äänestä

  • Se tarkoittaa sitä että sinut tullaan hakemaan kotoa sotimaan...

    Päättäjät ei lähde rintamalle ne käskee vaan....

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Se tarkoittaa sitä että sinut tullaan hakemaan kotoa sotimaan...

    Päättäjät ei lähde rintamalle ne käskee vaan....

    Minä olen jo aivan liian vanha lähtemään johonkin rintamalle sotimaan.
    Antaa nuorempien ja innokkaampien mennä, jos ne haluaa mennä sotimaan johonkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tuskinpa vain alkoi.

    Silloin alkoi Trumpin lähtölaskenta.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Silloin alkoi Trumpin lähtölaskenta.

    Se on alkanut jo kauan aikaa sitten.

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Se tarkoittaa sitä että sinut tullaan hakemaan kotoa sotimaan...

    Päättäjät ei lähde rintamalle ne käskee vaan....

    Tuskinpa tullaan! Tiltu taas munaa itsensä!

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Se tarkoittaa sitä että sinut tullaan hakemaan kotoa sotimaan...

    Päättäjät ei lähde rintamalle ne käskee vaan....

    Nato on puolustusliitto, ei sen tarvitse lähteä tappelemaan sodan aloittajan rinnalla.
    Jos Iran olisi hyökännyt USA:aan, niin silloin olisi NATO tullut puolustamaan USA;a! KENTIES!!!!

    Trump on aivan kaistapää!!

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Se tarkoittaa sitä että sinut tullaan hakemaan kotoa sotimaan...

    Päättäjät ei lähde rintamalle ne käskee vaan....

    Vain tyhmät ja köyhät joutuvat rintamalle sotimaan, tätä ei Stubb meille kerro.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Se on alkanut jo kauan aikaa sitten.

    Trump on vallassa seuraaviin vaaleihin saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Nato on puolustusliitto, ei sen tarvitse lähteä tappelemaan sodan aloittajan rinnalla.
    Jos Iran olisi hyökännyt USA:aan, niin silloin olisi NATO tullut puolustamaan USA;a! KENTIES!!!!

    Trump on aivan kaistapää!!

    NATO trolli sanoo 5 Artikla velvoittaa sotimaan jos joku niin määrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Se tarkoittaa sitä että sinut tullaan hakemaan kotoa sotimaan...

    Päättäjät ei lähde rintamalle ne käskee vaan....

    JA HÖLÖ HÖLÖ TILTU SUN JUTTUJASI!🤡😂🤣😅😳🤪👏

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Vain tyhmät ja köyhät joutuvat rintamalle sotimaan, tätä ei Stubb meille kerro.

    Meiltä Suomesta ei ’lähde’ ketäöän!

    Äänestä

  • Anonyymi00271 kirjoitti:

    NATO trolli sanoo 5 Artikla velvoittaa sotimaan jos joku niin määrää.

    ” NATO trolli sanoo 5 Artikla velvoittaa sotimaan jos joku niin määrää.”

    EI SANO VAAN SAOO, ETTÄ 5. ARTIKLA EI TÄHÄN SOVI!

    5:NEN ARTIKLAN MUKAAN NATO AUTTAA SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN KOHTEEKSI JOUTUNUTTA JÄSENMAATA!

    USA ON ITSE HYÖKKÄÄJÄ EIKÄ MIKÄÄN UHRI, JOTEN 5. ARTIKLA EI PÄDE!

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Vain tyhmät ja köyhät joutuvat rintamalle sotimaan, tätä ei Stubb meille kerro.

    Totta!

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    Trump on vallassa seuraaviin vaaleihin saakka.

    Trumphan on jo kertonut ihan julkisesti ettei Usan kansalaisten enää tarvitse äänestää minkäänlaisissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    Meiltä Suomesta ei ’lähde’ ketäöän!

    Minä olen jo lähtenyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Nato on puolustusliitto, ei sen tarvitse lähteä tappelemaan sodan aloittajan rinnalla.
    Jos Iran olisi hyökännyt USA:aan, niin silloin olisi NATO tullut puolustamaan USA;a! KENTIES!!!!

    Trump on aivan kaistapää!!

    Trump on sentään NATOn korkea-arvoisin päättäjä ja USA on NATOn isäntä.
    Nato on aivokuollut ilman USAa. Sen arvaamattomuuden vuoksi Suomi on aina vaarassa Naton jäsenenä. Suomi ei voi vaikuttaa lainkaan siihen milloin ja missä joudumme sotaan.

    Eipä sillä kohta niin väliä olekaan kun Suomi tuhoutuu Nato-jäsenyyden vuoksi muutenkin. Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa Natoon. Orpon mukaan saavutamme NATOn vaatiman 5% tason BKTstä joka ohjataan puolustukseen. Se tekee noin 15 miljardia. Tämmöinen tuulen huuhtoma perse ei sitä rahaa saa muuten kuin lakkauttamalla hyvinvointiyhteiskunta ja leikkaamalla eläkkeistä, Venäjän-kaupasta emme saa enää mitään apua ja maksamme kovaa ylihintaa johtuen sen sidonnaisuudesta USAn LNGhen. EUn yritykset eivät enää ole tästä johtuen kilpailukykyisiä ja Suomi menee siinä mukavasti joukon viimeisenä ja vähäisimpänä raskas velkataakka harteillaan ja muuttuu painavammaksi koko ajan.

    Kokoomus on Suomen syöpä. Marinin kaltaiset demarit ovat myös myrkkyä Suomelle.

    Suomi menee auttamatta kohti tuhoaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00274 kirjoitti:

    ” NATO trolli sanoo 5 Artikla velvoittaa sotimaan jos joku niin määrää.”

    EI SANO VAAN SAOO, ETTÄ 5. ARTIKLA EI TÄHÄN SOVI!

    5:NEN ARTIKLAN MUKAAN NATO AUTTAA SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN KOHTEEKSI JOUTUNUTTA JÄSENMAATA!

    USA ON ITSE HYÖKKÄÄJÄ EIKÄ MIKÄÄN UHRI, JOTEN 5. ARTIKLA EI PÄDE!

    Eihän kai meidän tärkein liittolainen aloittele rikollisia hyökkäyssotia?
    Ei voi olla mahdollista, että Suomen tärkein liittolainen on ylläpitänyt 2000-luvulla kidutusvankiloita 28:ssa maassa.
    Ei voi olla mitenkään mahdollista, että Suomen tärkein liittolainen kaappaisi suvereenin valtion päämiehiä?
    Sekään ei voi olla mahdollista, että Suomen tärkein liittolainen uhkailisi muita maita pakottein, asettaisi suvereeneja valtioita öljysaartoon ja totaaliseen kauppasaartoon vaihtaakseen vallan sellaisissa maissa mieleisekseen.
    Kuinka muka Suomen tärkein liittolainen voi asettaa pakotteita Haagin kv.sotarikostuomioistuimen tuomareita vastaan estääkseen itseensä tai rikoskumppaneihinsa kohdistuvat rikostutkimukset? Helposti ja silmää räpayttämättä.

    Olemmekohan nyt oikeassa seurassa. Kuuluuko Suomen arvoihin tuollaisen toiminnan hyväksyminen? Miksi Suomi ei sanallakaan tuomitse tuollaista rikollista toimintaa kun siihen syyllistyy tärkein liittolaisemme?

    Suomi on vajonnut todella alas hyväksyessään tällaisen toiminnan. Olemme kaksinaismoralisteja ja tekopyhiä. Hävettää olla suomalainen ulkomailla. Keskustelen usein myös politiikasta ja keskustelukumppanini eivät tahdo millään uskoa sitä kuinka notkea moraalinen selkäranka suomalaisilta löytyy.

    Tässä olisi ainesta Suomen vienninedistämiskampanjoille. Voisimme lyödä ällikällä kaikki neuvottelukumppanit vapaissa maissa esimerkkinä siitä mitä Natokiima on aiheuttanut Suomessa. Kuvaa täydentää hienosti se kuinka HVKn johtaman Mediapoolin avulla on kavennettu sananvapautta ja demokratiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00294 kirjoitti:

    Trumphan on jo kertonut ihan julkisesti ettei Usan kansalaisten enää tarvitse äänestää minkäänlaisissa vaaleissa.

    Koska ja missä Trump on noin kertonut?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tuskinpa vain alkoi.

    Tässä taisi olla syy sille Trumpin ajamalle rauhanneuvostolle, jonka ensimmäinen uhri oli Venezuela, nyt Iran ja kolmantena Kuuba? Jäsenmaksu oli miljardi per jäsenmaa. Tapa toimia toisenlainen kuin YK:n vastaavalla.

    Seitsemän maata mukana Saudi-Arabia, Turkki, Egypti, Jordania, Indonesia, Pakistan ja Qatar ovat hyväksyneet kutsun liittyä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin rauhanneuvostoon Gazan osalta, Saudi-Arabian ulkoministeriö kertoi keskiviikkona lausunnossaan. Yleltä poimittua 21.1.2026. Hesarissa asiasta puhuttiin vielä laajemmin 20.1.2026 :-(

    Äänestä

  • Anonyymi00294 kirjoitti:

    Trumphan on jo kertonut ihan julkisesti ettei Usan kansalaisten enää tarvitse äänestää minkäänlaisissa vaaleissa.

    Julistautuuko itse valtiasksi , kuin venäjän hirmu valtias.

    Äänestä

  • Anonyymi00271 kirjoitti:

    NATO trolli sanoo 5 Artikla velvoittaa sotimaan jos joku niin määrää.

    Suomi voi itse valita milloin osallistuu ja milloin ei. USA tulee Suomen avuksi aina, kun tarvitsemme. Atomipommia pistetään sitten Venäjälle, niin oppivat. Putinistit uikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00294 kirjoitti:

    Trumphan on jo kertonut ihan julkisesti ettei Usan kansalaisten enää tarvitse äänestää minkäänlaisissa vaaleissa.

    Tuleeko Netan jahu vai Putin pressaksi USAssa

    Äänestä

Auttoivat luomaan ukraina proxyn, auttoivat omaa aseteollisuutta, auttoivat euroopan pois venäjän öljystä josta 60% korvattu jenkki lng:llä ym. Juu kovaa auttamista

Äänestä
  • Totta turiset.

    Äänestä

  • Pakottaa myös koko Euroopan USA riippuvaiseksi, sellaista saadaan aikaan meidän nuoleskelu politiikalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Pakottaa myös koko Euroopan USA riippuvaiseksi, sellaista saadaan aikaan meidän nuoleskelu politiikalla.

    " sellaista saadaan aikaan meidän nuoleskelu politiikalla."

    Ja kirjoitat koneella jossa joko Microsoftin tai Applen käyttöjärjestelmä. Olisiko aika muuttaa käytäntöä?

    1Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Pakottaa myös koko Euroopan USA riippuvaiseksi, sellaista saadaan aikaan meidän nuoleskelu politiikalla.

    Kuten olet jo lausunn oista huomannut niin ’ei pakota’ eikä Eurooppa auta!

    Äänestä

  • Anonyymi00275 kirjoitti:

    Kuten olet jo lausunn oista huomannut niin ’ei pakota’ eikä Eurooppa auta!

    Britannia ja Ranska kyllä auttavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    " sellaista saadaan aikaan meidän nuoleskelu politiikalla."

    Ja kirjoitat koneella jossa joko Microsoftin tai Applen käyttöjärjestelmä. Olisiko aika muuttaa käytäntöä?

    Mulla on Android käyttöjärjestemään perustuva älylaite.

    Äänestä

  • Anonyymi00325 kirjoitti:

    Mulla on Android käyttöjärjestemään perustuva älylaite.

    Android on Googlen tekele.

    Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Android on Googlen tekele.

    Totta!

    Äänestä

  • USA ja NATO on parasta ja Israel. Jos vastustat tätä olet putinisti.

    Äänestä

USA ja Israel ovat sodassa Irania vastaan!
Ei asia kuulu Euroopalle!

2Äänestä
  • USA:n ja Israelin yhteinen LAITON hyökkäyssota on nyt USA:n ja Israelin vain itse hoidettava edes jotenkin asiallisesti.

    Taitaa olla ehdoton antautuminen Trumpilla nyt edessä!

    Äänestä

  • Kyllä se kuuluu, öljyn saatavuuden heikkeneminen nostaa myös elinkustannuksia myös Euroopassa ja rajoittaa talouskasvua.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä se kuuluu, öljyn saatavuuden heikkeneminen nostaa myös elinkustannuksia myös Euroopassa ja rajoittaa talouskasvua.

    Totta!

    Äänestä

  • Kun USA ja Israel ovat liittolaisia niin ei pitäisi olla yllätys, että kaikki menee päin persettä näiden rikollisten johdolla. Pahan akseli USA - Israel ei ole sivistysmaille ja demokratioille sopivaa seuraa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kun USA ja Israel ovat liittolaisia niin ei pitäisi olla yllätys, että kaikki menee päin persettä näiden rikollisten johdolla. Pahan akseli USA - Israel ei ole sivistysmaille ja demokratioille sopivaa seuraa.

    Sionistit ovat aina se kaiken pahan alku.

    3Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä se kuuluu, öljyn saatavuuden heikkeneminen nostaa myös elinkustannuksia myös Euroopassa ja rajoittaa talouskasvua.

    Kyllä se kuuluu, menepä se Trumpille sanomaan. Se pullistelija israelin kanssa aloitti sodan , nyt joutuu koko Eurooppa ,ynnä muut maat kärsimään tämän hupi -ukon toilailuista.

    Äänestä

  • Suomen pitää olla kokoaan isompi kuin Terrieri ja mennä sotimaan !
    Otetaan velkaa vaan !
    Ja Leikataan !

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    USA:n ja Israelin yhteinen LAITON hyökkäyssota on nyt USA:n ja Israelin vain itse hoidettava edes jotenkin asiallisesti.

    Taitaa olla ehdoton antautuminen Trumpilla nyt edessä!

    Sota on aivan ihanaa ,kun me ei Uskalleta Venäjää vastaa sotia muuta kuin raha lähetyksin niin mennään Iraniin sotimaan tai vaikka Australiaan niin eivät niin helpposti ammu takaisin !

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Suomen pitää olla kokoaan isompi kuin Terrieri ja mennä sotimaan !
    Otetaan velkaa vaan !
    Ja Leikataan !

    Sellaistahan se mailmansota on että mennään sotimaan toiselle puolen maailmaa...paukutellaan vaan.... näin Poliitikkomme rikastuu !
    Meidän pitää tukea ylempiämme !

    Äänestä

  • Se on vain sinun mielipiteesi, sillä ei ole mitään merkitystä

    1Äänestä

  • Ääliömäinen sota.Aloittajat täysiä s-n tunareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sionistit ovat aina se kaiken pahan alku.

    Rikollinen mafiaideologia. Sääli muita juutalaisia,että leimautuvat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Suomen pitää olla kokoaan isompi kuin Terrieri ja mennä sotimaan !
    Otetaan velkaa vaan !
    Ja Leikataan !

    Ongelma on vaan siinä, että nyt ei ole kysymys mistään rauhanturvatehtävästä, vaan oikeasta sodasta jossa tulee ruumiita.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Sellaistahan se mailmansota on että mennään sotimaan toiselle puolen maailmaa...paukutellaan vaan.... näin Poliitikkomme rikastuu !
    Meidän pitää tukea ylempiämme !

    Tuskinpa vain.

    1Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Rikollinen mafiaideologia. Sääli muita juutalaisia,että leimautuvat.

    Totta!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    USA:n ja Israelin yhteinen LAITON hyökkäyssota on nyt USA:n ja Israelin vain itse hoidettava edes jotenkin asiallisesti.

    Taitaa olla ehdoton antautuminen Trumpilla nyt edessä!

    Tämä on Netanjahun juoni. Kiristi Trumpin hyökkäämään jollain Epstain pedojutuilla.
    Oli tyhmää usalta etteivät osanneet edes ennakoida mitä siitä seuraa. Ei ole Euroopan sota eikä naton.

    Äänestä

  • Mutta kuuluu Natolle. 5 artikla ei toteudu ainoastaan sotilaallisen hyökkäyksen johdosta, vaan se ulottuu kaikkiin uhkiin mikä voi kohdistua yhteen tai useampaan jäsenvaltioon., olkoon uhka sitten sotilaallinen tai taloudellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Mutta kuuluu Natolle. 5 artikla ei toteudu ainoastaan sotilaallisen hyökkäyksen johdosta, vaan se ulottuu kaikkiin uhkiin mikä voi kohdistua yhteen tai useampaan jäsenvaltioon., olkoon uhka sitten sotilaallinen tai taloudellinen.

    Höpsis. Tässä viides artikla:

    »Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan, ja tämän vuoksi osapuolet sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tehdään, kukin osapuoli käyttää Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklassa tunnustettua oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö, Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Kaikista tällaisista aseellisista hyökkäyksistä ja kaikista toimenpiteistä, joihin niiden vuoksi ryhdytään, ilmoitetaan välittömästi turvallisuusneuvostolle. Kyseiset toimenpiteet lopetetaan, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.»

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ensin aina kumminkin on Naton 4. artikla otettava aktiiviseen käyttöön ennen kuin voidaan edes Naton 5. artiklaa mitenkään suunnitella aktivoida käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä se kuuluu, öljyn saatavuuden heikkeneminen nostaa myös elinkustannuksia myös Euroopassa ja rajoittaa talouskasvua.

    Entä sitten? On öljyn hinta ennenkin heitellyt.

    1Äänestä

  • Näin on, Trump on itse tehnyt israelin kanssa diilin, että hyökätään Iraniin, joten suomen ei tule sotaan osallistua.
    Jos suomi olisi tehnyt samoin, kuin trump ja suomi vaatisi trumpilta apua, kun sota ei meinaa onnistua, niin trump huutaisi, että itseppä olette sodan aloittaneet, meiltä ette apua saa.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Entä sitten? On öljyn hinta ennenkin heitellyt.

    Mutta ei loppunut.

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Sota on aivan ihanaa ,kun me ei Uskalleta Venäjää vastaa sotia muuta kuin raha lähetyksin niin mennään Iraniin sotimaan tai vaikka Australiaan niin eivät niin helpposti ammu takaisin !

    Suomi on ollut sodassa venäjää vastaan jo yli 4 vuotta, kun on rahoittanut ja lähetätnyt aseita Ukrainaan Venäjää vastaan ja suomalaisten aseilla on tapettu tuhansia venäläisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Mutta kuuluu Natolle. 5 artikla ei toteudu ainoastaan sotilaallisen hyökkäyksen johdosta, vaan se ulottuu kaikkiin uhkiin mikä voi kohdistua yhteen tai useampaan jäsenvaltioon., olkoon uhka sitten sotilaallinen tai taloudellinen.

    Höpö, höpö, ei kukaan ole trumpi maahan hyökännyt, vaan trumppi on hyökännyt Iraniin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Ensin aina kumminkin on Naton 4. artikla otettava aktiiviseen käyttöön ennen kuin voidaan edes Naton 5. artiklaa mitenkään suunnitella aktivoida käyttöön.

    Viidennessä artiklassa ei edelleenkään puhuta yhtään mitään esim. väittämästäsi taloudellisesta uhasta, vain sotilaallisesta uhasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Suomi on ollut sodassa venäjää vastaan jo yli 4 vuotta, kun on rahoittanut ja lähetätnyt aseita Ukrainaan Venäjää vastaan ja suomalaisten aseilla on tapettu tuhansia venäläisiä.

    Suomi ei edelleenkään ole sodassa Venäjää vastaan ja venäläisiä ei tapettaisi lainkaan suomalaisillakaan aseilla, jos he eivät yrittäisi hyökätä Ukrainaan.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Suomi ei edelleenkään ole sodassa Venäjää vastaan ja venäläisiä ei tapettaisi lainkaan suomalaisillakaan aseilla, jos he eivät yrittäisi hyökätä Ukrainaan.

    Israel tappaa lähi-idässä ihan parasta aikaa suomalaisvalmisteisilla aseilla ihmisiä.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Viidennessä artiklassa ei edelleenkään puhuta yhtään mitään esim. väittämästäsi taloudellisesta uhasta, vain sotilaallisesta uhasta.

    Mutta edelleenkin on ihan aina tuo naton 4.artikla aktivoitava käyttöön ennen kuin voi naton5. artiklaa ottaa edes käyttöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    USA:n ja Israelin yhteinen LAITON hyökkäyssota on nyt USA:n ja Israelin vain itse hoidettava edes jotenkin asiallisesti.

    Taitaa olla ehdoton antautuminen Trumpilla nyt edessä!

    USA:n ja Israelin yhteinen LAITON hyökkäyssota on nyt USA:n ja Israelin vain itse hoidettava edes jotenkin asiallisesti.

    Taitaa olla ehdoton antautuminen Trumpilla nyt edessä!

    Ei ole laiton sota Putinin ja Trumpin mielestä- Olemme "Presidenttejä" Ukrainassa laiton hallinto johtajana -"Diktaattori Zelenskyi" -onkohan näin-👌😎👍

    Terveisiä Oranssille Golf kentän tolpalle- Irania et pysty antautumaan tai alistamaan tahtoosi-

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    USA:n ja Israelin yhteinen LAITON hyökkäyssota on nyt USA:n ja Israelin vain itse hoidettava edes jotenkin asiallisesti.

    Taitaa olla ehdoton antautuminen Trumpilla nyt edessä!

    ” Taitaa olla ehdoton antautuminen Trumpilla nyt edessä!”

    HeHe! Tiltun loputon tyhmyys jaksaa yhä yllättää!🤡🤪😂🤣😅😳👏

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sionistit ovat aina se kaiken pahan alku.

    Venäjä on itse loputon pahuuden lähde!

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Sota on aivan ihanaa ,kun me ei Uskalleta Venäjää vastaa sotia muuta kuin raha lähetyksin niin mennään Iraniin sotimaan tai vaikka Australiaan niin eivät niin helpposti ammu takaisin !

    ” niin mennään Iraniin sotimaan”

    Emme me mene minnekään sotimaan! Tiltun loputon tyhmyys yllättää yhä!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kyllä se kuuluu, menepä se Trumpille sanomaan. Se pullistelija israelin kanssa aloitti sodan , nyt joutuu koko Eurooppa ,ynnä muut maat kärsimään tämän hupi -ukon toilailuista.

    Kyllä se kuuluu, menepä se Trumpille sanomaan. Se pullistelija israelin kanssa aloitti sodan , nyt joutuu koko Eurooppa ,ynnä muut maat kärsimään tämän hupi -ukon toilailuista.

    Samaa voi sanoa Putlerista! -HUPI-UKKO- 👍🤣👌Sirkus oikea ja paras paikka hänelle-

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Ääliömäinen sota.Aloittajat täysiä s-n tunareita.

    Ääliömäinen sota.Aloittajat täysiä s-n tunareita.

    Trump, Putin ja Kekkonen samassa paneelissa – täysi kaaos!

    https://www.youtube.com/watch?v=B7LVJI6ZTEU

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Israel tappaa lähi-idässä ihan parasta aikaa suomalaisvalmisteisilla aseilla ihmisiä.

    Mutta Suomi ei ole sodassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Ongelma on vaan siinä, että nyt ei ole kysymys mistään rauhanturvatehtävästä, vaan oikeasta sodasta jossa tulee ruumiita.

    Ongelma on vaan siinä, että nyt ei ole kysymys mistään rauhanturvatehtävästä, vaan oikeasta sodasta jossa tulee ruumiita.

    Ongelma on myös Putinilla etsii edelleen "natseja ukrainasta" Ukraina aina ollut osa Venäjää- mistä helvetistä ne natsit sitten "rantautuneet" vahva epäily kääpiö näkee itseään pienempiä -kuten pikku-ukkoja-

    https://www.youtube.com/watch?v=Fyl-ymtBFGA

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Tämä on Netanjahun juoni. Kiristi Trumpin hyökkäämään jollain Epstain pedojutuilla.
    Oli tyhmää usalta etteivät osanneet edes ennakoida mitä siitä seuraa. Ei ole Euroopan sota eikä naton.

    Tämä on Netanjahun juoni. Kiristi Trumpin hyökkäämään jollain Epstain pedojutuilla.
    Oli tyhmää usalta etteivät osanneet edes ennakoida mitä siitä seuraa. Ei ole Euroopan sota eikä naton.

    TÄMÄ SE ON KARU TOTUUS-

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Suomi on ollut sodassa venäjää vastaan jo yli 4 vuotta, kun on rahoittanut ja lähetätnyt aseita Ukrainaan Venäjää vastaan ja suomalaisten aseilla on tapettu tuhansia venäläisiä.

    Suomi on ollut sodassa venäjää vastaan jo yli 4 vuotta, kun on rahoittanut ja lähetätnyt aseita Ukrainaan Venäjää vastaan ja suomalaisten aseilla on tapettu tuhansia venäläisiä.

    Suomi ei ole ainoa joka tukee Ukrainaa - Kääpiön laitonta sotaa vastaan!

    https://www.youtube.com/watch?v=dStfHi51P4w

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Mutta Suomi ei ole sodassa.

    Vielä ei ole.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Höpsis. Tässä viides artikla:

    »Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan, ja tämän vuoksi osapuolet sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tehdään, kukin osapuoli käyttää Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklassa tunnustettua oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö, Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Kaikista tällaisista aseellisista hyökkäyksistä ja kaikista toimenpiteistä, joihin niiden vuoksi ryhdytään, ilmoitetaan välittömästi turvallisuusneuvostolle. Kyseiset toimenpiteet lopetetaan, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.»

    Molokille lisäystä artikla viiteen. Jokainen jäsenvaltio päättää itse , millaista apua se antaa?? Jokainen jäsenvaltio velvoitetaan antamaan apua tarpeelliseksi katsomallaan tavalla!!! Sopimus ei velvoita yhtäkään jäsenmaata sotilaalliseen väliintuloon sodan syttyessä.. Kannattiko luottaa NATO n juttuihin??? Paremminkin meidän kieroihin päättäjiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kun USA ja Israel ovat liittolaisia niin ei pitäisi olla yllätys, että kaikki menee päin persettä näiden rikollisten johdolla. Pahan akseli USA - Israel ei ole sivistysmaille ja demokratioille sopivaa seuraa.

    Yrittääkö Trump jinkinlaista taivasosaa, kun hän on niin hyvää pataa Israelin kanssa! Israel on aivan samanlainen tuholainen kuin mikä tahansa sotivamaa!

    Israel on syyllistynyt niin suuren joukon tappamiseen, jotka olivat viattomia lapsia, joten en ymmärrä, kuinka tuo maa uskaltakaan enää sanoa itseään valituksi kansaksi??????

    Se maa on tuholainen!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Sota on aivan ihanaa ,kun me ei Uskalleta Venäjää vastaa sotia muuta kuin raha lähetyksin niin mennään Iraniin sotimaan tai vaikka Australiaan niin eivät niin helpposti ammu takaisin !

    Ei meidän tarvitse Venäjää vastaan sotia tällä hetkellä, mutta jos tuo roistovaltio, tuhottuaan ensin sukulaismaan maantasalle, hyökkää meille, kyllä meillä tuhoaseet laulaa ja lujasti!!

    Eiköhän tuo roistovaltio, Venäjä, vähän aikaa mieti, kannattaako toinen mokoma miljoona mennä tapattamaan Suomessa??????

    Siinä onkin Putinilla miettimisen paikka!!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Mutta kuuluu Natolle. 5 artikla ei toteudu ainoastaan sotilaallisen hyökkäyksen johdosta, vaan se ulottuu kaikkiin uhkiin mikä voi kohdistua yhteen tai useampaan jäsenvaltioon., olkoon uhka sitten sotilaallinen tai taloudellinen.

    Iran ei ole jäsenvaltio! Irania vastaan hyökättiin, joten puolustavaa valtiota auttamaan NATO yleensä menee, ei hyökkäävää valtiota auttamaan mene!!

    Joten ei ole velvollinen USA:a mennä auttamaan tuossa sodassa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Suomi on ollut sodassa venäjää vastaan jo yli 4 vuotta, kun on rahoittanut ja lähetätnyt aseita Ukrainaan Venäjää vastaan ja suomalaisten aseilla on tapettu tuhansia venäläisiä.

    Se taas on PUTINI syy!! Miksi ihmeessä meni tuhoamaan sukulaiskansansa kotimaata ja tappamaan sukulaiskansaansa!!!!??????
    Olisi miettinyt muutaman kerran, ennen kuin olisi lähtenyt tuollaiseen aivan turhaan sotaan, mikä on nyt näyttänyt Putinille melko mahdottomalta voittaa!

    Vaatii alueita, vaikka ei ole edes valloitanut noita kaikkia, mitä tuo hullu vaatii!
    Putin vaikuttaa aivan yhtä hullulta kuin tuo TRUMPKIN!
    Johtajuus on melko heikoissa käsissä!!

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Suomi ei edelleenkään ole sodassa Venäjää vastaan ja venäläisiä ei tapettaisi lainkaan suomalaisillakaan aseilla, jos he eivät yrittäisi hyökätä Ukrainaan.

    Eikä tuo yritykseksi ole jäänyt! Hullu maa tuo Venäjä! Yhä vaan tapattaa perheitten isiä ja poikia tuossa turhassa sodassa, jonka Putin seikkailuhalussaan on pannut alulle!

    Itse ei kuitenkaan ole juuri rintamalla näkynyt, mutta julmetusti on tapattanut kansalaisaan!
    Luulee tuo herra Putin saavansa kunniaa tuosta hävitystyöstä sukulaiskansansa maassa, mutta suuren halveksunnan saa eurooppalaisilta!

    Kunnia sille, kelle kunnia kuuluu ja se kuuluu ukrainalaisille, jotka ovat hyvin pitämeet puolensa tuota roistovaltiota, Venäjää vastaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Israel tappaa lähi-idässä ihan parasta aikaa suomalaisvalmisteisilla aseilla ihmisiä.

    Sehän ei meille kuulu, millä aseilla tappavat missäkin maassa! Me myymme aseita, kkuka niita haluaa ostaa! Ei meidän kuulu valvoa, mihinmniitä käytetään!

    Oletko huomannut missään moista asiaa, että olisi vaatinut aseita takaisin, jos alkaa sotaa käymään!!!??????

    HAH, HAH, HAH!!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    USA:n ja Israelin yhteinen LAITON hyökkäyssota on nyt USA:n ja Israelin vain itse hoidettava edes jotenkin asiallisesti.

    Taitaa olla ehdoton antautuminen Trumpilla nyt edessä!

    Myös Putin käy ’laitonta’ sotaa Ukrainassa!

    Taitaa olla ehdoton antautuminen Putinilla nyt edessä!

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Suomen pitää olla kokoaan isompi kuin Terrieri ja mennä sotimaan !
    Otetaan velkaa vaan !
    Ja Leikataan !

    Tiltu jauhaa silkkaa pötyä! Suomi EI OSALLISTU!

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Mutta kuuluu Natolle. 5 artikla ei toteudu ainoastaan sotilaallisen hyökkäyksen johdosta, vaan se ulottuu kaikkiin uhkiin mikä voi kohdistua yhteen tai useampaan jäsenvaltioon., olkoon uhka sitten sotilaallinen tai taloudellinen.

    ÄLÄ VALEHTELE!

    EI KUULU NATOLLE, KOSKA USA ONB HYÖKKÄÄJÄ!

    EI VENÄLÄINEN TILTU O9LE MIKÄÄN NATON ARTIKLOJEN TULKITSIJA!

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Suomi on ollut sodassa venäjää vastaan jo yli 4 vuotta, kun on rahoittanut ja lähetätnyt aseita Ukrainaan Venäjää vastaan ja suomalaisten aseilla on tapettu tuhansia venäläisiä.

    ” suomalaisten aseilla on tapettu tuhansia venäläisiä.”

    Toivottavasti! Ja tuki jatkuu!

    1Äänestä

  • Mutqu ne ovat liittolaisiamme ja jaamme pahan akselin kanssa samoja arvoja. Suomi ei tuomitse rikollisia hyökkäyssotia vaan käännämme ne uhrin syyksi.
    Suomi ei tuomitse kansanmurhia vaan kääntää ne uhrien syyksi.

    Meillä ei ole minkäänlaista moraalista selkärankaa vaan vetelää paskaa sillä kohden.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Höpsis. Tässä viides artikla:

    »Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan, ja tämän vuoksi osapuolet sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tehdään, kukin osapuoli käyttää Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklassa tunnustettua oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö, Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Kaikista tällaisista aseellisista hyökkäyksistä ja kaikista toimenpiteistä, joihin niiden vuoksi ryhdytään, ilmoitetaan välittömästi turvallisuusneuvostolle. Kyseiset toimenpiteet lopetetaan, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.»

    Mitenkä molopää selittää sen, että NATOlla oli useita operaatioita Irakissa joka oli rikollinen hyökkäyssota? Natolla oli myös vetovastuuta Afganistanissa ja p-Afrikan vauraimman sekä tasa-arvoisimman maan Libyan tuhoaminen oli puhdas Nato-operaatio Unified Protector.
    Eurooppa sai sieltä palkakseen miljoonia pakolaisia sekä terrorismia.
    Kiitos kuuluu Natolle siitä, että Eurooppaa muutettiin pysyvästi.

    Nyt sitten tekopyhästi näytellään että rikollinen hyökkäyssota Iraniin ei ole NATOn sota eikä se kuulu Natolle. Ennakkotapauksia on ja Nato lähtee Iraniin saamaan turpiinsa palaten vetelät housuissa kuten kävi Afganistanissa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Suomi ei edelleenkään ole sodassa Venäjää vastaan ja venäläisiä ei tapettaisi lainkaan suomalaisillakaan aseilla, jos he eivät yrittäisi hyökätä Ukrainaan.

    Suomi käy proxy-sotaa Venäjää vastaan Ukrainassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Venäjä on itse loputon pahuuden lähde!

    Venäjä on hyvä maa ja Suomen tärkein naapurimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00278 kirjoitti:

    ÄLÄ VALEHTELE!

    EI KUULU NATOLLE, KOSKA USA ONB HYÖKKÄÄJÄ!

    EI VENÄLÄINEN TILTU O9LE MIKÄÄN NATON ARTIKLOJEN TULKITSIJA!

    NATOn isännällä on tapana tehdä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.
    Suomi on ottanut tämän rikollisen tahon tärkeimmäksi liittolaisekseen eikä koskaan ole tuominnut sen tekemiä rikoksia eikä tule tuomitsemaan.

    Suomi on vajonnut todella alas. Se tietää tuhoa Suomelle.

    Olemme vaihtaneet vapautemme ja hyvinvointivaltiomme NATOn jäsenyyteen mikä syöksee maamme taloudelliseen ja moraaliseen tuhoon. Se on Kokoomukselle ja persuille paratiisi. Ei omaisuutta, ei vapautta, ei eläkkeitä, ei terveyspalveluita eikä työtä - vain velkavankeutta luvassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Venäjä on hyvä maa ja Suomen tärkein naapurimaa.

    Haha. Huumori piristää päivää.

    Äänestä

NATOn korkea-arvoisin päättäjä on Donald Trump.
USAn poliittinen järjestelmä tuottaa aivopieruiksi luokiteltavia presidenttejä. Suomi on ottanut mallia USAsta kaikessa ja nyt sitten on muka yllätys kun Trump vaatii myös meitä sotaan. Siinähän ei ole mitään uutta kun katsoo 2000-luvun historiaa. Tänä aikana NATOn jäsenet ovat sotineet yli 20 vuotta ja Nato on auttanut isäntäänsä ylläpitämään kidutusvankiloita 28:ssa maassa.

Tämä ei voi olla yllätys. Nato antaa sotatakuun.
Ennen saimme osallistua sotiin vain vasemmalla kädellä ja keittiöhommissa mutta nyt pääsemme tositoimiin.
Joku voisi alkaa tekemään bisnestä ja aloitta ruumispussien valmistuksen. Ne on käteviä kun ei tarvitse katsella silpoutuneita sotilaita. eli siviileitä ei tarvitse laittaa ruumispusseihin - ne työnnetään puskutraktorilla ojaan ja Nato on aina ilmoittanut tutkivansa asiaa. Koskaan nämä siviilien tappamiset eivät ole johtaneet raporttien julkaisuihin.

Meillä on vielä yksi valttikortti taskussa - USA antaa rikoskumppaneilleen syytesuojan Haagin kv.sotarikostuomioistuimen tuomareita vastaan. Sen turvin myös Netanjahu saa kulkea vapaana ja aloitella rikollisia sotia ja tappaa suvereenien valtioiden päämiehiä.

Äänestä
  • ” NATOn korkea-arvoisin päättäjä on Donald Trump.”

    Ei ole! Hän on vain yhden jäsenmaan, USA:n presidentti eikä sen kummempi! Viides artikla suojaa jäsenmaata ulkopuoliselta sotilaalliselta hyökkäyseltä!! Trump taas hyökkäsi itse!

    Venäläinen trolli-Tiltu erehtyy ”palvomaan” USA:ta! Olet luopio Putinille!

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    ” NATOn korkea-arvoisin päättäjä on Donald Trump.”

    Ei ole! Hän on vain yhden jäsenmaan, USA:n presidentti eikä sen kummempi! Viides artikla suojaa jäsenmaata ulkopuoliselta sotilaalliselta hyökkäyseltä!! Trump taas hyökkäsi itse!

    Venäläinen trolli-Tiltu erehtyy ”palvomaan” USA:ta! Olet luopio Putinille!

    Kun Trump edes vihjaisee jotain niin Rutte toteuttaa juosten tehtävän.
    Ketään muuta NATOn pääsihteeri ei tottele yhtä herkästi.
    Siis kukahan mahtaa olla NATOn ylin päättäjä?

    Kun Trump alkoi puhumaan viiden prosentin osuudesta BKTstä mitä pitäisi uhrata puolustukseen niin kuka alkoi toimimaan? Kysyttiinkään keneltäkään mitään, pidettiinkö niin vakavasta asiasta neuvotteluja vai menikö päätös läpi sillä kun Trump vain vihjaisi, että se viisi prosenttia pitää löytyä?

    Aikuisten oikeasti - Trump on NATOn aivot ja tärkein päättäjä.
    NATOn joukkoja komentaa aina USAn korkea-arvoinen upseeri, joka on ensisijaisesti alisteinen USAn presidentille.

    Joten älä elä harhaisessa lapsenuskoisessa maailmassasi vaan katso maailman selvin päin ilman Natokakkuloita.

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

Nato oli virhe.

1Äänestä
  • "Nato oli virhe."

    Saattaapi olla. Sitä saa mitä arpoo äänestyskopissa "kansalaisvelvollisuuden täyttämiseksi".

    Äänestä

  • Ei edes kysytty kansalta, kun ei kansan äänestystä järjestetty.
    Ei järjestetty, koska olisi selvinyt, ettei gallupin kannatusluku olekaan tosi, muka yli 90% kannatti natoa.
    Oikea luku taisi olla jotain 60% hujakoilla ja nyt vielä vähemmän, kun on nähty, ettei nato mitään anna suojaa ja mitä nato tekee, hyökkäilee eri puolille maailmaa eli hyökkäysliitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ei edes kysytty kansalta, kun ei kansan äänestystä järjestetty.

    Sepä riittikin jäsenyyteen, että yli puolet suomalaisista tuki jäsenyyttä ja eduskunta asian päätti kansan tahdon mukaisesti.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sepä riittikin jäsenyyteen, että yli puolet suomalaisista tuki jäsenyyttä ja eduskunta asian päätti kansan tahdon mukaisesti.

    Eihän sitä koskaan edes missään virallisesti kyselty että mitä mieltä suomalaiset ihmiset ovat Suomen natojäsenyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    "Nato oli virhe."

    Saattaapi olla. Sitä saa mitä arpoo äänestyskopissa "kansalaisvelvollisuuden täyttämiseksi".

    Ei oillut vaan vain viisas enemmistön päätös!

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sepä riittikin jäsenyyteen, että yli puolet suomalaisista tuki jäsenyyttä ja eduskunta asian päätti kansan tahdon mukaisesti.

    Suomessa ei ole yli puolet noin tyhmiä että olisi kannattanut natoa, tilastoja saa tehdä ja julkaista kuka vaan, yksi niistä on ihan kokoomustaustainen firma, lopputuloksen arvaa tyhmempikin saapas

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Suomessa ei ole yli puolet noin tyhmiä että olisi kannattanut natoa, tilastoja saa tehdä ja julkaista kuka vaan, yksi niistä on ihan kokoomustaustainen firma, lopputuloksen arvaa tyhmempikin saapas

    Kaikki gallupit nimenomaan ovat ihan aina pelkkää viihdettä.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sepä riittikin jäsenyyteen, että yli puolet suomalaisista tuki jäsenyyttä ja eduskunta asian päätti kansan tahdon mukaisesti.

    Hevonpaskaa tiltu.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    "Nato oli virhe."

    Saattaapi olla. Sitä saa mitä arpoo äänestyskopissa "kansalaisvelvollisuuden täyttämiseksi".

    "Nato oli virhe."

    Saattaapi olla. Sitä saa mitä arpoo äänestyskopissa "kansalaisvelvollisuuden täyttämiseksi".

    Sama homma Moskovassa laittomat vaalit -"kansalaisvelvollisuuden täyttämiseksi".
    Näin toimii hommat Venäjällä -kansalta ei kysytä kuka johtaa maata- Eivät edes ymmärrä mikä ero on PRESIDENTILLÄ -ja -DIKTAATTORILLA-! Vaalien tuloksista voidaan puhua johtaja tapattanut 1,5 Miljoonaa omaa kansaansa...Hyvinkin pian Saldo 2-Miljoonaa tämän vuoden loppuun mennessä jos tuo kääpiö vielä elää...

    Nyt yhdellä keuhkolla -köh..köh...köh..

    Putin, 73, yskii ja yrittää puhua tyrannin kohdatessa uusia terveyshuhuja.

    https://www.youtube.com/watch?v=vuu1S3eIBxk

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Eihän sitä koskaan edes missään virallisesti kyselty että mitä mieltä suomalaiset ihmiset ovat Suomen natojäsenyydestä.

    Miksipä sitä olisi virallisesti pitänyt kysyäkään, kun Suomessa ei ole kansanännestystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Suomessa ei ole yli puolet noin tyhmiä että olisi kannattanut natoa, tilastoja saa tehdä ja julkaista kuka vaan, yksi niistä on ihan kokoomustaustainen firma, lopputuloksen arvaa tyhmempikin saapas

    Hevonpaskaa, tiltu.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Miksipä sitä olisi virallisesti pitänyt kysyäkään, kun Suomessa ei ole kansanännestystä.

    "Miksipä sitä olisi virallisesti pitänyt kysyäkään"

    Koska sen jälkeen olisi ollut täysin 100%:sen varma tieto siitä, että mitä mieltä suomalaiset ihmiset ovat todellisuudessa Suomen natojäsenyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ei edes kysytty kansalta, kun ei kansan äänestystä järjestetty.
    Ei järjestetty, koska olisi selvinyt, ettei gallupin kannatusluku olekaan tosi, muka yli 90% kannatti natoa.
    Oikea luku taisi olla jotain 60% hujakoilla ja nyt vielä vähemmän, kun on nähty, ettei nato mitään anna suojaa ja mitä nato tekee, hyökkäilee eri puolille maailmaa eli hyökkäysliitto.

    ” Ei edes kysytty kansalta, kun ei kansan äänestystä järjestetty.”

    OOKKONÄÄPÖLJÄ!

    MEILLÄ ON EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA ELI ÄÄNESTÄMME VAPAISSA VAALEISSA MAALLE EDUSKUNNAN, JOKA PÄÄTTI LIITTYMISEN MURSKAAVALLA ENEMMISTÖLLÄ! VAIN 4 % EDUSTAJISTA PÄÄTÖSTÄ VASTUSTI!

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Suomessa ei ole yli puolet noin tyhmiä että olisi kannattanut natoa, tilastoja saa tehdä ja julkaista kuka vaan, yksi niistä on ihan kokoomustaustainen firma, lopputuloksen arvaa tyhmempikin saapas

    ” Suomessa ei ole yli puolet noin tyhmiä että olisi kannattanut natoa”

    Naton kannatus Suomessa on pysynyt erittäin korkeana myös jäsenyyden toteutumisen jälkeen, vaikka aivan tuoreimmissa kyselyissä on havaittu pientä tasaantumista historiallisen korkeista huippulukemista.

    Tässä on tiivistelmä kannatuksen nykytilasta ja viimeaikaisista trendeistä:
    Kannatusluvuissa pieni lasku huipusta

    Vuoden 2025 alussa julkaistujen tutkimusten mukaan suomalaisten tuki Nato-jäsenyydelle on edelleen vankkaa, mutta siinä on nähtävissä lievää laskua välittömästi liittymisen jälkeisestä innostuksesta:

    • Kevät 2025: Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) kyselyn mukaan 66 % suomalaisista suhtautui jäsenyyteen myönteisesti. Tämä oli 5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin puoli vuotta aiemmin.

    • Vertailukohta 2024: Vielä vuonna 2024 myönteinen asenne liikkui noin 75–82 % välillä tutkimuksesta riippuen.

    • Vastustus: Vaikka kannatus on hieman laskenut, suora vastustus on edelleen hyvin vähäistä, asettuen noin 10 % tietoville. Suurempi osa vastaajista on siirtynyt "neutraalille" kannalle tai on epävarmoja.

    Luottamus turvatakuisiin koetuksella

    Mielenkiintoinen muutos on tapahtunut siinä, miten suomalaiset luottavat saamaansa apuun. Vuoden 2025 tulokset osoittavat, että:

    • Yli puolet (53 %) suomalaisista uskoo nyt, ettei Nato-jäsenyys välttämättä takaa muiden maiden apua tositilanteessa.

    • Luottamus avun saamiseen laski merkittävästi (-17 prosenttiyksikköä) vuoden 2023 syksyyn verrattuna.

    • Tämä heijastaa suomalaista perusasennetta: Natosta haetaan lisäturvaa, mutta omaan puolustuskykyyn luotetaan edelleen ensisijaisesti.

    Äänestä

  • Virheistä yleensä maksetaan.
    Suomelle NATOn jäsenyys maksaa suorina ja epäsuorina kuluina tänään 10-15 miljardia euroa vuodessa. Vuonna 2032 pelkästään NATOn vaatimukset viiden prosentin osuudesta BKTstä tekee nykyrahassa 15 miljardia euroa puolustusmäärärahojen suuruudeksi. Siihen saman verran lisää muita menetyksiä niin että Suomen vararikko on julistusta vaille valmis.

    Jostain syystä asiaa halutaan peitellä eikä siitä saa kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00318 kirjoitti:

    Virheistä yleensä maksetaan.
    Suomelle NATOn jäsenyys maksaa suorina ja epäsuorina kuluina tänään 10-15 miljardia euroa vuodessa. Vuonna 2032 pelkästään NATOn vaatimukset viiden prosentin osuudesta BKTstä tekee nykyrahassa 15 miljardia euroa puolustusmäärärahojen suuruudeksi. Siihen saman verran lisää muita menetyksiä niin että Suomen vararikko on julistusta vaille valmis.

    Jostain syystä asiaa halutaan peitellä eikä siitä saa kirjoittaa.

    Totta!

    Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    "Miksipä sitä olisi virallisesti pitänyt kysyäkään"

    Koska sen jälkeen olisi ollut täysin 100%:sen varma tieto siitä, että mitä mieltä suomalaiset ihmiset ovat todellisuudessa Suomen natojäsenyydestä.

    Nytkin on 100%:n varmaa, että suomalaiset tukevat Suomen NATO-jäsenyyttä.

    Äänestä

Kiina toistaa kehotuksensa kaikille osapuolille, että kaikki sotilasoperaatiot lähi-idässä on lopetettava välittömästi.

1Äänestä
  • Kiina on ainoa järkevä suurvalta ja jää tässä voittajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kiina on ainoa järkevä suurvalta ja jää tässä voittajaksi.

    Eihän Kiina ole ’voittanut’ mitään!

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Eihän Kiina ole ’voittanut’ mitään!

    Kyllä Kiina on voittanut todella paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00174 kirjoitti:

    Kyllä Kiina on voittanut todella paljon.

    KIINA EI OLE VOITTANUT YHTÄÄN MITÄÄN!

    Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    KIINA EI OLE VOITTANUT YHTÄÄN MITÄÄN!

    Jo on kovapäinen natokiimainen. Kiina vahvistuu länsimaiden henkisestä ja moraalisesta rappiosta kun sen talous nousee kohisten verrattuna rappeutuvaan mätään länsimaiden arvoyhteisöön. Länsimaat sallivat rikolliset hyökkkäyssodat ja tuhoavat itse itsensä. EU on jo entinen talousmahti ja Kiina ajaa siitä ylin mennen tullen. USAan ei voi kukaan täysijärkinen luottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    KIINA EI OLE VOITTANUT YHTÄÄN MITÄÄN!

    Kyllä on.

    Äänestä

Trump luuli että Iran on yhtä helppo pala kuin Venezuela.
Hormuzin salmi kuristaa Trumpin nyt kurkkua, hänellä ei ollut mitään käsitystä mihin ryhtyi, nyt sitten itkee muilta apua.

1Äänestä
  • EU- ei missään tapauksessa tue Yhdysvaltojen ja Israelin LAITONTA HYÖKKÄYSSOTAA!

    Stubb saattaa olla myöntyväinen Trumpin kutsulle. Häkkänen taitaa jo valmistella reserviläis prikaatien lähettämistä persianlahdelle.

    3Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    EU- ei missään tapauksessa tue Yhdysvaltojen ja Israelin LAITONTA HYÖKKÄYSSOTAA!

    Stubb saattaa olla myöntyväinen Trumpin kutsulle. Häkkänen taitaa jo valmistella reserviläis prikaatien lähettämistä persianlahdelle.

    Mikähän sinäkään olet EU: n puolesta puhuja

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mikähän sinäkään olet EU: n puolesta puhuja

    Eikä liioin tue Nazi-Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Eikä liioin tue Nazi-Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa!

    Trump on pahempi nazi kuin Putin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    EU- ei missään tapauksessa tue Yhdysvaltojen ja Israelin LAITONTA HYÖKKÄYSSOTAA!

    Stubb saattaa olla myöntyväinen Trumpin kutsulle. Häkkänen taitaa jo valmistella reserviläis prikaatien lähettämistä persianlahdelle.

    ” Häkkänen taitaa jo valmistella reserviläis prikaatien lähettämistä persianlahdelle.”

    Häkkänen on jo useasti todennut, että emme auta eikä mTrumpin sota kuulu meille!

    Ja Suomi ei tule koskaan lähettämään reserviläisiä ulkomaille!

    Jos ja kun joskus tulee tarve niin käytetään YK-tehtävien tapaan palkkaa saavia vapaa-ehtoisia!

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mikähän sinäkään olet EU: n puolesta puhuja

    Minä toistan usean Suomen johtoportaan sanoja samalla, kun sinä niistä valehtelet!

    Äänestä

Nyt se sitten on tapahtumassa. Euroopan NATO-maat ovat ensimmäistä kertaa kieltäytymässä USA:n ja Trumpin suunnalta tulevalta aseellisen tuen pyynnöltä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suurilta-nato-mailta-rukkaset-trumpille/9310950

Saksa ja Britannia ilmoittivat, että puolustusliitto NATO:lla ei ole mitään osaa eikä arpaa eikä tekemistä Hormuzinsalmessa tehtäville sotilasoperaatioille.

Ranskaa Hormuzinsalmi edelleen kiinnostaa. Macron on ilmoittanut halukkuutensa osallistua Hormuzinsalmen vapauttamiseen.

Äänestä
  • Ranskaa Hormuzinsalmi edelleen kiinnostaa, antaa pölkkypäiden mennä, sitten on taas yhden maan urheilijat boikotti listalla.

    Äänestä

AMPUKAA PASKA-AIVO TRUMP!

Äänestä
  • AMPUKAA PASKA-AIVO TRUMP!

    SAMA KOHTALO KÖHIVÄLLE KÄÄPIÖLLE- Molemmille -9-mm- Kiitos ja Näkemiin!-🐷🐵
    Tuloksena kaksi paskaa eroaa toisistaan- LOPULLISESTI-

    Äänestä

  • EU:n Aspides-operaation mahdollisesta laajentamisesta Valtonen totesi, että Suomi on jo mukana operaation toiminnassa, ja nyt kumppaneiden ja liittolaisten kanssa arvioidaan, pitäisikö sitä laajentaa Hormuzinsalmen merenkulun turvaamiseksi.

    Ulkoministerin mukaan tässä vaiheessa tarkastellaan, mitä tilanne vaatii ja millaisia kyvykkyyksiä olisi käytettävissä, jos niitä päätettäisiin lähettää.

    Äänestä

  • Eurooppalaisten diplomaattien tiedetään jo olleen yhteydessä Iranin hallintoon koskien öljy- sekä kaasukuljetusten turvaamista eurooppalaisille markkinoille, joten siinäkään mielessä osallistuminen USA:n sekä Israelin hyökkäysoperaatioihin ei ainakaan edistäisi niitä meneillään olevia neuvotteluja.
    Minä itse kiinnitin ulkoministeri Valtosen puheessa huomiota siihen, kun hän puhui eurooppalaisisten intressien puolesta. No mikä olisikaan tavoiteltavin asia eurooppalaisten intressien näkökulmasta? Lähettää Euroopasta sotilaita kuolemaan Trumpin sekä Netanjahun puolesta vaiko pyrkimys esimerkiksi turvata eurooppalaisten maiden energiansaanti?
    Norjan öljyn- sekä kaasunmyynnin osuus EU-maihin lähti muuten jo selkeään kasvuun.

    "Norway SAVES Europe From USA - Stable Gas Replaces American LNG, Renewables Surpass Fossil Fuels"

    https://www.youtube.com/watch?v=LmtyRUu-4MM

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    EU:n Aspides-operaation mahdollisesta laajentamisesta Valtonen totesi, että Suomi on jo mukana operaation toiminnassa, ja nyt kumppaneiden ja liittolaisten kanssa arvioidaan, pitäisikö sitä laajentaa Hormuzinsalmen merenkulun turvaamiseksi.

    Ulkoministerin mukaan tässä vaiheessa tarkastellaan, mitä tilanne vaatii ja millaisia kyvykkyyksiä olisi käytettävissä, jos niitä päätettäisiin lähettää.

    Perskokkareiden vapaaehtoisjoukot saavat vapaasti mennä sinne miinojen ja droonien saaliiksi.

    Äänestä

  • Valtonen nuolee trumppia...

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Valtonen nuolee trumppia...

    Niin tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Valtonen nuolee trumppia...

    Valtonen nuolee trumppia...

    EI NYT SENTÄÄN!! Tällä kertaa

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Valtonen nuolee trumppia...

    EI NYT SENTÄÄN!! Tällä kertaa

    No se nuolemishomma on Stupidon rooli ja yksinoikeus.

    Äänestä

Noin juuri 5. artikla toimii. Onhan sitä autettava heikompia silloin kun he apua pyytävät.

Sitä vartenhan sitä liittoumaan liityttiin. Ja länteen liityttiin, että päästään mukaan seksikkäisiin kolonialistisiin sotiin. Ihan jotain muuta ja paljon länsimaisempaa kuin joku junttien Talvisota.

Äänestä
  • Lue se NATO n 5 artikla niin huomaat, ettei se velvoita yhtään jäsenmaata sotilaalliseen väliin tuloon , varsinkin kun taas NATO maa on sodan aloittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Lue se NATO n 5 artikla niin huomaat, ettei se velvoita yhtään jäsenmaata sotilaalliseen väliin tuloon , varsinkin kun taas NATO maa on sodan aloittaja.

    Mutta kaikki halukkaat Natomaat voivat kumminkin aina halutessaan osallistua esimerkiksi sotaan Iranissa.

    Äänestä

  • ” Noin juuri 5. artikla toimii. Onhan sitä autettava heikompia silloin kun he apua pyytävät.”

    NOIN JUURI SE EI TOIMI! Viides artikla takaa tukea jäsenmaalle, joka ON JOUTUNUT SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN KOHTEEKSI!

    TRUMP ALOITTI ITSE HYÖKKÄYSSODAN, JOTEN HÄN EI SAA TUKEA!

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    ” Noin juuri 5. artikla toimii. Onhan sitä autettava heikompia silloin kun he apua pyytävät.”

    NOIN JUURI SE EI TOIMI! Viides artikla takaa tukea jäsenmaalle, joka ON JOUTUNUT SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN KOHTEEKSI!

    TRUMP ALOITTI ITSE HYÖKKÄYSSODAN, JOTEN HÄN EI SAA TUKEA!

    Se on Natolla sitten loppu edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Lue se NATO n 5 artikla niin huomaat, ettei se velvoita yhtään jäsenmaata sotilaalliseen väliin tuloon , varsinkin kun taas NATO maa on sodan aloittaja.

    Lue se NATO n 5 artikla niin huomaat, ettei se velvoita yhtään jäsenmaata sotilaalliseen väliin tuloon , varsinkin kun taas NATO maa on sodan aloittaja.

    Miten todistat väitteesi -NATO maa on sodan aloittaja pysy asiassa tämän aloitti -TRUMP-
    EI NATO-

    Sama koskee Venäjää...Laittoman sodan aloitti-PUTIN- Syyllistäen Natoa Ukrainan sodan "juurisyistä" Bonuksena Kansainvälinen Pidätysmääräys! Mutta Trump-tästäkin kunniasta kieltäytyy-

    KUKA ALOITTAA SODAN ON AINA ITSE SYYLLINEN- Mikä on Trumpin tavoite? Putinin tavoite kaikille SELVIÖ-Pysyä vallassa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Mutta kaikki halukkaat Natomaat voivat kumminkin aina halutessaan osallistua esimerkiksi sotaan Iranissa.

    Mutta kaikki halukkaat Natomaat voivat kumminkin aina halutessaan osallistua esimerkiksi sotaan Iranissa.

    EI VARMASTI OSALLISTU-

    Saattakoon Trump kuin myös Putin aloittamien sotiensa -ITSE-Loppuun asti syyllistämättä muita omasta hulluudesta- kerjäten apua hädän hetkellä- Toisin on asiat Ukrainassa puolustavat itsemääräämisoikeutta laitonta hyökkääjää vastaan-ON APU TARPEEN-

    Yhdysvaltojen ja Venäjän kansalaiset EI VOINEET PÄÄTTÄÄ TAI VOINUT ESTÄÄ SODAN ALOITUKSESTA MITENKÄÄN- Nyt ollaan tässä pisteessä kuka tietää mihin tämä kahden hullun sekoilu päättyy-

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Mutta kaikki halukkaat Natomaat voivat kumminkin aina halutessaan osallistua esimerkiksi sotaan Iranissa.

    Mutta kaikki halukkaat Natomaat voivat kumminkin aina halutessaan osallistua,,, juuri näin, olenkin aina vastustanut sanaa puolustusliitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Se on Natolla sitten loppu edessä.

    Höpö, HÖPÖ!!! Ihanaa, että on olemassa NATO eikä sitä pysty TRUMP lopettamaan, vaikka kuinka tahtoisi!

    Meillä on myös NATO todellisena turvana tuota hullua naapuria vastaan, jos se joskus saa päähänsä yrittämään tänne!

    Eiköhän tuo nyt jonkin aikaa Ukrainan jälkeen nuole haavojaan, luulisi ainakin! Ehkä on ottanut opiksikin! Lähti hieman soitellen sotahan!!

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Mutta kaikki halukkaat Natomaat voivat kumminkin aina halutessaan osallistua,,, juuri näin, olenkin aina vastustanut sanaa puolustusliitto.

    Eivät voi osalliustua! USA on hyökkääjä valtio ja NATO ei auta hyökkääjää!! Nato auttaa puolustamaan NATO-maata hyökkääjää vastaan! Siis NATO-maata!!

    Turha tuota asiaa on nyt väännellä!

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Mutta kaikki halukkaat Natomaat voivat kumminkin aina halutessaan osallistua esimerkiksi sotaan Iranissa.

    EI VARMASTI OSALLISTU-

    Saattakoon Trump kuin myös Putin aloittamien sotiensa -ITSE-Loppuun asti syyllistämättä muita omasta hulluudesta- kerjäten apua hädän hetkellä- Toisin on asiat Ukrainassa puolustavat itsemääräämisoikeutta laitonta hyökkääjää vastaan-ON APU TARPEEN-

    Yhdysvaltojen ja Venäjän kansalaiset EI VOINEET PÄÄTTÄÄ TAI VOINUT ESTÄÄ SODAN ALOITUKSESTA MITENKÄÄN- Nyt ollaan tässä pisteessä kuka tietää mihin tämä kahden hullun sekoilu päättyy-

    USA aloitti UKn ja Australian kanssa rikollisen hyökkäyssodan Irakiin 2003.
    Eipä aikaakaan kun miltei kaikki NATOn jäsenmaat olisivat siellä mukana NATOn operaatiossa. Siellä kaatui tai haavoittui yli 35 tuhatta sotilasta 13 NATOn jäsenmaasta. Lisäksi yli 12000 USAn yksityisten turvafirmojen henkilöstöä - entisiä USAn sotilaita.

    Äänestä

Naton viides artikla on tarkoitettu pelkästään vain puolustussotaan, ei koskaan hyökkäyssotaan.

1Äänestä

Niin se 5. artikla sitten toimii - YLLÄTYS YLLÄTYS?

Äänestä

Tuo Trumpin köpökkä on täysi idiootti.Hoitakoon itse aiheuttamansa selkkauksen.Ei pitäisi leikkiä mitään maailmanpoliisia.Tuo vanha gubbe on sotkenut koko maailman järjestyksen.Eipä ole ihme,vaikka on terrorismia Euroopassa,kyllä se on tuolta rapakon takaa on lähtöisin ja ihan itse,poliittisilla toimilla verukkeella,aiheutettua.USA:lla taloudelliset intressit ovat etusijalla.Törkeästi ryöstetään rikkauksia,öljyä ym,luonnonvaroja,ihan omavaltaisesti.Hoitakoon nyt sotkunsa,minkä on ihan itse aiheuttanut,onhan sillä tuo Israeliin Elefantti korva apuna ja ties vaikka saisi rakkaan kumppaninsa,Putlerinkin vielä avukseen,vaikka on kyllä aika epätodennäköistä.

Äänestä
  • Siinä vanha vasemmisto gubbe aukoo leukojaan

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Siinä vanha vasemmisto gubbe aukoo leukojaan

    Höpö höpö!

    Äänestä

Sinne vaan Suomikin nopeasti apuun. Trump ja Amerikka tarvitsee öljyä. Euroopalla ei kai niin väliä kun toteutamme vihersiirtymää. On kai Suomen merivoimilla miinanraivaaja-aluksia. Nato velvoittaa Suomea auttamaan Yhdysvaltoja.

1Äänestä
  • Sotket asioita?

    Nato ei velvoita ketään mihinkään. Trump EI OLE = NATO!

    USA sai päähnsä itse HYÖKÄTÄ IRANIIN ja vinkuu nyt apua?

    Naton puitteissa 5. artikla velvoittaa auttemaan VAIN jäsenmaata, joka on ITSE joutunut sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Joten artiklaan EI VOI VEDOTA Iranin sodassa!

    1Äänestä

  • NATO ei velvoita Suomea yhtään mihinkään. Varsinkaan , kun sodan aloittaja on NATO maitten pääpiru.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    NATO ei velvoita Suomea yhtään mihinkään. Varsinkaan , kun sodan aloittaja on NATO maitten pääpiru.

    Eri mieltä.

    Kyllä Nato velvoittaa Suomea tarvittaessa todella paljonkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Eri mieltä.

    Kyllä Nato velvoittaa Suomea tarvittaessa todella paljonkin.

    Totta!

    Äänestä

  • Mene sinä vaan, minä en mene enkä kehota ketään muutakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    NATO ei velvoita Suomea yhtään mihinkään. Varsinkaan , kun sodan aloittaja on NATO maitten pääpiru.

    Nato toisinpäin luettuna on Otan.

    Äänestä

  • ”Nato velvoittaa Suomea auttamaan Yhdysvaltoja.”

    EI VELVOITA EMMEKÄ AUTA!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Sotket asioita?

    Nato ei velvoita ketään mihinkään. Trump EI OLE = NATO!

    USA sai päähnsä itse HYÖKÄTÄ IRANIIN ja vinkuu nyt apua?

    Naton puitteissa 5. artikla velvoittaa auttemaan VAIN jäsenmaata, joka on ITSE joutunut sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Joten artiklaan EI VOI VEDOTA Iranin sodassa!

    Nato ei velvoita ketään mihinkään. Trump EI OLE = NATO!

    USA sai päähnsä itse HYÖKÄTÄ IRANIIN ja vinkuu nyt apua?

    Naton puitteissa 5. artikla velvoittaa auttemaan VAIN jäsenmaata, joka on ITSE joutunut sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Joten artiklaan EI VOI VEDOTA Iranin sodassa!

    NÄIN TOIMII KARU TOTUUS- Trump EI OLE = NATO!

    Ei myöskään Putinin syy hyökätä Ukrainaan- Nato- sen laajeneminen- Nato on kuten sanottu puolustusliitto -Esimerkiksi Imperialistista Venäjää vastaan koko maailman uhka -On-sota-kiima- tiedättehän tämän!

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Imperialismi

    Katso linkki tiedät kaiken Neuvostoliitto/Venäjän "politiikasta"

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Eri mieltä.

    Kyllä Nato velvoittaa Suomea tarvittaessa todella paljonkin.

    Eri mieltä.

    Kyllä Nato velvoittaa Suomea tarvittaessa todella paljonkin.

    VAIN JÄSENMAIHIN KOHDISTUVIIN HYÖKKÄYKSIIN- Ei Trumpin tai Putlerin sotiin-vastatkoon niihin-itse- ja se mitä seuraa kun aloitat-sen voit myös lopettaa-

    Etsi ensin syyt ITSESTÄSI- ÄLÄ SYYLLISTÄ MUITA-

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Eri mieltä.

    Kyllä Nato velvoittaa Suomea tarvittaessa todella paljonkin.

    Kyllä NATO velvoittaa Suomea tarvittaessa,,, No ei tasan velvoita yhtään mihinkään USA n aloittamaan sotaan. Artikla 5 lyhennettynä , jokainen jäsenvaltio päättää itse millaista apua se antaa?? jäsenvaltiot antavat apua tarpeelliseksi katsomallaan tavalla!!! Sopimus ei velvoita yhtäkään jäsenvaltiota sotilaalliseen väliintuloon sodan syttyessä, auttamistapa on harkittavissa. Sitä paitsi pääpiru USA aloitti sodan israelin kanssa Lähi-Idässä.

    Äänestä

  • HÖPÖ, HÖPÖ!! Suomi ei osallistu hyökkäöyssotaan, vain puolustaa omaa maataan ja NATON joukoissa puolustaa maata, jonka kimppuun on hyökätty! Ei auttamaan hyökkääjää!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Kyllä NATO velvoittaa Suomea tarvittaessa,,, No ei tasan velvoita yhtään mihinkään USA n aloittamaan sotaan. Artikla 5 lyhennettynä , jokainen jäsenvaltio päättää itse millaista apua se antaa?? jäsenvaltiot antavat apua tarpeelliseksi katsomallaan tavalla!!! Sopimus ei velvoita yhtäkään jäsenvaltiota sotilaalliseen väliintuloon sodan syttyessä, auttamistapa on harkittavissa. Sitä paitsi pääpiru USA aloitti sodan israelin kanssa Lähi-Idässä.

    Tutustuhan nyt vain ihan kaikkiin noihin Naton artikloihin, niin toivottavasti sitten huomaat, että kuinka paljon Nato velvoittaakaan jäsenmailtaan todella paljon erilaisia asioita.

    Äänestä

Nato oli Suomelle suuri virhe.

1Äänestä
  • Kyllä se alkaa nyt vaikuttaa siltä.

    1Äänestä

  • Natoon liittyminen oli hyvä ja viisas päätös!

    Äänestä

  • Trumpin valinta USA:n presidnetiksi oli maailman kannalta se suurin virhe.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Natoon liittyminen oli hyvä ja viisas päätös!

    NATO on liittyminen oli Suomen historian pahin virhe, luulisi jo natofanien tajuavan ,mihin kuseen olemme ajautumassa, koko ajan , enemmän ja enemmän .

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Natoon liittyminen oli hyvä ja viisas päätös!

    Typerin päätös ikinä ja eduskunnan tekemä, ei kansalta kysytty mitään !

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Trumpin valinta USA:n presidnetiksi oli maailman kannalta se suurin virhe.

    "Trumpin valinta USA:n presidnetiksi oli maailman kannalta se suurin virhe."

    Asia ei muuksi muutu vaikka Trump poistuu kuvioista parin vuoden kuluttua. Maa joka kerran kykeni tähän, kykenee siihen toistamiseen. Luottamus nolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Totta turiset.

    Äänestä

  • PÄINVASTOIN! Liittyminen Natoon oli viisas päätös!

    KYLLÄ NATOON LIITTYMINEN OLI HYVÄ PÄÄTÖS JA ARVAATKO LAINKAAN TILTU MIKÄ ON SEN PARAS TODISTE?

    SINÄ ITSE!

    LÄHES PÄIVITTÄIN HARMITTELET PÄÄTÖSTÄ JA ANELET MEITÄ SITÄ PERUMAAN!

    JA KUN ME KAIKKI TIEDÄMME, ETTET TILTUNA TOIVO SUOMELLE MITÄÄN HYVÄÄ VAAN PAHINTA MAHDOLLISTA NIIN JUURI SIKSI LIITTYMINEN SINUA KORPEAA SUUNNATTOMASTI!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Trumpin valinta USA:n presidnetiksi oli maailman kannalta se suurin virhe.

    Trumpin valinta USA:n presidnetiksi oli maailman kannalta se suurin virhe.

    Tarkoitatko että kansa sai päättää

    -DIKTAATTORI-
    -PRESIDENTTI-

    Mikä oli kansan valinta?

    Oliko Venäjän kansallakin oikeus päättää tästä asiasta-?

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    "Trumpin valinta USA:n presidnetiksi oli maailman kannalta se suurin virhe."

    Asia ei muuksi muutu vaikka Trump poistuu kuvioista parin vuoden kuluttua. Maa joka kerran kykeni tähän, kykenee siihen toistamiseen. Luottamus nolla.

    Asia ei muuksi muutu vaikka Trump poistuu kuvioista parin vuoden kuluttua. Maa joka kerran kykeni tähän, kykenee siihen toistamiseen. Luottamus nolla.

    Trump poistuu kuvioista parin vuoden kuluttua-

    Voi kuule paljon aikaisemmin etkö tiedä Trumpin terveydestä -You Tube kertoo karua totuutta! Arvio 4-6-Kuukautta -Ei näe 2027-

    Voi olla Kääpiö-Putinin kohdalla sama- köh..köh..köh!

    Putin, 73, yskii ja yrittää puhua tyrannin kohdatessa uusia terveyshuhuja.

    https://www.youtube.com/watch?v=vuu1S3eIBxk

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    PÄINVASTOIN! Liittyminen Natoon oli viisas päätös!

    KYLLÄ NATOON LIITTYMINEN OLI HYVÄ PÄÄTÖS JA ARVAATKO LAINKAAN TILTU MIKÄ ON SEN PARAS TODISTE?

    SINÄ ITSE!

    LÄHES PÄIVITTÄIN HARMITTELET PÄÄTÖSTÄ JA ANELET MEITÄ SITÄ PERUMAAN!

    JA KUN ME KAIKKI TIEDÄMME, ETTET TILTUNA TOIVO SUOMELLE MITÄÄN HYVÄÄ VAAN PAHINTA MAHDOLLISTA NIIN JUURI SIKSI LIITTYMINEN SINUA KORPEAA SUUNNATTOMASTI!

    Katsellaanpas NATO paskahousu, kun saatte vielä ydinaseetkin tyhmyyttänne tänne Suomeen niin tulemme tulevaisuudessa olemaan tuhansien paskajärvien maa , eikä täällä elä maan matosetkaan ,sinä mukaan luettuna. Ei ole demokratiaa , että muutaman aivottoman mulkun takia voidaan tuhota koko kansakunta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    PÄINVASTOIN! Liittyminen Natoon oli viisas päätös!

    KYLLÄ NATOON LIITTYMINEN OLI HYVÄ PÄÄTÖS JA ARVAATKO LAINKAAN TILTU MIKÄ ON SEN PARAS TODISTE?

    SINÄ ITSE!

    LÄHES PÄIVITTÄIN HARMITTELET PÄÄTÖSTÄ JA ANELET MEITÄ SITÄ PERUMAAN!

    JA KUN ME KAIKKI TIEDÄMME, ETTET TILTUNA TOIVO SUOMELLE MITÄÄN HYVÄÄ VAAN PAHINTA MAHDOLLISTA NIIN JUURI SIKSI LIITTYMINEN SINUA KORPEAA SUUNNATTOMASTI!

    Aika sotahullu sivari sinä näytät nyt vain olevan.

    1Äänestä

Kokoomus tykönään hoitaa.

Äänestä

Mikään ei toimi Trumpin ollessa vallassa. Hän itse sanoi, ettei kansainvälisistä laeista ja sopimuksista välitä.

1Äänestä
  • Totta!

    Äänestä

  • Tavis joutuisi jo suljetulle. Mutta mikä sopii Juppiterille , ei sovi härälle.

    Äänestä

  • Mikään ei toimi Trumpin ollessa vallassa. Hän itse sanoi, ettei kansainvälisistä laeista ja sopimuksista välitä.

    Jos näin on sanonut -9mm-hoitaa lopun!

    - Ennen terveyden romahtamista- Alzheimer/Dementia- on diagnoosi-

    Äänestä

Sionistit ovat tuudittaneet koko Euroopan ruususen uneen, ja vieneet siinä samalla fyrkat.

1Äänestä

"Puolustusliitto" lähtee taas sodan aloittajaa "puolustamaan" ,on meillä pöhköä porukkaa.

Äänestä
  • Nato on nimenomaan pelkkä puolustusliitto.

    1Äänestä

  • "Puolustusliitto" lähtee taas sodan aloittajaa "puolustamaan" ,on meillä pöhköä porukkaa.

    EREHDYT PAHASTI-

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Nato on nimenomaan pelkkä puolustusliitto.

    NATO on pelkkä puolustusliitto, etkö ole aikaisemmin huomannut ,ettei se ole ,mitä siitä sanotaan .

    Äänestä

Ja viisaalta sevaikuttaa yhä!

Äänestä
  • Jaa kuka?

    Äänestä

Naton 5. artikla on pelkkä suuri vitsi.

1Äänestä
  • Nato on myös suuri vitsi ja korruptiolaitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Nato on myös suuri vitsi ja korruptiolaitos.

    Onneksi Venäjä on surkea vitsi,puujalkasellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Onneksi Venäjä on surkea vitsi,puujalkasellainen.

    Miten niin onneksi?

    Äänestä

  • Naton 5. artikla on pelkkä suuri vitsi.

    Vain siihen asti kun joku hyökkää Naton jäsenmaahan- EI MUUTEN-

    Trumpin ja Putinin sodat ei kuulu Naton artiklaan- nämä ovat itse aiheutettuja voin myös sanoa näiden aloittajat -OVAT TODELLISIA VITSEJÄ- Vainoharhaisia sekopäitä-

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Onneksi Venäjä on surkea vitsi,puujalkasellainen.

    Onneksi Venäjä on surkea vitsi,puujalkasellainen.

    Ukrainan sodan aloituspuheessa Puttini kertoi olemme maailman mahti voimme jopa haastaa USA:n ja Naton yhdellä kertaa- Aloitan ensin Ukrainan "Erikoisoperaation" kukaan ei kuole tai loukkaannu -Hyökkäys Kiovaan 3-Päivää Venäläisiä sotilaita odotetaan kukkakimppujen kera soittokunta instrumentteineen soittaa yhteistä säveltä-🎶

    Toisin kävi sinne paloi Kiovan rajalle koko -PASKA- Mitään jäänyt jäljelle haitarit ilman palkeita kuolleet soittajat ilman instrumentteja- hiiltyneet tankit ja varusteet-

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Äitiskö sano?

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Naton 5. artikla on pelkkä suuri vitsi.

    Vain siihen asti kun joku hyökkää Naton jäsenmaahan- EI MUUTEN-

    Trumpin ja Putinin sodat ei kuulu Naton artiklaan- nämä ovat itse aiheutettuja voin myös sanoa näiden aloittajat -OVAT TODELLISIA VITSEJÄ- Vainoharhaisia sekopäitä-

    "Vain siihen asti kun joku hyökkää Naton jäsenmaahan- EI MUUTEN-"

    Oletko aivan varma?

    Äänestä

Ukraina on Euroopan sota, jossa Yhdysvallat on auttanut ystävällisesti. Iran taas on Yhdysvaltojen sota, jossa se haluaa Euroopan ystävällisesti auttavan.

Äänestä
  • Juuri noin on asia.

    Äänestä

  • Trump on uhkaillut NATO liittolaisiaan Kanadaa ja Tanskaa itsenäisyyden lakkauttamisella ja alueiden haltuunotolla sekä väheksynyt Britannian, Saksan ja muiden panosta Irakissa ja Afganistanissa jonne ne ystävällisesti menivät USAa auttamaan.

    Nyt Trump-vauva siis mankuu noiden apua sotaan jonka itse aloitti muilta kysymättä.

    "Reilu diili" on Trumpille yksisuuntainen. Vaan mitä sarjahuijarilta voi odottaa?

    Äänestä

  • Ukraina on Euroopan sota, jossa Yhdysvallat on auttanut ystävällisesti. Iran taas on Yhdysvaltojen sota, jossa se haluaa Euroopan ystävällisesti auttavan.

    Totuus on toinen- Trump vaatii Ukrainaa antautumaan Putinin ehdoilla myös hämärästi Trumpin etujen mukaan- TÄYTTÄ PASKAA-

    Hoitakoon Trump oman sotansa-ITSE- Sotkematta muita oman typeryytensä korjaamiseksi-

    EI TULE VOITTAMAAN IRANIA- Koskaan on -FAKTA-

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Trump on uhkaillut NATO liittolaisiaan Kanadaa ja Tanskaa itsenäisyyden lakkauttamisella ja alueiden haltuunotolla sekä väheksynyt Britannian, Saksan ja muiden panosta Irakissa ja Afganistanissa jonne ne ystävällisesti menivät USAa auttamaan.

    Nyt Trump-vauva siis mankuu noiden apua sotaan jonka itse aloitti muilta kysymättä.

    "Reilu diili" on Trumpille yksisuuntainen. Vaan mitä sarjahuijarilta voi odottaa?

    Nyt Trump-vauva siis mankuu noiden apua sotaan jonka itse aloitti muilta kysymättä.

    "Reilu diili" on Trumpille yksisuuntainen. Vaan mitä sarjahuijarilta voi odottaa?

    Kerroit reilusta diilistä ymmärsinkö oikein- onko Trumpin sairaus -yksisuuntainen-muilta kysymättä jää nähtäväksi Dementia/Alzheimer näkyy jo nyt" mitä sarjahuijarilta voi odottaa? " Ei myönnä sairauttaan koska luulee olevansa kuolematon kansan sankari 🤣sekoilu vain pahenee- You Tube kanavalla nähty totuus kokouksissa paskantanut housuunsa-ei erota kirjaimia tai numeroita kuvista-

    Äänestä

  • Pieni korjaus Yhdysvaltojen auttamiseen . USA aloitti vasalli valtionsa israelin kanssa sen sodan Lähi - Idässä. Tämän vuoksi EU n johtajilla pitäisi olla sen verran munaa sanoa, että USA voisi mennä haastamaan , vaikka Meksikoa , on kuitenkin samalla pikku saarella. Sen jälkeen EU johto voisi sopia Iranin kanssa, että Euroopasta tulisi miinan purku laivastoa aukaisemaan reitin Eurooppaan. Ennen Iranin kanssa sopimista ,sinne ei pidä mennä ainuttakaan Eurooppalaista laivastoa. NATO maat eivät ole tilivelvollisia USA n aloittamaan sotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00217 kirjoitti:

    Pieni korjaus Yhdysvaltojen auttamiseen . USA aloitti vasalli valtionsa israelin kanssa sen sodan Lähi - Idässä. Tämän vuoksi EU n johtajilla pitäisi olla sen verran munaa sanoa, että USA voisi mennä haastamaan , vaikka Meksikoa , on kuitenkin samalla pikku saarella. Sen jälkeen EU johto voisi sopia Iranin kanssa, että Euroopasta tulisi miinan purku laivastoa aukaisemaan reitin Eurooppaan. Ennen Iranin kanssa sopimista ,sinne ei pidä mennä ainuttakaan Eurooppalaista laivastoa. NATO maat eivät ole tilivelvollisia USA n aloittamaan sotaan.

    Totta

    Äänestä

Suomi ei saa olla missään tekemisissä tuon sodan kanssa. Israel ja USA sen aloitti, lopettakoon myös

Äänestä
  • Suomi ei saa olla missään tekemisissä tuon sodan kanssa. Israel ja USA sen aloitti, lopettakoon myös

    KYLLÄ NÄIN ON- Eurooppa elää omaa tasapainoista elämäntapaansa - voin sanoa Euroopan Unioni hoitaa politiikkansa kunnialla kaikkien jäsenmaiden etujen mukaan-

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unionin_jäsenvaltiot

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    Suomi ei saa olla missään tekemisissä tuon sodan kanssa. Israel ja USA sen aloitti, lopettakoon myös

    KYLLÄ NÄIN ON- Eurooppa elää omaa tasapainoista elämäntapaansa - voin sanoa Euroopan Unioni hoitaa politiikkansa kunnialla kaikkien jäsenmaiden etujen mukaan-

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unionin_jäsenvaltiot

    EU alkaa nyt olla vain jo täysin selvitystilassa.

    Äänestä

Eiköhän tuo Trump julista itsensä voittajaksi tässä kuukuden sisällä ja jättää kaikki muut valtiot sotimaan Iranin kanssa vuosiksi.

1Äänestä
  • Ei mikään muu valtio sodi Iranissa. Kuin USA!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei mikään muu valtio sodi Iranissa. Kuin USA!

    Israel kyllä ihan parhaillaan sotii Iranissa.

    Äänestä

  • Eiköhän tuo Trump julista itsensä voittajaksi tässä kuukuden sisällä ja jättää kaikki muut valtiot sotimaan Iranin kanssa vuosiksi.

    Tätä myös miettinyt jää nähtäväksi- kerroit kuukaudesta tai sen sisällä julistautuu voittajaksi- näin on Trump tietää Dementia/Alzheimerin taudin ennusteen- nyt näyttää lyhentyneen arvio ollut 4-6 Kuukautta! siis sairaus pahenee päivä..päivältä...

    Putinin loppu voi olla myös ajankohtainen hengittää yhdellä keuhkolla..

    Putin, 73, yskii ja yrittää puhua tyrannin kohdatessa uusia terveyshuhuja.

    https://www.youtube.com/watch?v=vuu1S3eIBxk

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei mikään muu valtio sodi Iranissa. Kuin USA!

    Kyllä siellä sotii yksi pahimmista sodan lietsojista israel.

    1Äänestä

  • Anonyymi00219 kirjoitti:

    Kyllä siellä sotii yksi pahimmista sodan lietsojista israel.

    Samaa mieltä.

    1Äänestä

Jätämmekö eliitti sotilas Anon YKSIN Hormuzin salmea puolustamaan???

Äänestä
  • Jätämmekö eliitti sotilas Anon YKSIN Hormuzin salmea puolustamaan???

    Kyllä jos Putin ja Trump sitä vaatii-

    Äänestä

  • Tietenkin uimabikineissään. Ano kuitenkin on hyvä äijä,ilman sitä ihmeellistä uskontoaan, koska en ymmärrä metriäkään paska puheita, mistään uskonnosta tai siihen viittaavasta.

    Äänestä

Eun vasemmistovokefem väki ymmärtää 5 artiklalla että usa sotii ja maksaa kaiken.
Ihan kun vasemmistoväki koke että kela maksaa kaiken. Roskaväkeä.

Äänestä
  • Oletko jo valmis menemään sotaan Israelin puolesta?

    1Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Oletko jo valmis menemään sotaan Israelin puolesta?

    Mitä tämmöisellä hypistelyllä saadaan aikaiseksi ? Teennäistä lamaa. Tarvitaan kunnon rytinät ja muutama sata miljoonaa populan harvennusta jotta saadaan talouskasvulle tilaa.

    Äänestä

  • Äitiskö sano?

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Mitä tämmöisellä hypistelyllä saadaan aikaiseksi ? Teennäistä lamaa. Tarvitaan kunnon rytinät ja muutama sata miljoonaa populan harvennusta jotta saadaan talouskasvulle tilaa.

    Koko ihmislaji saisi mennä. Luonto kiittäisi ajan mittaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Koko ihmislaji saisi mennä. Luonto kiittäisi ajan mittaan.

    No huh huh!!

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Oletko jo valmis menemään sotaan Israelin puolesta?

    Oletko jo valmis menemään sotaan Israelin puolesta?

    Vain Putinin puolesta-

    Terveisin Pietarin trolli-

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Mitä tämmöisellä hypistelyllä saadaan aikaiseksi ? Teennäistä lamaa. Tarvitaan kunnon rytinät ja muutama sata miljoonaa populan harvennusta jotta saadaan talouskasvulle tilaa.

    Mitä tämmöisellä hypistelyllä saadaan aikaiseksi Teennäistä limaa Putlerin kurkussa -onko-? Tarvitaan kunnon rytinät keuhkoissa ja muutama satsi Botoxia naamaan satavarma tulos näiltä osin kasvaimen harvennusta yritetään jotta saadaan uudelle kasvaimelle tilaa- syöpä ja erikoisoperaatio kasvainten poistamiseksi etenee suunnitellusti - vain köhä pahenee samaan tahtiin kuin Donbasin liittäminen Venäjään- hinta molemmissa tapauksissa karu- 1,5 Miljoonaa Venäläistä kaatunut- huoli pois Kääpiöstä löytynyt 3-Miljoonaa syöpäsolua-

    -KUMPI VOITTAA-

    Äänestä

  • Mene hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    Oletko jo valmis menemään sotaan Israelin puolesta?

    Vain Putinin puolesta-

    Terveisin Pietarin trolli-

    No huh huh.

    Äänestä

Olen Nato myönteinen ja puollan sitä,että Suomi on Naton jäsen. Silti tulee mieleen, mitä Nato artiklat sanovat,jos Nato maa on hyökkääjä..? U.S.A hyökkäsi Iraniin . Toisaalta on niinkin, että Iran on hyökkäillyt eri terroristijärjestöjen avulla niin kauan kun Iranissa on ollut islamisti hallinto. Kohteen lähes aina Israel ,mutta on ollut muitakin kohteita. Siinä on dilemmaa kerrakseen.

Äänestä
  • Nato oli iso petos suomalaisia kohtaan.
    Vielä suurempi ja salakavalampi petos tehtiin solmimalla DCA-sopimus, jonka varjolla ollaan tuomassa ydinaseita maahan.
    15-tukikohtaa on jo luovutettu vieraalle militarialle ja niihin ei ole asetettu mitään ennakkovarauksia.

    Sillälailla...

    1Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Nato oli iso petos suomalaisia kohtaan.

    Jos suomi ei olisi liittynyt Natoon, täällä suomessa olisi syntynyt kapina. Prosentuaalisesti Nato kannatus on massiivisen iso suomessa. Syynä siihen tuo venäjä tuossa rajan takana. Venäjän aggressio. Putin on arvaamaton sotahullu.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Miksi valehtelet?

    2Äänestä

  • "Toisaalta on niinkin, että Iran on hyökkäillyt eri terroristijärjestöjen avulla niin kauan kun Iranissa on ollut islamisti hallinto."

    Terrorismi ja ihan oikea sota ovat kaksi täysin eri asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Jos suomi ei olisi liittynyt Natoon, täällä suomessa olisi syntynyt kapina. Prosentuaalisesti Nato kannatus on massiivisen iso suomessa. Syynä siihen tuo venäjä tuossa rajan takana. Venäjän aggressio. Putin on arvaamaton sotahullu.

    Arvaamattomia sotahulluja on tällä hetkellä Suomenpäättäjät

    2Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Nato oli iso petos suomalaisia kohtaan.
    Vielä suurempi ja salakavalampi petos tehtiin solmimalla DCA-sopimus, jonka varjolla ollaan tuomassa ydinaseita maahan.
    15-tukikohtaa on jo luovutettu vieraalle militarialle ja niihin ei ole asetettu mitään ennakkovarauksia.

    Sillälailla...

    PUTIN oli iso petos Maailmaa kohtaan.
    Vielä suurempi ja salakavalampi petos tehtiin solmimalla PROPAGANDA -sopimus, jonka varjolla ollaan nytkin tekemisissä sota Ukrainassa Kremlin tuomassa paskaa joka puolelle uhkailee ydinaseilla syy Nato ja Natsit
    15-Kenraalia Putin on jo tappanut vieraille tarjoillaan myrkkykalsarit ja Putinin hallintoa vastustavat ja niihin ikkunoihin josta lentää ulos ei ole asetettu mitään ennakkovarauksia.

    -KARU TOTUUS PUTININ VENÄJÄSTÄ-

    Äänestä

  • Anonyymi00231 kirjoitti:

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Arvaamattomia sotahulluja on tällä hetkellä Suomenpäättäjät

    Totta!

    2Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Arvaamattomia sotahulluja on tällä hetkellä Suomenpäättäjät

    Hevonpaskaa, tiltu.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Hevonpaskaa, tiltu.

    LOL.

    Äänestä

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) toppuutteli Suomen osallistumista Hormuzinsalmen sotilasoperaatioon.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati maanantain vastaisena yönä Nato-maita auttamaan Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen avaamisessa.

Häkkäsen mukaan Suomi suhtautuu avunpyyntöön maltilla.

– Otamme nyt rauhassa ja katsotaan, miten EU-maiden piirissä asiaa ryhdytään arvioimaan. Suomen osalta on joka tapauksessa realismi muistettava, Häkkänen sanoi Rovaniemellä IS:lle.

Me olemme pieni maa, jonka Merivoimien kalusto on lähtökohtaisesti sidottu meidän lähialueen valvontaan ja valmiuden ylläpitoon. Meillä ei ole yhtäkkisiä resursseja johonkin lähteä, Häkkänen jatkoi.

– Arvioidaan rauhassa EU-maiden kesken ja sitten katsotaan, miten muut maat tähän reagoivat, Häkkänen tiivisti.

Häkkänen oli Lapissa seuraamassa Naton Cold Response -harjoitusta.

Äänestä
  • Suomen ei ole mahdollista mennä sotatoimialueelle tekemään miinanraivausta, sanoo puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok).

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut Nato-liittolaisia auttamaan Hormuzinsalmen tärkeän öljyreitin avaamisessa. Trump kohahdutti maanantaina sanomalla talouslehti Financial Timesin haastattelussa, että Nato-maita odottaa ”erittäin huono tulevaisuus”, jos ne eivät auta.

    Autto sanoo, että Suomi korostaa kaikessa omassa toiminnassaan Naton yhtenäisyyttä. Hän pitää kysymystä enemmän ulkopoliittisena kuin puolustukseen konkreettisesti liittyvänä tällä hetkellä.

    – Tällä hetkellähän monet isot Nato-maat, kuten Saksa ja Britannia, ainakin ovat ilmoittaneet, että tämä ei ole Naton yhteistä toimintaa, eikä Naton vastuulla ole lähteä tätä Hormuzinsalmea avaamaan.

    Hormuzinsalmen avaaminen ei ole vain Trumpin toive, vaan salmen pitäminen avoinna olisi myös Euroopan intresseissä. Hormuzinsalmi on merkittävä öljyn kuljetusreitti.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Suomen ei ole mahdollista mennä sotatoimialueelle tekemään miinanraivausta, sanoo puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok).

    Niin on, mutta salmen sulkemisen oa aiheuttanut USA ja Trump omalla toiminnallaan! Ei ole mitään järkevää perustetta vaatia Natoa auttamaan! USA on hyökkääjä eikä puolustautuja!

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Suomen ei ole mahdollista mennä sotatoimialueelle tekemään miinanraivausta, sanoo puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok).

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut Nato-liittolaisia auttamaan Hormuzinsalmen tärkeän öljyreitin avaamisessa. Trump kohahdutti maanantaina sanomalla talouslehti Financial Timesin haastattelussa, että Nato-maita odottaa ”erittäin huono tulevaisuus”, jos ne eivät auta.

    Autto sanoo, että Suomi korostaa kaikessa omassa toiminnassaan Naton yhtenäisyyttä. Hän pitää kysymystä enemmän ulkopoliittisena kuin puolustukseen konkreettisesti liittyvänä tällä hetkellä.

    – Tällä hetkellähän monet isot Nato-maat, kuten Saksa ja Britannia, ainakin ovat ilmoittaneet, että tämä ei ole Naton yhteistä toimintaa, eikä Naton vastuulla ole lähteä tätä Hormuzinsalmea avaamaan.

    Hormuzinsalmen avaaminen ei ole vain Trumpin toive, vaan salmen pitäminen avoinna olisi myös Euroopan intresseissä. Hormuzinsalmi on merkittävä öljyn kuljetusreitti.

    Trump aiheutti salmen sulkemisen itse omilla toimillaan! Syyllinen asiaan löytyy peilistä!

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Trump aiheutti salmen sulkemisen itse omilla toimillaan! Syyllinen asiaan löytyy peilistä!

    Totta!

    Äänestä

Iranin sota on Trumpin ihan oma sota, ei todellakaan Naton sota. USA hyökkäsi Iraniin, eikä päinvastoin.

Äänestä

Trumpin rohkeus riitti upottamaan sukellusveneellä Sri Lankassa Iranilaisen fregatin joka oli edustusmatkalla.
Nyt Yhdysvaltojen rohkeus ei enää riitä edes tuomaan tuota sukellusvenettä turvaamaan öljynkuljetuksia Hormuzin salmella.

1Äänestä

USA on Suomen liittolainen # 1.
Me täällä Suomessa jaamme ja puolustamme samoja arvoja USAn kanssa.
USA antaa kanssarikollisilleen syytesuojan Haagin tuomareita vastaan. Saamme sikailla aivan vapaasti kun olemme USAn parhaimpia liittolaisia.

Jos Nato ei auta USAa niin se on silloin samantien NATOn loppu. Se on hieno ja kannatettava ajatus auttaa USAa mahdollisimman paljon.

1Äänestä
  • Sotikoon Trumoushka ihan itse tuon rikollisen sotansa. Muutenkaan USA:an ei voi hänen aikanaan luottaa lainkaan.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sotikoon Trumoushka ihan itse tuon rikollisen sotansa. Muutenkaan USA:an ei voi hänen aikanaan luottaa lainkaan.

    Kyllä aivan varmasti nyt kaikki eurooppalaiset sotaan halukkaat natomaat aivan varmasti vielä ihan vapaaehtoisesti rientävät kiireesti jo kohti Hormuzinsalmea jelppaamaan Usata ja Israelia heidän Irania vastaan sotimassa sodassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Kyllä aivan varmasti nyt kaikki eurooppalaiset sotaan halukkaat natomaat aivan varmasti vielä ihan vapaaehtoisesti rientävät kiireesti jo kohti Hormuzinsalmea jelppaamaan Usata ja Israelia heidän Irania vastaan sotimassa sodassa.

    Euroopassa ei ole sotaan halukkaita maita.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Euroopassa ei ole sotaan halukkaita maita.

    Hevonpaskaa tiltu.

    Äänestä

  • ”Jos Nato ei auta USAa niin se on silloin samantien NATOn loppu.”

    EI OLE JA NATO ON VAHVA MYÖS ILMAN USA:TA!

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sotikoon Trumoushka ihan itse tuon rikollisen sotansa. Muutenkaan USA:an ei voi hänen aikanaan luottaa lainkaan.

    Toivottavasti molokki heräät, hyvältä näyttää. Totuus kuitenkin tähän , USA on ollut yli 80 vuotta , toisia valtioita kohtaan oleva pullisteleva paskamaa, tarkoitan maailman sotapoliisia. Itse kuitenkin käyttäytyy , kuin olisi maailman valtias. Widdu.

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Euroopassa ei ole sotaan halukkaita maita.

    Euroopassa ei ole sotaan halukkaita,,,, lukuun ottamatta Suomea, niin pahalta tämä näyttää.

    2Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Toivottavasti molokki heräät, hyvältä näyttää. Totuus kuitenkin tähän , USA on ollut yli 80 vuotta , toisia valtioita kohtaan oleva pullisteleva paskamaa, tarkoitan maailman sotapoliisia. Itse kuitenkin käyttäytyy , kuin olisi maailman valtias. Widdu.

    Totta!

    2Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    ”Jos Nato ei auta USAa niin se on silloin samantien NATOn loppu.”

    EI OLE JA NATO ON VAHVA MYÖS ILMAN USA:TA!

    Miksi valehtelet?

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sotikoon Trumoushka ihan itse tuon rikollisen sotansa. Muutenkaan USA:an ei voi hänen aikanaan luottaa lainkaan.

    Ja vielä vähemmän Bidenin aikana.
    USA poliittinen järjestelmä tuottaa täysiä paskapäitä maansa johtoon joita molotin sitten palvoo tai ei palvo - riippuen hulluuden ja typeryyden asteesta millainen sattuu nousemaan valtaan.
    Tällä vuosisadalla NATOn jäsenmaat ovat USAn johdolla käyneet yli 20 vuotta hyökkäyssotia, tappaneet satoja tuhansia siviileitä, perustaneet kidutusvankiloita 28:an maahan, asettaneet pakotteita Haagin kv.sotariksotuomioistuimen tuomareita kohtaan, luoneet terrorismia, käyneet lisäksi proxysotaa, syösseet vallasta demokraattisin ja vapain vaalein valittuja maansa johtajia.

    USA on maailma syöpä ja Nato sen maksava renki toteuttamaan sairaita operaatioita muissa maanosissa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Toivottavasti molokki heräät, hyvältä näyttää. Totuus kuitenkin tähän , USA on ollut yli 80 vuotta , toisia valtioita kohtaan oleva pullisteleva paskamaa, tarkoitan maailman sotapoliisia. Itse kuitenkin käyttäytyy , kuin olisi maailman valtias. Widdu.

    USA on myös maailmanpoliisina tehnyt paljon hyvää. Nyt Trumpushkan aikana tietenkään ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    Euroopassa ei ole sotaan halukkaita,,,, lukuun ottamatta Suomea, niin pahalta tämä näyttää.

    Haha, mitä hevonpaskaa, tiltunen.

    Äänestä

  • Anonyymi00328 kirjoitti:

    Ja vielä vähemmän Bidenin aikana.
    USA poliittinen järjestelmä tuottaa täysiä paskapäitä maansa johtoon joita molotin sitten palvoo tai ei palvo - riippuen hulluuden ja typeryyden asteesta millainen sattuu nousemaan valtaan.
    Tällä vuosisadalla NATOn jäsenmaat ovat USAn johdolla käyneet yli 20 vuotta hyökkäyssotia, tappaneet satoja tuhansia siviileitä, perustaneet kidutusvankiloita 28:an maahan, asettaneet pakotteita Haagin kv.sotariksotuomioistuimen tuomareita kohtaan, luoneet terrorismia, käyneet lisäksi proxysotaa, syösseet vallasta demokraattisin ja vapain vaalein valittuja maansa johtajia.

    USA on maailma syöpä ja Nato sen maksava renki toteuttamaan sairaita operaatioita muissa maanosissa.

    Bidenin aikana USA ei hyökkäillyt sinne tänne. Mites, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, niin liittyisitkö Venäjän puolelle sotimaan Suomea vastaan, kuten Ano Turtiainen on ilmoittanut tekevänsä?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Bidenin aikana USA ei hyökkäillyt sinne tänne. Mites, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, niin liittyisitkö Venäjän puolelle sotimaan Suomea vastaan, kuten Ano Turtiainen on ilmoittanut tekevänsä?

    Molo on vain pelkkä säälittävä sotahullu sivari, ei siitä ole koskaan miksikään oikeaksi suomalaiseksi rehelliseksi taistelijaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00377 kirjoitti:

    Molo on vain pelkkä säälittävä sotahullu sivari, ei siitä ole koskaan miksikään oikeaksi suomalaiseksi rehelliseksi taistelijaksi.

    Oliko kysymys liian vaikea vastattavaksi, tiltunen?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Oliko kysymys liian vaikea vastattavaksi, tiltunen?

    Mitä tarkoitat?:-))

    Äänestä

Häkkänen totes ettei Nato-suomella ole yhtäkkiä itämeren mahti laivastoaan lähettää sotaan.

Mutta vois Irakiin lähettää sata innokkainta Nato Tiltua, ihan vaan valemaaliksi.

1Äänestä
  • "Mutta vois Irakiin lähettää sata innokkainta Nato Tiltua, ihan vaan valemaaliksi."

    Tosin nyt juuri soditaan Iranissa, eikä Irakissa.

    Äänestä

  • Molon voisi lähettää sinne heiluttamaan NATOn lippua. Varmuuden vuoksi vielä sinivalkoisiin verkkareihin puettuna.

    1Äänestä

Ihan jokaisessa sodassa totuus asioista se kuolee aina ensimmäisenä.
Kaikennäköiset paikkaansa pitämättömät huhut lähtevät sitten heti liikkeelle.

Äänestä
  • Loistava puheenvuoro!

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Loistava puheenvuoro!

    Kukas se kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kukas se kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse.

    Hevonpaskaa tiltu.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kukas se kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse.

    No , sinä et ainakaan ole se kissa , etkä häntä.

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    No , sinä et ainakaan ole se kissa , etkä häntä.

    Kas, tiltukin ymmärsi sentään jotain.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kas, tiltukin ymmärsi sentään jotain.

    Sinä itse molo et kumminkaan lainkaan ymmärtänyt ihan tapojesi mukaan yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00374 kirjoitti:

    Sinä itse molo et kumminkaan lainkaan ymmärtänyt ihan tapojesi mukaan yhtään mitään.

    LOL.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    LOL.

    LOL.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kas, tiltukin ymmärsi sentään jotain.

    Sinä olet täysin syyntakeeton, täyttä ymmärrystä vailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Sinä olet täysin syyntakeeton, täyttä ymmärrystä vailla.

    LOL.

    Äänestä

Trump se näköjään uhkaa taas Natoa karmealla kostolla, tällä kertaa niitä natomaista jotka eivät nyt auta Trumppia hänen Iranin karmeassa virhearvioinnissaan.

Trump uhkaa muka hajottaa naton jos nato ei Usa:ta auta Iranissa. Hyvä, antaa mennä vaan, maailma ja Suomikin sitten heti rauhoittuu kun natoa ei enää ole missään.

Miten ihmeessä siellä Iranissa muka nyt voisi Eurooppa Trumpia enää auttaa, ei yhtään mitenkään, sillä Trump on pelannut jo itsensä shakkimattiin.

Äänestä
  • Taitaa Trump joutua nyt eroamaan pressan hommastaan jo ihan ennen aikojaan.

    Äänestä

  • Trump saisi nyt kostaa selkäänpuukottajille. Onneksi Stupi kannattaa ja kehuu trumpia.
    Trump voisi erottaa Suomen Natosta.

    Olisin kiitollinen.

    2Äänestä

"Laittakaa nyt muistiin päivämmärä 15.3.2026

Nimittäin silloin alkoi kolmas maailmansota."

Joko saa tulla kellarin perunalaatikosta pois?

Äänestä
  • "Joko saa tulla kellarin perunalaatikosta pois?"

    Miksi ihmeessä sinä olet nyt mennyt kellarin perunalaatikkoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    "Joko saa tulla kellarin perunalaatikosta pois?"

    Miksi ihmeessä sinä olet nyt mennyt kellarin perunalaatikkoon?

    Joko saa tulla kellarin perunalaatikosta pois?"

    Miksi ihmeessä sinä olet nyt mennyt kellarin perunalaatikkoon?

    Ryssä löytää minut helposti kiittää ja kumartaa säästää henkeni- TAJUATKO- saa syötävää ilman väkivaltaa- lopuksi kertoo olet vapaa mene minne haluat nämä perunat vien kotiin sotasaaliina-👌🎶🤣👍 Kiitoksena tästä sanon toisen oven takaa löytyy 50 kg Kaalia!

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Mene kiireesti hoitoon.

    Äänestä

Trump on jo haukkunut, ivaillut ja tulleilla kurittanut Euroopan liittolaisiaan, ja nyt kun oma älytön sekoilu Iranissa onkin pitkittymässä, Trump vaatii samoilta Euroopan mailta apua, uhkauksien kera tietysti. On aivan täysin hullu ja mitätön luuseri koko äijä.

Äänestä

Voi sitä paaskan määrää kaikkien Eu päättäjien housuissa.

Eurooppa se yrittää pyristellä irti Trumpin vaatimuksista osallistua Hormuzinsalmen avaamiseen.
Iranin sota:Trump vaatii liittolaismailta apua Hormuzinsalmen avaamiseksi ja varoittaa, että kieltäytyminen voisi vaarantaa puolustusliitto Naton tulevaisuuden. Ulkoministeri Valtonen torjuu Trumpin ajatuksen silti.

Äänestä

Jos Euroopan natomaat eivät suostu tukemaan Yhdysvaltojen toimia Lähi-idässä, Yhdysvallat voi joutua keskittämään koko oman voimansa sinne, ja näin sitten lopettamaan esimerkiksi Ukrainan tukemisen ihan vallan kokonaan.

Tämä skenaario olisi Euroopan turvallisuuden ja Ukrainan kannalta todellakin hyvin harmillinen, ikävä ja todella vaarallinen kehityskulku.

Äänestä
  • Tämä skenaario, voi, voi voi. Lopettakaa tuon USA n nuoleskelu, niin meillä Euroopassa on joskus mahdollista mennä hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00237 kirjoitti:

    Tämä skenaario, voi, voi voi. Lopettakaa tuon USA n nuoleskelu, niin meillä Euroopassa on joskus mahdollista mennä hyvin.

    Kyllä EU-alue ainakin alkaa olla täysin selvitystilassa.

    1Äänestä

Voi tiltu rukkia.

Meikäläinen on ihan normaali suomalainen eikä 4 artikla oo hyökännyt kimppuun.

Taloyhtiön väestösuojassa vetäisin pullon kaljaa samalla kun siivosin häkkivaraston.
Ei ollut sielläkään mitään 4.artiklaa.

1Äänestä
  • Aika kaukana sinä näytät olevan nyt normaalista suomalaisesta perusjannusta.

    Äänestä

  • Minäkin vetäsin pullon kaljaa.🍺

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Aika kaukana sinä näytät olevan nyt normaalista suomalaisesta perusjannusta.

    Vaikutatko normaalilta?🎃

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Vaikutatko normaalilta?🎃

    Totta kai vaikutan.

    Äänestä

Trumpin itkupotku-raivari-kosto voi olla kohtalaisen vittumainen.

Jos nyt jollakulla on pilvipalveluissa jotain tärkeää, niin latailisin talteen kun vielä kerkiää.

Mikkisoftalle perustava PC kotona voi lakata tyystin toimimasta ihan vain päivittämällä. Jos Trump niin käskee.

Tietyn puhelimen, käyttöjärjestelmän ja tietokoneen käyttäjä taitaa jo profiloitua USA:n hyökkäys-sotakassan kasvattajaksi.

En nyt ostaisi vuoden mittaista sopimusta mihinkään suoratoistopalveluun.

Käteistä olisi syytä pitää varalla normaalia enemmän.

Globaali USA-riippuvuus on aloittanut alasajon, eikä se tule tapahtumaan kivuitta.

Äänestä
  • Oravannahat tulee uudestaan käyttöön ja puhelut hoidetaan savumerkein.

    Äänestä

Kohta on kaikki pelokkaat lampaat Trumpin takalistoa nuolemassa, ja osallistuttavat Euroopan natomaat tuonne harmageddoniin.
Siitä alkaa sitten välittömästi se kolmas maailmansota.

Äänestä

Stubbilaiset ovat pelanneet väärää hevosta, naamiot on riisuttu.

Äänestä
  • Totta!

    Äänestä

  • Valetta! Trump EI OLE ’Suomen hevonen’!

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Valetta! Trump EI OLE ’Suomen hevonen’!

    Donald Trump on Yhdysvaltojen nykyinen presidentti.

    Äänestä

Suezin kriisi vuonna 1956 oli lopullinen kuolinisku Britannian suurvalta-asemalle, miten käy nyt Usalle?

Vuonna 1956 britit ja ranskalaiset läksivät hillumaan Siinaille, ja tuhoamaan Egyptin sotakalustoa. Egyptin vastaveto oli ovela, nimittäin Egypti upotti Suezin kanavan täyteen ruostuneita täysin romuja rahtialuksia. USA raivostui tästä briteille ja ranskalaisille. Siihen loppui Britannian "suurvaltaimperiumi".

Toistuuko nyt samanlainen historia Hormuzinsalmella Usalle?

Äänestä

Nato on suurin petos Suomalaisia kohtaan kautta historian!

3Äänestä
  • Ja todella kallis petos vielä kaiken muun lisäksi.

    3Äänestä

  • Miten niin! Nato on vahva apu myös ilman USA:ta! Ja suomalaisten enemmistö on yhä liittymispäätöksen takana!

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Ja todella kallis petos vielä kaiken muun lisäksi.

    ”Ja todella kallis petos vielä kaiken muun lisäksi.”

    Ei se mikään ’kallis’ ole! Varustautuminen johtuu ”sotakiimaisesta Venäjästä” eikä Natosta!

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    ”Ja todella kallis petos vielä kaiken muun lisäksi.”

    Ei se mikään ’kallis’ ole! Varustautuminen johtuu ”sotakiimaisesta Venäjästä” eikä Natosta!

    Miksi valehtelet?

    1Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Miten niin! Nato on vahva apu myös ilman USA:ta! Ja suomalaisten enemmistö on yhä liittymispäätöksen takana!

    Minä en ole ollut koskaan Naton kannalla enkä tule koskaan olemaankaan Naton kannalla.🏴‍☠️ Olen itsenäinen SUOMALAINEN.⚔️💪🦁🇫🇮

    4Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Minä en ole ollut koskaan Naton kannalla enkä tule koskaan olemaankaan Naton kannalla.🏴‍☠️ Olen itsenäinen SUOMALAINEN.⚔️💪🦁🇫🇮

    Venäläiseltä sinä kyllä nyt todella kovasti vaikutat.

    Äänestä

Meidän Presidenttimme on ottanut linjakseen syyttää Irania siitä, että Iran koettaa puolustautua Israelin ja Yhdysvaltojen hyökkäyksiltä.
Stubidoa ei kylmää lainkaan se tosiasia, että Israelin ja Yhdysvaltojen yhteishyökkäys on täysin laiton ja rikkoo kaikkia kansainvälisiä oikeuksia, aivan samalla tavalla kuin Israelin ja Yhdysvaltojen hyökkäys aikoinaan Irakiin teki.
Onko siis nyt niin, että presidenttimme on siirtynyt rikollisten roistojen puolelle?

3Äänestä
  • Silloin kun Yhdysvallat ja varsinkin Israel hyökkää, silloin ei saa kukaan yrittää puolustautua yhtään mitenkään. Sillä sinut saatetaan silloin leimata Hamasin terroristiksi ja sinut saa tappaa sillä verukkeella ilman mitään sanktioita siitä.
    Siis kun Israel hyökkää, pitää Israelin antaa hyökätä ja kansanmurhata niin kauan kun he itse haluavat tai jaksavat niin tehdä!!

    3Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Silloin kun Yhdysvallat ja varsinkin Israel hyökkää, silloin ei saa kukaan yrittää puolustautua yhtään mitenkään. Sillä sinut saatetaan silloin leimata Hamasin terroristiksi ja sinut saa tappaa sillä verukkeella ilman mitään sanktioita siitä.
    Siis kun Israel hyökkää, pitää Israelin antaa hyökätä ja kansanmurhata niin kauan kun he itse haluavat tai jaksavat niin tehdä!!

    Sarkasmi on taitolaji.

    Äänestä

Moni EI NÄYTÄ TIETÄVÄN sitten alkuunkaan mitä Nato #5
tarkoittaa??!!
Lyhyesti ja yksinkertaisesti:
Jokainen jäsenmaa auttaa yhtä tai useampia niin kuin parhaaksi katsoo!
Ja mahdollisesti äänestää siitä ensin kongressissa/ parlamentissa!

On mahdollista että joku maa saattaisi olla vaikka
kannattaja kylteillä ja muilla YK puheilla mutta
ei sotilaallisesti.

Mitä tulee Suomeen, on jopa mahdollista että Suomi
halutaan taistelukentäksi (Battlefield) Theatre of operations!
Jossa pyritään sota sijoittamaan laajenematta länteen tai itään,
vähän niinkuin on nyt Ukrainassa!

Kannattaa ymmärtää vähän enemmän isoa kuviota
eikä missään nimessä ainakaan uskoa Suomalaisia " Asiantuntijoita"
Joita eivät varmasti ole!

Äänestä
  • Naton 5. artiklan ainoa tarkoitus ja tehtävä on ennen kaikkea pelkästään ehkäistä etukäteen sotilaallisia hyökkäyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Naton 5. artiklan ainoa tarkoitus ja tehtävä on ennen kaikkea pelkästään ehkäistä etukäteen sotilaallisia hyökkäyksiä.

    Nimenomaan Naton viides artikla toimii pelotteena hyökkääjiä vastaan.

    Nykyään vain tämä Naton pelote on valitettavasti kokenut kovan inflaation.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Nimenomaan Naton viides artikla toimii pelotteena hyökkääjiä vastaan.

    Nykyään vain tämä Naton pelote on valitettavasti kokenut kovan inflaation.

    Jokainen täysjärkinen , joka lukee NATO n 5 artiklan tajuaa , että se on pelkkää hölynpölyä kaikkien maitten mukaan tulosta, jos yhteen Nato maahan hyökätään. Jokainen jäsenvaltio itse päättää itse millaista apua se antaa??? Apua voidaan antaa tarpeeksi katsomallaan tavalla?? Sopimus ei velvoita jäsenmaita sotilaalliseen väliintuloon. Voitte itse lukea sopimuksen, etsikää itse , opitte jotain, kaikki ei ole valmiille lautasisille hyppimistä. jos joku ei tätä löydä, niin kertokaa , sitten tietenkin avitan.

    3Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Ennen Naton 5. artiklan voimaantuloa täytyy aktivoida naton 4. artiula.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Nimenomaan Naton viides artikla toimii pelotteena hyökkääjiä vastaan.

    Nykyään vain tämä Naton pelote on valitettavasti kokenut kovan inflaation.

    Jokainen lukutaitoinen, ymmärtää artiklan luettuaan, ettei se toimi paskankaan vertaa edes pelotteena. Se on vaan markkinoitu Suomen hyvin koulutetulle ,hidasälyiselle kansalle olevinaan turvaksi.

    Äänestä

Venezuelan johtaja kaapattiin, Iranin johtaja tapettiin Usan toimeen panemana.
Vallanvaihto tai pikemminkin valtaus ei Iranissa onnistunutkaan.
Miten USA voi toimia noin tyhmästi, kuviteltiinko todella että Iran on muka voitettavissa jollain vanhalla CIAn tempulla?

1Äänestä
  • Todella amattörimäistä toimintaa, sanoisin.

    Äänestä

Suomella toinenkin suuri ongelma on eu juoksupojat kuten
Aaltolat, Toverit, Stubbit ja Orpot ym.......ym......ym!

2Äänestä
  • Toveri on ollut nyt ihan ääneti Trumpin sekoilusta.

    Äänestä

Luuleeko joku muuta? Näinhän se on mennyt Naton alkuajoista lähtien. Natohan on ollut ja on USA:n käsikassara. Suomi teki typerästi kuin liittyi moiseen kerhoon, mutta jos tietämys päättäjillä on tätä tasoa, niin en ihmettele.

2Äänestä
  • Tuo on vain venäläisen Tiltun kuvitelma Natosta! Nato on järjestö, johon USA voi kuulua tai olla kuulumatta! Ei USA:n pois lähtö Natoa lopeta! Eikä Trump henkilönä ole ikuinen riesa maailmanpolitiikassa vaan vain tilapäinen häiriö!

    1Äänestä

  • Ikävä kyllä näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Tuo on vain venäläisen Tiltun kuvitelma Natosta! Nato on järjestö, johon USA voi kuulua tai olla kuulumatta! Ei USA:n pois lähtö Natoa lopeta! Eikä Trump henkilönä ole ikuinen riesa maailmanpolitiikassa vaan vain tilapäinen häiriö!

    Ilman Usan jäsenyyttä Nato menettää oman uskottavuutensa toimivana puolustusliittona ihan heti ihan vallan kokonaan.

    2Äänestä

Täällä näyttää olevan paljon niitä , ketkä nauttivat nuolla sitä paikkaa, mistä Putinin syömä ruoka tulee ulos. Mutta se on onni ja autuus, että heitä on Suomessa vähän. Marginaali porukkaa.

1Äänestä

Se NARSISTINEN, oranssi ukko päästelee suustaan mitä sattuu, milloin sattuu. Käyttäytyy samoin, kuin palstan kremligrammarit.
TACO(lla) ja palstan kremlingrammareilla on yhtä suuret luulot itsestään. :-)

1Äänestä

Trumpin MAGA-neonkonnat haluavat eskaloida Harmageddonin taistelun.

Äänestä

Yli kaksisataa yhdysvaltalaissotilasta on haavoittunut sodassa Iranin kanssa tähän mennessä. Kymmenen palveluksessa olevaa sotilasta on haavoittunut"vakavasti", kertoo keskuskomennon tiedottajan kapteeni Tim Hawkinsin. Asiasta uutisoi ABC.Näistä 200 haavoittuneesta 180 sotilasta on palannut palvelukseen, Hawkins kertoo.

Haavoihin kuuluu palovammoja, traumaattisia aivovammoja ja sirpalevammoja, erään yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan.Esikuntapäälliköiden neuvoston puheenjohtaja kenraali Dan Caine kertoi viime viikolla, että suurin osa Yhdysvaltain joukkoja haavoittaneista hyökkäyksistä on ollut peräisin iranilaisista hyökkäysdrooneista.

1Äänestä

Jos Eurooppa sekaantuu tähän Iranin sotaan, sillä katsotaan taas olevan iso velvollisuus ottaa Lähi-idän pakolaismassat vastaan Eurooppaan, jotka Iranin sota mobilisoi sitten Eurooppaan, kuten vuonna 2015.

2Äänestä

Donald Trump on rauhanmies.

Äänestä

Maailman tehokkain laivasto ei ole vieläkkän pystynyt avaamaan 33 kilometrin pituista vesiväylää Persianlahdella kahteen viikkoon. Se on noloa.
Miinat todellakin tarjoavat teknisen tekosyyn, joka välttää aina sen yksinkertaisemman ja vahingollisemman selityksen: Iranin rannikkopuolustusjärjestelmät toimivat, eikä Yhdysvaltain laivasto halua koskaan edes testata niitä.

Äänestä

Suomi tukee täysillä sotarikollista Israelia joka tekee kansanmurhia. Suomi on jopa ostanut ohjuksia ja muitakin erilaisia asejärjestelmiä Israelilta.

Iranin kamppailu sodassa on jättiläistä vastaan yksin. Trump on pelkkä sionistien sätkynukke.
Oli myös Epstein Trumpin paras kaveri. Ilman USAta Israel olisi jo savuava rauniokasa.

Iran taistelee nyt ihan koko maailman omatunnon puolesta.

3Äänestä
  • Narratiivit ovat ainoastaan väline jolla hallitaan ihmisiä. Ei pitäisi koskaan edes luulla, että sodan aikana puhutaan totta yhtään mistään.

    Äänestä

  • Iran on joutava diktatuuri, joka taistelee kansan vihaaman pappis-diktatuurin puolesta!

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    Iran on joutava diktatuuri, joka taistelee kansan vihaaman pappis-diktatuurin puolesta!

    Aivan samanlainen diktatuuri Yhdysvallat nykyään on.

    2Äänestä

  • Anonyymi00266 kirjoitti:

    Narratiivit ovat ainoastaan väline jolla hallitaan ihmisiä. Ei pitäisi koskaan edes luulla, että sodan aikana puhutaan totta yhtään mistään.

    Narratiivit ovat ainoastaan, narratiivi tai kertomus , sama paska, totuus kuitenkin on , että USA ja israel käyvät laitonta hyökkäyssotaa Iranissa, eikä kukaan meidän niin sanotuista päättäjistä uskalla sanoa sitä, pelkäävät , että Trumppi tulee ja antaa piiskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00268 kirjoitti:

    Iran on joutava diktatuuri, joka taistelee kansan vihaaman pappis-diktatuurin puolesta!

    Iran on joutava, kansannousun on tapahduttava oman kansan toimesta , ei ulkopuolisten maitten taholta, mihin USA on tottunut, kenenkään siihen puuttumatta.

    Äänestä

NATO = pohjoisen Atlantin liitto

Olen aina tiennyt, että Trump ei osaa maantietoa. Persianlahti ei ole Atlantilla. Ei edes lähellä Atlanttia.

Äänestä

Miksi pitäisi auttaa USAta kun sinne ei ole hyökätty?

1Äänestä
  • Usa hyökkäsi Iraniin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00290 kirjoitti:

    Usa hyökkäsi Iraniin.

    USA on paska maa.

    Äänestä

Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok) torjuu ajatuksen Nato-operaatiosta.

”Natohan ei tässä ole osapuolena kahdestakaan syystä. Nato on puolustusliitto eikä aloita sotia. Toinen on se, että Nato keskittyy Pohjois-Atlantin turvallisuuteen.”

Äänestä
  • Kyllä nato joutuu nyt osallistumaan jollakin tapaa Iranin sotaan, kun Trump kerran käskee naton tehdä niin.

    Äänestä

Sairasta

Äänestä

BBC:n Newsnight-ohjelmassa Suomen presidentti Alexander Stubb kommentoi vielä tarkemmin Nato-maiden ja myös Suomen mahdollisuuksia vastata Trumpin avunpyyntöön.

Stubbin mukaan ”tämä oli yllätyshyökkäys”, josta kukaan ei tiennyt etukäteen. Hänen arvionsa mukaan luultavasti siksi avunannossa on ollut havaittavissa haluttomuutta ja pientä vastahankaa.

Äänestä

Iran iski Suomea vastaan:

UM vahvistaa: Lennokki-isku osui Suomen Irakin-suurlähetystöön.

1Äänestä

  • Anonyymi00300 kirjoitti:

    Linkki unohtui, mutta se tulee tässä.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011849882.html

    Irakissa Bagdadissa sijaitsevaan Al-Rasheed-hotelliin kohdistui maanantaina lennokkihyökkäys.

    Samassa rakennuksessa on myös Suomen Irakin-suurlähetystö. Asiasta kertoi ensin MTV Uutiset.

    Ulkoministeriöstä vahvistetaan tieto myös IS:lle. Ministeriön mukaan kyseinen hotelli sijaitsee niin sanotulla vihreällä vyöhykkeellä (Green Zone), jossa on useita Irakin hallinnon rakennuksia ja muun muassa Yhdysvaltain suurlähetystö.

    Henkilövahingoista ei ole raportoitu, mutta hotellin rakenteisiin on tullut joitain vaurioita.

    - Myös Suomen suurlähetystö sijaitsee Al-Rasheed-hotellissa. Edustuston henkilökunta on kunnossa ja ulkoministeriöllä on heihin yhteys, UM:n viestinnästä kerrotaan.

    - Turvallisuustilanne Lähi-idän ja Persianlahdella on heikentynyt. Ulkoministeriö seuraa turvallisuustilannetta jatkuvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00301 kirjoitti:

    Nythän natomaahn on sitten hyökätty.

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Nythän natomaahn on sitten hyökätty.

    Tuollainen hyökkäys ei velvoita Natoa mihinkään. Kun Argentiina hyökkäsi Malvinas saarille (tunnetaan myös Falkland nimellä) ei 5. artikla velvoittanut mihinkään, koskei hyökkäys tapahtunut Pohjois-Atlantin eikä Euroopan maiden alueella. Mainitut saaret ovat eteläisellä pallonpuoliskolla.

    Vaikka USA:nkin sotilastukikohtiin hyökättäisiin esim. Aasiassa, ei 5. artiklaa sovelleta. Sotatoimen pitää kohdistua Naton jäsenvaltioon Nato-sopimuksen soveltamisalueella.

    Äänestä

Irania ei ole velvollisuus auttaa, koska tämä ei ole naton jäsen ja Yhdysvaltoja ei ole velvollisuus auttaa, koska tämä on hyökkääjä.

Äänestä
  • Yhdysvaltoja täytyy naton auttaa hyökkäyksessä Iraniin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00302 kirjoitti:

    Yhdysvaltoja täytyy naton auttaa hyökkäyksessä Iraniin.

    Näin on ja Suomella on hyvät edellytykset tähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00304 kirjoitti:

    Näin on ja Suomella on hyvät edellytykset tähän.

    Tuskinpa vain.

    Äänestä

  • Anonyymi00306 kirjoitti:

    Tuskinpa vain.

    Viimeisimmän tilaston mukaan 170.000 joilla ei ole työhistoriaa viimeiseen kymmeneen vuoteen laisinkaan. Nyt ois mahikset korjata tilanne; "it´s up to you" saataisi Trumppikin sanoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00319 kirjoitti:

    Viimeisimmän tilaston mukaan 170.000 joilla ei ole työhistoriaa viimeiseen kymmeneen vuoteen laisinkaan. Nyt ois mahikset korjata tilanne; "it´s up to you" saataisi Trumppikin sanoa.

    Aikamoista touhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00302 kirjoitti:

    Yhdysvaltoja täytyy naton auttaa hyökkäyksessä Iraniin.

    Aivan oikein. Mikä arvoyhteisö se in, joka ei tärkeintä liittolaistaan ja NATOn ehdotonta johtajaa auta? Olkoonkin, että USA rikkoo kv.lakeja kaikin mahdollisin tavoin. USAlla on oikeus tappaa ja tuhota.
    EU on USAn alistama. EU on täysin riippuvainen USAn tahdosta ja NATO on se liima jolla tämä himmeli pysyy pystyssä. Nato tarvitsee uhkakuvia oikeuttaakseen olemassaolonsa. Jos niitä ei ole niin niitä keksitään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00304 kirjoitti:

    Näin on ja Suomella on hyvät edellytykset tähän.

    Hevonpaskaa NATO tiltu. sama kommentti myös edelliseen.

    Äänestä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump myöntää Yhdysvaltojen yllättyneen siitä, millä laajuudella Iran kosti Israelin ja Yhdysvaltain iskut, kertoo uutistoimisto Reuters.

– Heidän [Iranin] ei pitänyt mennä näiden kaikkien maiden perään Lähi-idässä. He iskivät Qatariin, Saudi-Arabiaan, Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin, Bahrainiin, Kuwaitiin. Kukaan ei odottanut sitä. Olimme šokissa, Trump sanoi maanantaina.

Reutersin tietojen mukaan Trumpia kuitenkin varoitettiin, että hyökkäys Iraniin voisi aiheuttaa kostoiskuja Yhdysvaltain Persianlahden liittolaisia kohtaan.

Reutersin mukaan tiedustelutietojen perusteella Iranin kostoiskut eivät olleet ”varma asia”, mutta ehdottomasti yksi mahdollisista tuloksista.

Äänestä

Trumpin merkittävälle tukijalle riitti: "En voi tukea Iranissa käynnissä olevaa sotaa".

Yhdysvaltain kansallisen terrorismin torjuntakeskuksen (NTCTC) johtaja Joe Kent ilmoittaa eroavansa tehtävästään Iranin sodan takia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ehdotti häntä tehtävään toisen presidenttikautensa alussa. Kent on ollut julkisuudessa Trumpin tukija jo ainakin vuoden 2022 välivaaleista lähtien, kun hän kampanjoi Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen pääsystä.

Tuolloin Kent profiloitui juuri Trumpin kannattajaksi ja voitti Washingtonin osavaltiossa republikaanipuolueen esivaalit, mutta hävisi lopulta lopullisissa vaaleissa demokraattien ehdokkaalle.

Nyt Kent kertoo kuitenkin X:ssä jakamassaan erokirjeessä Iranin sodan olleen hänelle liikaa.

Äänestä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että suurin osa Nato-liittolaisista ei halua olla mukana sotilasoperaatiossa Irania vastaan.

Trump sanoo, että Yhdysvallat ei myöskään enää tarvitse tai halua Nato-maiden apua, koska se on jo tuhonnut Iranin asevoimat. Trumpin mukaan Yhdysvallat ei tarvitse myöskään Japanin, Australian tai Etelä-Korean apua.

Pihlajanmarjat ovat happamia, sanoi kettu kun ei niitä saanut.

Äänestä
  • Vain Netanjahun apu kelpaa enää Trumpille.

    Äänestä

  • Anonyymi00322 kirjoitti:

    Vain Netanjahun apu kelpaa enää Trumpille.

    Netanjahu "vie" Trumpia tennislukemin 6-0.

    Äänestä

  • Anonyymi00331 kirjoitti:

    Netanjahu "vie" Trumpia tennislukemin 6-0.

    Samaa mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00331 kirjoitti:

    Netanjahu "vie" Trumpia tennislukemin 6-0.

    Ahneella on paskanen loppu, hyvin Netanyahu "vedätti" tyhmää Trumppia.

    Äänestä

Hyvinhän tuo Naton artikla 5 toimii. Ensin USA jätti Euroopan, oman "onnensa" nojaan ja sitten se petti kaikki arabialaiset Lähi-Idän valtiot. Lisäksi se kehtasi itkeä siitä, että arabimaat eivät puolustaneet USAn tukikohtia. Vaikka juuri niiden (tukikohtien) avulla USA on vuosikymmeniä uskotellut puolustavansa kyseisiä maita.
No tämän päivän totuus, on hieman erillainen kun meillekkin on näistä asioista uskoteltu.

Äänestä

Kaikesta huolimatta Ameriikka on kuitenkin paras maa kaikista!
Ja Suomi ja Viro, kaksi marjaa eivät ainakaan ole.

Äänestä
  • Kyllä USA:n tarttis vähä opettaa lisää EU:ta ja Arabiaa että kuin vitonen oikein käytännössä toimii. Eikö ole jämäkämpää ukkoa Rumpetin paikalle ?

    Äänestä

  • Usassa on pelkästään kodittomia ihmisiä suurinpiirtein saman verran mitä Suomessa on asukkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00343 kirjoitti:

    Usassa on pelkästään kodittomia ihmisiä suurinpiirtein saman verran mitä Suomessa on asukkaita.

    Mitä sitten; palaisivat takaisin koteihinsa. Haitko sääliä tai jopa itkua?

    Äänestä

  • Anonyymi00348 kirjoitti:

    Mitä sitten; palaisivat takaisin koteihinsa. Haitko sääliä tai jopa itkua?

    Aika vaikea on silloin kotiinsa palata jos ei ole edes missään kotia.

    Äänestä

  • Kaikesta huolimatta USA on paskin maa kaikista.

    Äänestä

  • Anonyymi00348 kirjoitti:

    Mitä sitten; palaisivat takaisin koteihinsa. Haitko sääliä tai jopa itkua?

    Mitä sitten, ehkä hän halusi sanoa miten paska maa USA on.

    Äänestä

Suomi on ainakin kuin Viro, itä-Eurooppa.
Paitsi Viro on paljon ovelampi, ei maksa eu'lle miljardeja
eikä eu'n maahanmuuttajille!

Äänestä
  • Suomi on selkeä nettomaksaja EU:lle.

    Äänestä

RyZZykän monologille ei oikein näy ilmaantuneen lukijakuntaa🤣

Äänestä
  • Äitiskö sano?

    Äänestä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvosteli tiistaina kovin sanoin Yhdysvaltojen liittolaisia siitä, etteivät nämä halua osallistua Hormuzinsalmen tärkeän öljyreitin avaamiseen. Trumpin mukaan suurin osa Yhdysvaltojen Nato-liittolaisista on kertonut, etteivät ne halua osallistua Yhdysvaltojen ja Israelin sotaan Irania vastaan.

Iranin vastaiskut ja niiden uhka ovat ovat käytännössä pitkälti sulkeneet salmen meriliikenteeltä.

Trump väittää, että Yhdysvallat ei kuitenkaan tarvitse Nato-maita.

– Sotilaallisen menestyksemme ansiosta emme enää ”tarvitse” tai halua Nato-maiden apua – emme koskaan tarvinneetkaan! Sama koskee Japania, Australiaa ja Etelä-Koreaa, Trump latasi Truth Socialissa.

Myöhemmin Valkoisessa talossa Trump sanoi Naton tekevän ”erittäin hölmön virheen” siinä, etteivät Nato-liittolaiset lähetä joukkoja tai kalustoa turvaamaan liikennöintiä Hormuzinsalmella.

– Kaikki ovat samaa mieltä kanssamme, mutta he eivät halua auttaa. Ja meidän, Yhdysvaltojen, on muistettava se, koska me pidämme sitä aika järkyttävänä.

Äänestä

Yhdysvaltain demokratia on heikentynyt jyrkästi vuodessa, käy ilmi Göteborgin yliopiston V-Dem-instituutin tuoreesta raportista. Maan sijoitus demokratiaindeksissä on pudonnut vuodessa peräti 31 sijaa, sijalta 20 sijalle 51. Asiasta on uutisoinut muun muassa Expressen ja SVT Nyheter.

Raportin mukaan Yhdysvaltoja ei voida enää pitää liberaalina demokratiana, eli maana, jossa vallan kolmijako toimii ja kansalaisvapauksia kunnioitetaan. Kehityksen pääsyyksi nostetaan Donald Trumpin toisen presidenttikauden ensimmäinen vuosi.

– Demokratia Trumpin alaisuudessa on romahtanut kuin kivi, sanoo valtiotieteen professori Staffan I Lindberg.

Lindbergin mukaan kehitys on poikkeuksellisen nopeaa.

Keskeinen muutos liittyy vallan keskittymiseen presidentille. Trump on tehnyt satoja päätöksiä asetuksilla, kun taas kongressin rooli on jäänyt selvästi pienemmäksi. Lindbergin mukaan valtaa on siirtynyt pois lainsäädäntöelimeltä ja oikeusjärjestelmältä.

Äänestä

WSJ: Venäjä jakaa Iranille satelliittikuvia ja paranneltua lennokkiteknologiaa

Venäjä on laajentanut tiedustelutiedon jakamista ja sotilaallista yhteistyötä Iranin kanssa, Wall Street Journal uutisoi.

Lähteet kertovat lehdelle, että Venäjä jakaa satelliittikuvia ja paranneltua lennokkiteknologiaa auttaakseen Irania jatkamaan sotaa Yhdysvaltoja vastaan.

Venäjä on esimerkiksi antanut komponentteja muunneltuihin Shahed-lennokkeihin, mikä on tarkoittanut parantunutta kommunikaatiota, navigaatiota ja kohdennusta. Venäjä on myös hyödyntänyt kokemustaan sodastaan Ukrainaa vastaan ja antanut taktista ohjausta siitä, kuinka monta lennokkia kannattaa käyttää operaatioissa ja miltä korkeuksilta niiden pitäisi iskeä.

Äänestä

Hyvin näyttää 5. artikla toimivan, hirveä ryntäys näyttää kaikista muista Natomaista olevan Hormuzin salmelle.
Täällä Suomessakin on pitänyt jo innokkaampia lähtijöitä jo sitoa ihan puuhun kiinni.

Äänestä
  • Natoniilot nyt Hoormutsin salmelle 5. artiklaa puolustamaan. Nato-veljemme Trump tarvitsee apua kun on pyytänyt sitä.
    Hipi hipi natoniilot rintamalle, missä "luotien laulu vain soi".

    Äänestä

  • Anonyymi00355 kirjoitti:

    Natoniilot nyt Hoormutsin salmelle 5. artiklaa puolustamaan. Nato-veljemme Trump tarvitsee apua kun on pyytänyt sitä.
    Hipi hipi natoniilot rintamalle, missä "luotien laulu vain soi".

    Turhaan saa Tiltu hepulin! Viides artikla ei avita millään tavalla sellaista jäsenmaata, joka HYÖKKÄÄ ITSE!

    TILTUN IKIOMA SAKKI HYÖKKÄÄ UKRAINASSA ja Tiltu itse venäläisenä piileksii vihaamassaan Suomessa!

    Mikset itse ’mene’? Etenkin, kun sitä sotaa kannatat? Ansaitset valkoisen sulan!

    Äänestä

  • Anonyymi00357 kirjoitti:

Nyt koko maailma kyykkyyn. Oranssi päällikkö on hyvin hyvin vihainen.

Äänestä
  • Trumpin mieliala ei länttä liikuta!

    Äänestä

  • Nyt koko maailma kyykkyyn, inkkari hattu päähän vaan ja menoksi.

    Äänestä

” Trump uhkaa Nato-maita "huonolla tulevaisuudella", jos ne eivät auta Yhdysvaltoja meneillään olevassa Iranin sodassa.””

Trump saa aivan rauhassa uhkailla.-D. Kukapa ukosta enää piittaa?

Äänestä

Kerran henkilö joka oli ollut vuosia töissä Pentagonissa sanoi minulle
että ei ajatellut hyvää siitä että Suomi oli ollut fasistien ja kommunistien puolella
Toisen Maailmansodan ja Kylmän Sodan aikoina,
tämän sanoi vuosia sitten kun oli jotain tekemistä yhteistyöstä YK asioissa,
ajattelin silloin että saattaa moni muukin joilla ei ole mitään yhteyttä, sukulaisia ym
Suomalaisten kanssa ajatellakkin vastaavia?

Se bigger picture nytkin Naton kanssa saattaa ollakin aika erilainen
kuin mitä Suomessa toivotaan ja odotetaan?
On vaikea arvioida mutta on hyvin mahdollista että joitain maita,
muitakin kuin Suomea suunnitellaan puskurimaiksi joissa ainakin aluksi
kaikki tapahtuu leviämättä muualle koska kun aikaa menee saattaa tulla
rauha/ rauhaneuvottelut eikä koskaan laajenekkaan muualle?
Mutta miten on siinä vaiheessa käynyt Suomelle? Balttialle? Puolelle?

Tämä eu on vienyt tätä tilannetta koko ajan enemmän ja enemmän tähän suuntaan
kuten nyky-maahanmuuttoakin joka täysin erillaista kuin ennen eu'ta.
Tämä eu saattaa olla pahinta mitä Suomelle on koskaan tapahtunutkaan
ja siitä kaikesta Suomalaiset ovat monia miljardeja kun maksaneet
ja nyt menettävät palveluita ym leikkauksiin ja erittäin korkeita veroja
sekä lisää lainaa korkoineen.
Mitäköhän tälläselle maalle vielä tapahtuu, toivon että paranee mutta
toivo ei auta eikä tässä ikävä kyllä niin tule käymään.

Äänestä

” Trump uhkaa Nato-maita "huonolla tulevaisuudella", jos ne eivät auta Yhdysvaltoja meneillään olevassa Iranin sodassa.””
Kerrankin olen samaa mieltä Trumpin kanssa Naton huonolla tulevaisuudella, Ja se huono tulevaisuus on jo nyt alkanut!

1Äänestä

Naton 5. artikla nimenomaan ei toimi noin. Trump ei sitä ole ilmeisesti käsittänyt. Nato on puolustusliitto, ei hyökkäysliitto. Naton jäsenillä ei ole mitään velvoitetta auttaa jäsenmaata, joka hyökkää jonkin maan kimppuun on se hyökkäyksen syy sitten kuinka ymmärrettävä tahansa. Nato ei velvoita yhtäkään jäsenmaataan sekaantumaan jonkin jäsenvaltion aloittamaan hyökkäyssotaan. Ainut poikkeus olisi se, jos joku jäsenmaa sekoaisi ja hyökkäisi liittolaisensa kimppuun, sillon Naton kuuluu puolustaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista. Tuollainen ajaisi kyllä Naton kaaokseen, mutta se on silti se ainut erittäin epätodennäköinen poikkeus. Jokatapauksessa Naton 5. artikla ei millään tavalla velvoita Naton jäsenmaita auttamaan hyökkäyssodan aloittanutta Usaa eikä Naton 5. artikla millään tavalla velvoita yhtäkään maata sekaantumaan Usan aloittamaan sotaan. Lisäksi Nato on tosiaan puolustusliitto, jonka tarkoituksena on puolustaa jäsenmaita. Se ei ole ylipäätänsäkään hyökkäysliitto. Naton toimialueeseen ei myöskään kuulu esimerkiksi Iran, Lähi-itä ja siellä olevien salmien avaaminen. Naton tehtävänä on puolustaa sen omaa aluetta. Naton jäsenmaat toki voivat halutessaan liittyä auttamaan Usaa, mikään ei estä maita muodostamassta liittoumaa Usan auttamiseksi Iranissa. Mutta Natolla ja Natomailla ei ole mitään Natoon perustuvaa velvoitetta tehdä niin.

T. miksuh

Äänestä
  • Lisäyksenä se, että Naton nimi jo itsessään kertoo mikä Nato on. Nato on lyhenne englanninkielisestä nimestä North Atlantic Treaty Organization. eli siis suomeksi Pohjoisatlantin puolustusliitto. Ja paino on sanalla puolustusliitto.

    T. miksuh

    Äänestä

  • Anonyymi00364 kirjoitti:

    Lisäyksenä se, että Naton nimi jo itsessään kertoo mikä Nato on. Nato on lyhenne englanninkielisestä nimestä North Atlantic Treaty Organization. eli siis suomeksi Pohjoisatlantin puolustusliitto. Ja paino on sanalla puolustusliitto.

    T. miksuh

    typokorjaus: Nato on siis suomeksi Pohjois-Atlantin puolustusliitto.

    T. miksuh

    Äänestä

  • "Naton 5. artikla nimenomaan ei toimi noin. Trump ei sitä ole ilmeisesti käsittänyt."

    Trumpushka pyrkii käsittämään NATO-sopimuksen aivan omien tarkoitusperiensä mukaan ja sitten suuttuu, kun muut eivät jaa hänen näkemystään, vaan toimivat, kuten sopimuksessa lukee. Hän tekee noin kaikkien muidenkin sopimusten ja jopa lakien suhteen. Täysi rikollinen ja huijari.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Naton 5. artikla nimenomaan ei toimi noin. Trump ei sitä ole ilmeisesti käsittänyt."

    Trumpushka pyrkii käsittämään NATO-sopimuksen aivan omien tarkoitusperiensä mukaan ja sitten suuttuu, kun muut eivät jaa hänen näkemystään, vaan toimivat, kuten sopimuksessa lukee. Hän tekee noin kaikkien muidenkin sopimusten ja jopa lakien suhteen. Täysi rikollinen ja huijari.

    Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb näkee todellista potentiaalia Donald Trumpille tarjottavassa diilissä, jossa Nato auttaisi Yhdysvaltoja Hormuzinsalmella ja Yhdysvallat toimittaisi Ukrainalle kaiken tarvittavan aseavun rauhansopimuksen aikaansaamiseksi Ukrainaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00367 kirjoitti:

    No mutta sehän olisi mainiota, jos rauhansopimuksessa Ukrainan ei tarvitsisi luovuttaa alueitaan.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    No mutta sehän olisi mainiota, jos rauhansopimuksessa Ukrainan ei tarvitsisi luovuttaa alueitaan.

    Kyseessä olisi ns. "lehmän kaupat". Ja Trumphan on todella hyvä kauppamies tekemään hyviä diilejä.

    Ilmeisesti nyt valtio nimeltä Suomikin natomaana nyt sitten joutuisi osallistumaan Hormuzin salmen sotilaalliseen operaatioon jos sellainen joskus toteutuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00369 kirjoitti:

    Kyseessä olisi ns. "lehmän kaupat". Ja Trumphan on todella hyvä kauppamies tekemään hyviä diilejä.

    Ilmeisesti nyt valtio nimeltä Suomikin natomaana nyt sitten joutuisi osallistumaan Hormuzin salmen sotilaalliseen operaatioon jos sellainen joskus toteutuisi.

    "Jos eurooppalaiset maat päättävät aloittaa sotilasoperaation merenkulun turvaamiseksi Hormuzinsalmella, voisi Suomi osallistua operaatioon lähettämällä asiantuntijoita operaation esikuntatehtäviin.

    Näin arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Iro Särkkä. Hän ei pidä todennäköisenä, että Suomi lähettäisi Hormuzinsalmelle omaa kalustoaan tai rivisotilaita."

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011883902.html

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Jos eurooppalaiset maat päättävät aloittaa sotilasoperaation merenkulun turvaamiseksi Hormuzinsalmella, voisi Suomi osallistua operaatioon lähettämällä asiantuntijoita operaation esikuntatehtäviin.

    Näin arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Iro Särkkä. Hän ei pidä todennäköisenä, että Suomi lähettäisi Hormuzinsalmelle omaa kalustoaan tai rivisotilaita."

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011883902.html

    Hevonpaskaa tiltu.

    Äänestä

  • Anonyymi00365 kirjoitti:

    typokorjaus: Nato on siis suomeksi Pohjois-Atlantin puolustusliitto.

    T. miksuh

    Mitä Pohjois-Atlantin puolustusliitto on puolustanut hyökkäyssodissa Irakiin, Afganistaniin ja Libyaan?

    Äänestä

” Näinkö Naton 5. artikla käytännössä toimii?
Trump uhkaa Nato-maita "huonolla tulevaisuudella", jos ne eivät auta Yhdysvaltoja meneillään olevassa Iranin sodassa.”

JUURI NÄIN SE TOIMII! VIIDES ARTIKLA EI PÄDE USA:N OMAAN HYÖKKÄYSSOTAAN AVUN MUODOSSA!

Äänestä
  • Natollahan on jo täysin kokonaan olemassa todella huono tulevaisuus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00370 kirjoitti:

    Natollahan on jo täysin kokonaan olemassa todella huono tulevaisuus.

    "Näinkö Naton 5. artikla käytännössä toimii?"

    Naton artiklat on täyttä paskaa ja naton aika alkaa olla lopuillaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00376 kirjoitti:

    "Näinkö Naton 5. artikla käytännössä toimii?"

    Naton artiklat on täyttä paskaa ja naton aika alkaa olla lopuillaan.

    Naton artiklat ovat selkeitä ja toimivia! Tosin ne eivät toimi Trumpin mielen mukaan!

    Äänestä

Ruotsin kansalainen on teloitettu tänään Iranissa, kertoo Ruotsin ulkoministeri Maria Malmer Stenergard.

Henkilö, jota ei ulkoministerin lausunnossa nimetty, pidätettiin Iranissa viime vuoden kesäkuussa.

Iranin median mukaan kyseessä oli mieshenkilö, jota epäiltiin vakoilusta Israelin tiedustelupalvelu Mossadin hyväksi.

Ruotsi oli toistuvasti ottanut vangitsemisen esille Iranin viranomaisten kanssa, mutta mies teloitettiin silti.

– Kuolemanrangaistus on epäinhimillinen, julma ja peruuttamaton rangaistus. Ruotsi yhdessä muun EU:n kanssa tuomitsee sen käytön kaikissa olosuhteissa, Stenergard sanoi.

Hänen mukaansa teloitusta edeltänyt oikeusprosessi ei täyttänyt asianmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.

Äänestä
  • Iran ei ole turvallinen asuinpaikka länsimaalaiselle! Eikä aina turvallinen EDES maan omille kansalaisille!

    Äänestä

  • Noissa 007:n hommissa on omat riskinsä. Oliko työsuojelu valtuutettu asian tiimoilta aktivoitu?

    Äänestä

  • Anonyymi00383 kirjoitti:

    Noissa 007:n hommissa on omat riskinsä. Oliko työsuojelu valtuutettu asian tiimoilta aktivoitu?

    Ei ollut.

    Äänestä

Lähetetään meidän jäänmurtajat puolustamaan Hoormutsin salmea. Sitten saadaan lisätilauksia maailmalta? Arabimaat ostavat käteisellä jäänmurtajia?

Äänestä
  • No huh huh!

    Äänestä

  • Lähetetään meidän jäänmurtajat puolustamaan ,,,,, ja samaan kyytiin kaikki meidän kansanedustajat.

    Äänestä

"Ja se Hormuzin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa. Kun kolmellasadalla laivalla, hyökkäs Urpumme Persian rannoille, jne".

BUAAHHAAHHAAAA!

Äänestä
  • Laita sinä jo se korkki kiinni.

    Äänestä

Aika tuossa Iranin sodassa on täysin kokonaan Iranin puolella.

Talouskriisi Hormuzinsalmesta johtuen alkaa pehmittämään länsimaiden talouksia, minkä takia Iran aivan varmasti pyrkii pitkittämään sodankäyntiä Iranissa mahdollisimman pitkään.

Äänestä

Raakaöljyn hinta maailmalla kääntyi nousuun iltapäivällä sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel olivat iskeneet Iranin merkittävään kaasulaitokseen.

Brent-öljylaatu lähti yli viiden prosentin nousuun, lähes 109 dollariin barrelilta eli tynnyriltä. WTI-laadun hinta nousi parisen prosenttia 98 dollariin.

Aiemmin tänään öljyn hinta oli kääntynyt laskuun, kun Irak oli ilmoittanut käynnistäneensä rajoitetun öljynviennin Turkin kautta.

Äänestä

Yhdysvaltojen vetäytyminen sodasta Iranista on todella paljon toden­näköisempää kuin esimerkiksi vallan vaihtuminen Iranissa.

Yhdysvaltojen syyt jatkaa iskuja Iranissa ovat enää harvassa ja sodan venyttäminen olisi Trumpille todella suuri sisäpoliittinen riskitekijä.

Äänestä
  • Trump ei halua jatkaa iskuja Iranin energiakohteita vastaan

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei halua, että iskuja Iranin energiainfrastruktuuria vastaan jatketaan sen jälkeen, kun Israel iski South Parsin kaasukentälle keskiviikkona, Wall Street Journal uutisoi.

    Trump tiesi Israelin iskusta etukäteen ja tuki sitä, lehden lähteet kertovat. Trumpin kerrotaan pitäneen iskua vastauksena Iranille Hormuzinsalmen sulkemisesta.

    Trump voi myös olla avoin tulevaisuudessa iskemään uudestaan iranilaisiin energialaitoksiin, riippuen siitä, mitä Iran päättää tehdä Hormuzinsalmen suhteen.

    Hormuzinsalmi on tärkeä öljyreitti, joka on ollut käytännössä suljettuna Iranin vastaiskujen ja uhkausten takia.

    South Pars on maailman suurin kaasukenttä, jota Iran ja Qatar käyttävät yhdessä. Iran on maailman neljänneksi suurin maakaasun kuluttaja. 80 prosenttia maan kaasusta tulee South Parsista.

    Vaikka maakaasukenttä on merkittävä lähinnä Iranin sisällä, nousivat öljyn hinnat maailmanlaajuisesti iskusta uutisoinnin jälkeen. Maailmalla pelätään Iranin mahdollista kostoa energiainfrastruktuuriin tehtyjen iskujen jälkeen.

    Äänestä

Rauhaneuvottelut ainoa oikea ratkaisu Iranin sodassa!

Trump voisi päästä irti aiheuttamastaan sopasta aloittamalla suurellisen "rauhankonferenssin" Vaikkapa Ranskassa Pariisissa, jonne kutsuttaisiin koolle kaikki Persian lahden maiden päättäjät. Ei haittaa vaikka Israel ja Iran kieltäytyisivät. Riittää että sinne tulisi riittävän monta muuta Persian lahden maan edustajaa paikan päälle.

Tämä Rauhankonferenssi tekisi sitten todella mahtipontisen, mutta täysin tyhjänpäiväisen loppulausuman. Sitten Trump voisi julistaa rauhan alkaneeksi voittamansa sodan jälkeen hänen käskystään, ja vetää amerikkalaiset joukot pois. Trump voisi vielä vaatia Nobelin rauhanpalkintoa aloittamansa sodan lopettamisesta itselleen.

Ja energia voisi sitten taas virrata ympäri maailmaa vapaasti.

Äänestä

Tärkeä aloitus

Äänestä
  • Miten niin muka?

    Äänestä

Trump lähti soitellen sotaan, kuvitteli päivässä vqihtavansa Irakin hallinnon. Tilalle tuli yhtä vanhoilliset uskonnolliset jäärät. Nyt Trumpilla hätä muiden pitäs tulla apuun kun Hormuzinsalmi miinoitettiin. Tehtävsätä ei selviä hengissä, menköön itse, droomi3n ja pommien maali tauluksi. Mihin maahan torvelo hyökkää seuraavana.

Äänestä

Iran vaurioitti Yhdysvaltojen hävittäjää

Yhdysvaltojen asevoimien F35-monitoimihäivehävittäjä teki hätälaskun Yhdysvaltojen tukikohtaan Lähi-idässä, kertoo CNN.

Yhdysvaltojen Iran-operaatiosta vastaavan Centcomin tiedottajan mukaan hävittäjä oli suorittamassa taistelutehtävää Iranin yllä, kunnes se joutui tekemään hätälaskun Iranin tulituksen aiheuttamien vaurioiden vuoksi.

- Lentokone laskeutui turvallisesti ja lentäjän tila on vakaa. Tapausta tutkitaan parhaillaan, tiedottaja kertoi CNN:lle.

Kyseessä on mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun Iran olisi osunut suoraan Yhdysvaltojen hävittäjään lähes kolme viikkoa sitten alkaneen konfliktin aikana.

Äänestä
  • Ensimäinen jenkkien kalkkuna otti sitten osumaa Iranin taivaalla.

    Äänestä

  • Harmi ettei tuhoutunut. Iran oppii tuhoamaan nuo uudet hävittäjät.
    Se on arvokasta tietoa kuinka se tehdään.

    Äänestä

Vasta eka osuma 3:en viikon jälkeen! Ei huono!

Äänestä
  • Ei pysy jenkkien kalkkunat enää ilmassa Iranissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00401 kirjoitti:

    Ei pysy jenkkien kalkkunat enää ilmassa Iranissa.

    Hyvin tuntuvat pysyvän Tiltun loputtomaksi harmiksi!

    Sen sijaan Eurooppaa ei Hormuzin salmeen kuulu eikä näy!

    Äänestä

  • Anonyymi00405 kirjoitti:

    Hyvin tuntuvat pysyvän Tiltun loputtomaksi harmiksi!

    Sen sijaan Eurooppaa ei Hormuzin salmeen kuulu eikä näy!

    Euroopassa nyt sitten vaan energian ja elintervikkeiden hinnat nuosee yli kipurajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00407 kirjoitti:

    Euroopassa nyt sitten vaan energian ja elintervikkeiden hinnat nuosee yli kipurajan.

    Nousee tietenkin kaikkialla! Ei Eurooppa ole poikkeus!

    Äänestä

”Näinkö Naton 5. artikla käytännössä toimii?”

JUURI NÄIN SE TOIMII!

VIIDES ARTIKLA EI PÄDE SILLOIN KUN KYSE ON JÄSENMAAN ”OMASTA HYÖKKÄTSSODASTA”!

Äänestä
  • Nyt sitten Yhdysvallat on tehnyt oman ratkaisunsa niin että sen sotilaat vetäytyykin Euroopan natomaiden tukikohdista vallan kokonaan pois kalustoineen päivineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00411 kirjoitti:

    Nyt sitten Yhdysvallat on tehnyt oman ratkaisunsa niin että sen sotilaat vetäytyykin Euroopan natomaiden tukikohdista vallan kokonaan pois kalustoineen päivineen.

    Noin naton 5. artikla juuri toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi00411 kirjoitti:

    Nyt sitten Yhdysvallat on tehnyt oman ratkaisunsa niin että sen sotilaat vetäytyykin Euroopan natomaiden tukikohdista vallan kokonaan pois kalustoineen päivineen.

    Voi olla, mutta tehkööt sitten! Artiklassa on selkeät säöännöt, jotka piti iolla myös Trumpun tiedossa!

    ON MAINIO ASIA, ETTÄ SITÄ TULKITAAN OIKEIN! VENÄJÄN TILTU ITSE ON KAIKEN AIKAA TULKINNUT SITÄ VÄÄRIN JA TULKINNUT USA:N SAAVAN APUA MYÖS HYÖKKÄYKSESSÄ!

    SE OLI VÄÄRÄ LUULO!

    Äänestä

  • Anonyymi00413 kirjoitti:

    älä itke iines!

    Äänestä

  • Anonyymi00411 kirjoitti:

    Nyt sitten Yhdysvallat on tehnyt oman ratkaisunsa niin että sen sotilaat vetäytyykin Euroopan natomaiden tukikohdista vallan kokonaan pois kalustoineen päivineen.

    Sitten ei osteta USAn romuja. Tehdään itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00417 kirjoitti:

    Sitten ei osteta USAn romuja. Tehdään itse.

    Isäs teki puusta, äitis osti kaupasta, ja virtsa tuli suusta.

    Äänestä

On aika sanoa poliitikkojenkin totuus Trumpista hyssyttelyn sijaan. Kun älytöntä touhua,niin on se sanottava ilman villaista.

Äänestä

Naton 5. artikla EI ole käytettävissä Trumpin laittoman hyökkäyssodan tukemiseen!

Äänestä
  • JUURI NÄIN SE 5. ARTIKLA TOIMII!!

    NATO ON PUOLUSTUSLIITTO! TRUMP VOI JA SAA HYÖKÄTÄ ILMAN NATO-TUKEA”

    Äänestä

  • Kuten ei missää muussakaan tapauksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00429 kirjoitti:

    JUURI NÄIN SE 5. ARTIKLA TOIMII!!

    NATO ON PUOLUSTUSLIITTO! TRUMP VOI JA SAA HYÖKÄTÄ ILMAN NATO-TUKEA”

    Tosin Naton pääsihteeri Mark Rutte jo lupasi Trumpille että Nato auttaa Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen avaamisessa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Trump uhkaa Nato-maita "huonolla tulevaisuudella", jos ne eivät auta Yhdysvaltoja meneillään olevassa Iranin sodassa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo talouslehti Financial Timesille, että Nato-maita odottaa erittäin huono tulevaisuus, jos liittolaismaat eivät auta Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen avaamisessa.

On vain sopivaa, että Hormuzinsalmesta hyötyvät maat auttavat varmistamaan, ettei siellä tapahdu mitään pahaa. Jos vastaus on kielteinen se on erittäin huono asia Naton tulevaisuudelle, Trump sanoi lehdelle.

Lehden mukaan Trump suhtautui pessimistisesti Nato-maiden mahdolliseen apuun.

Meidän ei olisi tarvinnut auttaa heitä Ukraina-asiassa. Mutta me autoimme heitä. Nyt näemme, auttavatko he meitä.

Trump sanoi, että Yhdysvallat on Nato-maiden tukena, mutta hän ei voi olla varma siitä, että muut Nato-maat auttavat Yhdysvaltoja. Viesti on linjassa Trumpin hallinnon näkemyksen kanssa, jonka mukaan Euroopan puolustus on liian riippuvainen Yhdysvalloista.

Financial Times pyysi Trumpia täsmentämään, millaista apua hän Nato-mailta Iranin suhteen haluaa. Trump vastasi, että Nato-liittolaisten on autettava Yhdysvaltoja kaikin tarvittavin keinoin tuossa Iranin sodassa.

Trump sanoi, että Nato-maiden pitää lähettää miinanraivaajia Hormuzinsalmelle. Trump vihjasi haluavansa eurooppalaisia erikoisjoukkoja Persinalahdelle ja Hormuzinsalmelle taistelemaan sodassa Irania vastaan.

Euroopan lisäksi Trump aikoo painostaa myös Kiinaa Hormuzinsalmen kulkukelpoiseksi saamisessa. Trump pyysi aiemmin Kiinaa, Ranskaa, Japania, Etelä-Koreaa ja Britanniaa auttamaan Yhdysvaltoja avaamaan Hormuzinsalmi. Salmen kautta kulkee noin viidesosa maailman öljystä. Iran on iskuillaan ja niillä uhkaamalla onnistunut lähestulkoon sulkemaan sen.

Yhdysvaltojen yritykset salmen avaamiseksi kaupallisille laivoille eivät ole toistaiseksi onnistuneet.

Trump puhui aiemmin sunnuntaina Britannian pääministerin Keir Starmerin kanssa puhelimessa. Trump sanoi FT:lle, että Britannia on ykkösvalinta apulaiseksi Irania vastaan Hormuzinsalmella merivoimiensa ja historiansa takia.

Hän kertoi sanoneensa, ettei Nato ole mikään yksipuolinen suhde.

Pyysin heitä tulemaan, mutta he eivät halunneet tulla. Kun olemme käytännössä jo pyyhkäisseet Iranin aiheuttaman vaaran pois, he sanovat, että "no voimme me kaksi laivaa lähettää". Me tarvitsemme ne laivat ennen kuin voitamme, emme sen jälkeen, Trump sanoi.

The Guardianin mukaan Britannia harkitsee alusten ja miinanraivausdroonien lähettämistä Persianlahdelle. Lehden mukaan hallitus haluaa mielummin lähettää miinanraivausdrooneja, sillä se pelkää alusten lähettämisen eskaloivan sotaa.

Miten Kiina ja Venäjä nyt suhtautuvat Natoon jos se aikoo osallistua tuohon Iranin sotaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu