Kun on sitoutunut tiettyyn uskontokäsitykseen tai tiettyyn oppiin, on enemmän tai vähemmän sidoksissa sen järjestön uskomuksiin ja sääntöihin ja johonkin auktoriteettiin niin kuin lapsi vanhempiinsa. Sillä haetaan varmaan sitä turvallisuuden tunnetta. Mutta aikuistumisen myötä ihminen kehittyy, oppii ja viisastuu kaiken aikaa etsimällä, kyseenalaistamalla asioita, tutkimalla ja lähestymällä asiaa monesta eri suunnasta ja on valmiina muuttamaan käsityksiään ja oivaltamaan aivan uusia ulottuvuuksia. Kun Raamatussa sanotaan, että lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta, ei se voi tarkoittaa, että pitää jäädä lapsen asteelle. Vaan täytyy olla utelias, oppimishaluinen ja ennakkoluuloton ja kasvaa ja kehittyä ja tehdä sitä lapsen innostuneisuudella, ilolla ja leikkimielisyydellä.
Jumalakäsityksessä oma tutkimusmatkani on johtanut siihen, että Jumala vain ON YKSI ja AINOA kaikkien ja kaiken Jumala. Jumalassa ei ole mitään persoonia eikä Jumalalla ole mitään ajatuksia tai tahtoa siinä mielessä kuin ihminen näillä sanoilla ymmärtää. Seuraavaksi, että koko Jumalan luomassa universumissa on vain YKSI VOIMA, Jumalan voima. Ei ole muita voimia kuten erikseen Pyhän Hengen voima, riivaajien, pahojen henkien, saatanan voima. Jumalan voima ei ole hyvä eikä paha. Se ON NEUTRAALI VOIMA.
Olen sanonut, että Jumala=Pyyteetön Rakkaus tarkoittaen sitä, että Jumala ON vain HYVÄ, se ei kuitenkaan sisällä koko totuutta Jumalasta. Kun olen sanonut, että Jumala EI voi olla PAHA, ei sisällä myöskään koko totuutta. Vaan voisi olla, että Jumalaan sisältyy HYVÄ ja Jumalaan sisältyy PAHA. Myös niin, että Jumalaan sisältyy Pyyteetön Rakkaus ja Jumalaan sisältyy Pyyteetön Viha. Sana Pyyteetön tuo uudenlaisen merkityksen sanalle Rakkaus ja Viha ja ihmisenä ollessa ihmisten maailmassa kukaan ei kykene Pyyteettömään Rakkauteen eikä Pyyteettömään vihaan. Ihminen pystyy vain enemmän tai vähemmän rakastamaan ja enemmän tai vähemmän vihaamaan.
Jumala on antanut ihmiselle hengen eli voiman ja Jumala on ihmisessä voiman alkulähde. Sitä voitaisiin kutsua myös kirkkaimmaksi VALOKSI tai ELÄMÄNLÄHTEEN VEDEKSI. Se VOIMA on täysin NEUTRAALI, se ei itsessään ole hyvä eikä paha, ei viha eikä rakkaus. Kun on syntynyt ihmisten maailma, joka on dualistinen vastakohtien maailma, Jumalan voima on jakautunut kahtia. Raamatussakin voisi olla jotain totuuksia, kuten SANA on tullut LIHAKSI ja HENGEKSI. Yhdestä on tullut kaksi. Ja huomaa, että ei ole olemassa mitään muita henkiä, ei pahoja henkiä, ei hyviä henkiä eikä saatanaa tai muitakaan persoonia, on vain Jumalan NEUTRAALI voima, joka ihmisessä on jakautunut kahdeksi. Pisteestä Sana on lähtenyt kaksi suoraa liha ja henki, kun ne yhtyvät janaksi, se on ihmiselämä. Tulee kolmio.
Nyt vastakohtien maailmassa kaikki on toistensa vastakohtia. Ihminen on määritellyt toisen sivun olevan pahan ja toisen hyvän ja siten janan päätepisteissä on toisessa hyvä, toisessa paha, viha ja rakkaus, pimeys ja valkeus, musta ja valkoinen jne… Mutta pitäisikö puhua vain negatiivisesta ja positiivisesta virrasta. Itse voiman alkulähde on yhdessä pisteessä, jossa on kaikki, siis positiivinen ja negatiivinen virta yhdistyneenä. Ihmisessä se alkulähde on sielussa. Ihminen sitten käyttää valintojensa ja omien määritelmiensä mukaan tätä voimaa eri kohdissa janaa, joko jommassakummassa päässä tai sitten seilaa janalla eri pisteissä. Kulkee sitä tietä niin kauan, että positiivinen ja negatiivinen virta ovat yhtyneet eli janan keskipisteeseen ja nousee siitä suoraan ylöspäin osuen siten kärkipisteeseen ja yhtyy alkulähteeseen. Elämän pimeä kolmio ja valoisa kolmio on poistunut.
Tästä johtopäätöksenä, että Jumala= neutraali voima ei voi ketään lähettää pelastamaan ihmistä sieltä janalta, että voima vetäisi vain negatiivisen virran tai positiivisen virran puoleensa. Ja kun on elossa, EI voi SEISOA PAIKALLAAN missään kohdin janaa ja odottaa, että joku tempaa siitä keskipisteeseen, vaan se on itse löydettävä ja siihen osuttava. Näin ollen kukaan ei voi yhtyä Jumalaan ennen kuin osuu keskipisteeseen. Mutta siellä kolmion valoisalla puolella on paljon mukavampi kulkea ja pyrkiä keskipisteeseen kuin sieltä pimeältä puolelta haparoida valoa kohti. Mutta tosiasiassahan se kulku on heiluriliike eli minkä verran heilahdat negatiiviseen päin, saman verran pitää heilahtaa positiiviseen suuntaan, että kolmio pysyy tasapainossa. Ja tosielämässähän sitä pompitaan jatkuvasti puolelta toiselle, milloin isommat hypyt ja milloin pienemmät. Eli kaikki ihmiset ovat tasavertaisia ja kaikissa on hyvä ja paha, sillä toinen seuraa aina varjossa.
Eli taivalletaan elämäntien janalla niin kauan, että osutaan keskipisteeseen ja siihen pääsemiseksi toiset voivat seurata Jeesuksen tienviittoja ja toiset Buddhan jne.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Taitaisinpa yhtyä jokaikiseen lauseeseesi, ja se on tosi harvinaista näillä foorumeilla että kaksi ihmistä kykenee ajattelemaan edes pikkaisen sinnepäin samalla tavoin!
Minäkin näen "Jumalan" lähinnä neutraalina. Näen sen/hänet kaikkena-mitä-on, Suurena Nimeämättömänä Jonakin joka on luonut itsestään, itseensä, itselleen ajan ja tilan, jotta voisi rikastuttaa tietoisuuttaan niillä myriaadeilla MAHDOLLISUUKSILLA mitä tätä kautta ilmaantuu.
Enemmän tulee tietysti korostettua Jumalan, sen mikä hänessä/siinä on tietoisuudessaan korkeimmalla tasolla, hyvyyttä koskapa aivan liian moni korostaa Jumalan olevan kostonhimoinen, ilkeä, pirullinen, vihaaja etc. Ihmisten on aika vaikea joskus ymmärtää että joku olisi niin käsittämätöntä että se ei todellakaan mahdu inhimillisten ulottuvuuksien rajaamaan persoonalliseen hahmoon, ja sen vuoksi Jumalasta aivan liian helposti alkaa tekeytyä joko joulupukki tai hirviö. Mieluummin sitten vaikka se pukkikin. Tai vastaavasti naisellisesti ajatellen mieluummin äiti kuin lapsensa syövä noita-akka.
Ja kuitenkin Jumalassa on kaikki se mitä me hänessä, hänestä, hänelle teemme! Kaikki se mitä itsestämme tuomme esiin on Jumalan omaa. Siinä on aikamoinen vastuu. Haluammeko korostaa Jumalan demonista puolta? Haluammeko että elämä kulkee kärsimyksien kautta? Miksi muka?
Olen kyllä ihmetellyt sitä itsekin, kun luen sinun kirjoituksiasi. Minä en vain ole niin perehtynyt eri uskontoihin enkä juuri uskonnolliseen kirjallisuuteen kuin Sinä tunnut olevan. Mutta henkistä kirjallisuutta olen paljon lukenut ja sitten pohdiskellut ja analysoinut paljon ihmistä ja ihmismieltä ja yleensä kaikkea "huuhaata".
Näin meidän kesken se janahan ei tarkoita yhtä elämää, vaan sitä saattaa kuolla, missä pisteessä tahansa ja sitten siellä henkimaailmassa siltä pohjalta laatii taas uuden lukusuunnitelman päästäkseen lopulta pisteeseen.
Tiedäpä häntä olenko niin kauhean perehtynyt - onhan tuolla hyllyssäni vähän joka sortin "pyhiä kirjoja", mutta vain osan olen lukenut ja siitäkin autuaasti unohtanut suurimman osan. Voihan sieltä sitten aina tarkastaa seikkoja, jos jaksaa.
Raamattua sitä on tullut enempi luettua, moneltakin eri kantilta, muttei kai oikein koskaan siltä "oikealta" kantilta mikä k-uskovaisille sopii. Toisaalta kun heillä jokaisella on se oikea usko mikä onkin hieman erilainen kuin toisen uskovaisen oikea usko, niin kyllä siinä aika hätä kädessä on, jos ei yksinkertaisesti päätä seurata omaa päätään ja sydäntään.
Lisäksi on tullut noita gnostilaisia kirjoituksia käsitteleviä kirjoja tutkailtua, ja nyt viimeaikoina jopa niitä kirjoituksia itsejänsä. Niistä tulee kaikenlaisia oivalluksia aina kun kirjan avaa.
On oikeastaan aika hassua miten paljon puutun nimenomaan k-uskoon sikäli että en koe itselläni olevan mitään erityistä luokiteltavissa olevaa uskoa, tai jos olisi, niin ei se välttämättä ole luettavissa kristilliseksi. Minulla on kaiketi kana kynittävänä k-uskon kanssa edellisimmän elämäni vuoksi, jossa sain mieli- ja muistikuvieni mukaan kokea k-uskon nurjaa puolta. Siksi haluan tutkia k-uskoa, purkaa sen osiin ja koota uudelleen... Etsiä löytyykö siitä sitä rakkautta mitä ei viime kerralla ollut tarjolla. ;)
Kait minullakin oma kana kynittävänä. Niin ihmeellisesti minua on jahdatettu miettimään tätä uskon asiaa. Nimenomaan minä parin viimeisen vuoden aikana olen joutunut tekemisiin ahneiden, itsekkäiden, omahyväisten, toisia törkeästi hyväksikäyttävien uskovaisten kanssa. Kuullut ihmisiltä myös heidän uhkailujaan ja törkeitä tekojaan, kuten esim. mennä kutsumatta kuolevan vanhuksen, (jolla oma käsityksensä uskosta) sairasvuoteelle pelottelemaan helvetillä ja saarnaamaan parannusta. Kuinka pahalta tämä on tuntunut omaisista. Eli olen kuullut ja nähnyt sitä tuskaa ja ahdistusta, jota he lietsovat uskollaan.
Itse kirjoittelen päiväkirjaa ja olen siinä monesti kysynyt Jumalalta, mikä tarkoitus tällä on ja intuitioni on kertonut, että minun pitäisi jotenkin paljastaa ja vastustaa tätä valheoppia. En ole aikaisemmin mitenkään toiminut ja aivan ihmeellisellä tavalla johdatettiin tänne keskustelupalstallekin. Ja uni, jonka ennen sitä kirjoitin ylös ja ihmettelin, mitä voi tarkoittaa, mutta nyt olen tajunnut, että aivan selvästi tarkoitti tätä kirjoittelua. Siinä unessani valtava määrä ihmisiä tungeksi oven takana raivoissaan ja sivuovesta pienempi määrä uteliaana, kun minulla ystävieni kanssa oli salaisuus.
Kyllä minullekin on annettu tietoa edellisestä elämästäni ja siltä pohjalta voin täysin ymmärtää nykyistä. Kyllä kyvyt, lahjat ja velat ja velkojen maksajat olen oivaltanut. Lisäksi minulla on ihana taulu, jossa lukusuunnitelmani tälle elämälle ja itse siihen kun olen todella perehtynyt, niin sehän on juuri niin kuin on tarkoitus ollakin. Jännästi nyt uskon käyväni opiskeluhuonetta läpi Leijonan mekissä ja Mars planeetan energialla ja Pluto kauniisti konjunktiossa.
Minäkin ihmettelen että mikähän minua oikein yllyttää tänne kirjoittelemaan, kun niin harva loppujenlopuksi näitä asioita haluaa kuulla mitä minulla on sanottavana. Jos puhun niille jotka ovat samaa mieltä, se on vähän sellaista nyökyttelyä sitten ja se siitä... Jos puhun niille jotka ovat hanakasti vastaan, langetan vain itseni ja vastustajani lapselliseen kilpahuutoon. Sen vuoksi olenkin lopettanut mm. "renen" kommenttien lukemisen kokonaan, koska olen havainnut että hänen kanssaan ei mitään tapahdu kuin molemminpuolinen kiukustuminen vain. Aika kivasti näkee otsikoistakin mitä asiaa hänellä on, ja kun lukee muiden kommentteja hänelle, saa tietää missä mennään ilman että tulee kuultua sitä kiukuttelua johon tulee kiusaus itse vastata jotenkin nokkavasti.
Haluanko olla vain oikeassa? En tiedä. Pari vuotta sitten oli sellainen vaihe. Luulenko olevani Jumalan asialla, julistavani totuutta jonka "hän" on minulle antanut? Ehkä toisinaan. Minussa asuu pieni profeetta joka välillä haluaa esille...
Todellakin taidan eniten haluta puhua niille jotka haluavat ajatella asioita syvällisesti ja laaja-alaisesti, ja jotka eivät välttämättä tiedä jotain intresanttia anekdoottia mikä osuu nimenomaan minulle vastaan jostakin kirjasta, tai kenties jopa omassa päässä välähtää esiin...
Se mikä minussa on palavinta, on se mikä haluaa periaatteessa lopettaa ihmiskunnasta PELON hirmuvallan. Minulla on itselläni monia pelkoja, olen melkeinpä pelosta sairas mitä tulee vaikkapa sosiaaliseen kanssakäymiseen, ja ehkä juuri sen vuoksi koen että pelko on suurimpia vitsauksia mitä on. Jos joku sanomani asia voi avartaa jonkun ihmisen mieltä niin että hän kokee sellaisen hetkellisen oivalluksen jossa pelolle ei jää mitään sijaa, olen mielissäni. Ehkä tämmöistä ei tapahdu oikeasti eikä koskaan, mutta onpahan ainakin yritetty.
on tällä palstalla monia sellaisiakin lukijoita, jotka eivät ajattele kaikista asioista yksisilmäisesti. Juttujasi on erittäin virkistävä lukea palstan tyypillisten repivien oppiriitojen vastapainoksi. Ja se että haluat lopettaa pelon hirmuvallan on hyvin arvokas ja kannatettava tavoite. Siihen minäkin pyrin, vaikka joskus on kovin turhauttavaa kun tuntuu ettei yhteistä kieltä ole olemassakaan.
Aikansa kutakin, kirjoitan sen mukaan kuin on jotain sanottavaa. Toivottavasti minulla ei hirtä levy kiinni - siinä vaiheessa on parempi vain poistua takavasemmalle.
Mielenkiintoiset kirjat kuitenkin antavat aina ajattelemisen aihetta. Eikä Raamattukaan siinä joukossa pekkaa pahemmaksi jää.
Tuosta pelko asiasta olen ajatellut, että se voisikin olla Rakkauden vastakohta ja tavallaan korvata sanat viha ja paha. Sillä pelkohan se on loppujen lopuksi kaiken epäjärjestyksen takana. Silloin luiskahtaa pois tyyneydestä, tasapainoista, turvallisuudesta, ilosta ja rauhasta.
Palava halu lopettaa ihmiskunnasta PELON hirmuvalta (kuten kirjoitit), on todella Rakkaudesta lähtöisin oleva HIENO asia.