Hullu koira haukkuu pihalla ohikulkijoita

Bussipysäkin takana Helsingin Konalassa. Pihalla on oikea tähystyslava, mitä koira voi seurata ohikulkijoita. Aita on onneksi sen verran korkea, ettei koira pääse hyppäämään sen yli.
Hullu koira. 👀🤣🐕
6122
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Askolassa yhden omakotitaöon koiran koppi on laitettu talon takapihalle, mökkialuetta vastapäätä. Eli koira haukkuu .ökillä olijoita, mutta ei vahdi omaa pihaansa. Onneksi sekin on liekassa kiinni. Vaikuttaa kyllä tahallisesta häiriköinnistä.

Äänestä

Koira tarvitsee ihmisen eli omistajansa koulutusta sosiaalisiin tlanteisiin eli koiran omistaminen vaati paneutumista lemminkkinsä kouluttumamiseen lenkkelyillä.

Äänestä
  • Totta eli koira ei sovi laiskanpulskean kotiin.

    Äänestä

Koiraa ei kannata ottaa jos ei halua pitää huolta siitä ja kouluttaa sitä että ei vahnigoita ulkopuolisia. Koira tarvitsee koulutusta jotta ei vahisngoita kodin ulkopuolisia ihmisiä.
,

.

Äänestä

Kouluttamaton koira hyppii vieraan ihmisen kintuille. Omitajansa ohjaama ja kouluttama koira ei hypi vieraan henkilön kuntuille.

Äänestä
  • Kintuille

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Bussipysäkin takana Helsingin Konalassa. Pihalla on oikea tähystyslava, mitä koira voi seurata ohikulkijoita. Aita on onneksi sen verran korkea, ettei koira pääse hyppäämään sen yli.
Hullu koira. 👀🤣🐕

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu