Anoppini jäi noin 10vuotta sitten leskeksi ja oli tottunut kovaan kuriin, appiukkoni oli vanhan ajan tiukka Ukko mikä piti kovaa kotikuria.
Silloin jo kävi aina sääliksi anoppiani kun näin appiukon katseesta että anoppi ei käyttytynyt sen mielestä oikein. Joskus mökillä oltaessa kuulin salaa kuinka makuuhuoneessa appi antoi anopille vitsaa. Appiukon kuoltua yritin aina olla kiltti ja auttaa anoppia missä apua tarvitsi.
Sitten kerran kun vaimoni pyysi minua yksin menemään anopin avuksi mökille teimme pihahommia koko päivän ja lämmitettiin sauna illalla. Anoppi meni ensin ja näin vilaukselta sen aivan nakuna kun riisui toisessa huoneessa mihin näin hyvin ja laittoi sen jälkeen kylpytakin mennessä saunaan, tullessaan sanoi että nyt on sinun vuorosi. Riisuin tahallani niin että anoppi näki ja näkikin kuinka vävyllä seisoi komeadti isona ja kovana. Kiedoin anopin antaman pyyhkeen lantioilleni mennessäni saunaan.
Saunassa unelmoin anopista ja runkkasin mutta en antanut itseni laueta kun toiveissani kuvittelin että saisin vielä nussia ihanaa anoppia.
Tullessani oli laittanut meille sauna oluet jotka joimme nauttien ja katsoen toisiamme.
Sitten se sanoi minulle että hain äsken ulkoa pajusta vitsan kun olen ollut tuhma halunnut sinua sillä tavalla mitä vävyä ei saisi haluta.
Sanoin heti perään että niin minäkin olen himoinnut sinua jo pitkään ja hartaasti toivonutkin että saisin pitää sinua hyvänä.
Anoppi sanoi että ensin saat antaa tuhmalle anopille kurin palautusta, annat vitsaa pyllylleni ja sen jälkeen lupaan olla kiltti ja sitten saat tehdä ihan mitä haluat. Olihan ihana ilta ja yö kun nautimme toisiamme.
Anoppi taas tuhmana
11
444
Vastaukset
- Anonyymi00001
Vedäpä kuule käteen.
- Anonyymi00003
Jatka sinä vaan niissä puuhissa. Mitä vittuu runkkari sekaannut ihmisten juttuihin.
- Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Jatka sinä vaan niissä puuhissa. Mitä vittuu runkkari sekaannut ihmisten juttuihin.
Sää mää ja bää tietää buaahaa
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Sää mää ja bää tietää buaahaa
Sää mää ja bää mitäs olet runkkari buaahaa.
- Anonyymi00002
Spede se taas päästelee aivopieruja buaahaa
- Anonyymi00004
Sää mää ja ja bää speden tiedät buaahaa,
- Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Sää mää ja ja bää speden tiedät buaahaa,
Sää mää ja bää tietää buaahaa
- Anonyymi00008
Anonyymi00006 kirjoitti:
Sää mää ja bää tietää buaahaa
Jaahaas sää mää ja bää se vaan kertoo tietävänsä.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Jaahaas sää mää ja bää se vaan kertoo tietävänsä.
Sää mää ja bää tietää buaahaa
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Sää mää ja bää tietää buaahaa
Sää mää ja bää kerros nyt jotain mitä tiedät.
- Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Sää mää ja bää tietää buaahaa
Sää mää ja bää tietää buaahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1373907Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202548Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte541953Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771854Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2011714- 721035
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n211032Milloin olit onnellinen? Miksi?
Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon139732- 61714
Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen19707