Pride on kansanliike, mielenilmaus, kannanotto. Ei enempää, ei vähempää.
Kuitenkin pride-liike ja myös sitä johtava SETA käytytyy jo kuin viranomaiset laillisine valtaoikeuksineen. Mistä on kyse?
Pridestä on myös tehty ikään kuin ihmisoikeus ja velvollisuus. Miksi?
Erityisesti Sdp, Vasemmistoliitto ja Vihreät käyttävät prideä saumattomasti osana poliittisia agendojaan. Miksi?
Kyse on yksinkertaisesti diktatuureissa marinoituneeseen sosialismiin kuuluvasta vallanhimosta ja valtakilpailusta.
Miksi siis pridestä, eli kansanliikkeestä, on tehty "ihmisoikeus"? Koska ihmisoikeudet on sivistysvaltion perusoikeuksia, joiden alaisuuteen kaikkien on rangaistuksen uhalla alistuttava. Kun pride esiintyy "ihmisoikeutena", vaaditaan tietenkin kaikilta priden tunnustamista. Kun kaikki eivät kuitenkaan allekirjoita prideä ja sen vaatimuksia, tehdään "epäsopivista" yksilöistä ja tahoista esimerkkejä leimaamalla heidät ja eristämällä yhteiskunnasta, sekä vaatimalla rangaistusta heille. Näin "epäsopivista" yksilöistä ja tahoista tehdään rikollisia ja heidän äänensä ja vaikutusvaltaansa pyritään vaientamaan, myönteisten vahvistaessa valta-asemaa, sekä saamalla "hyvän ihmisen" ansiomerkin.
Tämä on yksi monista keinoista, joilla vasemmistoIahko pyrkii yhden ideologian valta-asemaan. Kuten jo tiedetään vasen laita on aina pyrkinyt rakentamaan utopiaansa, jossa ei ole kilpailua ja kaikki elävät ja toimivat yksimielisesti. Miksi se utopia ei kuitenkaan ole koskaan toteutunut? Siksi, että kaikki eivät halua luopua demokratiasta ja vapauksista. Ja niin kauan kuin Suomi on sivistysvaltio, niin kauan on vasemmistoon, prideen, SETAaan yms. suhtauduttava yhteiskunnan ja sivistyksen vihollisina, jota ne todellakin on. Muistakaa tämä äärimmäisen tärkeä asia vaaliuurnilla.
☝️🤨
Epätoivoinen vallanhimo....
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961525- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632
