Koskahan ihmiskunta kehittyy niin paljon, että uskonnoista voidaan luopua tarpeettomina?
Keskiajalla uskontoja tarvittiin vielä kansojen hallintaan, mutta nykypäivänä ne ovat turhia ja hyödyttömiä.
Valtava määrä ihmisiä käyttää yhä suuren osan ajastaan uskon asioiden parissa ja se on valtavaa voimavarojen ja ajatusten haaskausta.
Olisiko uskonto seuraava alkukantainen tapa josta olisi jo aika luopua, kuten luovuimme esim. ihmissyönnistä ja noitavainoista.
Keskiajalla uskontoja tarvittiin vielä kansojen hallintaan, mutta nykypäivänä ne ovat turhia ja hyödyttömiä.
Valtava määrä ihmisiä käyttää yhä suuren osan ajastaan uskon asioiden parissa ja se on valtavaa voimavarojen ja ajatusten haaskausta.
Olisiko uskonto seuraava alkukantainen tapa josta olisi jo aika luopua, kuten luovuimme esim. ihmissyönnistä ja noitavainoista.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Silloin kun ihmisellä on kaikki toivo mennyttä, esim sairauden takia tai on menettänyt läheisiään tai jostain muusta syystä suru ja ahdistus painaa äärimmäisesti. Silloin helpottaa ajatella, että Jumala, Allah, Rutja tai jokin korkeampi voima on olemassa ja pelastaa ja ottaa taivaaseen kuolleet läheiset.
Antaa siis toivoa, jota ei muuten enää ole. Se voi ehkäistä hulluksi tulemista ja on sen takia tarpeellinen.
joku voi sanoa, että alkoholi on hyvä asia, koska se lohduttaa kun kaikki on mennyt. Kuitenkaan ei taida olla hyvä idea alkaa ryyppäämään siinä tilanteessa, sama asia uskontojen kanssa: Näennäinen lohdutus, mutta silti ne voivat alkoholismin tapaan vetää sinut alas katuojaan ja valheeseen.
joku voi sanoa, että alkoholi on hyvä asia, koska se lohduttaa kun kaikki on mennyt. Kuitenkaan ei taida olla hyvä idea alkaa ryyppäämään siinä tilanteessa, sama asia uskontojen kanssa: Näennäinen lohdutus, mutta silti ne voivat alkoholismin tapaan vetää sinut alas katuojaan ja valheeseen.
Tarkoitus oli laittaa vain kerran.
Paitsi tietenkin, että uskonto on helpompi maksalle ja sen vaikutuksen alaisena saa ajaa autoa.
Entä sitten? Joku saattaa päästä pahimman vaiheen yli uskon avulla, mutta entä sitten? Olisi sama kuin olisi päässyt huumeen avulla eroon. Lääke on pahempi kuin sairaus. Jos itse on kuolemaisillaan, niin silloin ei ole enää väliä, kuten ei ole väliä vaikka tunkisi johonkin kuolevaan suonensisäisiä. Ja tietenkin kuolevalle saa antaa erinäköisiä fantasioita. Mutta elävän on selvittävä iloista ja suruista itse. Ei sekään mielestäni ole niin pahan kuuloista, että saa ikuisen rauhan. Mitä pahaa siinä on? Miksi itkisin enemmän sen takia.
"Antaa siis toivoa, jota ei muuten enää ole. Se voi ehkäistä hulluksi tulemista ja on sen takia tarpeellinen."
Nykyään on psykologeja ja psykiatreja. He varmasti osaavat auttaa ihmisen yli tälläisten vaikeiden vaiheiden. Ja ilman minkään laisia huumeita.
"Nykyään on psykologeja ja psykiatreja. He varmasti osaavat auttaa ihmisen yli tälläisten vaikeiden vaiheiden. Ja ilman minkään laisia huumeita."
Kyllä psykiatrit määräävät ahdistukseen ja masennukseen aika helposti esim. masennuslääkkeitä, joihin voi syntyä riippuvuus. Jos kärsii unettomuudesta, esim. diapamia määrätään aika helposti.
En väitä etteivätkö mielenterveys- ja lääkäripalvelut voisi olla avuksi. Välillä vaan tuntuu, että ainoa tai ainakin ensisijainen parannuskeino on se, että ihminen pumpataan täyteen lääkkeitä, jolloin ei tunne ahdistusta, mutta ei iloakaan, ei tunne oikeastaan mitään.
Ongelmana on se, että harva taho haluaa taikka pystyy näkemään ihmisen kokonaisuutena. Pahimmassa tapauksessa ihmisen olotilaa yritetään korjata lääkkeillä, mutta varsinaiselle tilanteen aiheuttajalle ei tehdä mitään. Ja lääkefirmat sen kun vaan porskuttelevat näköalatoimistoissaan High Tech Centereissä...
Esim. yksi tuttuni söi lopulta 16 eri lääkettä. Hän otti lääkettä yhteen vaivaan, mutta tämä lääkkeen käyttö aiheutti haittavaikutuksia, johon taas määrättiin toista lääkettä, joka sitten aiheutti eri vaivan, jota sitten ruvettiin korjaamaan eri lääkkeillä, jne. jne...
Sitten joku välkky lääkäri päätti, että kaikkien käyttö lopetetaan kertaheitolla. Pollahan siinä sekosi ja suljettu osasto sai taas yhden asiakkaan.
Kovin montaa ihmistä joka on uskossa niin yhtä pahassa jamassa kuin tosi pahassa alkoholismissa kamppailevat. Uskonto ja uskonnollisuus voi toki tuoda tilapäisen helpotuksen,tällöin ihminen "päättää" alkaa noudattamaan jotain tiettyä sääntöä ja esim. ottaa tehtäväkseen käydä kirkossa joka sunnuntai ja paastoaa, koska niin pitää tehdä. Tällainen päätös ei pidä pitkään. Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka ovat olleet uskovaisia 40 vuotta ja käyvät töissä, elävät normaalia perhe-elämää jne. Kovin montaa vastaavaa alkoholistia en tiedä. Paitsi niitä, jotka ovat uskon avulla päässeet alkoholista eroon.
Uskon ja alkoholin tärkein ero onkin juuri siinä, että alkoholin (kuten huumeiden, shoppailun, työnarkomanian, seksiaddiktion jne.) antama helpotus on tilapäinen. Kun ihminen tulee uskoon, hän on sitä loppuelämän. Ainakin yleensä. Ihminen ei tarvitse enää lohdutuksekseen hänen fysiikkaansa ja psyykettään hajottavia pakokeinoja ja hän elää usein aivan tavallista elämää.
vai voiko?
No, sitten voi mennä psykologille. Hän ei ole lääkäri, joten hän ei voi antaa lääkkeitä.
Ja tietenkin, asiasta voi keskustella. Se helpottaa aina. Ihminen tajuaa totuuden ja hyväksyy sen aikanaan. Puhuminen auttaa pääsemään pois niistä suruista.
Lääkkeillä ei minusta pitäisi hoitaa psyykkisiä ongelmia. Psyyke lääkkeitä tietenkin voi käyttää jos haluaa tuhota jonkun puolustus mekanismin saadakseen joitain tietoja. Mutta ongelmien hoitoon nämä "lääkkeet" eivät mielestäni kuulu.
Psyyke lääke:
Aiheuttaa mätäpaiseita kaikkialle kehoon, mutta sinua ei se haittaa.
Tunteet kuuluvat ihmiselle. niin olot kuin surut. Ne pitää kohdata, niitä ei pidä paeta. Lääkkeet vain siirtävät sitä ongelmaa.
Kyllä siitäkin jää arvet. Ainakin jos muistelee hukattuja vuosia.
aina se ei ole omasta valinnasta kiinni.
Esim. jos hakee opiskelijana terapiaan YTHS:n kautta, vaaditaan lääkärinlausunto. Jotta lääkäri voi antaa lausunnon, edellytyksenä on puolen vuoden hoitosuhde lääkäriin. Tämä on ehtona, ennen kuin saa KELAn tuen.
Monille psykologeille ei edes pääse ilman lääkärin lähetettä.
Samoin, jos hakee sairauslomaa esim. työuupumuksen tai vastaavan takia, tähän tarvitaan lääkärintodistus.
Näillä käynneillä monille on lyöty resepti kouraan ja monet ovatkin käyttäneet sen.
Tietenkin jos vain on rahaa, voi mennä yksityisvastaanotolle.
Mitä menetettyjä vuosia? Oletko ollut uskossa?
Tai elänyt muuten ja tullut uskoon? Jos et, älä väitä sellaista, mistä sinulla ei ole kokemusta.
Minä harmittelen enemmän niitä vuosia, jotka menivät hukkaan baareihin, irtoseksiin ja päämärättömään haahuiluun ja kaiken sellaisen tavoitteluun, jolla ei ole oikeasti mitään merkitystä.
Katselin profiiliasi.
"Paljon järkevämpää on viettää koko elämä köyhänä ystävien ympäröimänä, kuin yksin rikkaana."
Erittäin hieno havianto!
Pahoittelen alun kiukkuista sävyä. Hmm...biisivalintasi myös sanojen suhteen olivat hyviä, itse kuuntelen kumpaakin bändiä ja niiden lisäksi Trio Niskalaukausta.
Uskonnollisuus voi aiheuttaa arpia ja menetettyjä vuosi, jos se on kovin ahdasmielistä. Rajoittavaa... Mutta kun uskon ei tarvitse olla sitä, meillä vaimoni kanssa ei ole. Mitään en ole menettänyt vaan lisää saanut.
Mottosi ilman kärsimystä ei saavuta onnea vai miten se meni. Omani on, että ilman tuskaa ei ole kehitystä.
Se Sir Elwoodin biisi on kolahtava. Kirkko on vuosisatoja yrittänyt tasapäistää myös uskovat.
Pessimismiisi sanon, vaikket koskaan uskoisi mihinkään jumalaan. Asioilla on tapana hoitua.
Ja jos sulla on ystäviä ja olet mieluummin köyhä ja ystävien ympäröimä kuin rikas ja yksinäinen, olet viisas. Oikeasti. Monella olisi sinusta esimerkkiä. Ja arvokannustimena: Pidä kiinni tuosta periaatteesta. Tee hyvää mieluummin kuin pahaa.
"Mitä menetettyjä vuosia? Oletko ollut uskossa?
Tai elänyt muuten ja tullut uskoon?"
Sanotaan näin, että jos käyttää elämäänsä jumalan palvomiseen, ovat ne vuodet hukattuja. Toki jonkin asteinen uskonnollisuus sallittakoon, mutta koska oikeanlainen usko kehittyy ennemmin tai myöhemmin vääränlaiseksi uskoksi(fundementalistiseksi) olen kaikkia uskontoa vastaan, jotka edellyttävät uskoa. Tai antavat määräyksiä. Oikea usko, on uskoa ilman muuta seurausta, esim. käyttäytymis sääntöä. Mitä enemmän uskolla on seurauksia, sitä vääristyneempi se on.
"itse kuuntelen kumpaakin bändiä ja niiden lisäksi Trio Niskalaukausta."
Itse kuuntelen kaikkea musiikkia. Sir Elwoodin hiljaisilla väreillä on koskettavia biisejä, vaikka ovatkin uskonnollinsta porukkaa. Trio Niskalauksella on hyviä biisejä, mutta en pidä siitä, että ne ovat kaikki epäonnen kertojia(vaikka tämä onkin tarpeellista). Iloisuuttakin pitäisi saada mukaan.
"Katselin profiiliasi.
"Paljon järkevämpää on viettää koko elämä köyhänä ystävien ympäröimänä, kuin yksin rikkaana."
Erittäin hieno havianto!"
En muistanutkaan tuota. Se on tosin jo muuttunut. Siihen kuuluu lisäys "Mutta silloin ole rikas on köyhä ja köyhä rikas. Eli haluan olla rikas. Mutten varakas."
"Tee hyvää mieluummin kuin pahaa"
Pahin ihmiskunnan rikoksista on "hyvä ja paha". Niitä on käytetty, ja käytetään leimaamaan ihmisiä. Ihminen on ihminen ja hänen tekonsa ovat ihmisen tekoja. Jotkut ovat kelvollisia(näihin kuuluu ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä) ihmisiä, jotkut kelvottomia(lastenpahoinpitelijät, raiskaajat jne. tai ne, joilla ei ole moraalista estettä noille rikoksille).
"Pahoittelen alun kiukkuista sävyä."
Älä! Älä missään nimessä. Sopusointuisuus kuuluu kahvipöysän keskusteluihin. Minähän esitin syytöksen. VASTAA SIIHEN! Vastaa siihen, kuin sellaiseen kommenttiin kuuluukin. Vaikka arvostaisit kaikkia muita näkemyksiäni, niin jo yksikin sellainen antaa sinulle oikeuden vastata minulle. Jos tulet siihen tulokseen, että olit väärässä, niin pahoittele sitä. Ole ylpeä itsestäsi, mutta älä niin, ettet tunnusta virheitäsi, jos niitä teet.
"Minä harmittelen enemmän niitä vuosia, jotka menivät hukkaan baareihin, irtoseksiin ja päämärättömään haahuiluun ja kaiken sellaisen tavoitteluun, jolla ei ole oikeasti mitään merkitystä."
Ja vaihdoit sen toiseen. Ihmisenä sanon näin:
Tuhlausta on monenlaista.
Jos olet saanut elämän, sellaisen kuin haluat, niin mieti, oliko se jumalan ansiota, vai vaistosi? JOS nautit kirkossa käynnistä, niin tee sitä. Mutta jos et siitä pidä, niin sinne meno on tuhlausta. Tee kuten parhaaksi näet. Hyväksyn sen, että joku käyttää koko elämänsä viinaan. Mutten sitä, että hän alkaa valittamaan sitä. Tee sitä, mikä tuo iloa. Toiko alkoholisoituminen iloa? Toiko usko iloa?
Paljon tein väärin, myönnän myös sen, silti ainuttakaan sanaa vaihtaisi en. Näiden vuosien jäljet, näiden vuosien jälkeen, keroo mink vuoksi kaikkeni tein. Siksi viimeinkin, minun vuoroni tulla jo täytyy, aikani kahlasi paikkaani hain. Jumalaani etsin"
-Sir Elwoodin hiljaiset värit.
"Pessimismiisi sanon, vaikket koskaan uskoisi mihinkään jumalaan. Asioilla on tapana hoitua."
Kuten tapahtui roviolla? Kuten tapahtui juutalaisille? Kuten tapahtui hänelle joka hirttäytyi tuossa lähellä. Kuten tapahtuu niille jotka makaavat ojassa juovuksissa, jossa makaavat joka ilta, aamulla nousevat ylös, kauppaan, uudelle viinarundille. Kuten tapahtui Ranskan kuninkaallisille, lapsillekin vuonna 1789. Kuten tapahtui vuosia ennen sitä niille, jotka kuolivat nälkään ja kylmään kaduilla edellisten tuhlatessa kaikkea. Kuten tapahtui niille jotka päättivät mennä vasta seuraavalla bussilla israelissa. Kuten niille jotka kuolivat stalingradin edustalla. Kuten niille koululaisille, jotka tutustuivat WTC:hen syyskuun 11 päivänä. Niinkuin tapahtui eräälle portsarille hoitaessaan työtään... Tätä voi jatkaa lähes loputtomiin. Asiolla tapana hoitua? Ehkä, muttei aina parhain päin. Joskus toki. Mutta "Homo homini lupus" - Ihminen on ihmissuvun susi.
"olet viisas"
Jos olen viisas, tuo ei ole syy. Käyttäisin ennemmin ilmaisua elämää ymmärtävä.
"Mottosi ilman kärsimystä ei saavuta onnea vai miten se meni."
Ei mottoni. Se on vain hyväksyntä kärsimykselle. Oikeutus sille. Se on pelkästään loogista.
Tällä hetkellä voisin antaa motokseni: antaa vaiston ohjata. Mutta motto vaihtuu liian usein. Yksi vakituinen motto olisi tylsä.
Usko tuo iloa. En myöskään vaihtanut entistä elämääni uskoon, vaikka se voi kuulostaa siltä. Tai sellaiseen millä ei ole merkitystä. Täällä en viitsi alkaa kertomaan kaikkea mikä johti muutokseen, koska haluan säilyttää myös intimiteetin. Mutta muutos oli iso ja taakan putoaminen aivan konkreettinen kokemus ja voin kertoa, että ns. paskaa lähti paljon pihalle, eikä prosessi ollut helppo.
Olin sillä tiellä jo pitkään, eli minulle uskoontulo oli yli kymmenen vuoden prosessi, ei yllättävä hurahtaminen. Sitä on aika vaikea selittää ja nykyistä elämänoloa muutenkaan. Se on sisäistä lämpöä, ei pakkoa mihinkään, mutta myös "tietoisuutta" siitä, että Jumala On.
Palvomistakin on monenlaista. Toiset huutavat kadunkulmassa, toiset menevät köyhien ja syrjäytyneiden keskelle ja tekevät avustustyötä jne. En tiedä kuinka hukkaan heitettyä on palvoa Jumalaa auttamalla muita. Toki sitä voi tehdä ilman Jumalaakin...;)
Uskosta tulee helposti uskonnollisuutta, jos ihminen jatkuvasti itse yrittää uskoa. Mutta silloin kun Usko tulee ihmiseen ja täyttää hänet, hän nöyrtyy. Saatko kiinni mitä tarkoitan ja ajan takaa? Juuri siinä on se ero ihmisen keksimälle uskonnollisuudelle ja todelliselle uskolle.
Ihmiset, jotka uskossa ovat auttaneet esim. hädänalla olevia ihmisiä vaarallisissa paikoissa ovat sanoneet, että jos sen tekisi haluten uskoa, homma tuntuisi pakolta, mutta kun usko on ihmisessä, sitä vain lähtee ja auttaa.
Tähän vielä palaan:
"Oikea usko, on uskoa ilman muuta seurausta, esim. käyttäytymis sääntöä. Mitä enemmän uskolla on seurauksia, sitä vääristyneempi se on."
- Hmmm... Jotkut hakevat uskoa liittymällä seurakuntaan ja noudattamalla sääntöjä. Sitä minäkään en allekirjoita. Kun ihminen "sisäistää" uskon, usko alkaa vaikuttamaan siten, että ihminen toimii ja elää henk.koht.uskon mukaan. Ei ulkoisten sääntöjen. Tämä voi olla myös psykologista, mutta me uskovat uskomme sen olevan isompaa kuin ihminen. Eli on sanottu, että vaikka ihmisen usko meinaa hiipua, Jumala pitää huolen siitä, että se ei häviä.
Tiedän ihmisiä, jotka ovat olleet kauan "tauolla", mutta sanoneet, ettei uskoa pääse pakoon. Enkä nyt tarkoita seurakunnan sääntöjä ja lakiuskonnollisuutta. Eräs mies jopa vei kaikki kristillisyyteen viittaavat tavarat vintille ja oli olematta kristittyihin yhteydessä. Lopulta hän kaivoi raamatun esiin viiden vuoden tauon jälkeen.
Asioilla on tapana hoitua. No se ehkä oli hieman ylipositiivinen kommentti, mutta niin se toisaalta on. Yleensä tulee jokin ratkaisu, hyvä tai huono.
Nuo mainitsemasi esimerkit olivat koskettavia.
Kyllä minullakin usko on välillä koetuksella päivittäisessä työssäni.
Sillä hyvällä ja pahalla tarkoitin sitä, että tee mieluummin tekoja, jotka saavat ihmiset onnellisiksi, eikä onnettomiksi. Hyvää ja pahaa on tosiaan vaikea erotella, koska toisen paha on toisen hyvä. No, ymmärrät varmaan mitä ajan takaa?
Lopun kysymyksiin. Minun vaistoni ei olisi voinut (minun mieletäni) saada aikaan sellaista muutosta, tunnetta, ettei paluuta vanhaan ole. Sitä elämää, jonka sain. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut liikaa sellaista, mikä on liian kummallista ollakseen sattumaa. Minä uskon, että nykyinen elämäni ei ole minun ansiotani tai vaistoni. Vaan Jumalan. Sitä uskoa ei kukaan pysty minulta viemään. Ei edes hengenlähdöllä uhaten. Tai työpaikan menetyksellä. Mutta minulla arjessa usko on hiljaista "fanaattisuutta";) Ei minusta töissä näy tai toivottavasti positiivisella tavalla. Nuoret ovat olleet kiinnostuneita ja asiallisesti näistä on keskusteltu.
Tuosta ilosta vielä lyhyesti. Ilon ja onnen ero on se, että ilo on katoavaa, mutta onnellisuuden sanotaan olevan pysyvämpää. Eli jos joku sanoo asian olevan hauskaa, kysyisin: Niin, mutta tekeekö se sinut onnelliseksi?
Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta!
että olisit vielä iloisempi, itsevarmempi ja vapaampi.
Parannuttuasi uskostasi.
Toisaalta, voihan olla niinkin että Sinun elämäsi laadun kannalta uskistuminen on parasta mitä Sinulle on sattunut.
Lääkkeen ideanahan on että hyödyt ovat haittoja suurempia.
Minä edelleen toistan sinulle,en ole aina ollut uskossa, joten tiedän mitä elämä oli ennen.
Vastaan sinun Hmmm...kommenttiisi. Kohta.
Mitä sinä tiedät elämäni laadusta?
jos nykyinen toimii.
Mielestäni päihteetön elämä on paras elämä.
"Usko tuo iloa."
Kuten myös muukin itsepetos. Äidille tuo iloa "tietää", ettei hänen rakas miehensä sekaannu lapsiinsa. Vaikka niin tapahtuukin, todellisuudessa. Totuudelta pakenemisella ei saavuteta mitään.
"Se on sisäistä lämpöä, ei pakkoa mihinkään, mutta myös "tietoisuutta" siitä, että Jumala On."
Olen kokeillut itsepetosta useaan otteeseen. Kuvitelma rakkaudesta todellakin tuo lämpöä, iloa. Mutta se ei ole todellista. Fantasiat ovat hauskoja, mutta ne pitää pystyä erottamaan todellisuudesta.
"En tiedä kuinka hukkaan heitettyä on palvoa Jumalaa auttamalla muita."
Yleensä auttaminen sisältää käännytystä. Hänellä ei ole vaihtoehtoja kuin uskoa, tai ei saa mitä tarvitsee. Lisäksi auttamis tahdon pitäisi tulla ihmisestä itsestään, ei jumalalta.
"Mutta silloin kun Usko tulee ihmiseen ja täyttää hänet, hän nöyrtyy. Saatko kiinni mitä tarkoitan ja ajan takaa? Juuri siinä on se ero ihmisen keksimälle uskonnollisuudelle ja todelliselle uskolle"
Eli ilmeisesti et näe eroa mihin uskoo, kunhan uskoo. Monilla muillakin uskossa olevilla on samoja tuntemuksia. Jos hyväksyt kaiken uskon, etkä väitä muulla tavalla uskovien kärsivän siitä, niin uskosi on hyväksyttävää.
"Tiedän ihmisiä, jotka ovat olleet kauan "tauolla", mutta sanoneet, ettei uskoa pääse pakoon. Enkä nyt tarkoita seurakunnan sääntöjä ja lakiuskonnollisuutta. Eräs mies jopa vei kaikki kristillisyyteen viittaavat tavarat vintille ja oli olematta kristittyihin yhteydessä. Lopulta hän kaivoi raamatun esiin viiden vuoden tauon jälkeen."
Tiedän myös ihmisiä, jotka haluavat muutosta. Hakevat sitä tekemällä päinvastoin kuin ennen. Nämä yleensä palaavat lähtökohtaan. Uskovainen yritti selvästi saada elämäänsä sisältöä. Tekemällä päinvastoin. Mutta se ei riittänyt ja hänellä ei ollut mitään mikä olisi tuonut hänelle sitä mitä hän tarvitsi. Joten hän tyytyi palaamaan takaisin mistä lähtikin. Hän oli kasvanut liian kiinni uskoonsa.
"Lopun kysymyksiin. Minun vaistoni ei olisi voinut (minun mieletäni) saada aikaan sellaista muutosta, tunnetta, ettei paluuta vanhaan ole. Sitä elämää, jonka sain."
Tunnetko vaistosi? Tiedätkö sen rajat? Tiedätkö sen viisaudet? Vaistoni on itseäni viisaampi.
"Sillä hyvällä ja pahalla tarkoitin sitä, että tee mieluummin tekoja, jotka saavat ihmiset onnellisiksi, eikä onnettomiksi. Hyvää ja pahaa on tosiaan vaikea erotella, koska toisen paha on toisen hyvä. No, ymmärrät varmaan mitä ajan takaa? "
Miksi sitten käytät edes sellaisia termejä?
"elämäni ei ole minun ansiotani tai vaistoni. Vaan Jumalan. Sitä uskoa ei kukaan pysty minulta viemään. Ei edes hengenlähdöllä uhaten. Tai työpaikan menetyksellä."
Heh. Ovatko nuo sinusta jonkin tason lupauksia. Minua et saisi kuolema uhkauksella edes muuttamaan mitään minussa, harvemmin edes ulkoisesti. Kuolema. Mikä uhkaus on ikuinen rauha. Entäpä sitten tuo toinen. Voisin tuollaisen asian takia teeskennellä pari sekunttia muuttavani. Sen hetken, jolloin menen kirjoittamaan eroanomuksen(ja sullomaan kyniä taskuuni ;)).
"Ilon ja onnen ero on se, että ilo on katoavaa, mutta onnellisuuden sanotaan olevan pysyvämpää. Eli jos joku sanoo asian olevan hauskaa, kysyisin: Niin, mutta tekeekö se sinut onnelliseksi?"
Eikö valhe voi tehdä ihmisestä onnellista. Otetaan tuo alun esimerkki:
Äidille tuo onnea "tietää", ettei hänen rakas miehensä sekaannu lapsiinsa. Vaikka niin tapahtuukin, todellisuudessa. Totuudelta pakenemisella ei saavuteta mitään. Hän on onnellisempi näin. Onko se siis tekona oikea?
Mielestäni tämä on jossain määrin sitä, mitä uskovaiset tekevät. Itsepetoksellaan he kasaavat enemmän taakkaa muiden päälle. Minulle oli hyvin raskas projekti pohtia lapsena tuon uskonne läpi. Oli myös raskasta hyväksyä totuus ettei ole jumalaa. Ainut syy, miksi halusin uskoa, oli, koska se olisi niin naurettavan helppoa. Mutta järkeni oli vahvempi kuin mieltymyksen haku. Oli silti raskasta kantaa sitä taakkaa, tietoa kuolemasta, ja samalla katsella, kun toiset valehtelivat itselleen kertoen ettei sitä ole. Suru on helpompaa jaettuna. No, selvisin siitäkin aikanaan.
Jokainen kokemus, joka oli kokemisen arvoinen tekee minut onnellisemmaksi. Kaikken, joka poikkeaa normaalista päiväjärjestyksestä. Ja josta ei ole pidempää haittaa. No, itseasiasse minun pitää kerätä erinäköisiä kokemuksia, jotta pystyn lopulta toteamaan, ettei siinä ole hohtoa. Mutta silti estää mahdollinen katumus siitä, että miksi en tehnyt sitä ja tätä. Joka tietenkin estää onnen.
"Mutta minulla arjessa usko on hiljaista "fanaattisuutta""
Emmeköhän me kaikki ole jossain asiassa fanaattisia. Pääasia että me fanaatikot osaamme olla hiljaa ja häiritsemättä toisia fanaattisuudellamme.
Olen uskoa vastaan, koska se estää, tavalla tai toisella vapauden. Ja ennen kaikkea tahtoo estää toisten vapauden(itsensä lukitseminen koppiin on OK, mutta kun sitä yrittää tehdä toisille, niin sitten asia jo muuttuu).
Täytyy myöntää, että olen sanaton. Sinulla on vastaus kaikkeen.
Oikeastaa ainoa, jota kykenen jotenkin kommentoimaan on onni. Valhe ei tee ketään onnelliseksi. Tuo sinun insestiesimerkkisi sai mietteliääksi. En usko,että äiti olisi onnellinen salatessaan asian. Mutta tässäkin taas törmätään terminologiaan.
Hän uskottelee itselleen olevansa onnellinen, mutta samalla totuus kaivaa hänen sisikuntaansa. Samoin kuin alkoholistin vaimo selittelee miehensä tekoja lapsilleen ja naapureille. Hän yrittää tehdä oikein, mutta samalla hän tekee miehelleen karhunpalveluksen. Tämä ei joudu kohtaamaan totuutta ja muuttamaan elämäänsä siihen suuntaan, ettei vaimon tarvitse valehdella.
Olen nähnyt elävässä elämässä, että tällainen asetelma muuttuu vasta kun nainen ei enää hyssyttele, vaan nostaa kissan pöydälle. Kenties myös tavarat pihalle ja ehtona paluulle on hoitoonhakeutuminen.
Luokittelet uskoni itsepetokseksi, mutta Jeesus sanoi, että Totuus vapauttaa.
Totuus, siitä että perheen isä käyttää lapsia hyväkseen. Hän saa rangaistuksen ja lapset hoitoa.
Alkoholisti joutuu myöntämään itselleen ja muille, että hänellä on ongelma. Tämähän on AA-n eräs perusjuttu. "Hei olen se ja se, olen alkoholisti."
Minä tiedän mitä on rakkaus, sillä vaimoni rakastaa minua. Mistäkö tiedän? Olen tunnustanut hänelle kaikki menneisyyteni möröt ja hän on silti kanssani. Rakkaus tekee kipeää.
Uskoontulossa on kysymys tunnustamisesta. Kun minä tein päätökseni, tunnustin kaiken. Rukoilin, että Jeesus Kristus kuulisi syntini ja antaisi ne anteeksi. Sanoit, että olisi helpompaa ollut uskoa. Mutta olisiko ollut helpompaa kertoa kaikki tuska, jonka koit lapsuuden uskontoon liittyvissä kokemuksissa? Pyytää siihen helpotusta? Mikä sai sinut tekemään sen tuskaisen päätöksen, ettei Jumalaa ole?
Oletko kenties joutunut lapsena kokemaan jotain sellaista, mikä vei uskon? Myös uskon elämään?
En ole varma mistä kysymys tuli mieleen, mutta teen sellaista työtä, jossa kohtaan aika karuja lapsuuden kokemuksia (insestiä, huostaanottoja, alkoholismia, väkivaltaa, henkistä hylkäämistä, vankilareissuja, huumeita ym.ym.), ehkä sen takia tuo kysymys tuli mieleen.... Sinun tarinasi kuulostaa minusta synkältä. Rakkaudettomuus (tai itsepetos rakkauden olemassaolosta), kyynisyys auttamiseen. Minä autan nuoria työssäni, enkä heille pyytämättä puhu uskosta, koska olen sitoutumattomalla taholla töissä. Se olisi sitä paitsi epäreilua heitä kohtaan, koska heillä on osallistumisvelvoite... Eli ei auttamisen ehtona ole kääntyminen. Ei ainakaan minulla. Kyllä minun auttamishaluni tulee sisältä, mutta koen Jumalan autavan minua mm. jaksamaan vaikeudet. Saan uskostani oikeasti voimaa tehdä töitä, mutta toki väsyn kuten muutkin ihmiset. Minut usko saa kysymään, että mitähän voisin tehdä muiden hyväksi ja kyllä se ajatus tulee ihan omasta päästä.
Viime tekstissäsi puhuit hirttäytyneestä ja alkoholistista, joka nukkuu ojassa.
En tiedä, (ehkä ammattini takia) tulee jotenkin sellainen olo, että olet kovettanut itsesi, jottei satu enempää kuin on jo sattunut ja olet päättänyt/oppinut selviämään itse. Luot itse moraalisi, luotat vaistoosi jne. Kykyysi selvitä. Eikä selvitymisessä mitään negatiivista olekkaan. Siinä, että oppii selviämään itsenäisesti.
Voi olla että olen totaalisen väärässä suhteesi, eikä minun tarkoitukseni ole kaivella haavoja auki, jos niitä on.
Ehkä minä elän valheessa ja itsepetoksessa. Oma näkemykseni on se, että tein sitä ennen, kun kuvittelin, että kunhan vain luotan itseeni, toimin järkevästi ja loogisesti, päätän elää paremmin, en tee muita loukkaavia asioita ( erään herran mukaan kuulemma loukkasin sinua näillä keskusteluilla?), jne.
Ehkä minä olen heikko. En nimittäin pystynyt. Ja ehkä täytin elämäni illuusiolla, joka antaa voimaa. Ihmettelen vain suuresti niitä ihmisiä, jotka ovat olleet 30-60 vuottakin uskossa. Eläneet illuusiossa. Itseään pettäen. Se nimittäin vaatii ja lähes itsekuria. Ehkä minäkin elän niin. Kun ensin elin yli 30 vuotta toisin.
Ja voin tosiaan olla aivan väärässä tässä asiassa.
Siitä äidistä vielä. Tuskin hänelle oikeaa iloa tuo se että "tietää" ettei hänen rakas miehensä sekaannu lapsiinsa. Iloa ei ole kalpea hymy, joka näyttää enemmänkin irvistykseltä. Itsepetosta se on, kuten sanoit ja myös niiden lapsien. Hän pettää myös sitä miestä. Mieskään ei joudu kohtaamaan totuutta.
Tässäkin voin olla väärässä, mutta useat psykologian ja psykiatrian oppikirjat jo sanovat noin. Näkemykselläni ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. Näkemykseni on tieteellinen. Koulutukseeni pohjautuva.
Suositelen Tommy Hellstenin kirjoja, en tiedä oletko lukenut?
Hyvää yötä!:)
En tiedä johtuuko se sinun koulutuksestasi ja työstäsi, mutta olet aivan liian varoavainen. Älä ole. Henksiä haavoja ei voi repiä auki, mutta osa niiden lääkitsemistä on ne näyttää.
"Täytyy myöntää, että olen sanaton. Sinulla on vastaus kaikkeen."
Ei. Vain niihin asiohin, joita olen pohtinut. Joskus joku löytää jonkin raon jota en ole pohtinut. Silloin minulta ei heti löydy vastausta.
Haluan huomauttaa, että esimerkkini saattavat toimia vain ääritapauksissa. Mutta oikeastaan kaikki perustuu vähintään johonkin dokumentti ohjelmaan.
Mutta oikeastaa ei ole olemassa ääritapausta. On vain sopivia olosuhteita.
"En usko,että äiti olisi onnellinen salatessaan asian."
Ei varmasti olekkaan. Mutta hänen mielessään tämä tekee hänet onnelliseksi. Pahimman laatuinen itsepetos voi uskotella mitä tahansa.
"Hän uskottelee itselleen olevansa onnellinen"
Tarvitseeko minun edes kertoa, kenet tämä tuo minulle mieleen. Eivätkö uskovaiset juuri hae vahvistusta uskolleen useammin kuin syövät(no ei ehkä ihan, mutta metaforat kunniaan). Uudestaan ja uudestaan he pelkäävät menettävänsä uskon. Eli kuten "äiti" pelkää saavansa tietää totuuden.
"Luokittelet uskoni itsepetokseksi, mutta Jeesus sanoi, että Totuus vapauttaa."
"Jeesus" tai kuka ikinä sen filosofian kehittikin omasi älyä. Hän ei toki ollut idiootti. Kristinuskon filosofiassa on toki hyviäkin huomiota, jotka olen myös huomionut kehittäessäni omaa maailmankatsomusta(Jos ajatus toimii, niin sen otan. Jos se on rikki, korjaan sen ja varastan sitten. Lopun hankin itse. Mutta lähteellä ei ole väliä, vain sisällöllä). Mutta mistä tiedät, että se oli Jeesus, jumalanpoika joka nuo opetukset keksi. Se saattoi olla raamatunkirjoittamis ajan muoti-ilmiö. Tai muuta vastaavaa. Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä mahdollisen jumalasi kanssa.
"Minä tiedän mitä on rakkaus, sillä vaimoni rakastaa minua. Mistäkö tiedän? Olen tunnustanut hänelle kaikki menneisyyteni möröt ja hän on silti kanssani. Rakkaus tekee kipeää."
Olet täyttänyt kaikki vaatimukset, sille, että uskosi olisi hyvää uskoa. Et käytä Jeesusta niin, että voisit sille tunnustaa tekosi, ja jättää tunnustamista siihen. Itse tunnustan jotain, joka kuuluu tunnustaa ensin itselleni, sitten jollekulle toiselle. Sinulla on siinä välissä Jeesus. Hyvä merkki. Monet nimittäin jättävät tunnustamisen Jeesukseen ja hakevat siitä helpotusta. Jos tunnustat tekosi ihmiselle, osoitat katumusta, sillä hän ei välttämättä anna anteeksi, kuten omakeksimä kaiken anteeksi antava Jeesus. Myöskin pappi on epäkelpo tunnustuksen väline, jos hän ei saa tehdä siitä tiedosta julkista.
"tunnustin kaiken"
Hyvä asia, tärkeää kun päättää tehdä muutosta. Mutta kunhan tunnustat itsellesi ja yhdelle elävälle ihmisolennolle joka on ymmärryskykyinen ja tuntee sinut, niin kaikki hyvin. Toki saat lisätä sinne vaikka pyhän toteemipaalun tai vaikka Jeesuksen.
"Sanoit, että olisi helpompaa ollut uskoa."
Kerran lapsena ymmärsin, että kuolen. Ennemmin tai myöhemmin. Yritin alkaa uskomaan, koska silloin ei tarvitsisi murehtia kuolemaa ja voisin keskittyä hauskempiin asiohin.
"lapsuuden uskontoon liittyvissä kokemuksissa?"
Niitä ei ollut. Tai oli ja ei ollut. Se oli itsepetosta. Pystyn luomaan keskittymisellä kaikki ne uudelleen. Rakkauden, lämmön, uskon, toteutetun haaveen, turvallisuuden jne.. Kaikki oli vain minun mielestäni(toisn en nyt edes tuntenut noita kaikkia, mutta noita olisin voinut tuntea)
"Oletko kenties joutunut lapsena kokemaan jotain sellaista, mikä vei uskon? Myös uskon elämään?"
Olen realisti. Suren kaikkia niitä miljoonia jotka kuolevat ihmisten turhamaisuuteen. Kuolevat ilman syytä. Kuolevat vaikka heidät pystyisi pelastamaan. Ja toki myös iloitsen heitä jotka elävät ja iloitsevat, kunhan eivät toisten kärsimyksellä.
Jos olen kokenut jotain sellaista joka teki minusta realistin/pessimistin/optimistin, niin en ole tietoinen siitä. Olosuhteet olivat sopivat. Minä olen niin looginen tulos niistä asiosta, että oikein hirvittää.
"Sinun tarinasi kuulostaa minusta synkältä. Rakkaudettomuus (tai itsepetos rakkauden olemassaolosta), kyynisyys auttamiseen."
Puhuin vain eräästä ihmistyypistä. Tiedän monista lähteistä, että monet uskovaiset tekevät näin. Mutta toki on inhimillisiä ihmisiä, jotka valitettavasti ovat harvassa. Ja joskus he menettävät inhimillisyytensä.
"Eli ei auttamisen ehtona ole kääntyminen."
On mukavaa, että olet inhimillinen ihminen. Toivottavasti et tee tekojasi ajatellen että jumala mahtaa tykätä. Sillä vielä löytyy näitäkin.
"Viime tekstissäsi puhuit hirttäytyneestä ja alkoholistista, joka nukkuu ojassa.
En tiedä, (ehkä ammattini takia) tulee jotenkin sellainen olo, että olet kovettanut itsesi, jottei satu enempää kuin on jo sattunut ja olet päättänyt/oppinut selviämään itse."
Oikeastaan puhuin hirttäytyneestä jonka olen kuullut huhuna, mutta vaikka huhu pettäisi, löytyisi vielä toinen, varmempi vastaava huhu, en tuntenut kumpaakaan. Ojassa makaavista alkoholisteista taasen yleisesti. Kuljen usein ohi paikan, missä ihmisiä viettää kylmiä kesäöitä ilman kotia. Viina ainut lämmike(en tiedä, en ole keskustellut heidän kanssaan, mutta tältä vaikuttaa). Heillä ei ole enää toivoa. Ei vaikka joku auttaisikin. He ovat nyt ihmisrauniota. Ilman tulevaisuutta, menneisyys surkea. Nykyisyyskään ei ole hääppöinen.
"Luot itse moraalisi, luotat vaistoosi jne. Kykyysi selvitä. Eikä selvitymisessä mitään negatiivista olekkaan. Siinä, että oppii selviämään itsenäisesti."
"Test Everything. Believe Nothing." - Taisin nähdä ensiksi Temple of Vampiren kotisivuilla, joten heille kunnia tästä kommentista
Jos luotan sokeasti johonkuhun, annan tietoisesti mahdollisuuden sille, että hän olisi väärässä. Mitä sitten? Entä jos rakennan paljon väärälle tiedolle? Väärästä tiedosta eroon pääseminen vie aikaa. Yhtäpaljon, kuin huonosta persoonanpiirteestä. Näin yksinkertaisesti säästän aikaa ja vaivaa.
"Voi olla että olen totaalisen väärässä suhteesi, eikä minun tarkoitukseni ole kaivella haavoja auki, jos niitä on."
Löydätkö mistään maailmankolkasta haavoittumatonta? Jos elää lapsuuden ilman haavoja, tulee ensimmäinen finni olemaan suuri viilto. Entä sitten ensimmäinen vastakaiuton rakkaus, tuntuu kuin joku kaivaisi sydämmen irti. Haavoilta ei voi välttyä. Kun etsin sisimmästäni arpia, niin löydän niitä, monia. Toiset naarmuja, toiset kuin tylsällä lusikalla kaivettuja. Osa kuin partaveitsen viiltoja, ohuita ja syviä. Osa kuin juustohöylän, laajoja mutteivat syviä. Suurimman tuskan aiheuttaa ehkä turhamaisuuteni. Haaveeni täydellisyydestä. Kurotukseni kohti sitä, syöksymiseni sieltä alas, muttei koskaan niin alas, kuin olin aluksi.
Mutta joka kerta, kun vilkaisen muistoihini, vaikka näihin surullisiinkin, niin saan niistä aina iloa. Kokemuksia ovat ne surullisimmatkin. Ja kun tunteensa muistaa, on se uskomaton tunne. Joskus on hyvä itkeä, se vapauttaa paljon. Joskus on hyvä nauraa, se vapauttaa paljon. Joskus on hyvä huutaa, se vapauttaa paljon. Joskus on hyvä tyhjentää mielensä, se vapauttaa paljon. Joskus on hyvä ottaa kaikki mieleensä, mitä vain muistaa, jokainen tunne. Se vapauttaa.
"Siitä äidistä vielä. Tuskin hänelle oikeaa iloa tuo se että "tietää" ettei hänen rakas miehensä sekaannu lapsiinsa. Iloa ei ole kalpea hymy, joka näyttää enemmänkin irvistykseltä. Itsepetosta se on, kuten sanoit ja myös niiden lapsien. Hän pettää myös sitä miestä. Mieskään ei joudu kohtaamaan totuutta."
Et voi nähdä kuin ne tapaukset, missä asia huomataan ja tunnustetaan. Entä täydellinen itsepetos? Ihminen ei pysty, mitenkään murtautumaan itsepetosmuurinsa läpi. Ymmärtää, että jokin mättää, mutta ei vain tiedä mikä. Lapsi ei uskalla tehdä mitään, koska luulee että äiti tekisi jotain, koska kyllähän hän sen tietää. Julma kierre.
Sinulta tuli paljon ajattelua ja tekstiä. Lue kommenttini "Kehityspsykologiasta selitys." Sieltä varmaan löytyy jotain vastineita.
Kuoleman tiedostamiseen sanoisi, että joo, on varmaan niin, että moni uskoo, jotta unohtaisi kuoleman, mutta on myös niitä, jotka uskovat, jotta muistaisivat kuolevansa....:) Eli mitäkö tarkoitan. Käsittelen aihetta em. kommentissani, mutta lyhyesti: Sanoit, että yritit alkaa uskomaan, jotta unohtaisit kuoleman ja voisit keskittyä hauskempiin asioihin... Moni varmaan tekee niin... Silloin kutsuisin uskoa "ongelmien lakaisemiseksi maton alle", sama koskee esimerkin äitiä, jos hän vaikka "uskoo",että enpä nyt tee mitään, kyllä mies tuomitaan sitten Tuomiolla. Tämä on mielestäni vastuutonta uskomista. Vähän niinkuin ajaisi ilman turvavöitä ja uskoisi, ettei kuole koska uskoo Jumalaan.... Se on suorastaan Jumalan pilkkaa...;) Näitäkin näkee.
Näkisin, että aktiivinen usko, joka ei kiellä kärsimystä maailmassa ,muttei myöskään kiellä ihmisen vastuuta siihen, sen sijaan, että kädet ristissä syyttää Jumalaa tai toteaa passiivisesti, että kaikki on Jumalan tahtoa...., myöntää myös ihmisen kuolevaisuuden, eikä yritä uskon avulla kieltää sitä.
Mutta nyt ninun pitää lähteä töitä tekemään. Lue se kommentti ja buddhalaisuuspalstalla minulla on vastine "Vaimoni on lahja, muusta en tiedä" kommenttiin "Mistä olisi hyvä aloittaa...?" Siinä pohdin enemmänkin maailman kärsimystä ja sitä miksei Jumala auta.
Hyvää päivänjatkoa, yritä nukkuakin välillä...?
Sehän on vapaa-ehtoista, ihminen saa olla joko uskovainen tai uskomaton oman valintansa mukaan.
Uskontoja ei koskaan tarvita kansojen hallintaan
, siihen tarvitaan vain itsekkäitä johtajia ja moninaisia ja vaikeaselkoisia lakeja.
Valtava määrä ihmisistä elää vain tavallista arki
elämää tekemällä oman päivätyönsä ja syömällä ja lepäämällä työnsä päälle.
Seuraava alkukantainen tapa, joka voitaisiin lopettaa, on kaikki aatteet, jotka sotkevat eri värisiksi sonnaksi, ihmisten omat ajatukset. ;)
ja tulet huomaamaan ettei koskaan.
Ilmeisesti ennemmin käy niin että ihmisrotu jalostuu jälleen kerran kahteen ryhmään, hissukseen degeneroituviin lahkolaisiin ja kehittyviin ateisteihin.
Ja lopulta lajit eroavat. Uskovaiset ja ateistit eivät kykene lisäänymään keskenään.
Kaksi lajia;
Homo sapiens sapiens
Homo sapiens religios (ainut minkä keksin)
Ylempi kehittyy, alempi tappelee toisiaan vastaan, ja silloin tällöin ylempää vastaan. Tuomittuja tuhoon. Ylempi syrjäyttää ominaisuuksiensa takia alemman.
eronneet, pystyen tosin vielä lisääntymään keskenään.
Biologisesti lajit ovat samoja, jos pystyvät lisääntymään keskenään. Olemme jalostuneet. Uskovaiset ovat eri ihmisrotu. Mutta silti samaa lajia... sääli
usko on geeneissä, niin kuin amerikkalainen Minnesotan yliopiston tutkijaryhmä päättelee? Sen mukaan perhe ja kasvuympäristö rakentavat lapsenuskon, mutta geenit ratkaisevat, säilyykö uskonnollisuus aikuisiässä. Ulkoisissa tavoissa ympäristön vaikutus oli määräävä, mutta sisäisessä uskonnollisuudessa geneettinen erilaisuus tai samanlaisuus näkyi jo lapsuudessa.
Jos uskonnollisuus niin kuin muutkin persoonallisuudenpiirteet ovat perinnöllisiä, niin eikö tämän tietäminen ja asian sisäistäminen lisäisi suvaitsevaisuutta, sillä eihän kukaan voi mitään geeneilleen?
Jos sinun mielestäsi uskonto on alkukantainen tapa, niin mitä tutkimuksia sinulla on esittää tämän väitteesi tueksi?
Epäilet että uskistuminen olis geeneissä, siis perintöä alkukantaisilta ajoilta.
Lopuksi kyselet:
"Jos sinun mielestäsi uskonto on alkukantainen tapa, niin mitä tutkimuksia sinulla on esittää tämän väitteesi tueksi? "
Hämmentävää
ollut juttu. Lainaan sitä alusta: " Usko on myös geeneissä. Perhe ja kasvuympäristö rakentavat lapsenuskon, mutta geenit ratkaisevat, säilyykö uskonnollsiuus aikuisiässä. Näin päättelee Laura Koenigin johtama tutkijaryhmä yhdysvaltalaisesta Minnesotan yliopistosta."
Jos et itse löydä juttua, niin voin sen sinulle etsiä.
Tällöin alkaa rodunjalostus. Parhaimmassa tapauksessa syntyy uskovien ja ei-uskovien puolet, ja molemmat alkavat säännönmukaisesti poistamaan epätoivottuja geenejä jatkumosta. Tälläistä voisi odottaa uskovaisilta. Ja sitten ateistit vastaavat samalla mitalla.
Tuo tapahtuu yhtä suurella todennäköisyydellä, kuin hyväksyminen. Molemmat luultavasti ajattelevat, että toisella on vialliset geenit. Ehkä ei rodunjalostusta synny, mutta jotain sinne päin.
Sitähän ei tietenkään voi tietää, mitä seuraisi, mutta en oikein usko tuohon rodunjalostukseen, sillä suurin osa ihmisistä, ovat sitten uskovia tai uskomattomia, on nykyaikana suht koht järkeviä. Kiihkoilijoita puolin ja toisin en laske tässä mukaan. En usko, että heidän vaikutuksensa voisi olla ratkaiseva tai edes mitenkään merkittävä. ( En usko, että Lontoon pommi-iskuillakaan saadaan muuta aikaan kuin turvatarkastusten tiukkeneminen. )
Ihmiset vain ovat erilaisia. Eiväthän superlahjakkaat käy vähemmän viisaiden, musikaalisesti lahjakkaat musikaalisesti täysin lahjattomien, värisokeat normaalisti näkevien, kuurot kuulevien kimppuun jne. Eiköhän sekin voitasi hyväksyä joskus ihmisten erilaisuuteen kuuluvana, että jotkut uskovat ja jotkut toiset eivät. Ei missään näissä ole kyse viallisista vaan erilaisista geeneistä.
En osaisi kuvitella, että nykyaikana muualla kuin kauhutarinoissa voitaisiin harrastaa rodunjalostusta.
Olet monesti toivonut, että uskovat ja ei-uskovat hyväksyisivät toistensa erilaiset mielipiteet. Kaunis toivomus, vaikka molemmat eivät voikaan normaalin logiikan mukaan olla oikeassa jumalan olemassaolon suhteen.
Varsinainen ongelma on mielestäni kristittyjen sydämessä asuva jumala itse. Saamani kristillisen opetuksen mukaan hän ei suostu hyväksymään ateismia tasavertaisena uskon kanssa, ja tämä heijastuu monien uskisten suhtautumiseen ateismia kohtaan. Miten jumalasi voitaisiin saada suvaitsevaisemmaksi?
Vaikka olisikin mukavaa syytää aivan kaikki kristittyjen syliin, niin täytyy myöntää, että molemmat teistit ja ateisti ovat suurinpiirtein yhtä hyväksyväisiä toistensa suhteen. Lyöntiin vastataan kovemmalla, molemmat ja aina. Ja molemmat pitävät lyöntiään oikeutettuna. Ja jos lyöntiin ei vastata, lyönti uusitaan niin usein että siihen vastataan. Tästä ei seuraa hyvää.
täällä keskustelupalstalla. Käyttäytymisessä toisiamme kohtaan ei juuri ole eroa. Niinpä halusinkin vaihteeksi ottaa keskusteluun mukaan tuon hyvyyden perikuvan, kristittyjen olettaman jumalan, ja hänen asenteensa ateismiin. Ateisteilla ei vastaavaa auktoriteettia ole.
Kristityt eivät katso olevansa vastuussa jumalansa asettamista säännöistä. Heidän asiansa on totella. Vai onko jossakin uskis, joka myöntää itse keksineensä jumalansa ja antaneensa sille mieleisensä moraalin?
Varmaankin houkutteleva ajatus. En kuitenkaan usko moiseen. Mutuni on, että psyyken ominaisuudet eivät ole juurikaan geeneissä, vaan meemeissä.
Ratkaisevaa kullekin on se,että miten tulee kehitysiässään kohdelluksi, paljonko saa tai on saamatta rakkautta ja minkä laatuista.
Edelleen mutuani on, että että meemeissä ihmisen ominaisuuksien "periytyminen" on varsin säntillistä, melkein kuten geeneissä ikään.
PS. Odotan yhä kommenttiasi pystymisestä. Sano nyt jotakin, kun olen hienon (omasta mielestäni) teorian väsännyt. ;-))
"Olet monesti toivonut, että uskovat ja ei-uskovat hyväksyisivät toistensa erilaiset mielipiteet. Kaunis toivomus, vaikka molemmat eivät voikaan normaalin logiikan mukaan olla oikeassa jumalan olemassaolon suhteen."
Niinpä. Mutta miksi pitäisikään yrittää olla oikeassa myös eri tavalla ajattelevien mielestä? Kun ei Jumalan olemassaoloa eikä olemassaolemattomuutta voida todistaa, niin miksi sitä edes pitäisi yrittää tehdä? Uskon asia on uskon asia.
Alan yhä enemmän kallistua sille kannalle, että usko on myös geeneissä, kuten minnesotalainen tutkijaryhmä on tutkimustensa perusteella päätellyt.
"Varsinainen ongelma on mielestäni kristittyjen sydämessä asuva jumala itse. Saamani opetuksen mukaan hän ei suostu hyväksymään ateismia tasavertaisena uskon kanssa, ja tämä heijastuu monien uskisten suhtautumiseen ateismia kohtaan."
Tuosta en tiedä mitään. Minut on kasvatettu suhtaumaan toisaalta kriittisesti asioihin ja toisaalta suvaitsevaisesti ihmisiä ja heidän erilaisia mielipiteitään kohtaan. En ole kuullutkaan tuollaisesta, että sydämessä asuisi jumala, joka aiheuttaisi ongelmia. Kuulostaa omituiselta ajattelutavalta.
Se on vielä lisättävä, että en tunne henkilökohtaisesti yhtään ateistia. Jos joku elämäni varrella tapaamistani henkilöistä on ollut ateisti, niin sitä hän ei ole ainakaan minulle kertonut. Niin että sinäkin olet minulle esimerkki siitä, millaisia ateistit ovat. Olepa tarkkana.
Muuten kotonani oltiin sitä mieltä, että politiikasta ja uskonnoista keskusteltaessa vieraiden ihmisten kanssa voi helposti syntyä riitoja. Siksi ei kannata suinpäin rynnätä keskustelemaan noista aiheista kenen hyvänsä tuntemattoman kanssa. Sinun kanssasi kylläkin keskustelu käy, vaikka myös sinulla on toisinaan omituisia mielipiteitä uskovista, aivan kuin et muka tuntisi uskovia, heitähän on Suomessakin suurin osa ihmisistä.
Niin. Koskahan suomalaisetkin kehityvät niin paljon ettei virkavaltakoneistomme tarvitsisi valvoa yhä lisääntyvässä määrin yhä kehittyvien teknisten laitteiden avulla kansalaistensa toimintaa ? Ja kiinnijäänythän työllistää virkakoneistoa lisää oikeudenkäyntien ja vankilaan säilömisen muodossa.
Valvonta, joka yhä lisääntyvässä määrin nielee verovaroja, on osoitus kansalaisten tyhmyydestä.
Olisiko aika luopua tyhmyydestä ?
Olisi tosin jo aika saada tutkimustuloksia uskonnollisen vakaumuksen ja ei uskonnollisen vakaumuksen rasittavuudesta kansantaloudelle.
Ja kakkat.
Olen aivan samanlainen "homo sapiens", kuin kuka tahansa! Samanlaisia ihmisiä sitä on ollut jo aikojen alusta.
Kuule, Jumala loi jo Paradisiin Aadamin ja Evan.
He olivat juuri kuin me!
Syntiin sortuvaiset. Ja he olivat rakenteellisestikin, kuten me, eli Jumalan kuvia!!
Näin Sanassakin sanotaan..
En ole sanomaan, että jotkut uskonnot olisivat turhia, mutta usko Jeesukseen pelastaa.
Siksi kannattaa tälläkin ajalla uskoa Jeesukseen!
Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa, vaikka ajat muuttuvat.
>>Valtava määrä ihmisiä käyttää yhä suuren osan ajastaan uskon asioiden parissa ja se on valtavaa voimavarojen ja ajatusten haaskausta.>Olisiko uskonto seuraava alkukantainen tapa josta olisi jo aika luopua, kuten luovuimme esim. ihmissyönnistä ja noitavainoista.
Näitä juttujasi kun lueskelen ..en tosin kokonaan, koska ne ovat mieleltään kovin häiriintyneen kynästä.. Ainoa ajatus joka mieleeni nousee, että eikä tuolla ihmispoloisella ole ketään läheistä joka toimittaisi hänet lukkojen taakse johonkin mukavaan laitokseen tai edes huolehtisi lääkkeiden napsimisesta ajallaan..
Minun ei ainakaan, sillä lääkkeeni on Jeesus Kristus.
Sinuna kehottaisin käyttämään jotain lääkettä.
Lääkkeistä eniten suosittelen sinullekin Herraa Jeesusta Kristusta, sillä hän pelastaa meidät helvetin tulilta!
http://www.kerrolisaa.com/kuvat/MuumiPeelo.jpg
siis?
ihan pakko sanoa mielipiteeni tuostakin asiasta eli sanasta peelo.
Ylioppilastutkintolautakunnan elämänkatsomustiedon ylitarkastaja ja Suomen humanistiliiton hallituksen puheenjohtaja Pekka Elo oli vähän tumpelo tietokonetta käyttäessään ja siitä riemastuneena jotkut nettitaitavat nuoret alkoivat käyttää hänen nimestään johdettua peeloa tarkoittaessaan netissä häiriköivää murrosikäistä ja muulloinkin.
Onhan se tietysti hauskaa, kun voi pelleillä jonkun ylitarkastajan nimen pohjalta, mutta peelosta on tullut jo sen verran käytössä kulunut sana, että sillä ei oikein ole tehovaikutusta. Sitä paitsi en voi mitään sille, että en oikein innostu ajatuksesta pelleillä jonkun kustannuksella. En pitänyt sellaisesta kouluikäisenä enkä pidä nytkään.
Mattiaaron kirjoitukset ovat ihan järkeviä. Jos sinä et ymmärrä mitään uskonnoista etkä niiden kontekstista, niin se ei ole Mattiaaron tai muiden uskovien vika. Uskontopalstalla pitäisi saada kirjoittaa myös uskontojen kontekstista käsin, vaikka jotkut uskonnottomat eivät sitä ymmärtäisikään. Onhan heille muitakin palstoja. Sinulle voisi olla helpompaa, jos kävisit niillä tai lukisit vain uskonnottomien kirjoituksia.
On hyvin loukkaavaa puhua uskovasta häiriintyneenä ihmispolona, joka pitäisi toimittaa lukkojen taakse hoitoon ja jonka lääkkeiden napsimisesta pitäisi jonkun huolehtia. Kun vähän ajattelet, niin huomaat varmaan itsekin asian.
se ei todellakaan ole käytössä kulunut, valtaosa tänne kirjoittavista ei edes tiedä sanan merkitystä.
Hyvä että sinä olit hakukoneella löytänyt tuon selityksen.
Haepa seuraavaksi www.siffo.com
peelo on romaani kieltä ja sillä on oma tarkoituksensa.
huomannut että mattiaaro on pelkkää parodiaa?
että Mattiaaro on pelkkää parodiaa, niin oletko myös sitä mieltä, että parodisti pitäisi järjestää lukkojen taakse hoitoon?
kehoitus ottaa lääkkeitä on lapsellinen.
Asiayhteys selvinnee tästä:
http://www.co.jyu.fi/~np/misc/nyyssivaittely.html
olen aito uskovainen ja sillä selvä!!!
Siunausta!
Niin minäkin! Sillä selvä!
Pepsipurkkia teidänkin tenaville!
Rinsessa rakastaa Rauhan ruhtinasta= Jeesusta Kristusta ja vihaa syntiä!!!
Rinsessa rakastaa Jeesusta nykyaikaisesti esim. netissä kertomalla Hänen Suloisuudestaan täällä!
Saviskin rakastaa Jeesusta nykyaikaisesti, lue vaikka Savonarolan juttuja!!!
Sinulle parasta rukoillen ja kallista kylpyvettä polskien, Isän prinsessa!!!
Kylven usein Jeesuksen veressä, siinä on rinsessan salaisuus!!! Puhdasta tulee!!!
Mikään ei voita Jeesuksen veressä kylpemistä.
Se valkaisee ja puhdistaa meidät uskovaiset!!
Erittäin hyvä olisi, jos uskonnoista päästäisiin eroon. En minä ainakaan niitä mihinkään tarvitse. Niillä turhaan syyllistetään ja ahdistetaan muita ja saadaan hallittua kansoja, ihan kuten kerroitkin.
Uskoa toki tarvitsen ja totuutta, mutta se sitten ihan eri asia.