Invapaikkojen väärinkäyttö on lisääntynyt roimasti

Invapaikkojen väärinkäyttö on kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa, kertoo Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys.
Yleisintä on pysäköinti ilman lupaa tai se, että esimerkiksi perheenjäsen käyttää toiselle myönnettyä lupaa.
Liikkeellä on myös väärennettyjä ja kuolleiden henkilöiden lupia. Väärinkäytöstä voi seurata rikosilmoitus.
6145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikäs niitä on käyttäessä kun minkäänlaista valvontaa ei ole.

Äänestä
  • Tiukka valvonta ja sakotus olisi erittäin tervetullutta.

    Äänestä

Minä pysäköin mihin mieli tekee. Sakkoja en maksa kun ei oo rahaa eikä korttiakaan ole.

Äänestä
  • Ja eihän sitä kortilla ajeta ja kun ei ole autoa, akkaa, aivoja... niin istunpa vaikka sitten invapaikalla.

    Äänestä

Paskat laiskat turhat henkilöt ajavat invapaikalle. Kyllä ne on tarkoitettu vain aidosti niitä tarvitseville.

Äänestä

"Yleisintä on pysäköinti ilman lupaa tai toisen invaluvan käyttäminen. Liikkeellä on myös väärennettyjä ja kuolleiden henkilöiden lupia." https://yle.fi/a/74-20214781
On se yhtä helevettiä ettei rotat jaksa kävellä edes muutaman kymmenen metrin matkaa, vaan pysäköivät invapaikoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Invapaikkojen väärinkäyttö on kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa, kertoo Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistys.
Yleisintä on pysäköinti ilman lupaa tai se, että esimerkiksi perheenjäsen käyttää toiselle myönnettyä lupaa.
Liikkeellä on myös väärennettyjä ja kuolleiden henkilöiden lupia. Väärinkäytöstä voi seurata rikosilmoitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu