Onnellinen kansa, onnettomat poliittiset päättäjät?

Kun kuuntelee poliitikkojemme puheita, tuntuu Suomessa kaikki olevan huonosti:
Valtio velkaantuu holtittomasti, työttömyys pahenee, konkurssit lisääntyvät, talouskasvu jää tulematta, nuoret masentuvat, vanhat jäävät vaille huolenpitoa, sodan uhka kasvaa.

Höpö höpö. Maailman onnellisimmassa maassa asiat ovat hyvin, ellei peräti loistavasti, mutta siitä huolimatta poliitikot ovat uudistamassa ja mylläämässä kaikkea herkeämättä. Suomi on jo saavuttanut sen onnellisuuden ja hyvinvoinnin, joka kuuluu yhden maan osaksi, mutta ahneille poliitikoille ei mikään riitä: Tarvitsemme lisää talouskasvua, lisää työllisiä, lisää vauvoja, lisää kuluttamista, korkeamman elintason, uusia innovaatioita ja ulkomaisia sijoituksia!

Ei. Maailman onnellisimmalla maalla on jo kaikki tarvittava ja olisi irvokasta, että me olisimme vailla lisää hyvää, kun muualla kärsitään niukkuudesta, jopa nälästä ja paetaan sotaa, luonnonmullistuksia tai sortavaa hallitusta. Te katkeroituneet onnettomat päättäjät, jotka torailette keskenänne eduskunnassa, kun muu kansa nauttii onnellisuudestaan: Lopettakaa negatiivisuuden ja synkkyyden levittäminen ja ymmärtäkää, että parasta ei voi enää parantaa. Me suomalaiset olemme jo osamme saaneet.
6111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos holokaustin kieltäminen on tulossa rangaistavaksi, niin samalla voitaisiin tehdä myös rangaistavaksi kirjoitukset ja puheet, joissa kielletään, että Suomi on maailman onnellisin kansa.

Äänestä

Sellainen on kansa kuin on päättäjät. Kansa on yhtä välinpitämätön kuin päättäjät ovat vaatimaan uutta kaivoslakia jolla saataisiin talous kuntoon.

Äänestä
  • Emme olisi köyhiä eikä kipeitä jos hyödyntäisimme valtavat luonnonvaramme itse eikä annettaisi ulkomaisille ryöstäjille vapaat kädet rosvoja kansallisomaisuuttamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Emme olisi köyhiä eikä kipeitä jos hyödyntäisimme valtavat luonnonvaramme itse eikä annettaisi ulkomaisille ryöstäjille vapaat kädet rosvoja kansallisomaisuuttamme.

    Rosvota siis

    Äänestä

Oppositio on todella onneton. Kaikki on huonosti, kun heitä kuuntelee.

Äänestä

Päättäjiksi haluavat kilvan
keksivät hyviä projekteja,
mieluummin ulkomaissa,
joihin sijoittaa veroäyrejä.
Ja me tietysti äänestämme
niitä,joilla on paras idea!
😁

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun kuuntelee poliitikkojemme puheita, tuntuu Suomessa kaikki olevan huonosti:
Valtio velkaantuu holtittomasti, työttömyys pahenee, konkurssit lisääntyvät, talouskasvu jää tulematta, nuoret masentuvat, vanhat jäävät vaille huolenpitoa, sodan uhka kasvaa.

Höpö höpö. Maailman onnellisimmassa maassa asiat ovat hyvin, ellei peräti loistavasti, mutta siitä huolimatta poliitikot ovat uudistamassa ja mylläämässä kaikkea herkeämättä. Suomi on jo saavuttanut sen onnellisuuden ja hyvinvoinnin, joka kuuluu yhden maan osaksi, mutta ahneille poliitikoille ei mikään riitä: Tarvitsemme lisää talouskasvua, lisää työllisiä, lisää vauvoja, lisää kuluttamista, korkeamman elintason, uusia innovaatioita ja ulkomaisia sijoituksia!

Ei. Maailman onnellisimmalla maalla on jo kaikki tarvittava ja olisi irvokasta, että me olisimme vailla lisää hyvää, kun muualla kärsitään niukkuudesta, jopa nälästä ja paetaan sotaa, luonnonmullistuksia tai sortavaa hallitusta. Te katkeroituneet onnettomat päättäjät, jotka torailette keskenänne eduskunnassa, kun muu kansa nauttii onnellisuudestaan: Lopettakaa negatiivisuuden ja synkkyyden levittäminen ja ymmärtäkää, että parasta ei voi enää parantaa. Me suomalaiset olemme jo osamme saaneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu