Monilta kuullut samaa. Itse muistan että vanhemmat olivat töissä ja jääkaapissa oli vain jauhelihapaketti ja kuivakaapista löysin makaronipussin. Niistä sitten väsäilin ruokaa.
Lapsuuden köyhyys johtaa aikuisena hamstraamiseen
12
272
Vastaukset
- Anonyymi00001
Mutta leipäkaapissa oli pitkä rivi rieskoja ja aitassa tiinussa voita, joten mitään
hätää ei ollut kuuna päivänä. - Anonyymi00002
No mitä ihmettä
muuta pitäisi olla.? En ymmärrä - Anonyymi00003
Olen havainnut ihan lähipiirissä vähän samaa tautia. Jos toinen hommaa jotakin
niin heti pitää saada samanlainen tai vähän parempi, oli rahaa tai ei.
Aivan hölmöä elintasokilpailua sellainen.
Ihmisen pitää olla tyytyväinen siihen mitä jo on ja pärjätä sen kanssa.
Turhaa on kurkoitella taivaalta sitä mihin ei rahkeet kuitenkaan riitä.
Kohtuullisissa oloissa viihtyminen on paljon leppoisampaa, eikä ole paineita.- Anonyymi00004
Lapsuudessani sain perusteellisen rokotuksen tuota ajattelutapaa vastaan.
Pysyvä vasta-aineasenne muodostui kun minulle pikkupennusta lähtien toitotettiin "mitähän naapuritkin ajattevat"?! "Kylä" muodostui kolmesta talosta joissa asui 5 perhettä.
Vuosien saatossa vaimoni on joskus sanonut, että voisit sentään hieman ajatella.
Opetin omatkin lapsemme itsenäiseen ajatteluun.
"Naapurin Tommikin saa ottaa jäätelön pakastimesta! Sanoi alle kouluikäinen junnu.
Mitä Tommi tekee kotonaan ei kuulu meille eikä se mitä me teemme kotonamme kuulu Tommille. Jos häntä kiinnostaa niin sehän on vain hänen ongelmansa.
Pitäisi riittää kun pysyy lakien ja asetusten sekä yleisten, kohtuullisten sosiaalisten normien puitteissa.
Auto! On monelle tuttavalleni tärkeä esittelykapine. Tuttavani ovat aktiivi-ikäsistä aina minunikäluokkaani +80v kuuluvia. On tärkeää esitellä BMW hybridi joka "LÄHTEE" kun lähettäjä käy kerran viikossa marketissa 5km:n päässä. Tai kuntosalilla heppu kehoittaa porukkaa menemään ikkunaan ihailemaan uutta Toyotaa.
Yms.
Ollessani 60-luvun puolivälissä Ruotsissa niin pari vuotta ajettu Amazon olisi ollut kiva peli mutta sen ostamiseen olisi pitänyt tehdä velkaa. Päädyin ostamaan pari vuotta vanhan kuplan jotka olivat siellä halpoja. Niitä oli rekisterissä parhaimmillaan puoli miljoonaa.
Kun parikymmentä vuotta myöhemmin olisin pystynyt, velkaa tekemättä, ostamaan vaikkapa tehdasuuden 912 Porschen niin se ei tuntunut tarpeelliselle vaan ajelin keskiluokkaisella peruseurooppalaisella.
Minun ja vaimoni heikkous on ollut matkustelu mutta hitto kun se ei näy muuta kuin poissaoloina. - Anonyymi00010
Anonyymi00004 kirjoitti:
Lapsuudessani sain perusteellisen rokotuksen tuota ajattelutapaa vastaan.
Pysyvä vasta-aineasenne muodostui kun minulle pikkupennusta lähtien toitotettiin "mitähän naapuritkin ajattevat"?! "Kylä" muodostui kolmesta talosta joissa asui 5 perhettä.
Vuosien saatossa vaimoni on joskus sanonut, että voisit sentään hieman ajatella.
Opetin omatkin lapsemme itsenäiseen ajatteluun.
"Naapurin Tommikin saa ottaa jäätelön pakastimesta! Sanoi alle kouluikäinen junnu.
Mitä Tommi tekee kotonaan ei kuulu meille eikä se mitä me teemme kotonamme kuulu Tommille. Jos häntä kiinnostaa niin sehän on vain hänen ongelmansa.
Pitäisi riittää kun pysyy lakien ja asetusten sekä yleisten, kohtuullisten sosiaalisten normien puitteissa.
Auto! On monelle tuttavalleni tärkeä esittelykapine. Tuttavani ovat aktiivi-ikäsistä aina minunikäluokkaani 80v kuuluvia. On tärkeää esitellä BMW hybridi joka "LÄHTEE" kun lähettäjä käy kerran viikossa marketissa 5km:n päässä. Tai kuntosalilla heppu kehoittaa porukkaa menemään ikkunaan ihailemaan uutta Toyotaa.
Yms.
Ollessani 60-luvun puolivälissä Ruotsissa niin pari vuotta ajettu Amazon olisi ollut kiva peli mutta sen ostamiseen olisi pitänyt tehdä velkaa. Päädyin ostamaan pari vuotta vanhan kuplan jotka olivat siellä halpoja. Niitä oli rekisterissä parhaimmillaan puoli miljoonaa.
Kun parikymmentä vuotta myöhemmin olisin pystynyt, velkaa tekemättä, ostamaan vaikkapa tehdasuuden 912 Porschen niin se ei tuntunut tarpeelliselle vaan ajelin keskiluokkaisella peruseurooppalaisella.
Minun ja vaimoni heikkous on ollut matkustelu mutta hitto kun se ei näy muuta kuin poissaoloina.Kirjoitat että joskus olisi mahdollisuus ostaa porche mutta viihdyt mahtailemassa köyhyyspalstalla vähän muuttaen toki satukirjoituksia.Saatko jonkun yydytyksen kun kirjoitat mahtipontisia. Persaukinen olet koko ikäsi ollut ja nytkin varmaan majaile jossain ahtaassa asunnossa.
- Anonyymi00005
Miten voi olla köyhää kun vanhemmaT olivat töissä?
Minun kouluttamattomalla äidilläni ei ollut työmahdollisuuksia lukuun ottamatta sesonkiluontoista perunannostoa yhden, suurehkon maatilan pellolla. Joskus myös heinätöitä. Isäni oli useana talvena työtön ja yhtenä talvena viikot tekemässä lapiolla 6-tietä asuen viikot parakissa kavereidensa kanssa. Lauantaisin iltapäivällä kotiin.
Kahtena kevättalvena yskin verta ja vanhempani pelkäsivät sen olevan keuhkotuberkuloosia. Se oli seurausta puutteellisesta, yksipuolisesta ravinnosta.
Vitamiinit ja jotkut hivenaineet puuttuivat. Lekurin reseptillä sai vitskuja mutta perunvelli ei muuttunut miksikään. Mustikka-aika kohensi tilannetta kuten myös ahomansikat. Kesä ja talvikin sujuivat kevättalveen saakka oireitta.
Kansakoulun makaronivelli ja läskisoppa olivat ilmeisen puutteellisia kokonaisuutta ajatellen.
Minun hamstraamiseni sai välineellisen muodon. Vaikutti asenteeseeni, että häivyttyäni siitä pesästä hamstrasin vaihdon välinettä sen verran, että voin tehdä valintoja. Tuo taipumus osoittautui lopunikäiseksi. Muutama pakkoköyhyyden pohjakosketus vahvisti asennettani.- Anonyymi00006
Kannattaa syödä pari appelsiinia päivässä vaikka ei muuten hamstraisikaan mitään.
- Anonyymi00012
Anonyymi00006 kirjoitti:
Kannattaa syödä pari appelsiinia päivässä vaikka ei muuten hamstraisikaan mitään.
Niimpä kun ei tule kustantaan paljoakaan kun appelsiini n, 1eur kilo.
- Anonyymi00007
Hamstraavat eläkeläispölvästit kuvittelevat jemmavarastot saa mukaansa hautaan.
- Anonyymi00008
Aloitukseen totean ettei minun lapsuudessani jääkaapissa ollut yhtään mitään koska ei ollut jääkaappiakaan.
- Anonyymi00009
Ei meilläkään ollut jääkaappia, ostettiin 1960-luvun alkupuolella. Mutta ruokaa oli aina.
Äiti leipoi pullaa lauantaisin, kun työpäivä oli lyhyempi. Molemmat kävi töissä.
Aamupalaksi keitimme siskon kanssa teetä tai joimme kaakaota ja paistoimme kananmunat ja söimme rieskan kanssa. Äiti laittoi sitten lämpimän ruoan illalla. Ok, koulun jälkeen menimme mummolaan, jossa oli piirakoita tai marjakiisseliä tai mehua ja pullaa välipalaksi. Ei tosin kovin monipuolista ravitsemuksellisesti.- Anonyymi00011
Niinhän se oli että maaseudulle ilmestyivät jääkaapit vasta 60-luvulla ja samoihin
aikoihin alkoi myös telkkarit yleistymään. Niissä oli peräti 2 kanavaa tarjolla.
Silloin syötiin yksinkertaista perusruokaa ja voitiin hyvin kun oli perunaa, porkkanaa
punajuurta ja lanttua sekä vielä kesäisin herneitä. Possusta tuli parikin kinkkua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322088Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461705Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1111465Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041216Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041014Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.76958- 59845
Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,31782Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd100717