Järkyttävät Valheet Israelista

Shalom.

Aikamme on nostanut Israelia vastaan kohdistuvat juutalaisvihan uusiin ulottuvuuksiin, varsinkin sosiaallisessa mediassa leviää nyt räikeitä valheita, keksittyjä juttuja ja salaliittoteorioita Israelista, niin että esimerkiksi väitetään Jeffrey Epsteinin elävän edelleen, mutta uusia tulee joka päivä.

"Mutta älä katso iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa päivää; älä ilku juutalaisia heidän turmionsa päivänä äläkä suullasi suurentele ahdistuksen päivänä." — Obadjan kirja 1:12

Erityisesti juutalaisten kokema järkyttävä isku siviileitä kohtaan 7.10.2023 sytyttii salaliittoteorioita, false flag väitteitä ja ne ovat kiihtyneet nyt Iranin iskujen myötä. Täytyykin mennä aikaan ennen toista maailmansotaa, että juutalaisista olisi levitetty yhtä paljon ja yhtä pahaa propagandaa, kuin tänä päivänä.

Miksi Jumala sallii tämän? Mistä tämä kertoo? Ja mitä ovat räikeimmät valheet Israelista? Tässä raamattutunnilla vastauksia näihin.
https://www.youtube.com/watch?v=lFKmFqicFjo

Siunauksin, MM.

99

665

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Joo ei tartte lukee enää yhtään sinun aloittamaasi viestiä

      • Anonyymi00085

        Oletko sähkömies, vaikkei ole varsinainen palsta on kysymys oletko uskovainen sähkömies?

        Kirjoittanut J.G.
        Homesworth
        Tekijänoikeus ©
        2019ISBN: 978-0-578-62721-2
        Johdanto
        Monien vuosien tutkimuksen ja opiskelun
        jälkeen olen suunnitellut oman ilmaisen
        energian generaattorini. Seuraavilla
        sivuilla kuvattu laite toimii jatkuvasti,
        tuottaen itseään ja generoiden
        ylimääräistä energiaa.
        Tämä e-kirja sisältää suunnitelmia, jotka, jos
        niitä noudatetaan huolellisesti,
        mahdollistavat lähes kenelle tahansa rakentaa
        oman Polttoaineettoman itsevoimaisen,
        Ilmaisen energian generaattorin.
        Vastuuvapaus
        Tämä sanottu, sinun on ymmärrettävä,
        että tämän kirjan suunnitelmat on
        annettu vain tiedotustarkoituksiin.
        Kirjoittaja, kustantaja ja jakelija eivät ole
        vastuussa mistään vahingoista,
        menetyksistä tai vahingoista, jotka
        syntyvät, jos päätät rakentaa näillä
        sivuilla kuvattua laitetta ja käyttää sitä
        mihin tahansa tarkoitukseen. Kaikki tai
        mikä tahansa vastuu on rakentajan, eli
        sinun, harteilla. Tämä käsikirja ostaessasi
        sinulle annetaan lupa rakentaa yksi laite
        henkilökohtaiseen käyttöön. Kirjoittaja
        pidättää kaikki kaupalliset
        tuotanto-oikeudet laitteeseen

        Itse en ole sähköalan osaaja alkuperäiseltä ammatilta. Siksipä kysyin. Googletin ja eri sivuilta sen voi ilmaiseksi lukea. Se on englanniksi alunperin kirjoitettu.
        Laitoin tuohon huonon suomennoksen.


    • Anonyymi00002

      Entä juutalaisten itsensä jo n. 2030 vuotta harjoittama Kristuksen ja kristittyjen vastainen viha, joka elää kaikessa maailmanpolitiikassa ja -kulttuurissa vahvana edelleen?

      • Anonyymi00023

        Sen vuoksi Israel kohtaa vielä paljon vaikeuksia, koska eivät ottaneet Jeesusta vastaan Messiaana. Mutta kolmannes heistä pelastuu.

        Sak. 13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
        9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan.
        He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani."


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Sen vuoksi Israel kohtaa vielä paljon vaikeuksia, koska eivät ottaneet Jeesusta vastaan Messiaana. Mutta kolmannes heistä pelastuu.

        Sak. 13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
        9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan.
        He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani."

        Näin se on


      • Anonyymi00033
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Sen vuoksi Israel kohtaa vielä paljon vaikeuksia, koska eivät ottaneet Jeesusta vastaan Messiaana. Mutta kolmannes heistä pelastuu.

        Sak. 13:8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
        9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan.
        He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani."

        Juutalaiset ottivat Jeesuksen vastaan. Kaikki helluntaina 3000 kastettua oli Juutalaisia.


      • Anonyymi00037
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Juutalaiset ottivat Jeesuksen vastaan. Kaikki helluntaina 3000 kastettua oli Juutalaisia.

        Juutalaisuus uskontona ei ottanut, vaan vahvistui entistäkin antikristillisemmäksi uskonnoksi, mm. talmudit, joissa kehoitetaan tappamaan ja kaltoinkohtelemaan kaikkia kristittyjä, etenkin gojimejja. Näin on edelleenkin, olen itsekin myös tuon uskonnon gpj-uhri.

        Mihin perustuu valheesi, että "kaikki kastetut" olisivat olleet juutalaisia? Raamattu ei tällaista kerro. Levität kristittyjen Raamatun ulkopuolista ja vastaista "tietoa", mistä?


    • Anonyymi00003

      Ja mistä, järkyttävistä valheista, aloittaja puhuu?

      • Anonyymi00059

        Kaikki nämä mitkä liittyy mm.Gazan kaupunkiin, Iraniin, Libanoniin. Että Israel "hyökkää" ja tahallaan tappaa keitäs muitakaan kuin naisia ja lapsia. Suomen mediat ei kerro, että oikeasti melkein kaikki jotka Israel on saanut eliminoitua ovat jollakin tavalla kytköksissä terrorismiin. Toki siviiliuhreja aina sodissa tulee, mutta Israel on mm.lentolehtisillä helikoptereista pudottanut lappuja Gazaan ja Palestiinaan missä lukee hyökkäyksen kohde ja pvm. Tämä siksi että ihmiset ehtivät alta pois. Näitä ei meidän mediat kerro, vaan uskoo vain terroristijärjestön säälittävää propagandaa, joita juuri ovat nämä valheet ja niitä riittää netti pullollaan. Samanlaista on meidänkin itänaapurimme Venäjän vaikuttamisyritykset, trollaillaan koko facebook ja muut somealustat ja levitetään valheuutisia.


      • Anonyymi00068
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Kaikki nämä mitkä liittyy mm.Gazan kaupunkiin, Iraniin, Libanoniin. Että Israel "hyökkää" ja tahallaan tappaa keitäs muitakaan kuin naisia ja lapsia. Suomen mediat ei kerro, että oikeasti melkein kaikki jotka Israel on saanut eliminoitua ovat jollakin tavalla kytköksissä terrorismiin. Toki siviiliuhreja aina sodissa tulee, mutta Israel on mm.lentolehtisillä helikoptereista pudottanut lappuja Gazaan ja Palestiinaan missä lukee hyökkäyksen kohde ja pvm. Tämä siksi että ihmiset ehtivät alta pois. Näitä ei meidän mediat kerro, vaan uskoo vain terroristijärjestön säälittävää propagandaa, joita juuri ovat nämä valheet ja niitä riittää netti pullollaan. Samanlaista on meidänkin itänaapurimme Venäjän vaikuttamisyritykset, trollaillaan koko facebook ja muut somealustat ja levitetään valheuutisia.

        "Näitä ei meidän mediat kerro, vaan uskoo vain terroristijärjestön säälittävää propagandaa, joita juuri ovat nämä valheet ja niitä riittää netti pullollaan. Samanlaista on meidänkin itänaapurimme Venäjän vaikuttamisyritykset"

        Säälittävää, että Israelin propaganda on sokeuttanut Israelin fanittajat jo siinä määrin, että Suomeakin pidetään Venäjän kaltaisena valtiona...


    • Anonyymi00005

      Ovatko juutalaiset jokin pyhä lehmä, jota ei saa arvostella eikä koskea?

    • Anonyymi00006

      Jumalan kansan Israelin auttaminen koituu lopulta Trumpin ja USA:n siunaukseksi.

    • Anonyymi00007

      Suomenkin pitäisi kaikella mahdollisella tavalla auttaa Israelia.

      • Anonyymi00012

        Tyttö koulun uhrien omaisia myös.


      • Anonyymi00014

        Miksi terroristeja pitäisi auttaa?


      • Anonyymi00021

        Helluntailaiset eivät tuomitse Israelin tekemiä raakuuksia, eivätkä edes halua kuulla niistä puhuttavan. Ja raivon vallassa tuomitsevat vääriksi kaikki uutiset Israelin tappamista siviileistä.


    • Anonyymi00008

      Sak. 2:12

      Herra Sebaot on oman kunniansa tähden lähettänyt minut niiden kansojen luo, jotka ovat ryöstäneet teitä. Hän sanoo niille näin: -- Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. [5. Moos. 32:10; Ps. 17:8]

      • Anonyymi00020

        Herra Sebaotin ja sinun paikka on tunkiolla💩


      • Anonyymi00029

        Oli vanhassa ajassa vanhoille kansoille.
        Jumala itse hylkäsi juutalaiset. Jäännös pelastuu vain, koska Jumala lupasi jättää sen jäljelle.
        Nyt koko maailmalla on mahdollisuus.


    • Anonyymi00009

      Iran uhkasi hävittää Juutalaisvaltion valmistamalla ydinaseita.

      • Anonyymi00011

        Se on vain muslimien julmaa retoriikkaa. Koska Israelilla on atomipommit niin "kauhun tasapaino" olisi estänyt Irania käyttämästä atomipommia Israelia vastaan.
        Tämä sota on turha, Israel ja USA häviää tämän sodan ja koko. Maailma kärsii. Ja kohta huthitkin liittyy sotaan.


    • Anonyymi00010

      Tottakai hamasin mieletön murha tuomitaan kristillisissä piireissä kautta linjan. Myös valistuneet muslimit tuomitsevat sen. Jos kosto tappoi 70 000 gazalaista joista pienempi osa oli hamas sotilaita kertoo säälimättömästä murhasta. Kaikki normaali kristityt tuomitsevat sen. Ei Jumala vaadi maallisen israelin virheiden ja rikosten kieltämistä. Koston kierre ei lopu. Nyt siihen on tosi aihe. Dynamiittiliivit tulevat taas muotiin.

      • Anonyymi00060

        Tässä hyvä esimerkki propagandaan uskomisesta.


    • Ainoa oikea tapa siunata Israelia ja juutalaisia on se, että kristityt rukoilevat juutalaisten kääntymistä Jeesukseen uskoviksi.🙏✡️✝️

      • Anonyymi00013

        Miksi ihmeessä? 😮😮


      • Anonyymi00013 kirjoitti:

        Miksi ihmeessä? 😮😮

        Raamatun mukaan näin kristitty toimii.😇❤️👍


      • Anonyymi00016
        Demokrates kirjoitti:

        Raamatun mukaan näin kristitty toimii.😇❤️👍

        Ja mitenkään muuten ei voi toimia? Oman järjen käyttäminen?


      • Anonyymi00017
        Demokrates kirjoitti:

        Raamatun mukaan näin kristitty toimii.😇❤️👍

        Tuo on kylläkin ainoastaan Raamatun mielikuvitustarinoihin uskovan uskonharhaisen toimintaa.


      • Anonyymi00040

        Hyvin sanottu.


    • Anonyymi00015

      Ei käy järkeen, että miksi nämä fanittavat porukkaa, joka kidutti ja naulasi lilipojan ristille?

      • Anonyymi00018

        Tutkimattomat ovat herraan uskovien tiet, näemmä.


      • Anonyymi00027

        Pelastus tuli juutalaisten kautta. Ei heidän tekojaan kenenkään tarvitse kuitenkaan fanittaa. Kannattaa lukea Raamatusta profeettojen kirjat ja Uusi Testamentti niin silloin ymmärtää asiat oikein.

        - Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Jeesus @ Joh. 4:22


      • Anonyymi00061
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Pelastus tuli juutalaisten kautta. Ei heidän tekojaan kenenkään tarvitse kuitenkaan fanittaa. Kannattaa lukea Raamatusta profeettojen kirjat ja Uusi Testamentti niin silloin ymmärtää asiat oikein.

        - Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Jeesus @ Joh. 4:22

        "Ei heidän tekojaan kenenkään tarvitse kuitenkaan fanittaa."

        Yksikään Israelia fanittava ei tuomitse heidän tekojaan. Ainoastaan puolustelee ja oikeuttaa jopa lasten murhat.

        Myöskään israelilaisten tekemiä abortteja tai homoiluja eivät tekopyhät kaksinaismoralistit tuomitse tai edes paheksu, vaikka muualla pitävät niistä älämölöä.


      • Anonyymi00070

        Nämä aivopestyt uskovat, että Israelin siunaaminen pelastaa heidät.

        Käytännössä siunaaminen tarkoittaa sitä, että Israelista ei saa lausua aiheestakaan minkäänlaista kritiikkiä. Jos niin tekee, niin helvetti odottaa.

        Nämä "Jeesuksen seuraajat" eivät ole vielä huomanneet, että Raamattu on täynnä profeettoja, jotka kritisoivat Israelia, kuten myös Jeesus, jota he nimellisesti pitävät "Herranaan". Paavali nimitti Jerusalemia eli maallisia juutalaisia Haagariksi.

        Jeesus taas nimitti juutalaisia kyykäärmeitten sikiöiksi, valehtelijoiksi ja murhaajiksi, joten ilmeisesti Jeesuskin odottelee jo siellä kirkkoisien keksimässä mielikuvitushelvetissä muita todellisia seuraajiaan.


    • Anonyymi00019

      Miksi valitun kansan puolesta pitää olla huolissaan, jos Jumala varjele ja suojelee sitä?

      Niinhän varjeli hyvin toisessa maailmansodassa että heitä jäi vielä jokunen henkiin.

      Jos Jumalan varjelus on yllä, kaikki rukoilevat ja siunaavat Israelia ei sillä pitäisi olla mitään hätää, ei sitä saada mereen ajattettua vaikkei se tapa kaikkia ympärillä olevia kansoja. Tuskin Jumalan varjelus sitä vaatii.

    • Anonyymi00022

      Israel saattaa kadota maailmankartalta. Nyt sotiminen on mennyt liian pitkälle ja vihamieliset arabit ympäröivät joka puolelta. Ehkä juutalaiset muuttavat Ameriikkaan turvaan omiensa luo joita on 6 miljoonaa.

      • Anonyymi00024

        Niin saattaa käydä jos Jumalan varjelus on yhtä hyvä kuin mitä toisessa maailmansodassa. Jos Jumala pitää silmäterästään aivan yhtä hyvää huolta kuin mitä silloin, niin aivan mitä tahansa saattaa tapahtua.

        Joskin nopeasti ajatellen kuvittelisi että rangaistus on päällä eikä siunaus.


      • Anonyymi00026

        Saksan aikomushan 1933-1945 oli aluksi heidät siirtää Madagaskariin , sinne vaan koko porukka.


    • Anonyymi00025

      Juutalaiset ovat maailman syöpä, PISTE. Varsinkin Netanjahu ja kikkarapää uskonnolliset hörhöt. Aivan yhtä pahoja kuin kiihkomuslimit. Ahneuden symboleja aivan kuten Putin ja Trumppikin

    • >> varsinkin sosiaallisessa mediassa leviää nyt räikeitä valheita, keksittyjä juttuja ja salaliittoteorioita Israelista, niin että esimerkiksi väitetään Jeffrey Epsteinin elävän edelleen, mutta uusia tulee joka päivä.>>

      Paljon mahdollista että Epstein on yhä elossa.

    • >>Jumalan kansan Israelin auttaminen koituu lopulta Trumpin ja USA:n siunaukseksi.>>

      There were 40,901 deaths from motor vehicle crashes in the United States in 2023. This corresponds to 12.2 deaths per 100,000 people and 1.26 deaths per 100 million miles traveled.

      Hyvin on siunattu.

      😊😊😊😊😊

      • Anonyymi00032

        Siunaukset seuraavat vasta tulevaisuudessa. Trump estää Iranin tuhoamasta ydinaseilla valitun kansan ihmisiä.


    • Anonyymi00030

      Juutalaisia sukujuuria. Onkohan M käynyt Israelissa. Eivät suna pidä meistä kristityistä ja jyrkkäääkin kriittisyyttä on. Käypä maassa. Yllättävää oli suuri aborttiin ja gay miesten määrä. Kyllä Bibi houkutteli Usan sotaan.

      • Anonyymi00045

        Päivi Räsänen sekä suomalaiset ja amerikkalaiset Israelia siunaavat fundamentalistiset hurskastelijat tuomitsevat ankarasti jumalattomien abortit ja homoilun, mutta "Jumalan silmäterän Israelin" kaikki synnit...jopa lasten murhat...menee läpi ilman pienintäkään kritiikkiä !

        Näille juutalaisille abortin tekijöille sekä jo syntyneiden vauvojen ja lasten murhaajille kuten myös homoille satelee vaan pelkkiä "siunauksen virtoja"...


    • Anonyymi00031

      Terroristit käyttää ihmiskilpiä. Sotakalustoa ja ohjusten laukaisuasemia on sijoitettu koulujen, sairaaloiden, jne. tonteille ja rakennuksiin. Siitä ne siviiliuhrit sitten tulee.

    • Anonyymi00034

      Menes ny välillä valkoinen kaapu päällä vähän altaaseen taas vilvoittelemaan.

    • Anonyymi00035

      Trump on Jumalan ruoska Isaelin vihollisille.

      • Anonyymi00039

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Vai että oikein Jumalan ruoska??
        Helluntalaiset eivät ole näköjään vieläkään heränneet siihen tosiasiaan, että raha on ottanut Jumalan paikan maailmassa?

        https://www.youtube.com/shorts/WKVxtI8j3Rc

        Trumppi on ihmiskauppiaiden ja pedofiilien suojelija. Trumpin oikeusministeriö ahkeroi kovasti ja mustaa Epsteinin rikoksiin osallistuneiden nimet Epstein-asiakirjoissa.

        Yhtään tähän pedofiilirinkiin osallistunutta ei ole tutkittu, eikä asetettu syytteeseen USAssa.


    • Anonyymi00036

      Israelin perseilyt johtuvat taas kerran liian pitkään vallassa olleen rikolliseksi muuttuneen diktaattorin kamppailuksi vallasta ja pelosta joutua vankilaan.
      Sama tarina kuin niin monen liian kauan vallassa olleella diktaattorilla, kuten Putin, Orban ja Lucasenka.

    • Anonyymi00038

      Ei kai Mauno lähde tuohon mukaan, että siviilit tulee tappaa, että tyttökoulu sai sitä mitä ansaitsi ja että toiselle valtiolle voidaan tehdä aivan mitä halutaan vaikka ei ole tehnyt mitään terroritekoa, ei ole hyökännyt ketään vastaan ja oli vielä menossa neuvottelut joissa Iran lupasi luopua uraanin rikastamisesta. Israel ja Yhdysvallat vain sapattina kesken neuvotteluiden teki hyökkääyksen.

      Todella hirvittävää uskonnollisuutta, todella saastaista uskonnollisuutta olla tuollaisen tappamisen puolella ja vielä oikeuttaa ihmisuhrit tuosta vain, että kun ovat niin lähellä, niin sattuuhan sitä, kuoleehan niitä tyttökuolulaisia kun sattuu lähellä olemaan jotain sotilaskohteita.

      Uskonnollisuutta, joka oksettaa, jossa ei ole varaa tuomita ketään yhtään mistään, ei voi sanoa kenenkään synnin tai laittomuuden tekemisestä, sillä kaikki uskonnot ja uskomukset ovat parempia kuin mitä tuollainen.

    • Anonyymi00041

      Uskonnot tulisi kieltää ja näiden pappien yms tulisi mennä oikeisiin töihin.

    • >>Siunaukset seuraavat vasta tulevaisuudessa. Trump estää Iranin tuhoamasta ydinaseilla valitun kansan ihmisiä.>>

      Tietääkseni Iranilla ei ole ydinaseita. Israelilla niiyä on vaikka kuinka paljon.

      USA on siunannut Israelia vuosikymmeniä ja siunausta on ollut melko korkea elintaso, muuten asiat melko kehnosti.

      • Anonyymi00043

        "USA on siunannut Israelia vuosikymmeniä "

        Israelin lobbarit ovat käyneet vuosikymmeniä voitelemassa USAn poliitikkoja, joten siinä se "siunaus". Trumppi on korruptoitunein presidentti, mitä Amerikalla on koskaan ollut.

        Ja huhutaan myös, että juutalainen ihmiskauppias ja pedofiili Jeffrey Epstein oli Israelin agentti, joka houkutteli korkeissa asemissa olevia poliitikkoja ym henkilöitä pervoilemaan saarelleen, joten voitelun lisäksi kiristys on ollut Israelin "siunausten" takana.


      • Anonyymi00047
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        "USA on siunannut Israelia vuosikymmeniä "

        Israelin lobbarit ovat käyneet vuosikymmeniä voitelemassa USAn poliitikkoja, joten siinä se "siunaus". Trumppi on korruptoitunein presidentti, mitä Amerikalla on koskaan ollut.

        Ja huhutaan myös, että juutalainen ihmiskauppias ja pedofiili Jeffrey Epstein oli Israelin agentti, joka houkutteli korkeissa asemissa olevia poliitikkoja ym henkilöitä pervoilemaan saarelleen, joten voitelun lisäksi kiristys on ollut Israelin "siunausten" takana.

        Oliko Epstein helluntailainen?


      • Anonyymi00072

    • Anonyymi00042

      Terroristit käyttää ihmiskilpiä. Ohjusten laukaisualustat on sijoitettu kouluihin, sairaaloihin, siviilien sekaan.

      • Anonyymi00046

        Samalla tavalla kun hitler tappoi juutalaisia meni siinä rikollisiakin. Tekijälle sattuu. Kun uskovainen laittaa silmänsä kiinni valtiorikoksista hän toimii jumalaansa vastaan.


    • Anonyymi00044

      Ps.139:21 Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat? Ps.119:139.

    • Anonyymi00048

      Raamatun mukaan Egyptin hirmuhallitsijat Faaraotkin oli Jumalan siihen asemaan korottaneita, että alaiset saisivat jonkinlaisen käsityksen Jumalan kaikkivaltaisuudesta.

    • Anonyymi00049

      Hoos. 14:1

      Samaria joutuu tilille synneistään, se on kapinoinut Jumalaansa vastaan. Sen miehet kaatuvat miekkaan, sen pienet lapset murskataan, ja raskaana olevat naiset viilletään halki. [Joel 2:12; Sak. 1:3; Mal. 3:7]

    • Anonyymi00050

      Pelastus perustuu käskyihin ja tekoihin, ei pelkkään uskomiseen.

      Isienne ajoista asti te olette poikenneet käskyistäni ettekä ole noudattaneet niitä.

      Jaak.2:24
      Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

    • Anonyymi00051

      Käskyt, vaikka ovat harhaoppia, niin olisivat siinä mielessä hyvää harhaoppia, että on käsky älä tapa. Vaikkakin harhaoppiset etsii siihen tulkintoja kuten tapana on, että sodassa on eri lait, sodassa voi tappaa vaikka tyttökoululaisia jos vain kohdalle osuu eikä parempia kohteita ole saatavilla.

      Mutta se sota alkaa aina jostain ja silloin saattaa ne käskyt olla aivan tarpeen katsoa, että onko varsinkaan sapattina syytä aloittaa yllättäen odottamatta sotaa kun ollaan vielä neuvottelemassa asioista. Niistä käskyistä voisi katsoa sitä että onko se nyt aivan sopivaa, vai löytyykö joku tulkinta siihen että kyllä sapattina voi aloittaa yllätyshyökkäyksen jos vain se tuntuu kivalta.

      • Anonyymi00052

        Raamatussa on paljon Jumalan tahdosta käynnistettyjä sotia.


      • Anonyymi00053
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Raamatussa on paljon Jumalan tahdosta käynnistettyjä sotia.

        Vanha liitto loppui Johannekseen ja joka vielä elää sitä on harhaoppisten aatelia ja joutuu tappamaan ihmisiä muutoinkin kuin sodasta. Kaikki jotka eivät kaupungissa vietä sapattia tehtävästä riippumatta tulee tappaa. Siinä sitä vanhaa liittoa aivan omiksi tarpeiksi.

        Jeesus antoi hieman toisenlaiset ohjeet. Jo pahasti sanominen veljelle vei helvetin tuleen eikä miekkaan pitänyt tarttua vaikka. henkeä uhattiin. Piti luottaa Jumalan varjelukseen mitä ei tietenkään voi tehdä jos on harhaoppinen. Silloin pakko turvautua paholaisen keinoiihin.


      • Anonyymi00054
        Anonyymi00053 kirjoitti:

        Vanha liitto loppui Johannekseen ja joka vielä elää sitä on harhaoppisten aatelia ja joutuu tappamaan ihmisiä muutoinkin kuin sodasta. Kaikki jotka eivät kaupungissa vietä sapattia tehtävästä riippumatta tulee tappaa. Siinä sitä vanhaa liittoa aivan omiksi tarpeiksi.

        Jeesus antoi hieman toisenlaiset ohjeet. Jo pahasti sanominen veljelle vei helvetin tuleen eikä miekkaan pitänyt tarttua vaikka. henkeä uhattiin. Piti luottaa Jumalan varjelukseen mitä ei tietenkään voi tehdä jos on harhaoppinen. Silloin pakko turvautua paholaisen keinoiihin.

        Liitot on ikuisia.

        Matt. 5:18

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]


      • Anonyymi00055
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        Liitot on ikuisia.

        Matt. 5:18

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

        1. Moos. 17:13

        Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.


    • Anonyymi00056

      Manulla karkaa mopo käsissä videoilla. Hän sanoo Jeesuksen tuominneen islamin samarialaisen naisen tapauksessa. Ei mitään islamia ollut olemassakaan Jeesuksen aikoihin eikä satoja vuosia sen jälkeenkään. Ei Jeesus voinut tuomita islamia tuolloin.

      Jos video alkaa noin pöhköpäisesti, ei sitä kannata todellakaan katsoa ja on aivan sama mitä siinä sanotaan, ei siinä ole päätä eikä häntää.

      • Anonyymi00062

        ole hyvä ja poistu täältä.


      • Anonyymi00065

        Islam syntyi huomattavasti myöhemmin kuin kristinusko, josta katolinen kirkko on vanhin perinteinen muoto.

        Kristinusko syntyi 1. vuosisadalla jKr., ja siitä kehittyi varhain katolinen kirkko (Rooman valtakunnan uskonnoksi noin 300-luvulle tultaessa).

        Islam syntyi profeetta Muhammedin ilmestysten myötä 600-luvulla jKr., tarkemmin sanottuna noin vuonna 610 Arabian niemimaalla.

        Islam syntyi siis yli 500 vuotta kristinuskon jälkeen.


    • Anonyymi00063

      Joidenkin mielestä juutalaisia tulee asuntoon pistorasioista ja vaatekomerossa vaanii juutalainen. Ja kun naapurin kissa jää auton alle, se on juutalaisten syy.

      • Anonyymi00069

        kun muslimi ja juutalainen kolaroivat syyllinen on juutalainen joka kolarissa YK:n valheen mukaan ja kolarin aiheuttanut muslimi on syytön.

        thaimaassa kun turisti ja thai kolaroi niin siellä turisti on enimmäkseen syyllinen ja thai syytön. olen yhden tapauksen kuullut jossa syytön turisti katsottiin syyttömäksi kolariin.

        muistoja vähän alle 20v sitten tilanteesta thaimaassa, joka on samanlainen kuin muslimien ostama laiton ja valheellinen YK toiminnoissaan .


    • Anonyymi00064

      Mutta jos Jeesus tuomitsi islamistit, joka syntyi vasta puoli vuosisata sen jälkeen, kannattaa tehdä ennemmin videoita käkikellosta kuin puhua Jeesuksesta.

    • Anonyymi00071

      Sen vuoksi heillä on niin pitkät nenät kun valehtelevat paljon.

    • Anonyymi00073

      Jeesus moitti juutalaisia lakihenkisiä fariseuksia eikä islamisteja, joita ei ollut olemassakaan.

      Mutta vihassaan voi keksiä mitä vain.

      • Anonyymi00074

        Jeesukset sanat elävät aina.

        Se, mitä Hän / Raamattu sanoi tuon ajan ihmisille, pätee aina tulevaisuudessakin heihin, jotka toimivat samoin.


    • Anonyymi00075

      Mauno. On törkeää7.10.2023 juutalaisten tappo kun olivat jollain musakuhlilla ja raja asukkaiden murhat.Mutta on myös ikävää Hegsethin ja Israelin tolkuttoman rajut ja tuhansia tappaneet pommitukset esim tuttökoulu ja Libanon. Tapaamisella Hegseth hekumoi.

    • Anonyymi00076

      Ei Jeesus tosiaan islamisteja sanonut kyykäärmeen sikiöksi, koska heitä ei ollut olemassakaan, vaan ihan juutalaisia tarkoitti.

      Vähän voisi Mauno rauhoittua jos haluaa edes hitusen olla uskottava.

    • Anonyymi00077

      Jos alkaa islamisteja vihaamaan Jeesuksen sanoilla, niin onhan se jo paksua harhaoppia. Paksuinta mitä on koskaan kuultu.

    • Anonyymi00078
    • Anonyymi00079

      Trump tekis hyvän diilin kun ottaisi kaikki maailman juutalaiset Ameriikkaan
      Loppuisi sodat lähi-idässä.
      Ameriikassa on jo 6 miljoonaa juutalaista, kyllä sinne toinen mokoma sopii.

    • Anonyymi00080

      Miksi Jumala antoi tuhota Jerusalemin temppelit mutta muslimien moskeijat on temppelivuorella olleet satoja vuosia ja ovat siellä maailman tappiin?

      • Anonyymi00081

        No näinhän Jeesus sanoi, että tulee käymään.

        Juutalaisia fanittavat vanhan liiton siionistikristityt (valekristityt) yrittävät mitätöidä Jeesuksen sanat yhdessä juutalaisten kanssa.

        Matt.23
        37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
        38 Katso, 'teidän huoneenne on JÄÄVÄ HYLJÄTYKSI

        Silmäterä menetti erityisasemansa ja luetaan nykyisin Haagarin jälkeläiseksi.

        Gal.4
        25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
        26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.


      • Anonyymi00082

        Kyseessä ensinnäkin on kaksi eri jumalaa. Muslimeilla on eri jumala kuin juutalaisilla ja kristityillä. Muslimit kumartavat Muhamedin synnyinkaupungin, Mekan epäjumalaa, kuunjumalaa, jonka Muhamed julisti korkeimmaksi jumaluudeksi, kieltäen muut jumalat.

        Islam ei kuulu "aabrahamilaisiin uskontoihin" sillä Aabraham ei kumartanut Mekan kuunjumala "allahia".


      • Anonyymi00083
        Anonyymi00082 kirjoitti:

        Kyseessä ensinnäkin on kaksi eri jumalaa. Muslimeilla on eri jumala kuin juutalaisilla ja kristityillä. Muslimit kumartavat Muhamedin synnyinkaupungin, Mekan epäjumalaa, kuunjumalaa, jonka Muhamed julisti korkeimmaksi jumaluudeksi, kieltäen muut jumalat.

        Islam ei kuulu "aabrahamilaisiin uskontoihin" sillä Aabraham ei kumartanut Mekan kuunjumala "allahia".

        Mielikuvitusolentoja molemmat
        👹


    • Anonyymi00084

      Juu kannattaa tappaa Gazan lapsia paljon niin helluntailaistenkin jumala tykkää.

      • Rauhan tervehdys.

        Islamistinen Hamas tappaa gazan lapsia käyttämällä niitä ihmiskilpinä verisessä sodassa, koska he pyrkivät näin ostamaan heille taivaspaikkaa marttyyreina, kun eivät tunne Jumalan vanhurskautta.

        Kuuntele myös tämä puheeni Israelista, Lähi-idän ainoastan demokratiasta ja vapaasta maasta.
        https://www.youtube.com/watch?v=ZK3OothtkEE

        Siunauksin, MM.


    • Anonyymi00086

      Täyttä potaskaa, saatanallisia säkeitä .

      Trump ja Israel tekevät nyt elämänsä virhettä mistä saamme kaikki kärsiä.

    • Anonyymi00087

      Israelin valkopesu ei ole kristillistä. Ei Jeesuksemmekään niin tehnyt. Tilanne on ollut hankala ja israel usein puristuksissa mutta myös sen käyttämät sodankäyntitavat Pöyristyttäviä. Juutalaisten ryhmien rikokset länsirannalla palestiinalaisia kohtaan jää säännöllisesti vaille rankaisua ja kohtuutta. Insinöörin tärkein ominaisuus on osata laskea. Oikeudenmukaisuuden ymmärrys näyttää olevan alkeitten tasolla.

      • Rauhan tervehdys.

        Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä itsemurhapommittajille, terroristeille ja islamisteille, jotka eivät välitä sen enempää omasta kuin muidenkaan hengestä?

        Siunauksin, MM.


      • Anonyymi00088
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Rauhan tervehdys.

        Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä itsemurhapommittajille, terroristeille ja islamisteille, jotka eivät välitä sen enempää omasta kuin muidenkaan hengestä?

        Siunauksin, MM.

        Jättää valiton rajat vartioimatta että pääsevät tulemaan aivan vapaasti yli ja antaa mellastaa useampi tunti aivan rauhassa ja järjestää aivan rajan tuntumaan huumejuhlat.

        Se toimii hyvin pohjustuksena sille miten terrorismia ryhdytään torjumaan siten että siitä aiheutuu haittaa mahdollisimman monelle.


      • Anonyymi00089
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Rauhan tervehdys.

        Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä itsemurhapommittajille, terroristeille ja islamisteille, jotka eivät välitä sen enempää omasta kuin muidenkaan hengestä?

        Siunauksin, MM.

        Jos ei olisi tuhonnut toisten koteja ja rakentanut laittomia siirtokuntiaan näiden maille ja olisi kohdellut palestiinalaisia tasa-arvoisesti, niin ei todennäköisesti tarvitsisi olla vihamielisten hyökkäysten kohteena...


      • Anonyymi00089 kirjoitti:

        Jos ei olisi tuhonnut toisten koteja ja rakentanut laittomia siirtokuntiaan näiden maille ja olisi kohdellut palestiinalaisia tasa-arvoisesti, niin ei todennäköisesti tarvitsisi olla vihamielisten hyökkäysten kohteena...

        Rauhan tervehdys.

        Ei omaan maahansa rakentaminen ole laiton siirtokunta. Samaria ja Juudea jo olivat Raamatussa osa Israelia, mutta ainoa joka voisi valittaa niistä, on Jordania (tuo ensimmäinen palestiinalaisvaltio), joka miehitti alueita vuoteen 1967 asti vuodesta 1949, ja se on joutunut hyväksymään tappion ja valloittamansa alueen menetyksen.

        Onko sinusta outoa, että Juudea kuuluu juutalaisvaltiolle?

        Siunauksin, MM.


    • Anonyymi00090

      Mitkä ihmeen valheet? Ovatko uutisissa kerrotut Israelin tekemät siviileihin kohdistuneet pommitukset ja ohjusiskut siis valheita?

      • Rauhan tervehdys.

        Uskotko sinä islamistista terroristijärjestöä Hamasia?

        Siunauksin, MM.


      • Anonyymi00092
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Rauhan tervehdys.

        Uskotko sinä islamistista terroristijärjestöä Hamasia?

        Siunauksin, MM.

        Älä nyt Mauno viitsi nolata itseäsi enempää, kun kaikille on aivan selvää, mitä Israel touhuilee...siis kaikille muille paitsi teille aivopestyille trumppikulttilaisille, jotka pidätte viimeiseen asti kiinni harhoistanne, jottei kasvot menisi...

        Jeffrey Epstein maailmankuulu ihmiskauppias, pedofiili ja kiristäjä, joka pyöritti USAn sekä muiden maiden eliittejä, oli juutalainen

        Epsteinin rikostoveri Ghislaine Maxwell on myös juutalainen

        Ghislainen isä Robert Maxwell, brittiläinen mediakeisari ja parlamentaarikko oli syntyperältään ortodoksijuutalainen ja Israelin tiedustelupalvelu Mossadin agentti

        Epsteinin rahoittajat olivat juutalaisia sionisteja, kuten esim juutalainen filantrooppi Les Wexner, joka on tukenut laajasti erilaisia juutalaisia ja israelilaisia hankkeita ja suurin osa hänen asiakkaistaan oli juutalaisia.

        Hänen koko operaationsa on sidoksissa Israelin valtion hyväksi harjoitettuun vakoiluun ja johtavassa asemassa olevien poliitikkojen ja muiden kiristämiseen.

        Israel käyttää myös valtavia summia rahaa lobbaamalla ja lahjomalla amerikkalaisia poliitikkoja...ei siis ainoastaan republikaaneja, vaan myös "vassareita/kommareita".

        "AIPAC (American Israel Public Affairs Committee) on yhdysvaltalainen, sitoutumaton ja vaikutusvaltainen lobbausjärjestö, jonka tavoitteena on vahvistaa Yhdysvaltain ja Israelin välistä suhdetta sekä edistää molempia maita hyödyttävää yhteistyötä.

        AIPACin tukemien poliitikkojen menestysaste Yhdysvaltain vaaleissa on erittäin korkea, ja se on ollut viime vuosina yli 95–98 prosenttia.

        Keskeiset tiedot AIPACin tukemien ehdokkaiden menestyksestä:

        Vuoden 2024 vaalit: AIPAC raportoi, että sen tukema ehdokas voitti lähes jokaisessa vaalipiirissä, jossa he olivat ehdolla (yli 300 kilpailua).

        Vuoden 2022 vaalit: Noin 98 % AIPACin tukemista ehdokkaista voitti yleisvaaleissa.

        Toimintatapa: AIPAC tukee sekä demokraatteja että republikaaneja, jotka kannattavat vahvaa USA:n ja Israelin suhdetta. Järjestö on keskittynyt erityisesti estämään Israelia arvostelevien ehdokkaiden valinnan.

        Vaikutusvalta: Vuonna 2024 AIPAC käytti ennätysmäärän rahaa (yli 53 miljoonaa dollaria) eduskuntavaalien ehdokkaiden tukemiseen, mukaan lukien merkittävät investoinnit istuvien edustajainhuoneen jäsenten (esim. Cori Bush ja Jamaal Bowman) pudottamiseen esivaaleissa."


    • Anonyymi00091

      Juutalaiset ja/ tai Israelilaiset eivät ole hyökkäilleet Eurooppalaisia
      kohtaan eivätkä ole halunneet pakollisiksikaan Eurooppaan.
      Samaa ei tietenkään voi sanoa monista muista lähi-idän maista.

    • Anonyymi00093

      mAUNO MIKSI ISRAEL TAPPAA SIVIILEITÄ

    • Anonyymi00094

      Yhdysvaltojen sota alkaa muistuttaa Vietnamia. Yleviä tavoitteita, mutta surkea lopputulos ja lopulta luovutus. Ei Israel näyttele nyt sodassa mitään muuta osaa kuin vain haluaa osallistua tappamiseen kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Ja tekee itselleen yhä lisää vihamielisyyttä. Kun se maailman mahtavin sotakoneisto hyökkää toiseen maahan, taistelee toisen valtion maaperällä, niin tilanne on lopulta sellainen useiimmiten, että pakoon sieltä täytyy lähteä.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe