Syrjivä ja esineellistävä mainos

Mainoksesta tehtiin neuvostoon yhteensä kuusi lausuntopyyntöä. Kantelijoiden mielestä mainos oli miehiä syrjivä ja esineellistävä. Mainoksessa nainen selaa puhelimestaan asuntoilmoituksia ja alkaa haaveilla uudesta elämästä talossa, jossa on uima-allas.

Haavekuvassa altaaseen hyppää mies, josta näkyy hetkellisesti paljas selkä ja takamus. Mainoksesta julkaistiin myöhemmin versio, josta kyseinen kohtaus oli poistettu.

Lausuntopyyntöjen mukaan miestä käytettiin mainoksessa seksiobjektina ja katseenvangitsijana tavalla, jolla ei ollut yhteyttä asuntopalveluun. Osa kantelijoista katsoi myös, että mies asetettiin mainoksessa naiseen nähden alisteiseen asemaan.
Mainonnan eettinen neuvosto ei kuitenkaan pitänyt mainosta hyvän tavan vastaisena. Neuvoston mukaan miehen vähäpukeisuudella kyllä haettiin huomiota. Miestä ei neuvoston mukaan esitetty alentavalla, väheksyvällä tai halventavalla tavalla.

Ratkaisussa painotettiin, että mainos oli kokonaisuutena liioitteleva, humoristinen ja selvästi mielikuvituksellinen. Neuvoston mukaan katsoja ymmärtää heti, ettei mainosta ole tarkoitus ottaa vakavasti.

Neuvosto katsoi myös, että alastomuudella oli ainakin jonkinlainen yhteys mainostettavaan palveluun, koska koko tarina rakentui uutta asuntoa etsivän naisen haavekuvan ympärille ja tapahtumapaikkana oli uima-allas. Tämän vuoksi kumpaakaan mainosversiota ei pidetty hyvän markkinointitavan vastaisena.
https://www.stara.fi/2026/03/21/etuovi-comin-mainos-suututti-katsojat-aiheutti-runsaasti-kanteluita/

Entä jos täysin sama mainos tehtäisiin toisinpäin, että alaston nainen hyppäisi altaaseen, mitä tapahtuisi? Joutuisiko joku oikeuteen mainoksen julkaisusta?
9231
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En ole nähnyt tuota mainosta, mutta kertomasi perusteella en pidä mainoksesta tuossakaan muodossa, jossa siinä oli mies.

Esineellistäminen on aina väärin, oli sukupuoli mikä tahansa.

🦄

Äänestä
  • Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun sanoit jotain järkevää mihin ei ole mitään vastaan sanomista.

    Mainoksissa käytetään alastomuutta ym tehokeinona saadakseen katsojan huomion. Aikoinaan mainoksissa käytettiin pikkulapsia mutta se kiellettiin. Ja sitä ennen näytettiin naisia, esim. pesukonemainoksessa oli lähikuvassa hyväpeppuinen nainen farkut jalassa, seisomassa pesukoneen edessä. Tälläisiä vastaavia oli paljon entiseen aikaan.
    Mielestäni tuollaista tulisi rajoittaa kovalla kädellä kun tiedetään että sillä haetaan vain psykologista vaikutusta ja huomiota. Ja tietenkin samat säännöt tulisi olla molemmilla sukupuolilla, ei voi olla käytössä erillaisia arvoja eri sukupuolelle.
    Nyt käytetään paljon koiria mainoksissa, ne ei välttämättä toimi kun mainoksesta muistaa vaan sen koiran eikä muuta. Ehkä kaikki tuollainen psykologinen vaikuttaminen tulisi kieltää kokonaan, ja mainosten tulisi olla asiapitoisia, ehkä hieman ostos TV:n tyyliin missä esitellään tuotetta ja sen ominaisuuksia, kovin liioitellusti tosin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun sanoit jotain järkevää mihin ei ole mitään vastaan sanomista.

    Tuo mainos on tullut tosi monta kertaa.

    Olisiko niin, että on nähty, mutta miestä alistavaa sisältöä ei ole tajuttu tajunnan tasolla?

    "Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun sanoit jotain järkevää mihin ei ole mitään vastaan sanomista."

    Äläs nyt höpöttele! Minä en ole muuta tänne kirjoittanutkaan kuin järkeviä juttuja. 🤭

    🦄

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tuo mainos on tullut tosi monta kertaa.

    Olisiko niin, että on nähty, mutta miestä alistavaa sisältöä ei ole tajuttu tajunnan tasolla?

    En juuri katso televisiota. Se ei oikein täytä älyllistä uteliaisuuttani. 🤔

    🦄

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    "Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun sanoit jotain järkevää mihin ei ole mitään vastaan sanomista."

    Äläs nyt höpöttele! Minä en ole muuta tänne kirjoittanutkaan kuin järkeviä juttuja. 🤭

    🦄

    Joskus kannattaisi vaan olla hiljaa ja tyytyväinen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Joskus kannattaisi vaan olla hiljaa ja tyytyväinen.

    Ihann oikeasti.

    Itse ajattelin heti alkuun että yksisarvinen oli pilarisaation lietsoja numero yksi ja yhteiskunnan vihollinen.

    Vaaleanpunaiset pallot on hötyösiä, jota suomi ei tarvitse. Kaikella kunnioituksella hyvää tarkoittaen. Mutta ennenkin hyväntahtoisuutfamme ja lakejamme on raiskattu vastaavalla tavalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Venäjän polarisaatiotrolli numero yksi. Yhtään puolustavaa kommenttia en enää hyväksy. Ehkä tuntumut hyvältä, että yksisarvinen naisten puolta vetänyt, mutta enää vaan vituttaa.

    1Äänestä

Näköjään neuvostolta löytyi vanhan ajan maalaisjärkeä. - cu-

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mainoksesta tehtiin neuvostoon yhteensä kuusi lausuntopyyntöä. Kantelijoiden mielestä mainos oli miehiä syrjivä ja esineellistävä. Mainoksessa nainen selaa puhelimestaan asuntoilmoituksia ja alkaa haaveilla uudesta elämästä talossa, jossa on uima-allas.

Haavekuvassa altaaseen hyppää mies, josta näkyy hetkellisesti paljas selkä ja takamus. Mainoksesta julkaistiin myöhemmin versio, josta kyseinen kohtaus oli poistettu.

Lausuntopyyntöjen mukaan miestä käytettiin mainoksessa seksiobjektina ja katseenvangitsijana tavalla, jolla ei ollut yhteyttä asuntopalveluun. Osa kantelijoista katsoi myös, että mies asetettiin mainoksessa naiseen nähden alisteiseen asemaan.
Mainonnan eettinen neuvosto ei kuitenkaan pitänyt mainosta hyvän tavan vastaisena. Neuvoston mukaan miehen vähäpukeisuudella kyllä haettiin huomiota. Miestä ei neuvoston mukaan esitetty alentavalla, väheksyvällä tai halventavalla tavalla.

Ratkaisussa painotettiin, että mainos oli kokonaisuutena liioitteleva, humoristinen ja selvästi mielikuvituksellinen. Neuvoston mukaan katsoja ymmärtää heti, ettei mainosta ole tarkoitus ottaa vakavasti.

Neuvosto katsoi myös, että alastomuudella oli ainakin jonkinlainen yhteys mainostettavaan palveluun, koska koko tarina rakentui uutta asuntoa etsivän naisen haavekuvan ympärille ja tapahtumapaikkana oli uima-allas. Tämän vuoksi kumpaakaan mainosversiota ei pidetty hyvän markkinointitavan vastaisena.
https://www.stara.fi/2026/03/21/etuovi-comin-mainos-suututti-katsojat-aiheutti-runsaasti-kanteluita/

Entä jos täysin sama mainos tehtäisiin toisinpäin, että alaston nainen hyppäisi altaaseen, mitä tapahtuisi? Joutuisiko joku oikeuteen mainoksen julkaisusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu