On asioita, joista en ole aiemmin uskaltanut puhua, mutta koen että sinun olisi hyvä tietää ne.
Tietyt tilanteet herättävät minussa niin voimakasta ahdistusta ja epävarmuutta, että yritän suojata itseäni suuntaamalla huomioni muualle. Se ei johdu siitä, että haluaisin luopua sinusta, vaan siitä että pelkään tilanteen olevan yksipuolinen.
Sinun vetäytymisesi jälkeen aloin tutustua uusiin ihmisiin. Se oli minulle tapa selviytyä tilanteesta, ei yritys korvata sinua. Ymmärrän, että se on voinut tuntua sinusta liialta.
Luottamus on heikentynyt tilanteissa, joissa sanat ja teot eivät ole vastanneet toisiaan, sekä lupauksissa jotka eivät toteutuneet. Lisäksi minun on vaikea olla tilanteessa, jossa sinulla on toinen suhde, jota et myönnä, enkä pysty hyväksymään sitä.
Jos olen vaikuttanut ristiriitaiselta, se liittyy tähän – ei siihen, etten välittäisi.
En ole tehnyt mitään peruuttamatonta, mutta on asioita, joita en voi hyväksyä.
Haluaisin, että voisimme korjata tämän tilanteen yhdessä niin, että molemmilla olisi hyvä olla. Minulle on tärkeää, että asiat ovat selkeitä eikä kumpikaan toimisi enää toisen selän takana.

Vastaukset 41
Vanhimmat
Ahdistaa vaan!
Pienillä teoilla molempien ahdistus on mahdollista poistaa kokonaan. -aloittaja
Jatkan… mitään ei tarvi ratkasta juuri nyt
Ja ei rienjöö mitään merkintää kenelle menee vaan tyhjään seinään ei kellekään huutoa jos ei voi kukan tunistaa!!!!!
Vain se paistaa läpi että jollekin varatulle!
Otsikko on poimittu yksityisviestistä. Jos et tunnista, se ei ole sinulle.
Voit varmaan pistää yksityisviestillä tuon aloituksen tekstin sille oikealle ihmiselle?
Tänne postaaminen ei vie asiaa eteenpäin yhtään.
Et tiedä tilannettamme.
Et tarvitsekaan tietää. Täällä tuon kertominen on yhtä tyhjän kanssa, se on fakta.
Miten sä menet ja jaat viestin selän takana yleiselle palstalle vaikka viestissä toivotaan että olet loitettava!?!?!?!
Pelkkä otsikko.
Miksi et selvitä asioita suoraan kyseisen henkilön kanssa?
Yksityisasia
Joo varsinkin kun viestissä lukee ettei selän takana
Toiminta ole toivottua käytöstä!
Niin miten AP välähti et joo
on just nyt oikea tapa toimia seläntakana
toiminta ja jakaa viestit muualle ja muille!😂😂
Opettele lukemaan.
Mikä nyt osui niin kipeään paikkaan?
Saanko siis anteeksi ne lukuisat naisseikkailut? Helsingissä lähti syntyvyys nousuun, luin lehdestä. Ajattele isompaa kuvaa niin helpottaa. Mieheltä.
Minulle tärkeintä on avoimuus ja lupausten pitäminen. Voin käsitellä asioita, jos ne ovat rehellisesti esillä, mutta en hyväksy sitä että asioita tapahtuu salassa.
Voiko avoimempaa olla. Lehdessä luki, että hus palkkaa 25 uutta kätilöä.
Hän ei lue lehtiä.
Sinähän hyvin tunnet hänet.
Kävitkö siementääs koko kylän lehmät?
Myös ne ruskeat? 🤣
Vain ne lehmät, jotka seisoi takatassuilla. 😂
Kerro jotain tunnisteita?
Otsikko on tunniste. Kopio viestistä.
Onko kyse sähköpostista? Mulla ei taida olla enää niitä tallella.
Ei. Tämä on tuore viesti.
Asiat eivät ole hyvin, ennen kuin löydän suunnilleen oman ikäiseni miehen ystäväksi minulle. Kaipaan paljon halaamista!
En ole koskaan halunnut halata yhtäkään oman lapseni ikäistä!
Jumala kertoo sinulle kaiken ja tuo sen mitä tarvitset
Sinällään kiinnostava kommentti sillä minulle näytettiin kuva, eräänlainen selvännäköisyyshetki. Kuvassa näin hänet pitämässä lasta kädestä hyvin iloisena. Lapsi oli meidän yhteinen. Tunnelma oli kevyt ja lämmin. Samassa hetkessä jokin sisäinen syvä tietous valtasi minut joka kertoi tämän kaiken tulevan tapahtumaan ja kertoi, että ole huoleti.
Silti on vaikea luottaa siihen. -aloittaja
Eli mitä haluat? Olen saattanut saman kaltaisen viestin miehelle laittaa aikoja sitten.
Ohi
Jaa että aivan varma toinen suhde. Kierrän tuollaiset kaukaa.
Olen sitoutunut sinuun. uskon että haluat varmaan aidosti että meillä kummallakin olisi hyvä olla, vaikka välillä tuntuu pahalta. En pelaa mitään pelejä, ikäväni on aitoa ja kaipaan koko ajan kiinni sinuun. Sen takia on vaikea olla, tekisi mieli vain kertoa mitä tunnen. Haluatko sitä. En halua kirjoittaa tänne tästä asiasta, mutta haluan että sinulla on hyvä olla ,ja haluan että minulla olisi parempi olla.
Minä en ole sitoutunut keneenkään! Sitten kun löydän ikäiseni miehen ystäväkseni, vasta sitten alan voida paremmin! En ole koskaan pystynyt näkemään itseäni samassa tilassa yhdenkään itseäni paljon nuoremman kanssa! Olen aina pitänyt joko suunnilleen itseni ikäisistä, tai jonkin verran minua vanhemmista miehistä!
Yritän rakentaa luottamusta. Haluan luottaa sinuun. Kyllä, se että kertoisit tunteesi ja nuo asiat hyvin suoraan on se mitä toivon ja mikä olisi korjaavaa. En sitä silti vaadi. Minulle on tärkeää, että voit hyvin ja että tämä yhteytemme on hyvä ja vahva.
Voimia.
Minulle on ollut selvää jo vuosien ajan se, että haluan ystäväksi ikäiseni vanhemman miehen!
Kaipaan ei sinua mies ja meidän tulisi korjata asiat nyt. Meidät 💛
Siinähän tää menee. Päivä kerrallaan. Vähän on huoliakin.
Mä niin tiedän kenelle tää viesti on kirjotettu, älä tuhlaa elämääs enempää kyseiseen ihmiseen vaan avaa silmät
Ongelma on tässä:
"Lisäksi minun on vaikea olla tilanteessa, jossa sinulla on toinen suhde, jota et myönnä"
Oletko varma että on toinen suhde, jos hän ei kerran sellaista myönnä ?