Silloin kaikki relevantit demokraatit tuomitsivat teon ja ilmaisin osanottonsa. Yksikään ei juhlinut kuolemalla, vaikka tämmöistä narratiivia oikeistokonservatiivit työnsivät. Sitä iloitsemistakin toki tapahtui, mutta ei kenenkään sellaisen toimesta, jolla olisi yhteiskunnallista valtaa.
No nyt FBI:n entisen johtajan Robert Muellerin kuoltua oli Trumpin reaktio yksiselitteinen: hän sanoi olevansa iloinen, että Mueller kuoli. Puhutaan kuitenkin henkilöstä, joka omisti koko uransa Yhdysvalloille, oli republikaanien nimittämä ja molemmissa puolueissa arvostettu. Hänen synnikseen lankesi se, että hän pyrki selvittämään Venäjän sekaantumista vuoden 2016 vaaleihin. Sen pitäisi olla jotain, jota etenkin presidentti pitäisi arvossaan, mutta Trump ei tietenkään toimi niin. Hän kun ei ole koskaan ollut kiinnostunut muusta kuin itsestään, jonka voittoa Venäjä pyrki avittamaan.
Voitte varmaan arvata mikä niiden reaktio on nyt, jotka olivat niin kovin sydämistyneitä "vasemmiston juhlinnasta" Kirkin kuoleman kohdalla? Lähinnä sirkat soittavat salolla, koska tässäkin ohjaava voima on kaksinaismoralismi.
Ei heitä juuri koskaan kiinnosta mitä tehdään vaan se kuka tekee. Kun heidän suuri johtajansa iloitsee entisen virkamiehen kuolemalla niin he kohauttavat olkiaan. Jos vastaavassa tilanteessa olisi ollut Joe biden, siellä pykättäisiin virkasyytettä kasaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Huhtasaari ja Garenjew voisivat avata asiaa meille ymmärtämättömille.
Trumpin hallinnon pari viikkoa sitten eronnut tiedustelupäällikkö Joe Kent sanoi hetki sitten että Trumpin hallinto kielsi häntä tutkimasta Kirkin murhaa. Syytä ei kertonut joten jää jokaisen itsensä arvailtavaksi.
Kaksinaismoraali on kahjo-oikeiston erityisosaamisaluetta
höpötys
Kaikki demarit juhli kuin viimeistä päivää
Eivät juhlineet.
Kyllä demokraatit ovat rauhan puolesta ja väkivaltaa ja sotaa vastaan. USAssa on niin erilaisen systeemi. Aseiden kanssa. Vankiloissa on 1% kansasta. Se on enemmän kuin Neuvostoliitossa Stalinin vainojen aikana työleireillä.
Erityisesti julkisissa viroissa tai poliitikkona toimivien murha on paitsi tietysti rikollista myös hyökkäys demokraattista systeemiä ja sananvapautta vastaan.