Muiden hyväksyntä

Aikuisen peili katselee usein arvostelevasti, syyttävästi, ristiriitaisesti, torjuvasti, ehdollisesti, välinpitämättömästi, kriittisesti - JOS olisin sellainen ja tällainen, olisin paljon parempi ja hyväksyttävämpi.
Hyväksyntää haetaan miellyttämällä, muuttumalla näkymättömäksi tai olemalla kameleontti, joka seuran ja tilanteen mukaan vaihtelee käyttäytymistään.
Voishan sitä olla vaikka hiljaa, ettei kukaan tunnistais minussa masennusta, tyhmyyttä tai huonoo itsetuntooni. Häpeä ja syytökset olkapäillä. masentuneena. arkana ja ahdistuneena.
SEn sijaan että asettuisimme muiden alapuolelle, voisimme kokeilla seistä rinnalla tai olla vain omia itsejämme, hyväksyivät toiset sitten meidät eli eivät. Silti olisin itseni. sellaisena kuin olen:)
5243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ylilihava hakee hyväksyntää mielistelemälllä muita

Äänestä
  • Aloittaja

    niin... mielisteleminen on yks hyvä keino saada hyväksyntää? keinolla millä hyvänsä?

    Äänestä

Parempi hakea muiden paheksuntaa?

🍻🍻🍻

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyväksyntää / Paheksuntaa hakeva olettaa tosi paljon, luulee tietävänsä mitä muut häneltä odottavat. aiheuttaa sitten mitä tahansa. negaa tai posiii. Kannattaako hakea toisilta yhtään mitään? Kehuja risuja kiitosta tai moitetta? Kannattaisko olla vaan ihan oma itsensä ja tehdä niitä asioita joista nauttii, välittämättä siitä mitä muut sanovat tekevät tai tuomitsevat?

    Ilta sanoo albumissaan Jokaisen hymyn takana .... Mielestäni ihminen yrittää näyttää usein olevansa jotain- ja syy on just jossain miellyttämisen halussa, tai sitten ärsyttämisen halussa, tai sitten on vain täyspelle joka viihdyttää itseään muiden sirkuslaisten kera yhtenä tivolina.

    Kaikki tunteet on sallittuja, niistä on lupa puhua, niitä on hyvä kelata ja miettiä - toisia tunteita joutuu säätelee ja toisia ihmisiä välttelee. Näin se elämä vaan menee, Oma persoona on kuitenkin se koti, jossa asutaan koko elämän ajan, sen kanssa tehdään töitä, Hyväksyntä on kuitenkin meidän primitiivinen tarve, kuulua jhkin, olla osa jotakin. Ihan normitunne. Ei mitään erikoista tai sairaalloista. Onhan se paljon kivempaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ja saada hyväksyntää toisilta, juuri sellaisena kuin on =) muuttamatta muuttumatta mitenkään toisten odotuksien (tai niiksi luulemien) mukaiseksi.

    Äänestä

Miten voi ajatella, että muut odottavat ihmiseltä jotain tiettyä, käytöstä, tms. ?
Onko se varmaa, odottavatko ne muut mitään erityistä, vai onko se vain oma luulo, että muut odottavat ihmisen olevan jonkun tietyn lainen ?
Silloin, kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, niin huomaa, että kyllä muutkin hyväksyvät.
Eikä ikimaailmassa kaikki hyväksy kaikkia, tai ei kaikki tykkää kaikista, sekin kuuluu elämään.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apate kirjoitti:

Aikuisen peili katselee usein arvostelevasti, syyttävästi, ristiriitaisesti, torjuvasti, ehdollisesti, välinpitämättömästi, kriittisesti - JOS olisin sellainen ja tällainen, olisin paljon parempi ja hyväksyttävämpi.
Hyväksyntää haetaan miellyttämällä, muuttumalla näkymättömäksi tai olemalla kameleontti, joka seuran ja tilanteen mukaan vaihtelee käyttäytymistään.
Voishan sitä olla vaikka hiljaa, ettei kukaan tunnistais minussa masennusta, tyhmyyttä tai huonoo itsetuntooni. Häpeä ja syytökset olkapäillä. masentuneena. arkana ja ahdistuneena.
SEn sijaan että asettuisimme muiden alapuolelle, voisimme kokeilla seistä rinnalla tai olla vain omia itsejämme, hyväksyivät toiset sitten meidät eli eivät. Silti olisin itseni. sellaisena kuin olen:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu