JUMALAN YKSEYS

JEESUS KIELSI KOLMINAISUUS-OPIN

Alla oleva Raamatun kohta on erittäin tärkeä koska se käsittelee kysymystä Jeesuksen Jumaluudesta. Tämä on

käytännössä ainoa kohta Raamatussa jossa Jeesus itse ottaa kantaa kysymykseeen siitä onko hän Jumala, tai väittääkö

hän olevansa Jumala.

Johanneksen evankeliumi 10:33

Juutalaiset vastasivat hänelle:

"Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi

Jumalaksi."

Jeesus vastasi heille:

"Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille

Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja

lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?

- - - - -

Kun Jeesukselta kysyttiin väittääkö hän olevansa Jumala, Jeesus vastasi, ettei hän ollut edes sanonut itseään

Jumalaksi, vaan ainoastaan "Jumalan pojaksi". Näet, siinä Psalmien kohdassa johon Jeesus viittasi, Jumalan poikia

kutsutaan "jumaliksi":

Psalmit 82:6

"Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia"

Psalmeissa, ja muuallakin Raamatussa kaikkia niitä jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan sanan kutsutaan "Jumalan

pojiksi". Koska me uskovat olemme tulleet Jumalan opettamiksi, me olemme Jumalan poikia ja tyttäriä. Kaikki me

uskovat olemme "Jumalan Poikia" ja pieniä "jumalia" kuten Jeesuskin oli.

Psalmit 89:7-8

Sillä kuka pilvissä on Herran vertainen, kuka Jumalan poikain joukossa on niinkuin Herra? Hän on Jumala, ylen

hirmuinen pyhien kokouksessa, peljättävämpi kaikkia, jotka hänen ympärillänsä ovat.

Kuten Psalmien kirjoista käy ilmi, Jumalan pojat ovat kyllä pyhiä, mutta voimassaan ja vallassaan ne ovat Jumalaa

pienempiä. Alla on kohtia joissa Jumalan Poika termiä käytetään useista enkeleistä tai ihmisistä.

Psalmit 29:1, 89:7-8
Job 1:6, 2:1, 38:7
1Moos.6:1-2
Luuk.3:38

Psalmit 29:1

Daavidin virsi. Antakaa Herralle, te Jumalan pojat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys.

Juutalaiset eivät siis itse tunteneet kirjoituksia, sillä juuri Mooseksen laki ja profeetat kutsuivat "Jumalan

Pojiksi" niitä jotka Jumalan tahdon tekevät. Miten he siis syyttivät Rabbi Jeesusta Jumalan pilkkaajaksi? Jeesus ei

tehnyt itseään Jumalaksi, vaan pelkästään Jumalan pojaksi. Jeesus tunsi Mooseksen lain ja Psalmien kirjoitukset, ja

he (fariseukset) eivät.

"...sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"

KUTSUESSAAN ITSEÄÄN "POJAKSI" JEESUS ASETTI ITSENSÄ ARVOVALLASSA ISÄN JUMALAN ALAPUOLELLE

Isä-Poika suhdetta käytetään Raamatussa kuvaamaan hengellisesti vanhemman ja hengellisesti nuoremman välistä

suhdetta. Tässä yhteydessä hengellisellä vanhuudella tarkoitetaan oppineisuutta, viisautta ja elämänkokemusta.

Jumala opetti Jeesusta kuten Aabraham opetti Iisakia.

Hepr.5:5-8

Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän (Jumala), joka sanoi hänelle:

"Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" ... Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän

kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka

ovat hänelle kuuliaiset..."

Jumala opetti Jeesusta vastoinkäymisten avulla, ja Sanansa avulla.

Joh.6:45

Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja

oppinut, tulee minun tyköni.

Juuri nuo "joille Jumalan sana tuli", eli Jumalan Pojat, ovat niitä jotka ovat tulleet "Jumalan opettamiksi", ja

"jotka ovat isältä kuulleet ja oppineet". Jeesus itsekin oli Isältä Jumalalta oppia saanut.

Jumalan poika termi ei siis tee Jeesuksesta Jumalaa, vaan Jumalan opetuslapsen. Kolminaisuusoppi alentaa

KATOAMATTOMAN JA IHMISSILMÄLLE NÄKYMÄTTÖMÄN JUMALAN (Room.1:20, Hepr.11:3) ELÄIMEN JA IHMISEN KALTAISEKSI

KUOLEVAISEKSI.

Room.1:22

"Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet

KATOAVAISEN IHMISEN [...] KUVAN KALTAISEKSI."

Jeesus siis kielsi kolminaisuusopin mutta anti-kristuksen joukot tahtovat tuossakin asiassa Jeesuksen opin kieltää.

Tee siis ajoissa parannus kolminaisuus-opista, sillä noidat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Tunnusta että on vain

yksi kaikkivaltias, kaikkialla ja kaikessa läsnäoleva Jumala, joka on ihmissilmälle näkymätön. Ja vaikka tuo Jumala

on ihmissilmälle näkymätön, niin silti Jumalan poika, messias Jashua on hänet meille ilmoittanut.

JUMALAN YKSEYS VANHASSA TESTAMENTISSA

5Moos.4:35

Sinun on annettu se nähdä, tietääksesi, että Herra on Jumala, eikä muuta jumalaa ole kuin hän.

5Moos.4:39

niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä,

eikä muuta jumalaa ole.

5Moos.6:4

Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.

5Moos.32:39

Katsokaa nyt, että minä, minä olen, eikä yhtäkään jumalaa ole minun rinnallani.

Jes.44:6

Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen,

ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.

Jes.45:5

Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa.

Jes.46:9

Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun

vertaistani.

2.Samuelin kirja 7:22

Sentähden olet sinä, Herra Jumala, suuri; sillä kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun

vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä.

Jes.43:10

"Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule."

JUMALAN YKSEYS UUDESSA TESTAMENTISSA

Matt.23:9

"Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa."

Mark.12:29

Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa.."

Mark.10:18 (vrt. Luuk.18:19, Matt.19:17)

"Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin."

Joh.17:3

Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala

Matt.4:10

'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'

Jaak.2:19

Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

JUMALAN YKSEYS PAAVALIN KIRJOITUKSISSA

1Kor.8:6

"niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut..."

Gal.3:20

"... mutta Jumala on yksi."

Ef.4:5-6

"...yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja

kaikissa."

1Tim.2:5

"Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus..."

Rom.3:30

"... koskapa Jumala on yksi"

JEESUKSELLA OLI JUMALA

"minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö."

(Joh.20:17)

JEESUS TUNNUSTI JUMALAN YKSEYTTÄ

Jeesus vastasi: "Ensimmäinen [käyky] on tämä:
'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa..."

Niin kirjanoppinut sanoi hänelle:

"Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän..."

Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle:

"Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta." (Mark.12:28-34)

JEESUS EI SALLINUT ITSEÄÄN PALVOTTAVAN JUMALANA

Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä:
"Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin." (Mark.10:17-18)

AINOASTAAN JUMALAA TULEE PALVOA

Jeesus opetti että Jumala on ainoa ylistyksen arvoinen. Ketään muuta ei saa asettaa hänen rinnalleen. Ainoastaan

Jumalaa tulee palvella ja kumartaen palvoa.

"Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa." (Matt.23:9)

"Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun

kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" (Matt.4:10)

JEESUS NOUDATTI JUMALAN ANTAMIA KÄSKYJÄ

Jeesus ei toiminut oman tahtonsa tai omien halujensa mukaan, vaan hän noudatti kaikessa Jumalan hänelle antamia

käskyjä (Joh. 5:30, 6:38, 10:18, 12:49, 15:10, Luuk.22:42, Mark.14:36).

"minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt" (Joh.5:30)

"Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt."

(Joh.6:30)

VAIN JUMALA ON KAIKKIVOIPA JA KAIKKAVALTIAS

Jeesus uskoi kaikkivaltiaaseen ja kaikkivoipaan Jumalaan. Ei ole mitään mitä kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä:

"Jumalalle on kaikki mahdollista" (Mark 10:27)

"Jumalalle ei mikään ole mahdotonta" (Luuk 1:37)

Jeesus opetti että hän itse ei ole kaikkivaltias, vaan ainoastaan Jumalan palvelija (Joh.5:19, 5:30). Jeesus ei aina

pystynyt toimimaan kuten halusi (Mark.6:5). On olemassa myös Raamatun kohtia joista voidaan päätellä että Jeesus ei

ole kaikkivaltias myöskään taivaassa (Matt.20:23, 1Kor.15:28).

"Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän..." (Joh.5:19)

"En minä itsestäni voi mitään tehdä." (Joh.5:30)

"Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä

heidän päälleen." (Mark.6:5)

JEESUS PITÄÄ JUMALAA ITSEÄÄN SUUREMPANA

"Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte,

niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi." (Joh.14:28)

JUMALA YKSIN ON KAIKKITIETÄVÄ

"Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan

Isä." (Mark.13:32)

JEESUKSEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ELÄMÄNTAVAT

Kristittyjen tulisi pitää Jeesusta esimerkkinään (Joh.13:15, Matt. 11:29) ja seurata hänen elämäntapaansa

(Joh.14:6). Toisin sanoen, kristittyjen tulisi seurata profeetan sunnaa.

Kristityt rukoilevat istuen kädet ristissä istuen tai sängyssä makoillen. Jeesus sensijaan rukoili kuten muslimit.

Jeesus rukoili polvillaan, kumartuen kasvoilleen maahan Jumalan tahtoon alistumisen merkiksi, kts Luuk.22:41,

Matt.26:39, Mark.14:35, Matt.4:9, Ap.t.9:40. Islam tarkoittaa alistumista (submissiota) Jumalan tahtoon.

"Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili" (Luuk. 22:41 )

"Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili" (Matt. 26:39)

Raamatussa on kohtia joista voidaan olettaa että Jeesus piti muslimien tapaan puhtautta hyveenä (Joh.12:3, 13:5,10
9786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tolkuton luento eikä kukaan oo vastannut. En voi sanoa kuin, että olet väärässä. Jeesus sanoo: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän".

Äänestä
  • Näin isäni eilen, kun kävin vanhempieni luona kahvilla.

    Äänestä

Olipa harvinaisen selkeä esitys. Kiitos Sinulle!

Ja se on täysin selvä asia, että vain harvat ovat samaa mieltä. Sillä suurin osa kristikuntaa seuraa valhetta niinkuin Raamattu osoittaa. Vain aniharvat uskovat ja vastaanottavat totuuden ja lopussa heitä on vielä vähemmän. Vain ne, joille Isä itse ilmoittaa itsensä Poikansa kautta, ymmärtävät Jumalan ykseyden. Muille se jää mysteeriksi.

Siunausta!!!

Äänestä

HEPREALAISKIRJE 1:1-14
1. Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
2. on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
3. ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
4. tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.
5. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
6. Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
7. Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi";
8. mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
9. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi."
10. Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
11. ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,
12. ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu".
13. Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"?
14. Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?

Äänestä

ONKO KOLMINAISUUSOPILLLE RAAMATULLISET PERUSTEET?

Kristinuskon Jumala on monoteistinen yksi Jumala. (2 Moos 20: 1-4)
Pakanauskonnoilla on usein monia jumalia jotka kuitenkin ovat vain mielikuvituksen tuotetta. Puusta ja kivestä tehtyjä jotka eivät ole luoneet maata ja taivasta.

Jumala puhui itse itsestään monikkomuodossa.
Heti Raamatun alussa luomiskertomuksen yhteydessä Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen." (1 Moos 1 :26) Luomistyössä olivat mukana jumaluuden kolme persoonaa Isä, Poika ja Pyhä Henki. (Vrt jumaluus Kol 2:9, Apt 17:29)
"Elohim" on ensimmäinen Jumalasta käytetty nimi, ja se on monikkomuoto. Nimi esiintyy Raamatussa 2250 kertaa.

Apostolinen siunaus annetaan Raamatussa monikossa. "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." (2 Kor 13:13)
Jeesus käski lähetyskäskyssään kastamaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (Matt 28:19)

Kolmiyhteistä jumaluutta voidaan ymmärtää samoin kuin avioliittoa, jossa kaksi eri persoonaa tulevat "yhdeksi lihaksi." (1 Moos 2:24, Matt 19:4-6)
Samoin jumaluuden kolme persoonaa toimivat yhdessä ihmisen hyväksi ja pelastamiseksi. Jeesus sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." (Joh 14:9) Jeesus tahtoi opettaa, että uskomalla Häneen ja Hänen kautta ihminen on saanut tarpeellisen tiedon Jumalasta. Tärkeintä onkin seurata Jumalan tahtoa sen mukaan mitä Jeesus opetti.

Keskiajan kirkon oppi pyrki selittämään Jumalan olemusta kreikkalaisen filosofian termein. Adventtikirkon oppi pyrkii selittämään jumaluuden tai Jumalan kolmen persoonan työtä historiassa Raamatun sanalla. Pyhän Hengen välityksellä voimme ymmärtää sen verran mikä on mahdollista ihmisen ymmärrykselle Raamatun sanan valossa.

Emme voi osoittaa aikaa jolloin jumaluuden kaikki persoonat eivät olisi olleet olemassa. Johannes kuvailee Jeesusta "sanana" joka oli Isän luona jo ennen aikojen alkua. (Joh 1: 1-) Tyhjentävästi emme kykene analysoimaan Jumalan persoonalisuuttakaan. Se olisikin asettumista Jumalan vertaiseksi tai korkeammaksi.
Oikeaoppisuusvaatimuksiakaan emme voi asettaa, koska meillä ei ole Jumalan persoonallisuudesta niin tarkkaa ilmoitusta.

Raamattu ei käytä sanaa "kolmiyhteinen" ja se onkin kirkkokieltä.
Ellen G. White jonka kautta profetian Hengen lahja toimi Adventtikirkossa, käytti sanaa "Gadhead" joka on englannin kielessä vanhempi kolminaisuutta tarkoittava sana.

Jumaluus on pitkälti salaisuus josta me tiedämme enemmän vasta ikuisuudessa. (KoI 2:2, 1 Tim 3:16)

­

Äänestä
  • En ole mikään teologi, mutta toisaalta eihän kenenkään tarvitse olla matemaatikkokaan tietääkseen matemaatikon olevan väärässä, jos hän väittää, että 3*1=1.

    Minua ei kiinnosta tässä itse kolminaisuusopin kritisointi, vaan minua vain häiritsee se, miten ihmiset yleensä sen ilmaisee.

    Ensinnäkin se ei ollut keskiajan kirkko, joka muovaili kolminaisuusopin hellenistisen filosofian pohjalta. Se tapahtui jo paljon aiemmin. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan julistettiin kirkolliskokouksessa ainoaksi oikeaksi opiksi jo neljännellä vuosisadalla kun Athanasius kiivaili Ariusta vastaan. Ja tietääkseni adventistit olivat semi-areiolaisia vielä pitkälti viime vuosisadalle. Adventistienhan pitäisi tietää, että vieras filosofia valtasi alaa seurakunnissa jo alusta lähtien, sillä mihin muuhun muka useimmista vääristä traditionalistien opeista perustuu?

    Adventtikirkon kolminaisuusoppi on kyllä minunkin mielestä raamatullisempi kuin monilla perinteisillä kirkkokunnilla. Mutta siinäkään ei ole päästy irti turhasta filosofoinnista. Lainaten SPA kirkon perusopinkohtaa nro.2:

    "On olemassa yksi Jumala: Isä ja Poika ja Pyhä Henki, kolmen yhtä iankaikkisen persoonan ykseys. Jumala on kuolematon, kaikkivoipa, kaikkitietävä, kaikkea korkeampi ja aina läsnä oleva. Hän on ääretön ja ylittää ihmisen käsityskyvyn; kuitenkin hän on tehnyt itsensä tunnetuksi ilmoittamalla itsensä. Hän on arvollinen saamaan koko luomakunnan ikuisen ylistyksen, palvonnan ja palveluksen."

    Kielenkäyttö on tässä epäselvää, harhaanjohtavaa, monimerkityksistä ja ristiriitaista kuten kaikissa muissakin kolminaisuusopin muotoiluissa, joita olen lukenut. Joko "Jumala" viittaa yhteen persoonaan tai ei ja sen pitäisi näkyä selvästi joka kohdasta, jossa sanaa käytetään. Yrittäköön joku trinitaristi vihdoinkin kaikkien näiden vuosisatojen jälkeen tehdä selkeän kuvauksen kolminaisuudesta. Sellaisen, jolla on oikeasti selkeä ymmärrettävä merkitys ihmiskielellä.

    En kiistä sitä, etteikö Johannes puhuu ennaltaolevasta Jumalan sanasta. Mutta se, onko tuo sana persoona ennen lihaksitulemista, onkin sitten täysin eri asia. Tämäkin asia on taas sidottu siihen kysymykseen, että hyväksyäkö vai eikö hyväksyä kirjoitusten lukeminen Raamatun ulkopuolisen filosofian kautta. Jos kirkkoisien hellenistiset filosofiset vaikutteet eivät ole mikään ongelma, niin siitä vaan... silloin Jeesuksen persoonallinen ennaltaoleminen ei ole mikään ongelma.

    Olen samaa mieltä myös siinä, että emme voi tyhjentävästi analysoida Jumalan persoonallisuutta. Toisaalta en ymmärrä, miten trinitaristi voi edes puhua tästä asiasta. Onko Jumala nyt muka vain yksi persoona? Eikö adventistinen kolminaisuusoppi sano, että Jumala on kolme eri persoonaa? Eikö muka ole harhaanjohtavaa puhua Jumalan persoonasta yleisesti, jos Jumala on kolme eri persoonaa.

    Äänestä

  • ali-ihminen kirjoitti:

    En ole mikään teologi, mutta toisaalta eihän kenenkään tarvitse olla matemaatikkokaan tietääkseen matemaatikon olevan väärässä, jos hän väittää, että 3*1=1.

    Kolmiyhteinen Jumala, joka käsittää kolme persoonaa on vastoin Raamattua.
    Jumalaa ei voi muiden olevaisten tapaan edes sanoa persoonaksi, koska Jumala on "kaikkialla ja kaikki kaikessa,ja Hänessä me olemme liikumme ja elämme."
    Persoona on aina osa jostakin.
    Kaikki muu ,mitä on, on osa Jumaluudesta, mutta "Isä Jumala" ei ole osa mistään.
    Jeesus on kuitenkin meidän Jumalamme ja Hänen tahtonsa on yhtä Isän tahdon kanssa.
    Pyhän Henkensä kautta Jeesus ohjaa meitäkin olemaan Hänen kanssaan yhtä, niinkuin Hän ja Isä ovat yhtä.
    Me olemme yhtä Vapahtajamme kanssa sen määrän mukaan kuin me olemme kasvaneet Hänen tuntemisessaan.

    Äänestä

  • zechariah2 kirjoitti:

    Kiitos, että kirjoitit. Viestisi on loistava esimerkki siitä ristiriitaisuudesta ja epäselvyydestä, jota kolminaisuusoppi on täynnä.
    Monessako eri merkityksessä käytät sanoja "Jumala" ja "Jumaluus" selittämättä mitä niillä milloinkin tarkoitat?

    Eli ensiksi sanot, että Jumala ei ole kolme persoonaa eikä yksi persoona. Oikeastaan Jumala ei ole persoona ollenkaan? Sitten tuo "persoona on aina osa jostakin" joka tarkoittaa tarkkaan ottaen mitä? Alkaa jo aikalailla kuulostamaan juuri sellaiselta filosofiselta hölynpölyltä, johon Raamatun kirjoittajat eivät koskeneet pitkällä tikullakaan.

    "Kaikki muu ,mitä on, on osa Jumaluudesta, mutta "Isä Jumala" ei ole osa mistään."

    Lisää "filosofiaa". Tahdotko siis sanoa, että Jumala, eli "Isä Jumala" joka "ei ole osa mistään", ei ole persoona? Ok, no miksi sitten Raamattu kannesta kanteen puhuu Isästä kuten puhutaan persoonasta? Jeesuskin sitten vissiin valehteli vai? Vai oliko Jeesus, jota myös kutsut Jumalaksi, väärässä vai puhuiko Hän vain tahallisesti harhaanjohtavasti?

    Ja sitten sanot "Jeesus on kuitenkin meidän Jumalamme"? Siis mitä häh? Mitä tarkoitat kun sanot: "Jumalamme"? Vaihtuiko sanan "Jumala" merkitys lennossa? Siltä vähän vaikuttaa. Ja mikä vielä pahempaa... et edes kerro mitä sillä nyt tarkoitat. Turha luulla, että tämä tällainen menisi läpi. Aluksi viljelet "filosofiaa" ja sitten siirryt jonkinsorttiseen mystiseen sanaleikkiin. Etkö osaa tai uskalla sanoa näitä asioita selvällä suomen kielellä?

    Eli ensin sanot, että "Jumala" ei ole persoona. Sitten seuraavaksi Jeesus, joka on persoona, onkin "Jumala"?

    Sitten sanot, että Isällä, joka ei ole persoona, on tahto? En ymmärrä miten voit liittää "tahdon" ei persoonalliseen olioon. Siinä ei ole mitään järkeä.

    Se, mitä sanot, ei oikeastaan vastaa yhtään mihinkään ja sisältää huomattavan määrän ristiriitaisuutta. Ilmeisesti nautit sanaleikeistä huomattavan paljon enemmän kuin minä.

    Äänestä

Jokainen ihminen Jumalan poika. Hengessä kaikki ovat yhteydessä samaan Isään. Lihan ja egon vankeus estää tuon yhteyden toimimisen. Siksipä on parempi sitoutua henkeen kuin lihaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

monoteisti kirjoitti:

JEESUS KIELSI KOLMINAISUUS-OPIN

Alla oleva Raamatun kohta on erittäin tärkeä koska se käsittelee kysymystä Jeesuksen Jumaluudesta. Tämä on

käytännössä ainoa kohta Raamatussa jossa Jeesus itse ottaa kantaa kysymykseeen siitä onko hän Jumala, tai väittääkö

hän olevansa Jumala.

Johanneksen evankeliumi 10:33

Juutalaiset vastasivat hänelle:

"Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi

Jumalaksi."

Jeesus vastasi heille:

"Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille

Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja

lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?

- - - - -

Kun Jeesukselta kysyttiin väittääkö hän olevansa Jumala, Jeesus vastasi, ettei hän ollut edes sanonut itseään

Jumalaksi, vaan ainoastaan "Jumalan pojaksi". Näet, siinä Psalmien kohdassa johon Jeesus viittasi, Jumalan poikia

kutsutaan "jumaliksi":

Psalmit 82:6

"Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia"

Psalmeissa, ja muuallakin Raamatussa kaikkia niitä jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan sanan kutsutaan "Jumalan

pojiksi". Koska me uskovat olemme tulleet Jumalan opettamiksi, me olemme Jumalan poikia ja tyttäriä. Kaikki me

uskovat olemme "Jumalan Poikia" ja pieniä "jumalia" kuten Jeesuskin oli.

Psalmit 89:7-8

Sillä kuka pilvissä on Herran vertainen, kuka Jumalan poikain joukossa on niinkuin Herra? Hän on Jumala, ylen

hirmuinen pyhien kokouksessa, peljättävämpi kaikkia, jotka hänen ympärillänsä ovat.

Kuten Psalmien kirjoista käy ilmi, Jumalan pojat ovat kyllä pyhiä, mutta voimassaan ja vallassaan ne ovat Jumalaa

pienempiä. Alla on kohtia joissa Jumalan Poika termiä käytetään useista enkeleistä tai ihmisistä.

Psalmit 29:1, 89:7-8
Job 1:6, 2:1, 38:7
1Moos.6:1-2
Luuk.3:38

Psalmit 29:1

Daavidin virsi. Antakaa Herralle, te Jumalan pojat, antakaa Herralle kunnia ja väkevyys.

Juutalaiset eivät siis itse tunteneet kirjoituksia, sillä juuri Mooseksen laki ja profeetat kutsuivat "Jumalan

Pojiksi" niitä jotka Jumalan tahdon tekevät. Miten he siis syyttivät Rabbi Jeesusta Jumalan pilkkaajaksi? Jeesus ei

tehnyt itseään Jumalaksi, vaan pelkästään Jumalan pojaksi. Jeesus tunsi Mooseksen lain ja Psalmien kirjoitukset, ja

he (fariseukset) eivät.

"...sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?"

KUTSUESSAAN ITSEÄÄN "POJAKSI" JEESUS ASETTI ITSENSÄ ARVOVALLASSA ISÄN JUMALAN ALAPUOLELLE

Isä-Poika suhdetta käytetään Raamatussa kuvaamaan hengellisesti vanhemman ja hengellisesti nuoremman välistä

suhdetta. Tässä yhteydessä hengellisellä vanhuudella tarkoitetaan oppineisuutta, viisautta ja elämänkokemusta.

Jumala opetti Jeesusta kuten Aabraham opetti Iisakia.

Hepr.5:5-8

Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän (Jumala), joka sanoi hänelle:

"Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" ... Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän

kärsi, kuuliaisuuden, ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka

ovat hänelle kuuliaiset..."

Jumala opetti Jeesusta vastoinkäymisten avulla, ja Sanansa avulla.

Joh.6:45

Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja

oppinut, tulee minun tyköni.

Juuri nuo "joille Jumalan sana tuli", eli Jumalan Pojat, ovat niitä jotka ovat tulleet "Jumalan opettamiksi", ja

"jotka ovat isältä kuulleet ja oppineet". Jeesus itsekin oli Isältä Jumalalta oppia saanut.

Jumalan poika termi ei siis tee Jeesuksesta Jumalaa, vaan Jumalan opetuslapsen. Kolminaisuusoppi alentaa

KATOAMATTOMAN JA IHMISSILMÄLLE NÄKYMÄTTÖMÄN JUMALAN (Room.1:20, Hepr.11:3) ELÄIMEN JA IHMISEN KALTAISEKSI

KUOLEVAISEKSI.

Room.1:22

"Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet

KATOAVAISEN IHMISEN [...] KUVAN KALTAISEKSI."

Jeesus siis kielsi kolminaisuusopin mutta anti-kristuksen joukot tahtovat tuossakin asiassa Jeesuksen opin kieltää.

Tee siis ajoissa parannus kolminaisuus-opista, sillä noidat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Tunnusta että on vain

yksi kaikkivaltias, kaikkialla ja kaikessa läsnäoleva Jumala, joka on ihmissilmälle näkymätön. Ja vaikka tuo Jumala

on ihmissilmälle näkymätön, niin silti Jumalan poika, messias Jashua on hänet meille ilmoittanut.

JUMALAN YKSEYS VANHASSA TESTAMENTISSA

5Moos.4:35

Sinun on annettu se nähdä, tietääksesi, että Herra on Jumala, eikä muuta jumalaa ole kuin hän.

5Moos.4:39

niin tiedä siis tänä päivänä ja paina se sydämeesi, että Herra on Jumala ylhäällä taivaassa ja alhaalla maan päällä,

eikä muuta jumalaa ole.

5Moos.6:4

Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.

5Moos.32:39

Katsokaa nyt, että minä, minä olen, eikä yhtäkään jumalaa ole minun rinnallani.

Jes.44:6

Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen,

ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.

Jes.45:5

Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa.

Jes.46:9

Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun

vertaistani.

2.Samuelin kirja 7:22

Sentähden olet sinä, Herra Jumala, suuri; sillä kaiken sen mukaan, mitä me olemme korvillamme kuulleet, ei ole sinun

vertaistasi, eikä muuta jumalaa ole kuin sinä.

Jes.43:10

"Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule."

JUMALAN YKSEYS UUDESSA TESTAMENTISSA

Matt.23:9

"Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa."

Mark.12:29

Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa.."

Mark.10:18 (vrt. Luuk.18:19, Matt.19:17)

"Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin."

Joh.17:3

Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala

Matt.4:10

'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'

Jaak.2:19

Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

JUMALAN YKSEYS PAAVALIN KIRJOITUKSISSA

1Kor.8:6

"niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut..."

Gal.3:20

"... mutta Jumala on yksi."

Ef.4:5-6

"...yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja

kaikissa."

1Tim.2:5

"Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus..."

Rom.3:30

"... koskapa Jumala on yksi"

JEESUKSELLA OLI JUMALA

"minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö."

(Joh.20:17)

JEESUS TUNNUSTI JUMALAN YKSEYTTÄ

Jeesus vastasi: "Ensimmäinen [käyky] on tämä:
'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa..."

Niin kirjanoppinut sanoi hänelle:

"Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän..."

Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle:

"Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta." (Mark.12:28-34)

JEESUS EI SALLINUT ITSEÄÄN PALVOTTAVAN JUMALANA

Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä:
"Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin." (Mark.10:17-18)

AINOASTAAN JUMALAA TULEE PALVOA

Jeesus opetti että Jumala on ainoa ylistyksen arvoinen. Ketään muuta ei saa asettaa hänen rinnalleen. Ainoastaan

Jumalaa tulee palvella ja kumartaen palvoa.

"Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa." (Matt.23:9)

"Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun

kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" (Matt.4:10)

JEESUS NOUDATTI JUMALAN ANTAMIA KÄSKYJÄ

Jeesus ei toiminut oman tahtonsa tai omien halujensa mukaan, vaan hän noudatti kaikessa Jumalan hänelle antamia

käskyjä (Joh. 5:30, 6:38, 10:18, 12:49, 15:10, Luuk.22:42, Mark.14:36).

"minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt" (Joh.5:30)

"Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt."

(Joh.6:30)

VAIN JUMALA ON KAIKKIVOIPA JA KAIKKAVALTIAS

Jeesus uskoi kaikkivaltiaaseen ja kaikkivoipaan Jumalaan. Ei ole mitään mitä kaikkivaltias Jumala ei voi tehdä:

"Jumalalle on kaikki mahdollista" (Mark 10:27)

"Jumalalle ei mikään ole mahdotonta" (Luuk 1:37)

Jeesus opetti että hän itse ei ole kaikkivaltias, vaan ainoastaan Jumalan palvelija (Joh.5:19, 5:30). Jeesus ei aina

pystynyt toimimaan kuten halusi (Mark.6:5). On olemassa myös Raamatun kohtia joista voidaan päätellä että Jeesus ei

ole kaikkivaltias myöskään taivaassa (Matt.20:23, 1Kor.15:28).

"Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän..." (Joh.5:19)

"En minä itsestäni voi mitään tehdä." (Joh.5:30)

"Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä

heidän päälleen." (Mark.6:5)

JEESUS PITÄÄ JUMALAA ITSEÄÄN SUUREMPANA

"Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte,

niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi." (Joh.14:28)

JUMALA YKSIN ON KAIKKITIETÄVÄ

"Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan

Isä." (Mark.13:32)

JEESUKSEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ELÄMÄNTAVAT

Kristittyjen tulisi pitää Jeesusta esimerkkinään (Joh.13:15, Matt. 11:29) ja seurata hänen elämäntapaansa

(Joh.14:6). Toisin sanoen, kristittyjen tulisi seurata profeetan sunnaa.

Kristityt rukoilevat istuen kädet ristissä istuen tai sängyssä makoillen. Jeesus sensijaan rukoili kuten muslimit.

Jeesus rukoili polvillaan, kumartuen kasvoilleen maahan Jumalan tahtoon alistumisen merkiksi, kts Luuk.22:41,

Matt.26:39, Mark.14:35, Matt.4:9, Ap.t.9:40. Islam tarkoittaa alistumista (submissiota) Jumalan tahtoon.

"Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili" (Luuk. 22:41 )

"Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili" (Matt. 26:39)

Raamatussa on kohtia joista voidaan olettaa että Jeesus piti muslimien tapaan puhtautta hyveenä (Joh.12:3, 13:5,10

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu