Kesken jäänet investoinnit, lisää rahaa 2.7 miljoonaa, kuka yllätyin. Asiasta uutisoi Lapuan Sanomat.
Tekninen lautakunta 2.7 miljoonaa lisää rahaa
13
379
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tämä raha on jäänyt käyttämättä viime vuodelta, kun projektit jatkuvat tämän vuoden puolella.
Hyvin ovat pysyneet budjeteissa. "Teknisen toimen käyttötalouteen Korpi on erittäin tyytyväinen: toimintatuotot toteutuivat suunnitellusti ollen 11,16 miljoonaa ja toimintakulut alittuivat liki miljoonalla eurolla ollen 15,8 miljoonaa.
– Hyvä henkilöstö on vaikuttanut siihen, että talouden seuranta on ollut hyvää ja useiden yksiköiden kustannukset ovat alittuneet, Korpi kiittää."- Anonyymi00002
Toisessa jutussa kiitellään Voutilaista. “Suutalat kehuvat Kotiasunnot-yhtiötä pitkään johtaneen toimitusjohtaja Jussi Voutilaisen työtä:
– Hänellä on ollut ammattitaitoa viedä eteenpäin asuntojen remontointia ja kykyä nähdä Lapua-lähtöisesti uuden rakentamisen merkitys. Kotiasunnot muun muassa rakennutti Ritavuoreen kolme uutta omakotitaloa, joilla saatiin tänne kolme uutta perhettä pari vuotta sitten. Ja kaupungin vuokra-asuntojen vakuusarvoja on saatu kasvatettua remonteilla." - Anonyymi00006
Näin , ei mitään kohua paitsi toimittelija olisi voinut kysyä onko suunnittelu heikolla tasolla kun usein tarvitaan lisää rahaa.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Näin , ei mitään kohua paitsi toimittelija olisi voinut kysyä onko suunnittelu heikolla tasolla kun usein tarvitaan lisää rahaa.
Kunnan hankkeissa siis
- Anonyymi00011
Anonyymi00002 kirjoitti:
Toisessa jutussa kiitellään Voutilaista. “Suutalat kehuvat Kotiasunnot-yhtiötä pitkään johtaneen toimitusjohtaja Jussi Voutilaisen työtä:
– Hänellä on ollut ammattitaitoa viedä eteenpäin asuntojen remontointia ja kykyä nähdä Lapua-lähtöisesti uuden rakentamisen merkitys. Kotiasunnot muun muassa rakennutti Ritavuoreen kolme uutta omakotitaloa, joilla saatiin tänne kolme uutta perhettä pari vuotta sitten. Ja kaupungin vuokra-asuntojen vakuusarvoja on saatu kasvatettua remonteilla."Onko Voutilaista kukaan haastatellut Lapuan Sanomista? Eikö toistakin osapuolalta voisi vähän kysellä. Eikös Voutilainen saanut Lapuan surkeissa kunnossa olleiden vuokraasuntojen talouden kuntoon 2022.
Lapuan kaupunki oli niiin huonosti hoitanut vuokra-asunnot, ei kunnostusta oltu panostettu vuosikymmeniin. Tuttava kertoi kuinka muutti 1988 Lapualle vuokralle, joutui ensimmäiseksi ostamaan jääkaapin , koska isossa asunnossa ei sitä ollut. Lattioista paistoi paikoin sementti. Hellan uunissa oli kuin poltettu puita, samassa talossa oli hometta kun kuumavesi oli vuotanut vuosia ja karsia homeen haju tuli vastaan jo ulkoovelta.
- Anonyymi00003
Jos nuo investoinnit olisivat toteutuneet täysimääräiseti vuonna 2025 olisi tuo samamäärä velkaa enemmä 2,7 milj,€ mutta mitä säästyi korkomenot tuon vastaavan summan edestä säästyneet, 2,5 % korolla tekisi 67 000€ . Kyllä nämäkin edestämme vielä löydetään.
- Anonyymi00005
Esmes lankilan sillan rakennus pitää olla valmis loppuvuodesta. Viikossako se olisi pitänyt tehdä?
Mistä ihmeen koroista sinä edes puhut?
- Anonyymi00004
Kysykää hurjalta
- Anonyymi00008
Kuinka mälytön silta tarvitahan pikkutielle
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Kuinka mälytön silta tarvitahan pikkutielle
Miljoonan euron pikkusilta 🤣Rahaa on näihin päntätä ja urakoitsijat saa laskutella lisää huoletta
Mutta kouluja ei saada auki pirettyä
- Anonyymi00010
Onko aihetta pitää kouluilla ovia auki, vaikka ei olisi oppilaita ? kysyn vaan !
- Anonyymi00012
kuka uskaltaa kuntaan tehdä lapsia, kun jo nyt nuoriso voi niin pahoin että päätyy lopulliseen?
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
kuka uskaltaa kuntaan tehdä lapsia, kun jo nyt nuoriso voi niin pahoin että päätyy lopulliseen?
Poliitikot ne koululla pelaa ja sivistyksen johto
Ketään ei kiinnosta kuntalaisten kohta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123655Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell292016Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441646- 841491
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.971290- 1441191
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.961038Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212867Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787