Olen neljääkymmentä lähestyvä mieshenkilö ja aina ollut mielestäni keskivertoa hengellisempi luonteeltani. Kuitenkaan en voi laskea itseäni "uskovaiseksi" vaikka silloin tällöin luenkin raamattua.
Pari vuotta sitten alkoi ajanjakso, jolloin aloin katsomaan ja arvostelemaan tätä kaikkea kriittisemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Olen tullut siihen tulokseen, että raamatussa kerrotut asiat eivät ole totta(vaikka sisimmässäni haluaisin, että olisivat) ja että mitään jumalaa tai jumalia ei ole. ne ovat vain ihmisten päässä olevia asioita.
Maailmaa ei ole luotu niinkuin luomiskertomuksessa kerrotaan. Siitä on liian paljon tieteellistä näyttöä.
Raamattu on ihmisen kirjoittama kirja, ei sen kummempaa.
Tämän oivallettuani olen tullut jonkin verran surulliseksi. Elämän tarkoitus on jollain lailla hämärtynyt. Siksi ymmärrän hyvin ihmisiä(ja ehkä hieman kadehdin) jotka turvaavat uskoonsa ja saavat siitä sisältöä ja merkitystä tähän maailman hulluuteen.
Pari vuotta sitten alkoi ajanjakso, jolloin aloin katsomaan ja arvostelemaan tätä kaikkea kriittisemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Olen tullut siihen tulokseen, että raamatussa kerrotut asiat eivät ole totta(vaikka sisimmässäni haluaisin, että olisivat) ja että mitään jumalaa tai jumalia ei ole. ne ovat vain ihmisten päässä olevia asioita.
Maailmaa ei ole luotu niinkuin luomiskertomuksessa kerrotaan. Siitä on liian paljon tieteellistä näyttöä.
Raamattu on ihmisen kirjoittama kirja, ei sen kummempaa.
Tämän oivallettuani olen tullut jonkin verran surulliseksi. Elämän tarkoitus on jollain lailla hämärtynyt. Siksi ymmärrän hyvin ihmisiä(ja ehkä hieman kadehdin) jotka turvaavat uskoonsa ja saavat siitä sisältöä ja merkitystä tähän maailman hulluuteen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Okei, itse voin sanoa että en myöskään ole mikään uskovainen. en käy kirkossa enkä liioin rukoile...En usko raamattuun sellaisenaan.... Mutta kyllä, uskon johonkin! Johonkin hyvään ja johonkin sellaiseen paikkaan jonne sielu kuoleman jälkeen vaeltaa. En voi kuvitellakkaan elämää ilman jonkinlaista uskoa, sillä silloinhan kaikki olisi menetetty??? Tutkiessani ja lukiessani päiväpäivältä enemmän kertomuksia ja materiaalia Ihmeistä ja uskomattomista asioista...Eivät kaikki maailman väitetyt ihmeet ja paranormaalit tapahtumat voi johtua valheista.Kyllä totuuksiakin joukkoon mahtuu. Minulla on lisäksi yksi omakohtainen kokemus pimeyden voimista.(Ei mikään huomattava) mutta jos on pahuutta, niin on myös Hyvyttä.
Jatka ystävä vielä etsimistä!!
Minulla ei ole tarvetta jumalalle. Minä keskityn tähän maailmaan. Tekoni ovat sellaisia, joiden kanssa voin elää. Kannatan täydellistä vapautta. Kaikille. Paitsi tietenkin niille, jotka sitä rikkovat. Täydellinen vapaus tarkoittaa, että kaikilla on vapaus tehdä kaikkea, ja kaikkien pitää kunniottaa sitä vapautta(vapaus omistaa, vapaus elää, vapaus puhua jne.).
mihin uskoa. Usko elämään. Murehdi kuoleman jälkeistä sitten, kun olet sielä. Luo itsellesi fantasiota siitä. Itse tykkään ajatella, että kun kuolen, niin pääsen helvettiin, syrjäytän siellä saatanan ja komennan helvetin armeijat taivaaseen, valloitan sen, kaappaan jumalan ja teen itsestäni jumalan, muutan maailman paremmaksi jne.. Fantasiat ovat mukavia. Olen kehittänyt paljon mielyttäviä yksityiskohtia tuohon.
Pidä elämässäsi hauskaa. Sehän on tärkeintä. Tee sitä, mistä nautit.
Tutustupa henkiseen kirjallisuuteen, vaikka ihan vain uteliaisuudesta. (Esim. "Paikka, jota kutsumme kodiksi", "Kuolemaa ei ole" jne...)
Itse olen löytänyt sieltä sen mitä raamattu ei riittänyt tarjoamaan. :)
>>Maailmaa ei ole luotu niinkuin
>>luomiskertomuksessa kerrotaan. Siitä on liian
>>paljon tieteellistä näyttöä.
Luepa ystävä vielä seuraava kirja, ennen kuin
heität kirveesi kaivoon:
Scherer, Siegrfied & Junker, Reinhard
(suomeksi toimittanut Matti Leisola):
Evoluutio - kriittinen analyysi
Professorismiehien kirjoittama, tarkastelevat
tapahtunutta evoluutiota ns. mikroevoluutiona,
mutta lajien muuttumista toiseksi, eli makroevoluutiota,
ei näytä tapahtuneen. Jumala loi kunkin "lajinsa mukaan".
Sen jälkeen lajien ominaisuudet ovat kyllä muuntuneet.
Kannattaa vielä lukea vaikka Pekka Reinikaisen kirjat, Unohdettu Genesis ja Nooan Päivät.
niitä on varmaan useimmissa kirjastoissa, kannattaa käydä katsomassa. ja täältä löytyy Reinikaisen ja Leisolan muutama luento, että voi vaikka kuunnella, tossa osoite http://www.comarti.fi/seminaari/audio.htm
"Tämän oivallettuani olen tullut jonkin verran surulliseksi. Elämän tarkoitus on jollain lailla hämärtynyt. Siksi ymmärrän hyvin ihmisiä(ja ehkä hieman kadehdin) jotka turvaavat uskoonsa ja saavat siitä sisältöä ja merkitystä tähän maailman hulluuteen."
Koska et voi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu(vai tapahtuuko mitään), kannattaa sinun miettiä mitä tahdot saavuttaa tässä elämässä. Mieti, millainen ihminen tahtoisit olla. Onko käyttäytymisessäsi jotakin minkä tahtoisit muuttaa? Tahdotko matkustaa jonnekin? Kirjoittaa kirja? Oppia jotain uutta? Tee tästä elämästä paras mahdollinen. Silloin ei kuolemakaan niin huolestuta.
Oli mukavaa, että olette vastailleet ja vieläpä noin hyvin. Hienoa huomata, että joku ventovieras voi antaa ajattelemisen aihetta.
Kiitos, autoitte enemmän kuin uskottekaan.
Mitä jos kokeilisit tällaista:
Nettiraamattukoulu
http://www.sley.fi/luennot/utv/
- Uusi Testamentti luetaan läpi 2 luvun päivävauhdilla. Luku luvulta etenevä selitys.
sen suuren valheen sijaan, että alkuräjähdyksestä olisi kaikki saanut alkunsa. Evolutioteoria on jo nyt tiedepiireissä vanhentunut. On jotain enemmän, mitä tiede ei osaa ainakaan vielä selittää.
Mutta en usko, että tiede pystyy milloinkaan tutkimaan Jumalaa mikroskoopin alla tai muuten. Hän ei suostu siihen. Hän on salattu Jumala.
Jatka siis, ystäväni, etsimistä. Ota huomioon, että maailmassa vallitsee sekä totuus että valhe ihan kaikissa asioissa. Meidän täytyy valita, missä me seisomme.
En ymmärrä uskovana, miten sellaiset ihmiset, jotka eivät usko muuta kuin itseensä, kohtaavat kuoleman. Se tuntuu tosi kauhealta. En halua ainakaan itse joutua siihen tilanteeseen, että sillä rajalla ei olekaan ketään, kenen mukaan lähtee. Tai kaikkia tullaan aikanaan noutamaan - toisia vain tulee joku ihan muu... Sellainen, johon tällainen ihminen ei myöskään uskonut.
Taistele siis - ja valitse hyvä osa! Siunausta etsintään!
Silloin kun huomaa, että raamattu on vain ihmisten kirjoittama kirja, ei suinkaan ole tullut tyhmemmäksi, vaan valtavasti viisaammaksi!
Ei tässä mailmassa tarvitse uskoa muuhun kuin mihin haluaa tullakseen autuaaksi: joilekin se on Jumala, Jeesus ja raamattu, joillekin joku enemmän konkreettinen tieto, kuten tieto biologiasta, historiasta, maantiedosta...
Tai vain omasta itsestään ja tuntemuksistaan.
Jos vielä on epäilystä, niin USKO ITSEESI! Se on helpoin tie saavuttaa mielenrauha ja aloittaa uusien asioiden tutkiminen raamatun sijasta. Upea teoshan se on, raamattu siis, jos vain osaa lukea sen kuvakieltä ja vertauksia oikein, eikä kuvittele tekstin pätevän sellaisenaan tähän kulttuuriin ja tähän päivään. Mutta se on vain teos: ihmisten kirjoittama tekstien kooste.
Älä ole surullinen: jos jumala on, juuri häneltä olet saanut viisauden, joka laittaa sinut epäilemään ja ajattelemaan kriittisesti.
Voit luoda oman maailmasi, koska siihen (jumala on) sinulle suonut mahdollisuudet. Unohda tämän mailman hulluus, rakenna oma maailmasi.
Elä rohkeasti omassa maailmassasi, omaa uskoasi ja näkemystäsi toteuttaen.
Uskosi tekee sinut autuaaksi, ja elät onnellisena maan päällä, kunnes kuolema sinut vapauttaa.
Amen.
Olisi helpompaa, jos voisi elää uskossa satuihin.
Jos Jumala on olemassa niin kyllä se sut löytää. Eli elä vaan ihan tätä päivää. Lue vaikka Arto Paasilinnan Ulvova mylläri, siinä hyvä kirja.
Tutki asioita hieman laajemmin. Itseäni vakuuttavat täysin mm. raaamatun toteutuneet ja tällä hetkellä meidän aikanamme toteutuvat profetiat koskien, mm. juutalaisten kansaa.
ihmisten kuolemanrajakokemukset ovat myös mielenkiintoista luettavaa, esimerkkinä hyvä lukemani kirja; "rajan taakse ja takaisin"
Paras keino tietää totuus olisi luultavasti kumminkin rukoilla että totuus valkenisi.