Ukrainan kerrotaan iskeneen jälleen viime yönä Venäjän Suomenlahden rannalla sijaitseviin Laukaansuun eli Ust-Lugan ja Primorskin öljyterminaaleihin.
Iskuista ovat raportoineet muun muassa venäläiset ja ukrainalaiset Telegram-kanavat.
Ukrainan sotaa seuraavalla Exilenova-kanavalla on julkaistu video, jossa näkyy valtava tulipalo ja joka olisi kuvattu Laukaansuun satama- ja rautatiealueella.
Homma toimii ja jatkuu
7
83
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ukraina kertoo tehneensä taas yöllisen drooni-iskun venäläiseen öljynjalostamoon Leningradin alueella lähellä Suomenlahtea, kertoo Kyiv Independent.
Perjantain vastaisen yön iskun kohteena oli Kirishin kaupungissa sijaitseva Kinef-jalostamo, joka ukrainalaislehden mukaan kuuluu Venäjän kolmen suurimman jalostamon joukkoon. Jalostamo prosessoi vuodessa noin 20–21 miljoonaa tonnia raakaöljyä.
Kirishi sijaitsee runsaat sata kilometriä Pietarista kaakkoon. Ukrainan asevoimien mukaan jalostamon keskeiset osat vaurioituivat. Jalostamo valmisti laajaa kirjoa öljytuotteita, kuten Venäjän asevoimien käyttämää polttoainetta, Ukrainan asevoimat kertoi Telegramissa.
Drooni-iskun Leningradin alueella vahvisti Telegramissa venäläisviranomaisista alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenko, jonka mukaan uhreja ei ollut. - Anonyymi00002
Alkaa tiltujen perskarvat käryään viipurin ja pietarin ympäristössä 🤣
- Anonyymi00003
Nostaa polttoaineiden pumppuhintoja.
- Anonyymi00004
Ukraina päätti sitten laittaa omia "pakotteita" "Z" natseille kun rumppi höllensi omiaan taitaa nämä Zele:n laittamat pakotteet olla kaliiberia pahempia bunkkerikäivärälle 🤣
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ukraina päätti sitten laittaa omia "pakotteita" "Z" natseille kun rumppi höllensi omiaan taitaa nämä Zele:n laittamat pakotteet olla kaliiberia pahempia bunkkerikäivärälle 🤣
Ukrainan kannattaa unohtaa jenkeiltä saatava "tuki". Toveri Krasnov tekee kaikkensa auttaakseen toveri Putinia. Katsokaa miten salamannopeasti hän poisti Venäjän öljyn rajoitukset.
Onneksi Ukraina tekee jo suuren osan ohjuksista itse. Vielä kannattaa olla suututtamatta Trumpia, mutta hänet voi jo jättää muuten laskuista. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ukrainan kannattaa unohtaa jenkeiltä saatava "tuki". Toveri Krasnov tekee kaikkensa auttaakseen toveri Putinia. Katsokaa miten salamannopeasti hän poisti Venäjän öljyn rajoitukset.
Onneksi Ukraina tekee jo suuren osan ohjuksista itse. Vielä kannattaa olla suututtamatta Trumpia, mutta hänet voi jo jättää muuten laskuista.Kyllä näin ja muutenkin koko Euroopan pyrittävä omavaraisuuteen aseiden tuotannossa .
Tilanne jotenkin koominen lähi-idässä jossa kaivataan Ukrainan asiatuntemusta ilmapuolustukseen jota Ukraina auliisti antaa mutta vihjailee samalla rumpille kautta rantain ettei tämä ilmaista apua ole vaan eräänlainen diili 😁rumppi vähän nolossa tilanteessa - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Kyllä näin ja muutenkin koko Euroopan pyrittävä omavaraisuuteen aseiden tuotannossa .
Tilanne jotenkin koominen lähi-idässä jossa kaivataan Ukrainan asiatuntemusta ilmapuolustukseen jota Ukraina auliisti antaa mutta vihjailee samalla rumpille kautta rantain ettei tämä ilmaista apua ole vaan eräänlainen diili 😁rumppi vähän nolossa tilanteessaUkrainan iskut Venäjän öljysatamiin Suomenlahdella ovat pakottaneet kymmenet Venäjän varjolaivaston alukset pysäyttämään matkansa.
Viron laivaston tuoreimpien tietojen mukaan Suomenlahdelle on pysähtynyt noin 40 alusta. Laivaston viestintäupseerin, luutnantti Aleksander Espenbergin mukaan Venäjän öljytuotteita kuljettavat alukset eivät pääse kohdesatamiinsa ja ovat siksi ankkuroituneet Suomenlahdelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151468Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691419- 1311163
- 77863
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52755