Asunnottomana on isoa merkitystä sillä, missä yöpyy.
Huonossa paikassa ei viihdy, saa huonoja oloja, ajatuksia, vastoinkäymisiä.
Voi olla, että myös eläimet eivät viihdy huonovointisessa paikassa.
Mielenkiintoista väliin, että esimerkiksi moottoritie voi toisinpäin olla jopa energisoivat, vapauttava, oivaltavaa jopa eläimille.
Se on joku vauhti, joka vie murheet ja antaa toivoa kaikesta saastuneisuudesta, tapaturmasta, melusta huolimatta.
Kodittomana hyvä paikka on ison, paksurunkoisen, vanhan, korkean, henkisen puun alla.
Hyvä puu on vahva suoja, myös henkisesti.
Se on kuin elävä olento, joka suojaa, jonka vieressä on hyvä olla kaveri.
Suomessa kuusi on pyhä, koska se suojaa latvojensa alla.
Mitä vanhempi kuusi, sitä parempi se on.
Kuitenkin mänty on usein kuusta valoisampi.
Myös puut kasvavat hyvävoimisissa paikoissa isoiksi ja huonoissa paikoissa eivät.
Joten iso puu voi tarkoittaa myös hyvää maasäteilypaikkaa, jossa viihtyy.
Nykyään isoja vanhoja puita saa etsiä kun puita kaadetaan paljon.
Koditon voi yöpyä kun tuntee paikat puusta puuhun.
Jos vaihtaa yöpaikkoja, niin kulkeutuu yhdestä ystävällisestä puusta toiseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Aivokääpiö🤦
Yksin olevan suuren puun alle ei kannata mennä, sillä siihen iskee ukkonen.
joku kiinalainen filosofi taisi mainita että kannattaa kasvattaa yksi taimi. oli siinä paljon muutakin mitä en tarkalleen muista mutta viisaus on varmasti siinä että laita edes yksi taimi elämään kun tästä elämästä ei mitään saa tuonpuoleiseen. jos mennään taas kuusipuun hyvyydestä olen kuullut se olevan jopa parempaa puurakennusten suhteen. sekä näiden keittiöleikkuupintojen. jotenkin hygieenisempi?kertokaatten viisaammat
Varmaan oli hieno halailla talvella -20asteen pakkasella puita ja uni sikeää. Paljon helpompi homma se on säilyttää asuntonsa eli maksaa asuinkulut eikä möykkää.Riittävästi nähnyt netissä näitä törkyasuntoja kun vuokralainen laittanut pillun päreeks kaikki.