Tuulivoima puhallus

Anonyymi-ap

Ahneet maalaisisännät tyrkyttää maitaan tuulifirmoille. Sopimukset suhmuroidaan niin, että lähialueen asukkaat kuulevat asiasta viimeisenä. Kunta kaavoittajana toimii kumileimasimena asiassa etenkin pohjois-pohjanmaalla. Maanvuokraajat tekevät myös kiusaa asukkaille, yleensä asuvat itse kaukana suunnitelluista tuulimylly teollisuusalueista. Maanvuokraajat saavat vuokratuloina hulppeita summia, kymmeniä tuhansia per mylly/ vuosi. He joiden kodin lähelle myllyt tulee, ei saa mitään korvauksia, vain haitat. !! Myllyfirmoja on tuettu syytämällä valtion rahaa kaksin käsin koijareille. Myllyjen ympäristöongelmiin ei puututtu, valehdellaan " puhtaasta " energiasta. Myllyjen purkamiseen , massiiviseen jäteongelmaan ei ole varauduttu. Myllyfirmojen konkursseihin herätty, vastuunpakoilu päättäjillä kostautuu. Nyt vastuu myllyjen purusta siirtämässä kunnille. Entäpäs maanomistajan vastuu, hehän tyrkyttävät maitaan tuulifirmoille. Asukkaiden kiusaaminen ja isot rahat motivoi esimerkiksi. Kuntapäättäjinä usein hyötyjien lähipiiriä . Korruptiota tämäkin. Vai maan tapa.

8

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Taas yksi höpö aloitus asiasta josta ei aloittaja tiedä mitään!

      • Anonyymi00002

        Veronmaksajien rahat on työnnetty ulkomaisille tuulifirmoille. Ei ihme että velkalaiva suossa pulputtaa. Tuulimyllythän seisoo, silloinkun sähköä talvipakkasella tarvittaisiin. Tukia tukien päälle on poliitikot näille tuuliveivareille ammentaneet. Nyt tuetaan datakeskuksien ryöstöretkeä, joka takaa että maaseutu saadaan varmasti pilattua lopullisesti. Höpömyllyjä mikromuovia ja öljyä louskuttamaan , luonto ja asuinalueet saa turmella maalaisilta. Kaukainen ajatus tsadissa shamppanjalasin ääressä pönöttäville. Leveät sähkölinjat keskeltä ihmisten pihoja vielä, että saadaan vihreää sähköä tsadin vihreille ja muille vouhkaajille.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Veronmaksajien rahat on työnnetty ulkomaisille tuulifirmoille. Ei ihme että velkalaiva suossa pulputtaa. Tuulimyllythän seisoo, silloinkun sähköä talvipakkasella tarvittaisiin. Tukia tukien päälle on poliitikot näille tuuliveivareille ammentaneet. Nyt tuetaan datakeskuksien ryöstöretkeä, joka takaa että maaseutu saadaan varmasti pilattua lopullisesti. Höpömyllyjä mikromuovia ja öljyä louskuttamaan , luonto ja asuinalueet saa turmella maalaisilta. Kaukainen ajatus tsadissa shamppanjalasin ääressä pönöttäville. Leveät sähkölinjat keskeltä ihmisten pihoja vielä, että saadaan vihreää sähköä tsadin vihreille ja muille vouhkaajille.

        No voi hyvänen aika kun neiti taas hössöttää!


    • Anonyymi00005

      Kyllä puhutaan asiaa,itse asun siirtolinjan vieressä noin satametriä siirtolinjaan,joten asiantuntemista kyllä on. Terveys haitoista vaietaan maalaisilla ei ole mitään arvoa,nyt suunitelmissa on Harjulinja noin puolenkilometrin päähän kodistani.Puhelimet toimii milloin sattuu,entä kun tarvitaan pelastuslaitoksen apua, nyt jo ukkonen särkee laitteita kuten viimekesänä,entä vastuu kun metsäpalot syttyy näiden linjojen takia onko maanomistaja vakuuttettava metsänsä vai onko vastuussa linjan rakentaja keneltä haetaan korvaukset.Siellä Helsingissä ollan huolissaan susista hyvinvoinnista jotka pihoillamme asustaa mutta ei ihmisistä joiden omaisuus tuhotaan.

      • Anonyymi00006

        Ja sitä säteilykin tulloo!


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Ja sitä säteilykin tulloo!

        Nytköhän ulkomaiset tuulifirmat poistuu maasta rahasalkkujen kanssa. Lypsyt on lypsetty!!
        Vastuut myllyjen purkamisesta kipataan kunnille. Konkkaan menevät myllyfirmat ja piittaamattomat maajussit, joille vain korruptioraha merkitsee, pääsevät kuin koira veräjästä. Paikallisten asukkaiden terveys, maisemat ja omaisuuden arvo on romahtanut. Myllyillä piiritettyjä taloja ei osta enää kukaan. Nyt myllyillä nujerretut asukkaat saavat vielä kunnian alkaa maksaa myllyjen purku!!
        Jos kunnat saa päättää minkä verran rakenteiden purkaminen, alueen palauttaminen rakentamista edeltäneeseen tilaan on tarpeellista, niin ongelmajätteet jätetään sijoilleen.
        On se niin vihreää, kun tuulimyllyjätteillä maisemoidaan Suomen luonto. Jee!!
        Nyt ollaan taas MUKA TEKEVINÄÄN jotain, mutta tehdään porsaille porsaan reikiä.
        RÖH RÖH !!


    • Anonyymi00008

      No nythän on huomenissa taas uusi juttu johon voi kätkeytyä maan hallitus ja jättää työllisyys,tuulimyllyjen tuhot käsittelemättä sekä maan velkaantumisen.Vatvotaan joku viikko nyt drooneja,uskoisin että poliisi ja rajavartiolaitos hoitaa nämä hommat ja kertoo jos on tarvetta kertoa. Nämä tyttöset kukkamekoissaan ei tiedä armeijan käytännöistä yhtään mitään joten annetaan uutisissa kommentoida niiden jotka asiasta tietävät.

      • Anonyymi00009

        Tämä hallitus ei ole laittanut tikkua ristiin , että tuulimyllyfirmat saataisiin kuriin. Aiemmin ollut monin paikoin 2 km etäisyys myllyistä asutukseen . Se on käytännössä ollut liian lähellä, melu, omaisuudensuoja, ym . seikkoja ajatellen. Tämä vatipäähallitus lyhensi etäisyyden 1,25 km:n. Nyt hallitus haluaa sujuvoittaa maaseudun ihmisten kotien tuhoamista, ulkolaisten tuulikoijarien eduksi. Metsä- ja luontokato, joka seuraa maaseudun muuttamisesta tuulimyllyteollisuusalueeksi, ei huoleta ministeri multalaa. Kaikki tuho on vihersitä ja vihertätä. Suomen maaseutua ei pelasta enää mikään. Tuulikoijarit osaa puhua lipevästi tyhmät ministerit pyörryksiin. Voihan sitä jonkun lahjankin antaa jos sormia syyhyttää ja suu kuivana napsaa...!!Kallis viinapullokaan ei ole ministerien mielestä korruptiota jos korkkia on rspsautettu. 🤣


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      552
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe